turun oikis

Haen tänä kevään turun oikeustieteelliseen. Mitkä kirjat oli viime vuonna hakukirjoina?!? valmentaako pykälä-valmennuskurssit turun oikikseen vai mikä? onko jollain kokemusta,hyvät kurssit??

onko jotain yleisopuksia mitä ehkä kannattaisi selailla ennen valintakoekirjojen ilmestymistä? jotain terminologia opusta tai tms. ?
6594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

1. Onneksi olkoon, olet tehnyt hyvän valinnan.

2. Oikeuslähdeoppia, prosessioikeutta, kauppaoikeutta ja vahingonkorvausoikeutta kyseltiin kesäkuussa 2003.

3. Suurin osa sisään päässeistä on käynyt Lex ry:n (paikallinen ainejärjestö) valmennuskurssin. Lisäksi ainakin valmennuskeskus järjestää Turkuun pääsykoekurssin. Pykälä on helsinkiläinen ainejärjestö.

4. Kävin itse Lexin kurssin, sen verran oli apua, että yhden pääsykoekysymyksessä kysytyn alueen olin kurssilla annetun vinkin perusteella lukenut erittäin tarkasti. Kurssi motivoi lisäksi mukavasti lukemaan.

5. En usko, että pääsykoeurakan kannalta on mitään hyötyä lukea yhtään ylimääräistä.

Äänestä
  • Viihdytkö? Onko oikeustieteenopiskelijan arki sellaista kuin oletit - jos ei, niin
    miten? Tuntuuko opiskelu raskaalta?
    Osaatko listata jotain eroja (mahd. hyviä ja huonojakin puolia) Hesan
    oikiksen toimintaan verrattuna? Olen saanut sellaisen kuvan, että Turussa olisi
    selvästi enemmän pienryhmäopetusta - pitääkö paikkansa?
    Muuta kommentoitavaa oikeustieteen opinnoista Turussa ja/tai yleensä?
    KIITOS!

    Äänestä

  • TahtooTietää kirjoitti:

    Viihdytkö? Onko oikeustieteenopiskelijan arki sellaista kuin oletit - jos ei, niin
    miten? Tuntuuko opiskelu raskaalta?
    Osaatko listata jotain eroja (mahd. hyviä ja huonojakin puolia) Hesan
    oikiksen toimintaan verrattuna? Olen saanut sellaisen kuvan, että Turussa olisi
    selvästi enemmän pienryhmäopetusta - pitääkö paikkansa?
    Muuta kommentoitavaa oikeustieteen opinnoista Turussa ja/tai yleensä?
    KIITOS!

    Tosiaan olen vasta puoli vuotta opiskellut, mutta tähän asti olen viihtynyt ihan hyvin. Aktiivinen ainejärjestö on auttanut jaksamaan. Lex ottaa joka syksy tuoreen fuksipalleron hellään huomaansa heti ensimmäisestä illasta alkaen. Sen toiminnasta ei ole pahaa sanottavaa.


    Opiskelun suhteen on ollut aika kevyttä, eikä lukemista ole vielä hirveästi ollut. Tämä taitaa koskea aika isoa osaa yliopisto-opinnoista, eli ensimmäinen syyslukukausi on monella alalla "pehmeä lasku" yliopistomaailmaan. Sen perusteella mitä olen noihin keväällä alkavien suppeiden kurssien kirjoihin perehtynyt, niin voin sanoa, että kyllä lukemistahti muuttuu aika radikaalisti puolen vuoden jälkeen. Ihan inhimillisinä sivumäärät silti pysyvät, ts. lukea kyllä ehtii jos vain jaksaa panostaa.


    Pienryhmäopetusta ei ole käytännössä kuin kielissä, eli väärää tietoa olet ilmeisesti saanut. Helsingin oikiksesta en osaa sanoa mitään varmaa kun en ole siellä opiskellut, huhupuheita tai hkiläisten mainospuheita en viitsi totuuksina alkaa tänne kirjoitella.. Turussa ainakin asuntotilanne on huomattavasti parempi kuin Hgissä, kämpän saa opiskelija-asuntosäätiön kautta suht. helposti ja halvalla.


    Ainoa negatiivinen piirre opetustavassa on minusta luentojen ymppääminen joka ainoan kurssin pakolliseksi osaksi. Koen luennot lähinnä ajan haaskaukseksi, mutta koska joka tentissä on kysymyksiä luennoilta, niin ainakin tällaisen perfektionistin kuin minä on pakko luentosaliin raahautua.


    Ei kai tässä tähän hätään kummempia, alkaa taas tenttikirja vetää vastustamattomasti puoleensa. Kysellä saa edelleen jos kysyttävää löytyy.. :)

    Äänestä

  • TahtooTietää kirjoitti:

    Viihdytkö? Onko oikeustieteenopiskelijan arki sellaista kuin oletit - jos ei, niin
    miten? Tuntuuko opiskelu raskaalta?
    Osaatko listata jotain eroja (mahd. hyviä ja huonojakin puolia) Hesan
    oikiksen toimintaan verrattuna? Olen saanut sellaisen kuvan, että Turussa olisi
    selvästi enemmän pienryhmäopetusta - pitääkö paikkansa?
    Muuta kommentoitavaa oikeustieteen opinnoista Turussa ja/tai yleensä?
    KIITOS!

    Opiskelen kolmatta vuotta Turussa ja yleisesti sanoen olen ollut tyytyväinen. Opiskelu on pääasiassa kirjojen ja pykälien pänttäystä. Luennot eivät ole pakollisia suurimmalla osalla kursseista, mutta usein saattaa tenttiin tulla kysymys asiasta, joka ainakin osittain on käsitelty vain luennoilla. Itse en kuitenkaan luennoilla viihdy, joten hankin yleensä muistiinpanot kaverilta. Pienryhmäopetusta on tarjolla laajentavilla ja valinnaisilla kursseilla, joten parin ekan vuoden aikana sellaista ei juuri ole.

    Helsingin ja Turun eroista sen verran, että Helsingissä tenttialue saattaa olla joskus hyvinkin laajempi, mutta monissa tenteissä saa käyttää lakikirjaa. Turussa taas lähes kaikki on osattava ulkoa, eikä apuna tentissä ole kuin oma muisti, mutta kuten on jo todettu, sivumäärä on pienempi. Pienryhmäopetusta Helsingissä on vähemmän kuin meillä, mutta sitäkin löytyy vähäsen. Kieliopinnot ovat ehdottomasti paremmat Turussa kuin Helsingissä, missä paikoista pakollisille kielikursseille todellakin taistellaan. Itse vedän kotiinpäin ja pidän Turun systeemiä parempana, mutta makunsa kullakin. Loppujen lopuksi sillä ei ole mitenkään valtaisaa merkitystä, mistä oikiksesta valmistuu.

    Onnea pääsykoepänttäykselle!!!!

    Äänestä

  • TahtooTietää kirjoitti:

    Viihdytkö? Onko oikeustieteenopiskelijan arki sellaista kuin oletit - jos ei, niin
    miten? Tuntuuko opiskelu raskaalta?
    Osaatko listata jotain eroja (mahd. hyviä ja huonojakin puolia) Hesan
    oikiksen toimintaan verrattuna? Olen saanut sellaisen kuvan, että Turussa olisi
    selvästi enemmän pienryhmäopetusta - pitääkö paikkansa?
    Muuta kommentoitavaa oikeustieteen opinnoista Turussa ja/tai yleensä?
    KIITOS!

    turussa on myös pienryhmäopetusta, mutta paras ero hesan oikikseen on se, että meillä opiskelu on jaettu maks. kuukauden mittaisiin periodeihin, joiden jokaisen jälkeen on tentti. se auttaa keskittymään yhteen asiaan kerrallaan ja toisaalta sitten keväisin ja jouluisin ei ole vain muutamia suuria tenttejä, joihin lukemista on tuhansia sivuja (kuten muissa oikiksissa). tästä johtuen (omasta mielestäni) turun oikisessa on helpompi pysyä ns. kärryillä.
    lisäksi turun oikis on valittu joka kerta kun on ollut mahdollista koulutuksen laatu- ja huippuyksiköksi, jota titteliä ei mikään muu oikis ole saanut kertaakaan!

    Äänestä

Pääsykoekirjat käsitteli vahingonkorvausoikeutta, kauppaoikeutta, prosessioikeutta ja yleistä oikeustiedettä. mielenkiintoisia olivat kaikki ja sivuja oli yhteensä n. 800.

pykälä ei valmenna turun oikikseen, vaan lex. eli käypä osoitteessa www.lex.fi. lexin kurssit olivat erinomaiset ja hinta halpa. niiden ansiosta itsekin pääsin ekalla kertaa sisään.

itse en selannut mitään sopimuksia tai termejä, valintakokeessa ei saa pisteitä MISTÄÄN valintakoekirjojen ulkopuolisesta. siis ei tosiaankaan mistään. kaikki tiedot mitä tarvitsee tietää on niissä neljässä keltaisessa kirjassa. jos hankit liiaksi taustatietoa saatat sekoittaa sitä pääsykoekirjoissa oleviin tietoihin.

jos on lisää kysyttävää niin kirjottele tänne uusia viestejä.
rentoudu vielä kun voit!

lukuiloa ja nähdään syksyllä tiedekunnassa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hakee kirjoitti:

Haen tänä kevään turun oikeustieteelliseen. Mitkä kirjat oli viime vuonna hakukirjoina?!? valmentaako pykälä-valmennuskurssit turun oikikseen vai mikä? onko jollain kokemusta,hyvät kurssit??

onko jotain yleisopuksia mitä ehkä kannattaisi selailla ennen valintakoekirjojen ilmestymistä? jotain terminologia opusta tai tms. ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu