jos islam ei ollut suuri uskonto ei jatkunyt tähän asti ja se on täällä hetkellä maailman 1 uskonto.
teille
karim
491292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Voitaisiin sanoa myös, että valtaosa väestöstä on aika tyhmiä. Teitämättömyys on maailmassa hirveän yleistä.
Näin selvyyden vuoksi, voisitko käyttää pienen alkukirjaimen lisäksi jotain muuta merkintää (vaikka karim 2) jotta meitä ei sekoitettaisi?
Eli Islam (n.1,5 miljardia kannattajaa virallisesti) on suurin uskonto nykyään (suuri osa 2 miljardista kristityksi lasketusta kuuluu kirkkoon vaikkei edes usko Jumalaan, tai uskoo johonkin muuhun kuin Jeesuksen jumaluuteen), ja on ollut ennen teollistumista (siis länsimaiden väestöräjähdystä) 1000 vuotta suurin uskonto. Vuonna 750 jKr. Bagdadin hallitsemassa kalifaatissa (johon ei kuulunut mm. edes islamilainen Espanja,I-Afrikan tai Kiinan Kantonin provinssin muslimit) asui yli 30 miljoonaa ihmistä, ja Euroopassa asui 20 miljoonaa ihmistä (joista suurin kansa islamilaisessa Espanjassa). Ero pysyi teollistumiseen asti (mm. Musta Surma lisäsi kristittyjen ja muslimeiden määrän eroa välissä), jolloin kristittyjen suurista perheistä jäi enemmän eloon (lapsia tehtiin "varalta" enemmän koska useat kuolivat pieninä, muslimimaissa lapsikuolleisuus oli pienempää ja lapsia tehtiin vähemmän).
Islam on maailman levinnein uskonto, 5 miljardia ihmistä asuu maissa joissa Islam kattaa vähintään 5% ihmisistä. Miettikää miten näkyvä se silloin kaikissa noissa maissa on, kun se on näkyvä (ainakin eteläisessä) Suomessakin 0.5% osuudellaan! Ja se 1,5 miljardia muslimia saa kokoon kun laskee uusimpien väestötietojen pohjalta muslimimaiden väestön, sekä muslimeiden määrän niistä maista joissa se ei ole ainoa hallitseva uskonto. Tässä laskelmassa on tietenkin mukana Intian yli 150 miljoonaa muslimia, sekä Kiinan n.100 miljoonaa muslimia (Ennen vallankumousta muslimeita oli 50 miljoonaa,10% väestöstä, ja yhden lapsen politiikka on suosinut heitä sallimalla heille vähemmistönä useampia lapsia).
kun muslimeja on mielestäsi tarpeeksi maailmassa, hyökkäättekö?
Kun heitä on tarpeeksi, he alkavat vaatia islamilaista oikeutta ja allahin tahtoa noudatettavaksi. Kafiirit TULEVAT hyökkäämään tätä vaatimusta vastaan sanoin ja teoin. Silloin muslimien Jihaad on oikeutettua puolustussotaa. Silloin todellinen Jihaad alkaa käytännössä.
>Kun heitä on tarpeeksi, he alkavat vaatia islamilaista oikeutta ja allahin tahtoa noudatettavaksi.
Kun feministejä on tarpeeksi, he alkavat vaatia oikeutta naisille ja naisten tahtoa noudatettavaksi.
Kun kokoomuslaisia on tarpeeksi, he alkavat vaatia oikeutta itselleen ja kokoomuslaisten tahtoa noudatettavaksi.
Mutta eikös tämä ole sitä demokratiaa?
islam kattaa ihmisen koko elämän, joka alueella, , se on silti demokraattisessa maassa vain uskonto ja näinollen sen lakeja ja sääntöjä ei voi ulottaa kaikkia muitakin kuin muslimeja koskevaksi, ymmärrätkö?
Siellä missä demokratia vallitsee, islaminusko ei ole ainoa uskonto, vaan yksi muiden joukossa.
Demokratia on eräs muslimien päävihollinen.
Itse asiassa islam on maanpetosta. Se pyrkii kaatamaan laillisen hallituksen.
Laillisen hallituksen voi tietyin menettelytavoin kaataa ilman maanpetostakin. Jollei voisi, olisi parlamentarismi aika heikossa.
että sosdemit parasta aikaakin juonittelevat kaataakseen nykyisen hallituksen.
Opposition kaataminen on jo käynnissä.
Hallituksen kaataminen olisi vain ensimmäinen askel. Sitten tulisi sellainen hallitus, jota ei voi kaataa. Suomessa on kuitenkin perustuslaki ja perustuslain mukaan Suomi on demokratia. Sitä ei varmaan saa kokonaan muuttaa, koska silloin tartuttaisiin aseisiin monilla puolilla. Islam ei ole demokraattinen, koska imaamia vastaan ei saa vastustaa, eikä tietysti Allahiakaan.
Niin, väestöräjähdyshän on maailmanlaajuinen ongelma. Elintaoerot kasvavat. Ei välttämättä vain sen vuoksi, että rikkaat rikastuvat, vaan sen vuoksi, että köyhien lukumäärä ja köyhyyden määrä räjähdysmäisesti kasvaa väestöräjähdyksen myötä
Joskus jää miettimään Pentti Linkolan ajatuksia siitä, onko ihminen ja tiede vaarallisella tavalla puuttunut luonnon kiertokulkuun....
"Joskus jää miettimään Pentti Linkolan ajatuksia siitä, onko ihminen ja tiede vaarallisella tavalla puuttunut luonnon kiertokulkuun.... "
Kasvihuoneilmiö, josta niin paljon puhutaan, on vain jäävuoren huippu hyvin monimutkaisesta oireyhtymästä, joka alkaa jo olla näkyvillä. Oman käsitykseni mukaan nimenomaan mikrobiologisen tasapainon muutos on se, joka enenevässä määrin tulee tuottamaan tuhoja ja on jo aika tavalla tuottanutkin.
Ilmaston muutos on kieltämättä ihmisen aikaansaannosta, vielä enemmän kulttuurin, teknologian kuin tieteen.
Ilmaston muutoksesta ei saada suoraa yhteyttä hallitsemattomaan väestöräjähdykseen, erityisesti alikehittyneissä, usein islamilaisissa maissa. Viime vuosikymmenillähän islamilaisuus on yleistynyt nimenomaisesti väestölisäyksen myötä.
Syy lienee kultturisissa (uskonto ml) tekijöissä ja ihmiskunnan parantuneesta kyvystä hoitaa terveyttä, paljolti länsimaisessa, "jumalattomassa" terveysosaamisessa. Yhtäältä monivaimoisessa avioliittokulttuurissa, jossa ehkäisyyn suhtaudutaan kielteisesti,lapsia syntyy enemmän (neljän vaimon kanssa kuukautiskiertoon perustuva ehkäisy tosin voisi toimia miehen kannalta optimaalisesti). Toisaalta aikaisemmin lapsikuolleisuus,ravinnon niukkuus, taudit ja sodat toteuttivat väestösäännöstelyä, miltä osin tilanne on viime vuosikymmninä terveys- ja ravitsemustieteen avulla olennaisesti muuttunut. Apua on saatu myös viljelyteknologiasta, maa-alaa kohti raviontoa on saatu enemmän, heikonpilaatuistakin maata on otettu tuotantokäyttöön.
On hyvä, että tilanne on muuttunut ja yhä useampi lapsi näkee aikuisuuden. Terveitten sekä epäterveitten motiivien perusteella länsimaissa syntyvyyden säännöstely toteutuu. Rooman kirkko on selkä seinää vasten roomalaiskatolisten tosiasiallisen käyttäytymisen kanssa. EU:ssa pannaan jo peltoa pakettiin. Mikä on Allahin tahto islamilaisissa uskonnoissa maapallon ylikansoittumisen ongelmaan?
>vaikka islam kattaa ihmisen koko elämän, joka alueella, , se on silti demokraattisessa maassa vain uskonto ja näinollen sen lakeja ja sääntöjä ei voi ulottaa kaikkia muitakin kuin muslimeja koskevaksi, ymmärrätkö?
Ymmärrätkö, että demokratiassa ei voi kieltää muslimia pyrkimästä hallinnon islamilaistamiseen? Demokratia sallii myös demokratian vastustamisen.
>Siellä missä demokratia vallitsee, islaminusko ei ole ainoa uskonto, vaan yksi muiden joukossa.
Missä vallitsee demokratia?
>Suomessa on kuitenkin perustuslaki ja perustuslain mukaan Suomi on demokratia.
Väärin. Suomi on tasavalta, jossa valtiovaltaa käyttää kansa, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Sanaa "demokratia" ei edes löydy perustuslaista.
Suomessa on siis edutuksellinen demokratia, joka ei ole demokratiaa.
>Islam ei ole demokraattinen, koska imaamia vastaan ei saa vastustaa, eikä tietysti Allahiakaan.
Ja todisteet?
>>Suomessa on kuitenkin perustuslaki ja perustuslain mukaan Suomi on demokratia.
>Väärin. Suomi on tasavalta, jossa valtiovaltaa käyttää kansa, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Sanaa "demokratia" ei edes löydy perustuslaista.
Kuten kaikki huomaavat, ylläolevassa ensiviestissä ei vätetäkään, että perslaissa _lukisi_ sana demokratia. Tämä on nyt siis tyypillisimmillään nk. "Olkinukke", taistolaisten perinteinen argumentointitapa.
>Suomessa on siis edutuksellinen demokratia, joka ei ole demokratiaa.
Tämä on Tahallisuutta puhtaimmillaan: Suomessa on demokratia, joka ei ole demoratiaa". Etten Tahallisemmin sanoisi!
Miten hyvin siis mielestäsi toteutuu kansanvalta (=demokratia) edustuksellisessa demokratiassa?
Timokratiakaan ei ole vielä kovin kaukana takana - eikä liene kovin kaukana edesäkään.
>Miten hyvin siis mielestäsi toteutuu kansanvalta (=demokratia) edustuksellisessa demokratiassa?
Silloin, kun kansanvalta (demokratia on hankala termi, joka on kärsinyt inflation) perustuu kansan tahtoon, se toimii hyvin. Edustuksellinen kansanvalta toimii sekä periaatteessa että käytännössä usein selkeästi paremmin kuin nk. suora kansanvalta. Syitä on perusteellisesti täällä mahdoton käsitellä, mutta yksi ilmeinen syy on jo ajankäytössä.
Suomessa edustuksellinen kansanvalta toimii juuri siten kuin kansan valtaenemmistö sen haluaa toimivan.
Mistä tiedät kaikkien virallisesti muslimien olevan vakaumuksellisia muslimeja? Entäpä jos he ovat vain nimimuslimeja ja oikeasti materialistisen maailmankuvan omaksuneita atesiteja?
..mielestäsi oikein?? Eikö tuollainen käyttäytyminen ole hyvin itsekästä? Voiko sitä puolustaa? Kristinuskoon kuuluu ajatus, että KETÄÄN ei väkisin pakoteta kääntymään kristityksi. Minä kristittynä en ainakaan hyväksy ihmisten pakkokäännyttämistä kristityiksi. Hyväksytkö sinä sen että muslimit pakkokäännyttävät ihmisiä muslimeiksi?
>Miten hyvin siis mielestäsi toteutuu kansanvalta (=demokratia) edustuksellisessa demokratiassa?
Ei hyvin. Näyttää siltä, että kansa katuu valintojaan.
>Timokratiakaan ei ole vielä kovin kaukana takana - eikä liene kovin kaukana edesäkään.
Vaaleissa ainakin mainostoimistot voittaa.
>Hyväksytkö sinä sen että muslimit pakkokäännyttävät ihmisiä muslimeiksi?
Miten voi pakottaa ihmisen muuttamaan sitä, mihin uskoo? Eikö siihen vaadita nk. aivopesua?
>>>Islam ei ole demokraattinen, koska imaamia vastaan ei saa vastustaa, eikä tietysti Allahiakaan.
Ja todisteet?
Se oli sillä sivulla, missä esiteltiin mitä muslimi ei saa tehdä. Pitäisi olla valtava muisti, jos aina muistaisi, missä keskustelussa jokin yksityiskohta on tullut esille. Koraanin tutkiminen on hankalaa, kun siinä ei toimi sanahaku.
>Se oli sillä sivulla, missä esiteltiin mitä muslimi ei saa tehdä.
Eli sinulla ei ole todisteita?
>olla valtava muisti, jos aina muistaisi, missä keskustelussa jokin yksityiskohta on tullut esille.
Asioiden ymmärtäminen usein auttaa muistamisessa, mutta liiasta ymmärryksestä sinua ei voi syyttää.
Kai sinulle edes hakukone on käytössäsi? Se on useimmiten siellä näppiksen alla.
Yleensä syntyvyys näyttäisi korreloivan ennen kaikkea vaurauteen, koulutustasoon ja perinteeseen (mm. uskonto), kuitenkin siten, että vaurauden ja koulutustason noustessa huomattavasti perinteen merkitys heikkenee. Trendi on melko selvä. Näin on käynyt esim. Euroopan katolisissa maissa. Muutama maa vertailtuna kansantulon ja syntyvyyden suhteen.
Rutiköyhiä maita:
Muslimi: Afganistan---- bkt $ 600/henkilö 4,3 syntymää /100 henkeä/vuosi
Kristitty: Kongo ------bkt $ 120/henkilö 4,49 syntymää /100 henkeä/vuosi
Hindu-buddhalainen: Nepal------ bkt $ 200/henkilö 3,66 syntymää /100 henkeä/vuosi
Keskiköyhiä maita:
Muslimi: Algeria------ bkt $ 1600/henkilö; 2,85 syntymää /100 henkeä/vuosi
Kristitty: Bolivia------- bkt $ 800/henkilö; 3,32 syntymää /100 henkeä/vuosi
Rikkaita maita:
Kristitty:Suomi-----: 1,18 syntymää /100 henkeä/vuosi
Kristitty:USA------ 1,49 syntymää /100 henkeä/vuosi
Muslimi: Bahrain:---------2,1 syntymää /100 henkeä/vuosi
Bahrain ei ole ollut kovin pitkään superrikas, joten siellä on ilmeisesti tapahtunut nopea syntyvyyden romahdus. Luultavasti vähenee jatkossakin. Sama muissa muslimimaissa (ja yleensäkin köyhissä maissa), sikäli kuin ne vaurastuvat ja koulutustaso nousee. Suurta syntyvyyttä ei tällöin koeta yhtä tarpeelliseksi kuin ennen vanhempien elättämiseksi, perheen säilyttämiseksi jne.. - Nyttemmin köyhissäkin maissa syntyvyys on laskussa mm. lapsikuolleisuuden vähentymisen vuoksi.
Sinä et tunne omaa uskontoasi, siitä sinua voi syyttää. Imaamia ja Allahia et saa vastustaa, koeta nyt muistaa se.
Minä en halua kuluttaa aikaani jonkun pienen yksityiskohdan hakemiseen. Se asia ei heti ilmene juttujen otsikoissa.
>Sinä et tunne omaa uskontoasi, siitä sinua voi syyttää.
Voin koska tahansa todistaa, että olet väärässä. Ja Koraanilla, en millän epämääräisellä nettisivulla.
>Imaamia ja Allahia et saa vastustaa, koeta nyt muistaa se.
Sanot sinä ja koska voin todistaa väitteen vääräksi, voin myös todistaa, että sinä valehtelet.
>Minä en halua kuluttaa aikaani jonkun pienen yksityiskohdan hakemiseen.
Eli kunhan heittelet muistinvaraisia väitteitäsi.
Toki tiedän, että eri tyyppisiä kristittyjä ja islamilaisia maita löytyy. Tiedän myös, että uskonnon ja perinteen ohjausvaikutus Boliviassa on erilainen kuin Suomessa ja Kongossa. Myös syy-seuraussuhteet ruokkivat toisiaan ja voidaan kysyä, oliko kana ennen munaa.
Kirjoitinkin islamin suurmaista ja niiden väestölisäyksestä. Halusin tuoda esille islamin kannatuksen laajentumista ihasteleville sen, että laajentuminen perustuu paljolti väestönlisäykseen islamilaisissa suurmaissa.
Kysynkin islamin suhdetta syntyvyyden säännöstelyyn!!!
Yhdyn siihenkin, että ainakin koulutustason lisääntyessä yhteys perinteeseen yleensä vähenee. Se ei tietysti näy pitkään aikaan kansakuntien tilastoissa, sillä nehän ovat vain keskiarvoja. Se näkyy kansakuntien sisällä, sisäisinä jännitteinä.
Jollekin perinne voi tuottaa vaurautta, toisille päin vastoin. Suuret vaurauserot tuottavat sisäisiä jännitteita etenkin, kun yleinen koulutustaso nousee ja valmius arvioida perinnettä lisääntyy.
Bahrainissa ja Saudeissa muutoksen aiheuttamia jännitteitä hallitaan siten, että kansanlaki on perinne. Vauraimmat ja oppineimmat elävät kuitenkin kansallisesti ja kansainvälisiesti omissa verkotoissaan julkisuudelta suojassa perinteestä jo irronnutta omaa elämäänsä.
Niin pitkään, kun se on mahdollista.
Iranissa on mielenkiintoinen prosessi. Saahin saudilainen järjestelmä romahti ja perinteestä tuli laki. Nyt asetelma on muuttamassa ja perinteen vaalijat ovat Saahin asemassa.
Aina väliin sanotaan, että eivät muslimit pakkokäännytä. Uskominen Allahiin on vapaaehtoista. Ja sitten kun tätä ihmetellään ja tuodaan esiin ote Koraanista, jonka pohjalta tilanne näyttää vähän toiselta, niin sitten se pakkokäännyttäminen tai vääräuskoisen tappaminen yhtäkkiä sallitaankin. Äsken kun Esko sanoi että muslimit alkaisivat vaatia kaikkien kääntymistä islamiin, niin hän sai vastauksen että niinhän demokratiassa aina tehdään. Eli ajatusta islamin pakkolevittämisestä puolustettiin. Kertoisitte nyt suoraan mitä mieltä asiasta olette muslimit.
>Kertoisitte nyt suoraan mitä mieltä asiasta olette muslimit.
Kerro sinä meille, miten ihminen pakotetaan uskomaan johonkin, mihin hän ei halua uskoa, niin minä kerron sinulle kantani.
Vai onko ihminen mielestäsi muslimi, vaikkei uskokaan siihen, mitä Koraani opettaa?
>>>> Islam on maailman levinnein uskonto, >>>>
Sano: Islam on maailman levitetyin uskonto.
Samaa on kyllä ristiretkien ja muun paskan muodossa tehty kristinuskossakin. Ehkä siksi kristinusko tulee aika lähellä perässä.
Mutta oikeassa olet, Islamia on levitetty vieläkin tehokkaammin. Ihan sotavoimien avulla.
Edellisestä "yx vaan" tekstistä:
>>>> Eli ajatusta islamin pakkolevittämisestä puolustettiin. >>>>
sanottiinko jossain siis noin?
Jos sanottiin niin eihän se ole ollenkaan sama asia kuin:
>>> Kerro sinä meille, miten ihminen pakotetaan uskomaan johonkin, mihin hän ei halua uskoa... >>>
Tehän puhutte ihan eri asiasta.
Ei kai ketään uskomaan voi pakottaa.
Islamia sensijaan on runsaasti levitetty erilaisin pakkokeinoin. Kai ymmärsit vai tarvitaanko esimerkki?
Demokratia on eräs vaarallisimpia asioita jos sitä noudatetaan ja "tulkitaan" kirjaimellisesti.
Demokratia on joka maassa ihan sellaista kuin maahan sopii.
Demokratic republic of China... ja niin edespäin.
Toisin kuin muut maat, Kiina mainostaa demokratiaa oikein nimessäänkin :)
Demokratiassa todellakin annetaan mahdollisuus enemmistöiselle ryhmälle tuhota kaikki se hyvä jota viisas vähemmistö on saanut aikaan, siis mikäli demokratia todellakin toteutuu toisin kuin Kiinassa. (oma epäilyni)
Ei demokratia mikään hyvä asia ole. Ei mikään menestyvä firmakaan menesty ilman hyvää vahvaa johtajaa joka sanoo miten asiat hoidetaan.
Mistä olet saanut tämän käsityksen? Mistä arvelet molempien Amerikoiden intiaaniväestöjen, ns. mustan Afrikan väestön valtaosan, filippiiniläisten jne. saaneen kristinuskon?
Siis, kuten sanoin jo, arvelen kaikkien mainitsemiesi ryhmien saaneen sen "usko tai kuole"-periaatteella jolla kristinuskoa on tehokkaasti levitetty ympäri maailmaa.
Arvelinko väärin?
Sitten vaan vertasin, että Islamia on levitetty samoin keinoin. Nyt vaan näyttää siltä että Islam on vienyt kyseisessä levityksessä jopa voiton kristinuskosta mikäli Islamin puolustajan kommenttia on uskominen.
Onko siis näin?
osa islamin leviämisestä varsinkin viimeisten vuosikymmenien aikana motivoituu ainakin osittain reaktiona ns. valkoiseen valtaan. Kristinusko samastetaan monin paikoin siirtomaaherruuteen ja rotusyrjintään - osin tähän ovat jotkut lähetyssaarnaajatkin antaneet aihetta, eivät tietenkään kaikki. Esim. suomalaisilla taitaa olla tässä suhteessa kohtalaisen hyvä maine.
>>>> osa islamin leviämisestä varsinkin viimeisten vuosikymmenien aikana motivoituu ainakin osittain reaktiona ns. valkoiseen valtaan. >>>>
Olet mielestäni oikeassa. Kuitenkin olen vahvasti myös sitä mieltä, että Islamia käytetään maan tai alueen sisäiseen vallan hallintaan. (Saudi Arabia, Taleban hallinto, Irak uutisissa tänään, jne...)
>>>> Kristinusko samastetaan monin paikoin siirtomaaherruuteen ja rotusyrjintään - osin tähän ovat jotkut lähetyssaarnaajatkin antaneet aihetta >>>>
Tuon minä uskon täysin. Olen sitä mieltä että monet syrjäiset kansat ovat kristittyjä pakon sanelemana. Tahitilaiset tapettiin, siis kuolivat, ihotauteihin kun lähetyssaarnaajat määräsivät naisille peittävän vaatetuksen. Lopputuloksen hikisessä tropiikissa voi vain arvata.
>>>> Esim. suomalaisilla taitaa olla tässä suhteessa kohtalaisen hyvä maine.>>>>
Emmekös me suomalaiset ole juuri niitä ristiretkien UHREJA? emme levittäjiä.
>>Demokratiassa todellakin annetaan mahdollisuus enemmistöiselle ryhmälle tuhota kaikki se hyvä jota viisas vähemmistö on saanut aikaan, siis mikäli demokratia todellakin toteutuu toisin kuin Kiinassa. (oma epäilyni)
Ei tällaista tuhoamisen mahdollisuutta enemmistölle usein anneta, koska suoraa kansanvaltaa ei ole.
>>Ei demokratia mikään hyvä asia ole. Ei mikään menestyvä firmakaan menesty ilman hyvää vahvaa johtajaa joka sanoo miten asiat hoidetaan.
Demokratiassa johtajalla on valta toimia aivan kuin menestyvässä firmassakin. Diktatuureista on saatu niin huonoja kokemuksia, että se on yleisesti tunnettu vapaassa maailmassa.
>>Miten voi pakottaa ihmisen muuttamaan sitä, mihin uskoo? Eikö siihen vaadita nk. aivopesua?
Tappouhkauksella. Vai etkö tiedä, että islamiin syntynyt ja eroava pitää tappaa Koraanin mukaan? Se taitaa olla myös sitä aivopesuksi sanottua.
Siis aivopesu kuuluu islamiin.
Sinä unohdat sopivasti Koraanin ohjeen ja alat väittää jopa uskonnonvapauden löytyvän islamissa.
>Tappouhkauksella.
Eli et tiedä, mitä aivopesu on.
>Vai etkö tiedä, että islamiin syntynyt ja eroava pitää tappaa Koraanin mukaan?
Pitääkö? Todisteet, kiitos.
>Se taitaa olla myös sitä aivopesuksi sanottua.
Eli ei ole.
>Siis aivopesu kuuluu islamiin.
Eli ei kuulu ja sinä olet pahimman luokan valehtelija.
...Tai ei edes itse ymmärrä mitä kirjoittaa.
Kirjoitin varauksella; >Se taitaa olla myös sitä aivopesuksi sanottua.
En voi sanoa, että tiedän tarkkaan, mitä aivopesu on, mutta kuolemanpelossa pitäminen on varmasti eräs tehokas keino vaikuttaa ihmisen mielialaan. Aivopesulla ei tietysti ole mitään selviä sääntöjä.
Kun tappouhkaus on kirjoitettuna Koraaniin, en ole siitä valehdellut. En tullut valehtelijaksi.
>Aivopesulla ei tietysti ole mitään selviä sääntöjä.
Aivopesun merkitys on kyllä kirjallisuudessa määritelty, mutta mistäs sinä sen tietäisit, kun et kirjoja näköjään lue.
>Kun tappouhkaus on kirjoitettuna Koraaniin, en ole siitä valehdellut. En tullut valehtelijaksi.
Ei ole joten tulit. Jäitpäs kiinni.
Koraanissa ei siis ole tappouhkauksia? Eipähän tarvitse sitten pelätä tappajia.
Lähden nyt kahville. Ostan sitten Nokian osakkeita.
>Ei tällaista tuhoamisen mahdollisuutta enemmistölle usein anneta, koska suoraa kansanvaltaa ei ole.
Ai no mitäs demokratia sitten on, jos ei suoraa kansanvaltaa?
>Demokratiassa johtajalla on valta toimia aivan kuin menestyvässä firmassakin.
Ei ole.
Etkö koskaan pysähdy ajattelemaan, mitä suustasi päästät?
>>Ai no mitäs demokratia sitten on, jos ei suoraa kansanvaltaa?
Demokratiassa valtaa käyttää kansan valitsemat päättäjät. Valta on annettu eduskunnalle, eikä suoraa kansanvaltaa ole.
>>>Demokratiassa johtajalla on valta toimia aivan kuin menestyvässä firmassakin.
>>Ei ole.
Demokratiassa on tietysti monia johtajia ja valta on jaettu. Kuitenkin oman yksikkönsä johtajat voivat toimia lain puittensa ohjeittensa ja harkinta mukaan.
>>Etkö koskaan pysähdy ajattelemaan, mitä suustasi päästät?
Kyllä
>Demokratiassa valtaa käyttää kansan valitsemat päättäjät. Valta on annettu eduskunnalle, eikä suoraa kansanvaltaa ole.
Se on silloin _edustuksellista_ demokratiaa, joka ei siis ole demokratiaa.
>Demokratiassa on tietysti monia johtajia ja valta on jaettu.
Demokratiassa valta kuuluu kansalle, firmassa johtajalle.
>Kyllä
No annapa esimerkki.