Miksi haluatte naimisiin? Uskovaisilla ihmisillä sen vielä jotenkin ymmärrän, vaikkei Raamattu avioliittoa tunnekkaan, mutta entä muut? Nykyisin ihmisiä ei edes ympäristökään pakota moraalisilla perusteilla naimisiin kuten vielä joskus 70-luvulla ja ennen sitä.
Miksi pitää olla sormus sormessa? Itse en ole koskaan halunnut naimisiin, ja mitä enemmän ikää tulee, sitä vähemmän sitä haluan. Huom,minulla on ollut pitkiä suhteita, nykyinen kuudetta vuotta, on lapsia yms. Monet samanikäiset ystäväni ovat jo kertaalleen eronneet, ja menneet 2. kerran naimisiin. Ei se sormus liitosta ainakaan sillä perusteella, mitä olen elävässä elämässä nähnyt, tehnyt sen kestävämpää.
Jos sanotaan avioliiton olevan lupaus yrittää sekä myötä-että vastoinkäymisissä, eikö sitä lupausta voida tehdä kahden kesken, ilman kaikkia niitä ulkopuolisia ihmisiä, joilla ei ole osaa eikä arpaa tuohon lupaukseen? Esimerkiksi juuri maistraatissa, jos kerran pakko on saada virallinen vahvistus asialle. Jos taas perustelu on se, että haluaa pitää hyvät kemut, eikö niitä voida pitää muutenkin? Ei jummarra, selittäkää!
Miksi pitää olla sormus sormessa? Itse en ole koskaan halunnut naimisiin, ja mitä enemmän ikää tulee, sitä vähemmän sitä haluan. Huom,minulla on ollut pitkiä suhteita, nykyinen kuudetta vuotta, on lapsia yms. Monet samanikäiset ystäväni ovat jo kertaalleen eronneet, ja menneet 2. kerran naimisiin. Ei se sormus liitosta ainakaan sillä perusteella, mitä olen elävässä elämässä nähnyt, tehnyt sen kestävämpää.
Jos sanotaan avioliiton olevan lupaus yrittää sekä myötä-että vastoinkäymisissä, eikö sitä lupausta voida tehdä kahden kesken, ilman kaikkia niitä ulkopuolisia ihmisiä, joilla ei ole osaa eikä arpaa tuohon lupaukseen? Esimerkiksi juuri maistraatissa, jos kerran pakko on saada virallinen vahvistus asialle. Jos taas perustelu on se, että haluaa pitää hyvät kemut, eikö niitä voida pitää muutenkin? Ei jummarra, selittäkää!
Vastaukset 41
Vanhimmat
Jos taas avioliitto solmitaan taloudellisen selustan turvaamista oman tai puolison kuoleman varalta, naimisiin ei tarvitse mennä pelkästään käytännön syistä: Avopari voi ennakoida tilanteen tekemällä testamentin. Jos parilla on yhteinen lapsi, testamentin turvin kaikki on kunnossa.
Avoleski perii esim. yhteisen asunnonpuolikkaan ja maksaa perintöveroa samanverran, kuin avoliitosta leskeksi jäänytkin, 1. eli keveimmän veroluokan mukaisesti. Ellei avoparilla ole yhteistä lasta, avoleski pystyy välttämään korkean perintöveron veromiinan sillä,että testamenttaa asunnon tai minkä tahansa omaisuuden omistusoikeuden muulle, kuin avopuolisolle, esimerkiksi omalle tai vaikka kummilapselle.
Kodin tai muun omaisuuden hallintaoikeuden sen sijaan voi testata avopuolisolle. Yleensähän testamentilla halutaan turvata eloonjäävän puolison asema, ja se onnistuu pelkän hallintaoikeuden avulla. Jos omaisuus on asunto, leski saa jäädä siihen asumaan, tai halutessaan vaikka vuokrata ulkopuolisille, mutta leskellä ei ole oikeutta myydä asuntoa. Hallintaoikeuden etu on siinä, että avoleski ei maksa siitä lainkaan perintöveroa. Omistusoikeuden perijät puolestaan saavat perintöverosta alennusta korvaukseksi siitä, että leski käyttää heidän omaisuuttaan. Omistajaksi kannattaa valita mieluiten rintaperillinen, koska hänen perintöveronsa on kaksi kertaa pienempi kuin esim. sisarusten. Serkkujen ja sitä etäisempien sukulaisten vero on kolminkertainen.
Entäs sitten, jos avoleski haluaa myydä asunnon ja ostaa uuden, jos asunto on esim. liian iso hänelle tai hän haluaa muuttaa toiselle paikkakunnalle? Kuinka sitten toimitaan?
otetaan pankista laina ja muutetaan toiseen asuntoon. helppoa!
mutta jos avopuoliso kuolee eikä asuntoa omisteta yhdessä vaan se on ollut toisen omaisuutta jo ENNEN avoliittoa, miksi se pitäisi saada omaksi, kun siitä ei ole latiakaan maksanutkaan? pelkkä hallintaoikeus eliniäksi on jo suunnaton lahja! sehän on ollut puolison.
jos taas asunto ostetaan yhdessä, kuten meillä, avoleski omistaa puolet! toisesta puolesta olimme tehneet paperin, kumman tahansa hyväksi kuoleman varalta niin, että jomman kumman veli perii toisen puolen. joten omistan asunnon, jonka toisen puolen omistaa mieheni veli. minulla on elinikäinen hallintaoikeus mieheni puolikkaaseen.
minkä ongelman tässä näet?
Just, lainaahan saakin aina niin helposti.
Ongelma on se, että mitä teen, jos omistan asunnosta puolet ja haluan myydä oman puolikkaani, mutta toisen puolen omistaja ei halua myydä omaansa? (Tai toisinpäin.) Olenko jumissa sellaisen kämpänpuolikkaan kanssa, jota en halua / tarvitse / jota en pysty ylläpitämään?
Sitten toinen kysymys: voiko hallintaoikeustestamenttia moittia ja jos voi, mitä silloin tapahtuu?
inä sen omistin toisen kanssa jo ennen hänen kuolemaansa. Ihan samoin käy nyt kuin olisi käynyt erossa. Tavarat puoliksi.
Jos jompi kumpi omistaja tään nyt haluaisi myydä, se myydään. Mutta minulla on elinikäinen asumisoikeus. Jos joku ostaa tällaisella rasitteella olevan asunnon, hän ei luultavasti sitten tarvitse asuntoa itse, eikä saa periä siitä vuokraakaan...
Ostossa tämä oli vanhassa rahassa noin 200 000mk.
Nyt tästä saa (ainakin muut ovat saaneet) 70 000€. Silloinen sijoitukseni satatonnia on kasvanut ihan kivasti korkoa.
Laki tuntee mm. seuraavat testamentin moiteperusteet:
-tekijä ei ole ollut kelpoinen määräämään omaisuudestaan
-testamenttia ei ole laadittu lain vaatimien muotomäärysten mukaan
-testamentin tekemiseen on vaikuttanut mielisairaus tai sieluntoiminnan häiriö
-tekijä on pakotettu tekemään testamentti
Kun näistä pysyy irti, säilyy testämentti. Moitteella täytyy olla peruste! Moittia voi aina ja mitä tahansa, mutta se on asianomaiselle turhaa rahanmenoa, sillä lakimiehen tekemää ja vahvistettua testamenttia ei rikki saa.
Kysyn edelleen, MIKÄ ONGELMA?
Nuorena kuollut aviomieheni ei jättänyt mulle kuin velkaa. Sitä perin niin paljon, etten ikänä olisi pystynyt maksamaan!
Joten ei se avioliitto aina ole siunaus! Myymään jouduin juuri rakentamamme talon, tappiolla. Siitä jäi maksamista, lisäksi jäi omiin nimiini otetut autolainat ja sisustuslaina...sitä oli tarkotus kahden maksaa. Mutta mulle ne jäi.
Taloon sijoitin perintönä saamani rahat, nekin meni, sillä ei juuri valmistuneesta talosta saanut muuta kuin lainaa vastaavan osan, eikä sitäkään ihan kokonaan.
Olen täällä aiemminkin nähnyt tällästa keskustelua, en silloin siihen viittinyt puuttua, mutta nyt en malttanut olla vaiti. Ei avioliitto pelasta yhtään mitään. Sitä on ihan turha kenenkään väittää!!!!
jos olet edunsaaja, eli elinikäisen asumisoikeuden haltija, myynnissä luovut oikeudestasi, MIKÄLI haluat myydä. Muuten tämä noudattelee avioeron jälkeistä jakoa. Jos se toinen ei halua myydä ja sinä kyllä, se toinen joko maksaa sinulle osasi tai sitten se myydään vapailla markkinoilla, tasaten saatu hinta.
Kuten jo sanoin, elinikäisellä käyttöoikeudella olevaa asuntoa on muiden hankala myydä, sillä siitä rasitteesta pitäisi avolesken luopua. Vaikka se myytäisiinkin, jos löytyy riittävän hölmö ostaja, periaatteessa siinä käy niin, että leski asuu vaan, mutta saa asunnon hinnasta puolet itselleen. Ei hullumpaa!
kun tuleva aviopuoliso vaatiikin avioehtoa omaisuutensa suojaksi?
Vai loppuuko vihille vinkuminen siihen?
Voiko avioehtoa moittia?
Niin, en tarkoittanut, että avolesken ja perijän pitäisi myydä/ostaa asuntoa keskenään, vaan entäpä, jos avoleski haluaa myydä asunnon vapailla markkinoilla. Onko mahdollista myydä asunto ilman toisen omistajan suostumusta?
Niin, ja tietenkin myydessään luopuu asumisoikeudestaan. Eihän kukaan muukaan tule toiselle myydyn asuntonsa ovelle kolkuttelemaan, että jos siellä saisi vielä bunkata hetken aikaa...
Ahaa, eli tarkoitatko, että lakiosa ei koske hallintatestamenttia - omaisilla (siis heillä, joilla voisi mahdollisesti olla perintäoikeus mutta jotka suljetaan testamentilla pois) ei ole oikeutta vaatia lakiosaansa?
Sori ajatuskatko. Lakiosahan koskee vain rintaperillisiä ja niitähän ei tässä tapauksessa ollut.
osuuteni kenelle vain. Voin myydä sen mieheni veljellekin, jos hän ei halua myydä sitä ulkopuoliselle. Tehtiin kaupat sitten niin tai näin, käypän hinnan siitä joutuu suorittamaan.
Edelleen, MIKÄ ONGELMA?
Ps. Avioliitossakaan et saa myydä asuntoa ILMAN toisen suostumusta. Mikäli se ei ole avioehdolla erotettua sinulle yksin...
Asumisoikeus ei murru automaattisesti myydessä. Ainoastaan kun siitä erikseen luopuu. Asumisoikeus näkyy kiinteistön rasitteissa...
Lue "mallun" huomautus myös...se jäi minulta vielä sanomatta.
Okei, skenaario. 1: avioliitossa, asunto yhteinen (omistetaan puoliksi). Toinen kuolee, asunto jää leskelle, joka saa pitää sen, myydä sen, laittaa vuokralle jne. Asia selvä.
Skenaario 2: avoliitossa, asunto yhteinen. Toinen kuolee. Avoleski pitää oman puolensa, joku toinen perii toisen puolen asunnosta. Ongelma: kuinka *käytännössä* myydään 1/2 asunnosta? Saako uusi omistaja muuttaa omistamaansa asuntoon, tuoda sinne tavaroitaan vai joutuuko hän vain pulittamaan rahaa omaisuudesta, jonka jonain päivänä saa?
Tähän mennessä olen nähnyt myynnissä vain kokonaisia asuntoja. Kuka sen edes ostaa (paitsi ehkä hän, joka omistaa jo toisen puolen tai hänen läheisensä)? Tai entä, jos asunnon perinyt haluaa myydä oman puolikkaansa?
Ja kyllä, tiedän kyllä perintökuvioiden olevan mutkikkaita ja avioliitossa olevan riskinsä, oman mieheni äiti ja anoppi olivat melko mielenkiintoisessa asumisoikeus-kiinteistönhallinta-jne-kuviossa mukana pitkään.
Olet kyllä tyhmä...
Ensinnäkin, mieheni EI VOINUT testamentilla määrätä asunnostamme muuta kuin omaa puoltaan. Toinen puoli oli minun.
Uusi omistaja on VAIN omistaja, ei haltija, sillä haltija olen minä elämäni loppuun asti tai niin kauan kun siitä oikeudestani VAPAAEHTOISESTI luovun.
Mieheni veli siis ei voi muuttaa tänne, ei myydä tätä yksin, ei tuoda tavaroitaan MINULLA ON HALLINTAOIKEUS... Hänellä on vain puolikkaan omistusoikeus ja vastuut omistamastaan puolikkaasta, kuten perintövero, JOTA MAKSAA AVIOLESKETKIN! Mutta minä en...
Kukaan ei osta asuntoa, jossa on rasitteena elinikäinen asumisoikeus. Näin on minun oloni turvattu. Jos niin hölmö ostaja löytyisi, kuitenkaan tuo kauppa ei sitoisi minun asumisoikeuttani. Sillä se purkautuu VAIN omasta ilmoituksestani tai kuolemastani...siis vaikka jopa myisin!
Niin ja vaihtoehdot eivät lopu tähän. Puolisot voivat tehdä myös toissijaisen testamentin toisilleen...tosin silloin joutuu maksamaan perintöveroja (kuten avioliitossa olleet).
Minä en joutunut penniäkään.
Asunto on täyttä kamaa myyntisuoralla, kun MINÄ luovun asumisoikeudestani, kun MINÄ haluan myydä...ja silloin tälle löytyy ostaja varmasti.
SKENAARIO 2:
Käytännössä kukaan "ulkopuolinen" ei osta, jos asumisoikeus jää...
Jos taas luovun siitä, kuten yleensä on tapana kun halutaan muuttaa, mitään estettä myynnille ei ole.
Jos mieheni veli haluaa pitää asunnon, hän maksaa minulle vaatimani osa, kun minä haluan myydä.
MUTTA, jos hän haluaa myydä, hän ei käytännössä VOI myydä, sillä KUKAAN EI OSTA puolta asuntoa jossa on rasitteena käyttöoikeus.
vielä kysymättä:
MIKÄ ONGELMA?
Toivottavasti miehen veli on myös tietoinen asiasta ja hyväksyy tuon ratkaisun. Tai saahan siitä sitten mukavan sukuriidan aikaiseksi;) Varmaan mielellään veli makselee perintöveroja omaisuudesta, jota ei käyttöönsä saa (taitaa olla varakkaan puoleinen ihminen)...
Lapsiakaan teillä ei sitten ole, eikä nähtävästi aikomusta hankkiakaan?
jo leski! Meillä ei toisiaan ole MAHDOLLISUUTTAKAAN ENÄÄ hankkia lapsia...
Eikä tuo velipoika sitä pahakseen laittanut. Ihan kunnialla asiasta selvittiin...ILMAN RIITAA!
Laskehan ihan piruuttasi kuinka paljon maksaa vainajan veli perintöveroa yllämainitun arvoisesta asunnon puolikkaasta! Toisen puolen omistan minä ja siitä ei tarvinnut maksaa kenenkään yhtään mitään! Lisäksi verotusarvoa alentaa käyttöoikeuteni!!!! Kannattaisi ottaa asioista selvää ennen kuin alkaa jankata ja vittuilla!
Tule sitten vasta jatkamaan keskustelua. Jos pystyt!
Tietenkin sinä olet avionkannattaja ja koet ylen hankalaksi tilanteen ettei saa toisen omaisuutta täyteen käyttöön HETI! Ymmärrän...;D Selvisi ainakin se: MIKSI NAIMISIIN...
jäi sanomatta, että meillä ollaan vauraita. koska vaurastumiseen käytetään muita keinoja kuin naimisiin menemistä!
Unohdetaan nyt se, että veli myisi osuutensa, se nyt on selvää huutamattakin. Mitä tapahtuu, jos SINÄ haluat myydä omistamasi puolikkaan ja veli EI halua myydä omaa puolikastaan, johon sinulla on hallintaoikeus?
tapahtuu avioerossa kun toinen haluaa myydä ja toinen ei? Ihan samaa...ystävä hyvä!
TUOSSA EDELLISESSÄ LESKIAVON VASTAUKSESSA JO! ETKÖ OSAA LUKEA!???
"""Jos mieheni veli haluaa pitää asunnon, hän maksaa minulle vaatimani osa, kun minä haluan myydä."""
Maksaako veli? Onko veljen pakko tehdä niin? Entä, jos veli ei halua myydä perimäänsä puolikasta?
Kertokaa nyt tämä: onko veljen *pakko* myydä puolikkaansa, jos avoleski niin haluaa? Voiko avoleski laittaa asunnon vain ja ainoastaan omalla päätöksellään myyntiin sopimatta siitä veljen kanssa?
Avioliitossa luulisi päätösten olevan yhteisiä, koska silloin ollaan samassa taloudessa jne jne, mutta entäpä, kun asunnon omistaa kaksi vierasta, joilla on aivan eri intressit? Ollaanko silloin puolen asunnon loukussa?
menee tismalleen samoin kuin avioerossa. Se sinulle kyllä jo kerrottiinkin et vain halua ilmeiseti antaa helpolla periksi.
Avioerossakin omaisuus myydään osituksen suorittamiseksi. Samoin käy yhteisomistuksessa olevassa asunnossa. Yhteistä intressiä löytyy avioerotapauksissa erittäin harvoin!!
En tunne omalta osaltani ainuttakaan tapausta jossa käyttöoikeuden haltija ja asunnon perijä/omistaja olisivat joutuneet riitaan asunnon myynnistä.
Aviopuolisoita sen sijaan olen puolustanut useita asiassa toisiaan vastaan.
Muistathan, ettei avioliiton aikana voi myydä toinen puoliso yksin ilman toisen lupaa yhteistä asuntoa, tai muuta molempien nimiin ostettua omaisuutta.
Vrt. edellinen: Leski pyytää veljeä ostamaan asunnon itse tai suostumaan myyntiin. Jokainen joka haluaa asunnon pitää tuossa vaiheessa ostaa lesken "ulos".
Jos taas ei halua itse ostaa, asunto myydään molempien toimeksiannosta vapailla markkinoilla, lesken luopuessa samalla käyttöoikeudestaan.
Kokemukseni mukaan nämä perijät ovat huomattavasti hanakampia myymään kuin käyttöoikeuden haltijat...
Vertaa asiaa perikuntaan. Josko sitten menee jakeluun...
Kuolinpesän osakkaita ovat lakimääräiset perilliset, yleistestamentin saaja ja leski. Avopuoliso ei ole pesän osakas, ellei tämä ole testamentin saaja. Esimerkkitapauksessamme kuitenkin näin oli (käyttöoikeustestamentti).
Kuolinpesän osakkaat hallinnoivat pesää yhdessä. Pääsäännön mukaan asioista päätetään ja asioita hoidetaan yhdessä ja yksimielisesti.
Jos osakkaat eivät kykene yhteistyöhön, pesään voidaan hakea oikeudelta ulkopuolinen pesänselvittäjä. Useimmissa tapauksissa pesänselvittäjälsi määrätään asianajaja. Pesänselvittäjänmääräystä voi hakea yksikin pesän osakas. Pesänselvittäjällä on laajat oikeudet päättää yksin kuolinpesän asioista.
Väität skenaariossa 1, että avioliitossa olleen puolison leski saa myydä yhteisen asunnon. Ei pidä paikkaansa muussa tapauksessa kuin siinä ettei kuolleella puolisolla ollut yhtään rintaperillistä! Leskellä on avioliitosta huolimatta PELKKÄ HALLINTAOIKEUS puolison omaisuuteen, jonka OMISTAVAT RINTAPERILLISET...
Että se siitä skenaariosta. Miten helvetissä täällä joku viittii paukuttaa poskeaan asiasta josta ei näy tietävän yhtikäs mitään?
Kuulostaa siltä, että vastustat avioliittoa ihan periaatteesta.
Menipä sitten naimisiin tai teki testamentin, molemmissa on omat muodollisuutensa. Tässä tapauksessa niiden summa taitaa olla koko lailla vakio. ;)
Menin naimisiin siksi, että halusin mennä. :) Vanhanaikaisen kasvatuksen saaneena ja uskovana ihmisenä katsoin sen itselleni oikeaksi. Ei Raamatussakaan ole avioliiton kaavaa, mutta kyllä sielläkin oli ainakin Kaanaan häät. ;)
Siksi toiseksi: teimme sekä avioehdon että keskinäisen testamentin. Ja minä olin se tyhmempi osapuoli, kun pistin nimeni avioehdon alle. ;) En kuitenkaan halunnut mieheni kanssa naimisiin hänen rahojensa vaan hänen itsensä takia. Testamentti tehtiin vain siksi, että kun jompikumpi kuolee, on toisen helpompi hoitaa käytännön asioita, kun jotain tietää jo etukäteen eikä tule yllätyksiä. Siis se on vain tietynlainen "mukavuuskysymys". Kuoleman jälkeen tuppaa muutenkin tulemaan yllätyksiä, joten estimme ne, joihin voimme itse vaikuttaa.
Näin meille leikillisisti sanottiin tuossa päivänä eräänä.
15 vuotta ollaan yhdessä oltu ilman edes kihlasormusta. Onneksi molemmat ollaan sen luontoisia, että emme niitä tarvitse emmekä vaadi. Osataan olla uskollisia muutenkin.
Lapset ovat isänsä nimellä ja minä olen onnellinen siitä, että saan olla sen niminen kuin aina olen ollutkin. Oloni olisi jotenkin "riistetty" muun sukunimisenä.
Monethan menevät naimisiin juuri lasten tähden. Suku ei onneksi siihen pakkottanut eikä näin jälkeenpäinkään ole hirmuisesti häistä vihjailleet.
Olen kai outo, sillä en koskaan ole edes haaveillut häistä, saatika unelmoinut valkeista pitsiunelmista. Jos morsiuspuku kuitenkin jossain vaiheessa tulisi ajankohtaiseksi, se todennäköisesti olisi housut ja jakkku.
Tärkein näin viimeiseksi. Useinhan vedotaan perintöasioihin, että on fiksumpaa olla naimisissa. Meidän tapauksessamme lapset perivät meidät joka tapauksessa. Jommankumman meidän kuollessa, lapset perivät hänet. Juuri kuten haluammekin.
Myöntää kyllä täytyy, että yhden huonon asian olemme huomanneet. Avoparina ja fifty-fifty omistajina maksamme kiinteistöveron kaksinkertaisena.
... naimisiinmeno ja naimisissa olo on tunnetasolla tärkeää, ja arvostan avioliittoa instituutiona.
Siksi.
Miksi et halua naimisiin?
Itse olen kihloissa eli siis naimisiin menossa lähitulevaisuudessa. Avioliiton satamaan haluan monestakin syystä. En ole ns. uskovainen, vaan ihan tavallinen "evlutti", joka käy kirkossa jouluisin sekä häissä ja hautajaisissa. Silti minulle on tärkeää, että mieheni kanssa lupaudumme toisillemme Jumalan ja läheistemme edessä ja liittomme siunataan.
Lapsien syntyessä avioliitossa he ovat automaattisesti mieheni lapsia ja avioerotilanteessa laki pyrkii huolehtimaan kaikista osapuolista.
Kerrohan sinä, miksi olet avioliittoa vastaan.
avioliittovastaisuudestani saat lukemalla aloitusviestini uudelleen. Lisäyksenä siihen vielä se, että isyydentunnustamisen jälkeen saa avoliiton lapsi samat perimisoikeudet kuin avioliitossa syntynyt. Avopuolisot voivat keskinäisin, juristin teettämin sopimuksin määritellä, miten menetellään välirikkotilanteissa (omaisuuden omistussuhteet, elatusvelvollisuus avopuolisoa kohtaan, lasten huolto,-tapaamisoikeus ja -elatus)Testamentilla voidaan määrätä omaisuuden siirtymisestä toisen avopuolison kuoleman jälkeen eläneen avopuolison omistukseen tai käyttöön, kuten kirjoitin. Myönnetään, että juridisesti helpommalla varmaan pääsee rysäyttämällä naimisiin. Mutta se ei minulle riitä ainoaksi syyksi mennä naimisiin, jos vaihtoehtojakin on.
Vosin siis todellakin kysyä miksi et alkuperäinen virallistuta suhdettasi jos sillä saa kaikki nämä lakikoukerot kerralla kuntoon. Voisit siis ajatella että avioliitto on vain sitä varten, että turvataan toisen ja/tai omien lapsien edut jos sattuu kuolemaan. Miksi pitää tehdä elämästä niin hankalaa? Siis tuntuu silä kuin vastústaisin avioliittoa vain se itsensä vuoksi.
Kyllä minä ainakin haluan naimisiin! Kyllä naisen täytyy elämässään häät saada! Ikää minulla tosin on vasta 18-vuotta ja miehelläni 24, kihloissa ollaan nyt oltu muutama viikko, mutta kyllä niitä häitä suuniteltu kuitenkin jo suhteen alusta...;)
Maistraatissa, ihan pieni kaava, sitte molmepien vanhempien ja lähimpien sukulaisten kanssa ravintolaan. NÄin me ollaan se suunniteltu.
Jos nyt joitain konkreettisia syitä, niin ainakin lasten kanssa tule olemaan sitten helpompaa. Ei tarvitse käydä lastenvalvojan luona vastailemassa ikäviin kysymyksiin ja käydä tunnustamassa itsestään selvää isyyttä. Lisäksi sukunimi tulee silloin automaattisesti lapselle niinkuin kuuluukin mennä, ei mitään eri sukunimiä perheessä. En siis aio pitää varsin tavallista tyttönimeäni. Yksi syy jo sinänsä on se, että tahdon että ulko-ovessa on vain yksi nimi, meidän yhteinen nimi. Ja kyllä sormus minulle ainakin on lupaus siitä että myötä- ja vastamamäessä taistellaan yhdessä. Turha minusta sanoa että ei mene naimisiin koska kuitenkin eroaa. Mitä jos ei eroakaan?
Kyllähän nyt iloiset perhejuhlat aina ovat tervetulleita varmasti ihan jokaiselle, ja onhan avioliitto mukava juttu. Paljon mukavampi kuin tämän hetkinen avoliitto, kyllä minä sen ainakin näin ajattelen!
- nainen haluaa naimisiin, koska jokainen nainen haluaa olla elämässään yhden päivän prinsessana
- kuvitellaan, että parisuhde alkaa vasta naimisiin menon jälkeen
- avioliitosta on vaikeampi lähteä, joten varmistetaan se, ettei toinen pääse lähtemään 'noin vain'
- varmistetaan taloudellinen asema eli se, että jos toinen kuitenkin lähtee, niin ei jää puille paljaille
- naimisissa oleva nainen on jotenkin parempi kuin naimaton
- turvattu (tai tunne turvatusta) vanhuudesta ja siitä, ettei tarvitse elää yksin
- saa järjestää suvulle ja kavereille kunnon bileet
Rakkaus?
Sitä moni puhuu ettei mene ikinä naimisiin, mutta kummasti muuttuu ääni kellossa kun se oikea mies tulee vastaan...
Itse menen naimisiin rakkaudesta. Ja helpottaahan avioliitto sitten juridisessa mielessä lasten ja omaa elämää...turvattu tulevaisuus, jos rakastamalleen tapahtuu jotain..
jostain muusta syystä?
Epäilenpä että "rop" esitti ne todelliset syyt, jotka ovat syynä useimpiin avioliittoihin.
Ei rakkaus vaadi sormuksia. Vain harva koskaan elämässään edes kokee OIKEAN rakkauden. Rakkaus ei laskelmoi mitä tapahtuu kun puoliso kuolee. Ihan vaan tiedoksesi...;D
..ei se oikea rakkaus mihinkään katoa, vaikka menisikin naimisiin. Tämä keskusteluhan alkoi siitä, miksi pitää mennä naimisiin, miksei voi vain tehdä lupausta kahdenkesken maistraatissa.
Onkohan siinä nyt sekoitettu kaksi asiaa: naimisiin meno ja hääjuhla? Naimisiin voi todellakin mennä pienesti, todistajat saa maistraatista (ja varmaan kirkonkin puolesta, jos haluaa mennä naimisiin kirkossa), mutta hääjuhlia ei ole pakko järjestää. Naimisiin voi siis mennä kahden kesken. (Tai siis todistajat on pakko olla niinkuin esim. testamentillakin.) Sormuskaan ei ole pakollinen...
Siitä olen kyllä samaa mieltä, että kemut eivät saa olla se pääasia. Germaine Greerkin on sanonut: "Wedding as pantomime has largely replaced wedding as sacrament. People who have lived together and found it good simply decide to have a party."
Ai niin, olen naimisissa, koska halusin mennä naimisiin puolisoni kanssa. Emme pitäneet juhlia.
Luulenpa, että nämä asiat ovat tosiaan sekoittuneet. Haluaako jengi nykyisin naimisiin sen takia että saavat olla päivän prinsessana yms. vaiko aidosta rakkaudesta puolisoonsa?
Kuten edellinen kirjoittaja sanoi, rakkaus ei vaadi toteutuakseen minkään sortin hiluja. Ihminen niitä vaatii!
Jotkut (hyvin useat tänä päivänä) eivät enää halua solmia avioliittoa. Ovat alkaneet miettiä enemmän, kysyvät itseltään miksi menisin avioon?
Monet kerrat kuukauden aikana tehdään avoparille papereita pahimman varalle. Kohta ei enää tarvitse, sillä avoleski nostettaneen lakiesityksen voimalla aviolesken rinnalle...
Rop asetti ihan hyviä syitä joidenkin avioliittoon, tiedoksesi vain, että kaikki eivät niillä perusteilla avioidu. Ja rakkaudessa tavataan ajatella myös "pahempia" asioita eikä se tarkoita laskelmointia puolison kuolemisen varalle. Voihan se olla että olen se joka kuolee! Ja jos luit viestini tarkasti, huomasit ettei se ollut se jonka vuoksi avioon edes mennään ;P
ja ihan vain tidoksi vielä: inhoan prinsessa-juttuja, vanheta voi yhdessä ilman avioliittoakin, hyvät bileet saa muustakin syystä aikaan jne...
Oli ihan mukava käydä, tämä "rekisteröijä" kertoi omasta maistraattikäynnistään ja samanlaiselta kuulosti kuin meilläkin. Eli nimet paperiin ja kahville :)
Syy tuohon häiden pitämiseen löytynee telkkarista ja niistä barbiehäistä, sekä tietenkin osaksi vanhemmista ja heidän näyttämishaluistaan. En ole ateisti mutta sen verran kirkosta ja sen menosta tiedän että arvostan todella paljon enemmän käyttämäämme tapaa...
"Miksi haluatte naimisiin?" Yleensä tämä kysymys tulee henkilöiltä jotka eivät jostain syystä ole itse naimisissa, eivätkä halua. Minä en ole naimisissa mutta luulen että menen. En minä kysy tuttaviltani että miksi he ovat olleen 20 yhdessä ja eivät naimisissa.(ehkä ennemminkin että miten ovat selvinneet niin pitkälle ihan yleensäkin) Kirjoituksestasi tulee vähän sellainen olo että naimisiin menoon ei voi olla mitään hyviä syitä ainoastaan vanhoillisia ja pinttyneitä tapoja ja asenteita. Ja naimattomuus uusi ja uljas, rohkea tapa elää. Naimisiin meno oli ennen oletus nykyään on useampia vaihtoehtoja. Aina kun tästä asiasta keskustellaan naimattomat, "puolustelevat" valintaansa ja etsivät syitä miksi ei kannata mennä naimisiin. Ehkä se tuli näitten kirjoituksien kautta selväksi että nykyään voi mennä naimisiin tai olla menemättä. Kyseessä on makuasia joka ei tarvi selittelyä puoleen tai toiseen. Niinkun on todettu nykyään voi tehä lähes mitä tahansa (olihan joku nainut hevosenkin). Turha ärsyttää kumpaakaan joukkuetta kun jokainen tiensä valitsee.