M6 viat

Mikähän on kun kaverin M6:n ei saa bensaa ja ei käynnisty ? Huolto on arvaus perusteella jo vaihtanut kassillisen osia vaan ei löydä vikaa.

Tämäkin taitaa olla 6:n tyyppivikoja sillä kaverin työkaverin sukulaisella on kuulemma ollut samoja ongelmia. Ja olen vähän kuullut muistakin vioista M6:ssa.

Itsellä ei ole tälläisiä vikaa kun ajaa sitikalla mutta harmittaa kaverin puolesta kun masta lähtee hinausautolla töistä.
71931
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Juu juu, ja lehmätkin lentävät. Kyllä mäkin kuulin kerran C5:stä joka pääsi Helsingistä Kuusamoon ilman korjaamokäyntiä, tosin paluumatkalla piti pistäytyä Kuopion Veholla.

Äänestä

Mun eräs kaveri kerto, että sen serkku oli lukenut jonkun lehden yleisönosastolta jonkun kaverista, joka oli ollut sitikalla matkalla lappiin ja että siitä oli huohottajan putki jäätynyt ja kone lauennut. Öljyt mittatikusta pihalle.

Olivat sanoneet sitikalla, että ei C5:sta ole tarkoitettu ajettavaksi 27 asteen pakkasessa. Takuu ei korvaa.

Ei sillä väliä ettei takuu korvannut, mutta harmittaa sen kirjoittajan kaverin puolesta kun ehkä koko perhe on joutunut kävelemään kovassa pakkasessa.

Itsellä ei ole M6:ssa tämmöisiä jäätymisongelmia ollut vaan öljyt pitää vaihdettaessa ottaa aina sieltä alapropun kautta ulos. Onhan tuo toisaalta kätevää, ettei tarvitse proppuja availla saadakseen öljyt pihalle.

-Aulis-

Äänestä

>Tämäkin taitaa olla 6:n tyyppivikoja sillä kaverin työkaverin sukulaisella on kuulemma ollut samoja ongelmia. Ja olen vähän kuullut muistakin vioista M6:ssa.

...kaverin työkaverin sukulaisella... hehee, trollihan tämä varmaan on.

No joka tapauksessa itse kävin juuri kuutoseni kanssa ekassa huollossa (20tkm) eikä ole autossa ollut mitään sanomista tähän mennessä.

Eipä tuo kaksikymppiä uudelle autolle paljoa ole, tosin näyttää siltä että joillain autoilla on pitänyt jo tuohon mennessä vierailla korjaamolla ihan riittävästi? :)

hjl

Äänestä
  • Itsellä kuutosella 58 tuhatta ja rapiat mittarissa. Mitä tehty? Tankattu, laitettu pissapoikaan nestettä (varmaan tyyppivikoja..). Kaksi kertaa käytetty normaalit öljyn suodattimen vaihdot huollossa. Ja kohta joutuu kolmannen kerran meneen 60 tkm huoltoon. Mitään varsinaista vikaa ei ole ollut. Käyntiin on lähtenyt empimättä. Yhtä juhlaa edellisen auton (Passat) jatkuviin korjaamokäynteihin verrattuna. Että varmaan jotain vikaa on kun ei ole ollut vikaa?

    Äänestä

sille kaverin kaverille, että siinä 1000 km paikkeilla pitää käydä eka kerran bensa-asemalla tankkaamassa, muuten ei moottori saa bensaa eikä lähde enää käyntiin.

Äänestä
  • Taisi tankata dieseliä bensiinikoneeseen, sellaisia ne on ne Opel-hemmot...

    Äänestä

Omistan kuutosen ja olen sillä jo vuoden ajan ajellut käytännössä päivittäin yli 50km. Hyvin on bensaa saanut ja käynistynyt ja muutenkin moitteettomasti kokonaisuutena toiminut. Puolto korjattiin aikanaan ja siinäpä se.

C5:sia on muutamalla tutulla ei tosin kummin kaimoilla. Se on aika ikävää, jos välihousut ovat jääneet -20 asteella vaatekaappiin, kun öljyt päättävät äkillisesti poistua öljytikun kautta koneesta pois kesken nautinnollisen moottoritieajon. Siinä ei baskeri paljoa "Jean Pierren" päätä lämmitä, varsinkaan alapäätä.

Toisen tutun C5 2.2 HDI:hin on taka-akselisto ym. pientä jouduttu takuuseen vaihtamaan. Apukuskin sähköikkuna sanoi työsopimukensa irti, konepellin alla mystisiä sähkövikoja...

Kyllähän näitä "tietäjiä" löytyy mutta eiköhän olisi parasta, että puhuisimme vain omakohtaisista kokemuksistamme.

Ainakin reilu kymmenen vuotta sitten sotilaan käsikirjassa käskettiin katkaisemaan perättömät huhut. Perättömien juttujen levittäminen on juoruämmien ja paskahousujen hommaa... :-))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maksalaatiokko kirjoitti:

Mikähän on kun kaverin M6:n ei saa bensaa ja ei käynnisty ? Huolto on arvaus perusteella jo vaihtanut kassillisen osia vaan ei löydä vikaa.

Tämäkin taitaa olla 6:n tyyppivikoja sillä kaverin työkaverin sukulaisella on kuulemma ollut samoja ongelmia. Ja olen vähän kuullut muistakin vioista M6:ssa.

Itsellä ei ole tälläisiä vikaa kun ajaa sitikalla mutta harmittaa kaverin puolesta kun masta lähtee hinausautolla töistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu