vm.57

Täytys löytää jostain ehjä painetankki
liittimineen vanhaan evinrude 10:een.
Tavallisia säiliöitä löytyy,mut sellainen,
minkä pumpataan paine.
10666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Taidat jo tietääkkin, mutta todetaan nyt vielä. Viimeinen painetankilla varustettu mallivuosi taisi olla -59. Sen jälkeiset mallit on varustettu polttoainepumpulla ja heppoisilla tankeilla.
Jenkkilässäkin on tankit ilmeisesti kortilla, sillä sielläkin on keskusteluryhmissä esiintynyt neuvona, että muuta imutankillisesksi, eli polttoaine pumppu , liitin, letku ja tankki.
Käyttövoima otetaan koneen vasemmalta sivulta, lohkon kyljessä olevasta imupuolen porauksia peittävän kannen läpi. En tiedä mutta on hyvin oletettavaa, että myöhemmän vuosimallin vastaava kansi sopii. Tosin ei liene kovin kummonen temppu porata kyseiseen kanteen reikä, pisttää siihen letkuliitin ja johtaa painepulssit sitten pumpulle. Pumppu lienee hvä kiinnittää myös hieman jonnekkin, mutta se ei mielestäni ole vaikeaa.

Mikäli kuitenkin haluat pitäytyä vanhassa polttoaineen siirtosysteemissä niin kysele Telvalta. Seuraavaksi romikset ja sitten esm. tämmöinen osoite http://www.laingsoutboards.com/ Edellyttää sitten paikalisen murteen ymmärrystä.

Äänestä
  • Kyllähän toi kävi mielessä.Itsellä on purettuna
    uudempi evikka 10hp.Eroa ainoastaan kaasarissa,
    ei "puhalla" ilmaa ja on erillinen kalvopumppu.
    Kyllähän toi luukku on ihan saman kokoinen,eli
    kansi jossa reikä ja kierteet sopii.Kaasarista
    en tiedä pelaako kalvopumpun kanssa?Antaako vain
    painaa ilmaa?Alkuperäisessä kunnossa saisi kyllä
    olla.Kävin koneen joskus läpikotaisin.Kone
    käyntikuntoinen,oli vaan aika vaikea käyttää ja
    "syöttää" sitä samalla.

    Äänestä

  • Museo kirjoitti:

    Kyllähän toi kävi mielessä.Itsellä on purettuna
    uudempi evikka 10hp.Eroa ainoastaan kaasarissa,
    ei "puhalla" ilmaa ja on erillinen kalvopumppu.
    Kyllähän toi luukku on ihan saman kokoinen,eli
    kansi jossa reikä ja kierteet sopii.Kaasarista
    en tiedä pelaako kalvopumpun kanssa?Antaako vain
    painaa ilmaa?Alkuperäisessä kunnossa saisi kyllä
    olla.Kävin koneen joskus läpikotaisin.Kone
    käyntikuntoinen,oli vaan aika vaikea käyttää ja
    "syöttää" sitä samalla.

    Eiköhän se pelaisi pumpulla ihan sellaisenaankin. Polttoainepumppu sisältää yleensä karkean suotimen jolla jotenkuten pärjää. Tuossa -57 on kaasarin alla lasinen kuppi jossa ui hyvälaatuinen sintterisuodin. Mikäli se sintteri on tiukka, voi sen joutua poistamaan. Lisäsuodatusta voi halutessa saada asentamalla pumpun imupuolelle kertakäyttöisen, läpinäkyvän suodatinpatruunan (esm Biltema).
    50-luvulla sintterit meni monelta tukkoon, syynä se aikaiset huonot eväät. Sintteri putsattiin polttamalla se viinassa, kun ei raaskittu uusia. Nykyiset polttoaineet ja öljyt pitäisi mennä siitä mielestäni hyvin läpi.

    Äänestä

  • Ykä kirjoitti:

    Vois sitä kokeilla,et laittais kalvopumpun ja
    antais olla vanhan kaasarin paikoillaan.Ei kai
    haittaa,vaikka "ilmaa" puhaltaa alakulmasta?
    Helposti kyllä pumpun saa tuohon kylkeen kiinni.
    Uudemmassa on luukku samankoinen.Pumpun reikä ja
    kiinnitys valmiina.Siihen saa sitten sopimaan
    evikan tai vaikka tohatsun pumpun.
    Kyllä tuo painetankin metsästys on
    aika toivotonta.Ei paljon ole tarjontaa.Ovat
    joko lahoja tai hinta pilvis.Saa jo halvemmalla
    melkein suoraan usasta tilaamalla.Koneen sain
    joskus,sillä kaupalla,et vien pois ja korjaan.
    Ei pelkästä tankista oikein huvita maksaa 100e

    Äänestä

  • evikka kirjoitti:

    Ei kai ole kovin vaikeata tukkia sitä ilmareikää josta paine johdettiin säiliöön?
    Sieltä tulee ulos osa kapikammion kaasuseoksesta, mukana bensaa ja öljyä, sotkee paikat, hukkaa tehoa ja on palovaaran kannalta muutenkin hankala.
    Tossa alempana jo tarjotaankin painetankkia, kuntohan tietysti tarkastettava.

    Eihän tuo putken tulppaaminen mikään ongelma
    ole.Mitä se vaan tekee,kun sen tukkii?
    Aika järeesti on siihen aikaan tehty
    kone.Painaa enemmän,mitä tuo 18hv vm-67.
    Siinä 18 heppasessa muuten kans pieni
    ongelma.Jättää ns. sinisen lautan peräänsä.
    Tiedätkö kerto,mistä johtuu?Neulaventtiili ja
    säätöneula vaihdettu.Kone kiertää ja käy hyvin
    tyhjäkäyntiä,tosin joskus vähän "yskii".

    Äänestä

  • Evikka kirjoitti:

    Ei tee yhtään mitään koska se on käytännössä tulpattuna alkuperäisessä käytössäkin. Aukosta menee tankkiin vain sen verran ilmaa kuin sieltä poistuu bensaa, siis noin 6l/h. Jos ollaan tarkkoja niin vähän enemmän, koska ilma on paineistettua.
    Se kymppi oli todellakin raskas 33,6kg, mutta vain kolme vuotta, -56, -57 ja -58. -59 kone kävi läpi dietin ja paino putosi 30,6kg.
    -57 18hv painoi 36,3kg.

    18hp koneen jälkeensä jättämä öljy/bensalautta on peräisin jostain vuodosta, paha arvioida mistä, näkemättä käytännössä. Itsellä rupesi aikoinaan 20 OMC jättämään öljyvanaa kaasarin ruvettua vuotamaan aina kipatessa reilusti polttoainetta kotelon sisälle. Kun öljy ehti alaosan syrjää pitkin veden tasolle, oli jälki valmis. Tarkaistaisin ensiksi kaasarin kohokammion kiinnitysruuvit, tuppasivat aukeamaan kyseisessä mallissa. Syynä mahdollisesti tiivisteen ravistuminen ja tärinä. Itse lukitsin joissakin yksilöissä kyseiset ruuvit, kaasarin kiinnitysmutterit ja käynnistimen kiinnitysruuvit jollain lakalla päästäkseni jokavuotisesta kiristelystä.

    Tuli näköjään vuoden virhe siihen kympin kevenemiseen; tapahtui jo vuonna -58 eikä -59 niinkuin kirjoitin ed. viestissä.

    Äänestä

  • Ykä kirjoitti:

    Ei tee yhtään mitään koska se on käytännössä tulpattuna alkuperäisessä käytössäkin. Aukosta menee tankkiin vain sen verran ilmaa kuin sieltä poistuu bensaa, siis noin 6l/h. Jos ollaan tarkkoja niin vähän enemmän, koska ilma on paineistettua.
    Se kymppi oli todellakin raskas 33,6kg, mutta vain kolme vuotta, -56, -57 ja -58. -59 kone kävi läpi dietin ja paino putosi 30,6kg.
    -57 18hv painoi 36,3kg.

    18hp koneen jälkeensä jättämä öljy/bensalautta on peräisin jostain vuodosta, paha arvioida mistä, näkemättä käytännössä. Itsellä rupesi aikoinaan 20 OMC jättämään öljyvanaa kaasarin ruvettua vuotamaan aina kipatessa reilusti polttoainetta kotelon sisälle. Kun öljy ehti alaosan syrjää pitkin veden tasolle, oli jälki valmis. Tarkaistaisin ensiksi kaasarin kohokammion kiinnitysruuvit, tuppasivat aukeamaan kyseisessä mallissa. Syynä mahdollisesti tiivisteen ravistuminen ja tärinä. Itse lukitsin joissakin yksilöissä kyseiset ruuvit, kaasarin kiinnitysmutterit ja käynnistimen kiinnitysruuvit jollain lakalla päästäkseni jokavuotisesta kiristelystä.

    Aika vaikeasti todettavissa toi vuoto.Helpompi
    olis vaihtaa koko kaasari.Läppiä vähän epäilen
    ja tuota säätöneulan "vastinta".Myös voi
    vaikuttaa nuo tiivistykset.Alkuperäiseen
    tulee useampi tiivistysrengas.Tosi hankala
    laitettava,helposti menevät ja tukkivat reiän.
    Kaasaria melkeimpä epäilen,koska ilmiö tuli
    sen jälkeen,kun kaasari oli irti ja säätöneulaa
    jouduin kääntämään jostain syystä.Muistaakseni
    startin laiton yhteydessä.
    Muuten kone aika erikoinen yksilö ollut
    pelaamaan,vaikka päivän uistelisi.

    Äänestä

Mulla ois jouten tuollainen painetankki, on muistaakseni just -57 10 hv Evinrudesta.
Löytyy myös letkut ja liitín koneeseen.
Jos kiinnostaa, paa viestiä osoitteeseen
[email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Evikka 10 kirjoitti:

Täytys löytää jostain ehjä painetankki
liittimineen vanhaan evinrude 10:een.
Tavallisia säiliöitä löytyy,mut sellainen,
minkä pumpataan paine.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu