Juu, mä jouduin lastenkotiin jo pienenä äidin päihteidenkäytön vuoksi. Lastenkodissa olessani äiti ei koskaan käynyt meitä katsomassa ja tunsin äidin hylänneen mut ja mun siskon. Lastarista minut ja siskoni siirrettiin sijaisperheeseen helsinkiin, suutarilaan. Olimme siellä vain pari vuotta ja jouduimme takaisin lastenkotiin. Tunsin itseni jälleen hylätyksi, kukaan ei halunnut kertoa miksi taas muutettiin pois "kotoa". Muistikuva perheestä on kuitenkin "lämmin". Ihmettelen edelleen miksi ihmiset ottavat lapsia leikkikaluikseen jos eivät kuitenkaan niitä halua, tai se ei välttämättä ole oikea sana... Haluaisin kovasti puhua asiasta ex-vanhempien kanssa, mutten edes tiedä kuinka saada yhteyttä ja kiinnostaako heitä, sijoituksesta on kuitenkin aikaa n.13 vuotta. Onko muita joille sijaisperheestä jäi paskanmaku suuhun? Myös lasten biologisten vanhempien kokemukset kiinnostaa, esim. meidän isälle ei kerrottu melkein vuoteen minne meidät oli sijoitettu, vaikka isä oli ihan "kunnonkansalainen". kertokaa.
olin joskus sijaisperheessä...
-83
71000
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
...eipä mullekaan ole niin hyvä maku jäänyt. En koskaan ole ollut lastenkodissa, sijaisperheessä vain.
Olin sijaisperheessä n.10 vuotta. Kaikki meni siihen asti hyvin kunnes tulin murrosikään. Meni sijaisvanhempien kans sukset ristiin ja hups ollakaan,he eivät tienneetkään enää mitä tehdä. En saanut enää soittaa biologisille vanhemmilleni ja tapaamiset loppuivat moneks vuodeks siihen(sitä ennen tapaamisia vain kerran vuodessa).Koulukodissa sain sentään olla yhteydessä sukulaisiini...En kiellä sitä etteikö sijaisvanhemmat olisi tehneet hyvän työn noin suurimmaks osaks mut kun probleemat tuli,siihen loppui arvostus minua kohtaan. ei kohdeltu täysin ihmisenä... Onneks nykyään olen saanu itsetuntoni takaisin. :)
olen nuori 5 vuotta sitten aloittanut sijaisäiti minulla on 3 pientä sijaislasta kodissamme kasvamassa.Tulin niin surulliseksi lukiessani tekstiäsi.
Kerrotko minulle miten kohtelisin heitä murrosiässä ettei heistä kasvaisi yhtä kyynisiä kuin sinusta...
olisiko ollut parempi ettei kukaan olisi edes yrittänyt välittää sinusta?
Itselläni on ollut vaikea ja kapinoiva murrosikä ja uskoisin sen muiston kantavan tulevaisuudessa apunani kun kohtaan sijaislasteni tulevan murrosiän.
lapset kasvatetaan rakkaudella :) pitää olla selkeät rajat, lapset kapinoi niitä vastaan aina!!! joskus annetaan periks esim kun on oltu luottamuksen arvosia jne.
Heips!
Aina sijaisperhe ei voi mitään sille, että lapset sijoitetaankin yht`äkkiä muualle.
Lapsen bioäidin halu tai soskujen miete, ettei perhesijoitus ole paras lapsen ratkaisu, voi muuttaa asioita. Etsi ihmeessä sijaisperhe ja selvitä epäselvyydet. He eivät varmaan aivan hepposin asioin "hylänneet" sinua. sijaisvanhemmilla ei ole oikeasti mitään sananvaltaa, kun mietitään lapsen kohtaloa.
mullapa ei oikei ollu totaa biologista perhettä, isi kävi heti kun sille suostuttiin kertoo missä sen lapset on!!!! siltä pimitettiin sitä tietoa yli vuosi, vaikka ihan raitis ja kävi töissä jne. Muistan että sijaisperheessä isä oli aika väkivaltanen, eli ei se aina ihan herkkua oo
Ellen olis "joutunut" sinne perheeseen,niin ei tiedä missä tällä hetkellä olisin,eli tavallaanhan se oli pelastus. Mutta voin ihan suoraan syyttää silloista sijaisäitiäni,hän olisi voinut käyttäytyä minua kohtaan niinkuin äiti tytärtä. Jouduin suunnilleen koko aika olemaan varpaillani,et mitä saan tehdä ja sanoa. Keskenämme emme puhuneet vuorokauden aikana kuin parisen sanaa,ja sellasta se oli pitkään. En voinut puhua niinku normaalisti lapsi äidilleen. Hän oli todella manipuloiva ja omia lapsiaan hän tietysti kohteli ihan eri tavalla. Tottakai rajat pitää olla mutta ei liiallisuuksiin saa mennä. Jokainen tarvii myös tiettyä vapauttakin.