Yleensä täällä kysellään ja ihmetellään ollaanko sitä lesboja sittenkin ja kuinka sen huomaa. Mulla on toisensuuntainen ongelma - mä en ole enää satavarma, että olen lesbo..
Takana on puolen tusinaa seurustelusuhteita naisten kanssa, jotka ovat olleet useimmiten hienoa aikaa. Nytkin seurustelen jo pitkään kestäneessä suhteessa naisen kanssa, mutta.. En ole enää täysin onnellinen.
Osaan toki jo tähän ikään mennessä erottaa, onko meidän keskinäisessä suhteessa joku vika vai onko se jotain meidän suhteen ulkopuolelta. Nyt mä luulen, että tää outous mun mielessä tulee ulkopuolelta.
Suurin osa ystävistäni on heteroita ja näen heidän arkeaan jatkuvasti. Biologinen kelloni haluaa ehkä jo olla osana työntämässä niitä vaunuja..maksamassa asuntolainoja..mennä ehkä naimisiin? Musta tuntuu, että nykyinen elämäni ei ole sitä mitä mä loppupeleissä haluan tai odotankaan..?
Jollain tasolla mä kai olen elänyt homotytön elämää "väliaikaisesti". Mä tiedän, ettei nuo kaipaamani asiat ole homopareilta pois, mutta mulla ei ole sisälläni halua perustaa perhettä tytön/naisen kanssa.
Tyttöystäväni on aivan kauhuissaan ja peloissaan mun ajatuksista. Olisin varmaan itsekin hänen sijassaan.
Kertokaahan arvon leidit kokemuksia?
Takana on puolen tusinaa seurustelusuhteita naisten kanssa, jotka ovat olleet useimmiten hienoa aikaa. Nytkin seurustelen jo pitkään kestäneessä suhteessa naisen kanssa, mutta.. En ole enää täysin onnellinen.
Osaan toki jo tähän ikään mennessä erottaa, onko meidän keskinäisessä suhteessa joku vika vai onko se jotain meidän suhteen ulkopuolelta. Nyt mä luulen, että tää outous mun mielessä tulee ulkopuolelta.
Suurin osa ystävistäni on heteroita ja näen heidän arkeaan jatkuvasti. Biologinen kelloni haluaa ehkä jo olla osana työntämässä niitä vaunuja..maksamassa asuntolainoja..mennä ehkä naimisiin? Musta tuntuu, että nykyinen elämäni ei ole sitä mitä mä loppupeleissä haluan tai odotankaan..?
Jollain tasolla mä kai olen elänyt homotytön elämää "väliaikaisesti". Mä tiedän, ettei nuo kaipaamani asiat ole homopareilta pois, mutta mulla ei ole sisälläni halua perustaa perhettä tytön/naisen kanssa.
Tyttöystäväni on aivan kauhuissaan ja peloissaan mun ajatuksista. Olisin varmaan itsekin hänen sijassaan.
Kertokaahan arvon leidit kokemuksia?
Vastaukset 14
Vanhimmat
tietysti täytyy seurata omia tunteitaan, mutta olethan tietoinen, että vaikka elätkin lesbosuhteessa, sinun ei tarvitse luopua mistään. voit saada lapsia, mennä naimisiin, maksaa asuntolainaa. tietysti se edellyttää että kumppanisikin haluaa samoja asioita.
Mikäs sinua estää olemasta bi?
Oletko kohdannut nyt jonkun miehen, joka saa sukat pyörimään jalassasi? Vai oletko alkanut kaivata sittenkin sitä perusturvallista ydinperhemallia?
Kannattaa mietiskellä tarkkaan, mikä siellä omassa mielessä on se suurin syy epäillä omaa suuntautumista.
Minullakin on hetkiä, jolloin katkerasti murehdin sitä, että en koskaan saanut toteuttaa unelmaani olla suurperheen äiti. Ja mieluiten maaseudulla, pienessä kirkonkylässä.
Ne menevät ohi.
Joskus myös kohtaan miehen tai naisen, joka saa minut hetkeksi hurmaantumaan. Yleensä päiväksi, kahdeksi. Luonteellaan, älyllään, silmillään.
Vaikka osa näistä sykähdyttävistä persoonista onkin miehiä, en pysty luokittelemaan itseäni edes BI:ksi, koska kyse on luonneviehätyksestä, kipinöivästä keskustelusta ja juttelemisesta.
Olen jo pitkään elänyt parisuhteessa oman rakkaan naiseni kanssa.
Ei seksuaalisuuden ilmentäminen välttämättä ole stabiili tila.
Onnea matkaan Sinulle!
Voihan olla todella niin, että et olekaan puhdas lesbo vaan bi. Kyllä sinä sen huomaat siitä, jos voi ihastua/rakastua kumpaakin sukupuolta olevaan. Tunteet eivät petä, vaikka kaikki muu pettäisi.
Jos huomaat olevasi bi, valintahan on sinun. Voi valita, elätkö parisuhteessa naisen vai miehen kanssa. Mielestäni on järkevää kummassakin tapauksessa sitten joka tapauksessa rauhoittua elämään sen yhden kanssa. Ihmisestä toiseen liehuminen hajottaa eikä perhe-elämä onnistu, elätpä sitten miehen tai naisen kanssa saman katon alla.
Miksei bi.. Tosiaan. Olen itsekin tuon termin ikivihaajia siksi, koska siitä saa itselleen niin huonon maineen. Ja varmaankin olen bi, mutta lesboystäväni eivät sitä ymmärrä - puhumattakaan vanhemmistani, joille mustavalkoisuus on paljon helpompaa käsitellä.
On aika hassua pohtia tätä asiaa ihan kuin se olisi ongelmallista huomata olevansa hetero (tai bi), heh.
Olet(te) oikeassa, että kaipaan sitä turvallista ja helppoa ydinperhettä. Elämässäni ei juuri nyt ole miestä - elän suhteessa naisen kanssa. En ole edes ihastunut mieheen juuri nyt. Olen vaan alkanut miettiä, että miksi en etsi itselleni sitä miestä? Joskus tapaan tyyppejä, joissa on sitä jotain, mutta en ole edes yrittänyt viedä juttua treffeille asti, koska olen aina luullut olevani lesbo. Kuulostaa itsestäkin kummalliselta tää mun ajattelu, heh.
Ja kiitos siitä, että sanoit, ettei seksuaalisen ilmentäminen ole aina stabiili tila. En ole koskaan uskonut, että se sitä olisikaan, mutta niin usein siihen pyritään ja etsiydytään. Ympäristön paine.
Anyhow. Jatkamme valitsemillamme teillä. :o)
Tiedän mitä tarkoitat. Itsellänikin on ollut kausia jolloin olen miettinyt sitä perheen perustamista ydinperhemalliin äiti-isä-kaks lasta-koira-omakotitalo. Itse olen kuitenkin niin konservatiivinen, että jos joskus teen lapsen, haluan että lapsellani on myös se oikea isä joka osallistuu aktiivisesti lapsen kasvattamiseen. Toteutus kuitenkin tökkii, koska en voi kuvitella eläväni miehen kanssa parisuhteessa seuraavat 20 vuotta.
Vaikka omakin kello on ilmoitellut jo itsestään, minusta perheen perustamisen pitäisi kuitenkin lähteä siitä että on se kumppani jonka kanssa haluaa olla ja jonka lapsia haluaa saada, ei yksistään sen takia että se biologinen kello tikittää ja kaikki muutkin alkavat vakiintua ja lisääntyä. Pääpointti kai on että haluatko perheen miehen kanssa (pystytkö rakastumaan mieheen niin että vapaaehtoisesti sitoudut häneen?), vai haluatko "pelkästään" lapsen? Toinen pointti voisi olla että missä tilanteessa elämäsi muuten on, voisiko tämä perheenperustamisajatus olla seurausta esim. jostain kolmenkympin kriisistä tai siitä että tunnet elämäsi polkevan paikallaan?
kerrot vain rohkeesti enemmän ajatuksistasi kumppanillesi, ja toiveistasi...ym.
jos haluat lapsia, miehen ja naimisiin, anna palaa... jos jäät ikuisesti naisen kaa asuu, petät siinä eniten itseäsi ja kumppanisia sen jälkeen..
tee niin kuin tahdot, ja anna palaa!
onnea toivotellen
-millaMagia-
[email protected]
Minä en tiedä varmasti mikä minä olen, mutta joskus jopa tiedän, mitä haluan ja mitä en halua. Nämä toiveet saattavat vaihdella niin, että välillä haluan sitä, välillä jotakin muuta, tai en mitään. Olen tavallaan luovuttanut jo "ennen peliä" tai ehkä minä hävisin pelin jo kauan sitten.
Minäkin toivoisin saavani perheen, mutta se on sen tyylinen unelma kuin että mitäs jos pääsisi taivaaseen, mikä siis ei voi toteutua tässä elämässä. Kuvitelmat ja unelmat eivät vastaa todellisuutta. Miehet eivät kiinnosta yksilöinä, mutta ajatus perheestä, lapsista ja yhteisestä kodista tuntuu mukavalta. Tosiasiat tosiasioina: olen liian vanha perheen perustamiseen. Olen jo hyväksynyt sen eikä se sureta minua.
Itse ajattelen tuosta lesbokysymyksestä omalla kohdallani nykyään vähän niin, että ehkä, jos olisin seurustellut naisen kanssa, tai jos olisin tullut hyväksytyksi sellaisena kuin olen, voisin sanoa olevani lesbo - mutta tähän asti en ole vielä tehnyt sitä ajatuksissanikaan. Se on minulle vain sana. Tiedän, mitä se tarkoittaa, mutta eihän se sana vielä yksistään mitään meinaa. Sillä ei ole käytännön sisältöä.
Sanot että haluat perheen mutta et naisen kanssa. Tarkoittaako se sitä että et ylipäätään sisäistä ajatusta että kaksi naista voisi perustaa perheen? Pidätkö heteroperhettä ainoana oikeana vaihtoehtona?
Itse olen seurustellut tyttöystäväni kanssa puolitoista vuotta ja pidän meitä perheenä. Tiedän etten tule koskaan haluamaan lapsia joten ehkä tilanne on kannaltani helpompi. Mutta pelkästään lasten takia ei kannata hypätä heterosuhteeseen. Harkitse asiaa vasta sitten kun todella rakastut mieheen. Jos rakastat tyttöystävääsi ja hän sinua, teidän pitäisi pysyä yhdessä ja perustaa perhe. Jos jätät hänet ja päädyt yhteen miehen kanssa, jota et rakasta, tulet katumaan ratkaisuasi, vaikka teillä olisi monta ihanaa lasta.
vastusta kahden naisen muodostamaa perhettä. Höpötykset sikseen. Olen ollut lesbo niin kauan kuin muistan ja homoasiat ovat aina olleet sydäntäni lähellä. Kaksi miestä ja kaksi naista voivat muodostaa yhtälailla perheen ja elää onnellisina elämiensä loppuun asti.
Sanoin vain, että kohdallani se tuskin tulee(kaan) tapahtumaan. Olen olettanut, että muodostaisin perheen naisen kanssa, koska se on periatteessa ollut se mun parisuhdejuttu. Ei ehkä perinteinen perhe, mutta se mun perhe.
Nyt olen vaan joutunut sellaiseen umpikujaan ajatusteni kanssa, ja luulen, että tuo reitti ei olekaan se minun oma muodostaa perhe.
Myönnän, että ne lapset mua kiinnostaa erityisesti, mutta on siellä takana ajatus siitä, että en ehkä olekaan lesbo (enää) tai ollutkaan. En toki halua suhdetta miehen kanssa, jota en rakasta.
"Rakkaus ei aina riitä" pätee harmittavasti nykyiseen suhteeseeni. Vika on varmastikin minussa ja tuntemuksissani, mutta en usko, että jäämällä tähänkään tekisi minusta loppuelämää onnellista naista. Haluan katsoa, olisinki jossain muualla onnellisempi ja hyväksyn myös sen, että epäonnistumisia ja sydänsurja tulee jatkossakin. Haluan silti aina etsiä parempaa, koska en nyt ole tyytyväinen tilanteeseeni...
...olen ajatellut,samassa tilanteessa kun olen,ainakin tavallaan.
6 vuotta olen seurustellut ja asunut naisen kanssa ja luullut rakastavani,mun eka naissuhteeni,ei hänen...
Nyt mulla on 1-vuotias poika,hänellä jo aikuinen lapsi avioliitosta.Mun poika on kotoisin klinikalta.
Mä olen muuttanu pois mun avokkeen luota,en tunne rakastavani häntä,mut hän kuulemma rakastaa mua.Mut mun piti tehdä tää mun ja pojan takia.En ole halunnu loukata mut en halua elää enää näinkään!
Ketään muita???
Painin ihan saman asian kanssa. Olen pian kolmekymppinen nainen ja ollut "aina" sitä mieltä, että olen umpilesbo. Bi on käsitteenä ollut lähinnä kirosana... Miesten/poikien kanssa on tosin ollut jotain kokeiluja nuorempana, mutta vakavat ja pitkät jutut, viimeisin 6 v., naisten kanssa.
Nyt reiluun vuoteen en ole seurustellut, seurasta tuskin olisi ollut pulaa, mutta jotenkin kiinnostus on lopahtanut. Munkin on vaikea kuvitella omalle kohdalle perheen perustamista naisen kanssa. En tajua miksi, kun ennen se oli ihan perusolettamus. Yhteenkään mieheen en ole ihastunut, en osaa/pysty kuvittelemaan seurustelevani miehen kanssa, en kai tiedä miten niitten kanssa tullaan juttuun :O Ajatus on silti sitkeästi alkanut vaivata, entä jos... Hitto, juuri kun sukulaiset sieltä vanhemmasta päästäkin on saatu ymmärtämään että lesbokin voi olla ihan onnellinen ihminen ;)
Ystävävienikään kanssa en ole tohtinut ottaa tätä asiaa esille, olen jotenkin tosi epävarma näistä ajatuksista. Minkäänlaisiin suhteisiin ei kannata ryhtyä kun ajatukset on näin sekaisin. Pikku hiljaa alkaa huolestuttamaan, että meinaako tää asia joskus ratketa johonkin suuntaan.
Täällä toinen joka ei enää tiedä mitä haluais.. paitsi meillä jo yhdessä haluttuja lapsia. Ei vaan aina jaksais oikasta ihmisten käsityksiä siitä olenko äiti vai en. Mitä se kenellekkään kuuluu kuka kenenkin kanssa on, tuntuu kyllä monia kiinnostavan! Muutenkin kun miettii mitä hys hys meininkiä oli aluksi kun alkoi seurustelemaan.. sillon ei oltu vielä niin vapaita kun nyt. Naimisiinkan meno ei ollut mitään mitä heteroilla.. Lasten syntymistä meidän perheeseen piti käydä pitkin lastenvalvojia ja adoptio paikkoja setvimässä ja vakuuttelemassa että yhdessä on haluttu! Moniko heteroilta kysyy, onko lapsiasi haluttu vai ei?
Elätkö pikkulapsiaikaa? Se on koettelevaa parisuhteelle oli sitten suhteessa miehen tai naisen kanssa..
Seksuaalinen suuntautuneisuus voi kyllä vaihdella elämän aikana. Minä en ole sisäistänyt sitä miten niin bi voi valita onko miehen vai naisen kanssa. Miten sen voi valita mihin sukupuoleen rakastuu..eriasia sitten, jos järkiliittoa haluaa..
Ei kai kukaan bi valitse, vaan rakastuu ihmiseen.