Rakas suomenajokoira narttumme kuoli tänään aamulla aivan yllättäin juostuaan päin keppiä metsästysreissulla. Tuntuu että tästä emme avopuolisoni kanssa selviä ollenkaan, oli mussukkamme meille sen verran rakas....yksi perheemme jäsen. Olo on todella tyhjä ja olen vain itkenyt, itkenyt ja itkenyt eikä loppua itkulle näy! Koiramme oli vasta 6v. enkä vieläkään ole täysin tiedostanut ettei sitä enää ole (tai kiellän tunteeni)...sattuu todella paljon ! Miten jatkaa eteen päin? jos jollain on kokemusta koiransa menetyksestä niin olisi varmaan apua jos kertoisitte miten itse selvisitte menetyksestä...ja otitteko kenties uuden koiran jne.? Avopuolisoni äiti kyllä kysyi että otetaanko uusi koira mutta sekin tuntuu jotenkin liian aikaiselta miettiä sitä kun kaikesta on kulunut vasta muutama tunti ja kokisinko toisen ajokoiran vain mussukkamme korvikkeeksi...sen aika näyttäisi. Ei se ainakaan voisi korvata suurta menetystämme! Toivon todella ettei kukaan joutuisi kokemaan vastaavaa nimittäin tämä todella syö ihmistä! Olen miettinyt haluaisinko nähdä vielä koiramme joka on josain vai jätänkö muistoihini sen mitä aamulla näin ja mihin kaikki päättyi!En ole edes kysynyt avopuolisoltani missä mussukkamme on vaikka mielitekisi kysyä koska sillä kiusaisin vain itseäni!
Luulen että menee todella pitkään ennen kuin pystyn korjaamaan pois koiramme lelut, tutkapannan, fleksin, kaulapannan, ruokakakupin jne..!Onneksi minulla on hyvä ystäväni joka on valitettavasti kokenut vuosi sitten koiransa menetyksen niin olen voinut puhua jollekkin joka todella ymmärtää mitä suremme! Ehkäpä tämä olisi ollut helpompi kokea jos kyseessä olisi ollut vanha koira mutta kun kyseessä todellakin vasta 6v. niin en jaksa ymmärtää ja vielä metsäsätysreissulla tormäten keppiin niin se on jo liikaa!
Luulen että menee todella pitkään ennen kuin pystyn korjaamaan pois koiramme lelut, tutkapannan, fleksin, kaulapannan, ruokakakupin jne..!Onneksi minulla on hyvä ystäväni joka on valitettavasti kokenut vuosi sitten koiransa menetyksen niin olen voinut puhua jollekkin joka todella ymmärtää mitä suremme! Ehkäpä tämä olisi ollut helpompi kokea jos kyseessä olisi ollut vanha koira mutta kun kyseessä todellakin vasta 6v. niin en jaksa ymmärtää ja vielä metsäsätysreissulla tormäten keppiin niin se on jo liikaa!
Vastaukset 8
Vanhimmat
voih..toihan on kamalaa!!! :(´itselläni ei ole koiraa vaikka olen koko ikäni sitä toivonut...perheessä on allergisia ihmisiä joten koiran otto ei onnistu...voin vain kuvitella sitä tuskaa joka koiran menetyksestä tulee!! :(
Olen menettänyt jo kaksi koiraa. Toinen kuoli vanhuuteen 17 vuotiaana, ja vaikka kuolema oli odotettavissa, itkin päivän putkeen ja vaikka tuosta on jo vuosia aikaa niin saatan joskus vieläkin itkeä. Tosin suruajan jälkeen hyvät muistot voittavat, ja niitä onkin tärkeää vaalia ja muistella. Itse en ainakaan ihan heti pystynyt katsomaan kuvia, mutta nyt olen iloinen että minulla on kuvia muistoina.
Toinen koirani kuoli yllättäen. Pikku palleromme oli vasta 4 vuotias, se oli raskas ja odottamaton isku. Uutinen tuntui lähes ylitsepääsemättömältä, itku jatkui niin että meinasin oksentaa. Unikaan ei tullut. Mutta vaikka silloin tuntui ettei tästä ikinä selviä, niin kyllä siitä selvisin pikkuhiljaa. On muistettava että itkut on itkettävä ja surra saa.
Tällä hetkellä minulla on kaksi koiraa, ja vaikka muutama vuosi sitten luulin, etten ikinä löytäisi niin rakasta koiraa kuin ne jotka menetin, niin olin väärässä. En tietenkään löydä ikinä samanlaisia koiria, tai mitään mikä saisi unohtamaan vanhat koirani, mutta nyt minulla on kaksi aivan ihanaa mussukkaa, omia suloisia luonteitaan. Täysin erilaisia kun vanhat koirani, mutta silti niin ihania ja täynnä rakkautta!
Voimia teille, tiedän että on vaikeaa, mutta pikkuhiljaa helpottaa.
Moi... surullista... Meidän 14 vuotias narttu collie uinui ikuisuuden uneen viime perjantaina. Tuntuu tosi kurjalle. En voi edes katsoa valokuvaa, kun alkaa heti alahuuli väpättää ja silmät täyttyy kyynelistä. Jännää, miten sitä rakastaakaan sellaista nelijalkaista otusta.
Mutta kyllähän siinä ehti tapahtua elämän aikana kaikenlaista, missä koiruutemme oli mukana...
Mutta voimia sinne teille...
Kun jaksoitte vastailla ja kaipa se tästä alkaa jonkin ajan kuluttua helpottaa....Yöt vain ovat hieman hankalia mutta yö kerrallaan. Rankin päivistä on ollut varmaan tänään kun rakas mussukkamme laitettiin vilttiin käärittynä takapihallemme kaivettuun kuoppaan jonka avopuolisoni kaivoi eilen. Mieli olisi tehnyt vielä katsoa mussukkaamme viimeisen kerran ennen kuin avokkini äiti kantoi emmulimme kuopan pohjalle mutta luonto ei antanut periksi vaan vilkaisin vain kuopan pohjalle jonne jäi elämäni tärkein ja rakkain eläin vilttiin käärittynä! Tekee pahaa katsoa makkarin ikkunasta kun kuoppa jonne emma laitettiin on aivan näkö etäisyydellä!
Yksin olo kämpässä josta puuttuu jotain todella tärkeää on todella vaikeaa ja itku tulee väkisin joten päivälläkin lähdin pois ja tulin takaisin vasta kun avopuolisoni tuli töistä, mutta itku tuli jo autossa matkalla kotiin kun tiesin ettei mussukkamme olekkaan vastassa. Onneksi meillä on toinen koira ja otamme saman rotuisen uuden koiran mahdollisimman pian kuin emma oli, vaikkei se koskaan ole varmaan yhtä rakas kuin emma!
kuinka miten pahalta se ikinä tuntuukaan, sanoisin että on helpompaa ottaa seuraava koira kuin jäädä vain ajattelemaan koiranne valitettavaa hirveätä tapaa kuolla. Kun uusi iloinen ja terhakka pentu pyörii jaloissa, kipu helpottaa nopeammin, eikä kotikaan enää tunnu niin tyhjältä.. eikä uusi pentu ole korvike vaan uusi rakas lemmikki joka tuo taas uutta ihanaa nannaa elämäänne. olen elämäni aikana joutunut kestämään 5 koiran kuoleman (joista 2 meni puolen vuoden sisällä) ja voin todellakin sanoa, että on paljon helpompaa jatkaa elämää jos kotona on toinen koira vastaanottamassa, kuin tulla tyhjään kotiin, joka muistuttaa ihanasta ystävästä joka hetki. ja jotta uusi pentu ei tuntuisi niin pahasti korvikkeelta, kannattaa vaihtaa rotua.. mutta yhden asian lupaan, kyllä se kipu siitä helpottaa vähitellen ja hyvät hetket ja muistot voittavat.
Olemme myös tulleet tulokseen että uusi koira ja pian mutta rodun haluan pitää samana ja niin myös avopuolisoni hänen serkkunsa ja enonsa jotka olivat myös osittain omistajia kun metällä kävivät emman kanssa. Olisi toki varmaan helpompaa jos rotu olisi eri mutta niin suurta muutosta en halua tehdä koska uskon olevan helpompaa kun on edes joku pieni mussukka muistuttamassa emmasta...vaikkei se koskaan samanlainen tulekkaan olemaan!
Onneksi meillä on yksi koira edelleen ettei muutos ole niin valtava, sekin on mettä koira rodultaan norjanharmaahirvikoira...aivan suloinen pakkaus sekin.
Avopuolisoni soittikin jo tänään jollekkin jalostusneuvojalle jolta sai muutamia nuomeroita joilla pentuja olisi eli voi olla että meillä taas pian onkin uusi pieni mussukka jolle saa opettaa metsästystä...=)!
Tapa jolla mussukkamme kuoli oli todellakin hirveä, mutta sitä avokkinikin sanoi että jos jotain hyvää pitää hakea niin se on se että emma kuoli heti ettei tarvinut kitua tai lopettaa itse vaan tilanne oli ohi muutamassa sekunnissa..Tuskaisen "rääkäisyn " jälkeen!
Voi kun surullista. Tiedän tunteen, sillä oma koiramme jouduttiin nukuttamaan koirien taivaaseen elokuussa. Ensimmäiset päivät ja viikot menivät kyllä aika tuskaisesti. Kun rakas hauvelimme ei ollutkaan enää kotona vastassa ja heiluttamassa häntäänsä. Kyllä ajoittain vieläkin tuntuu tosi pahalta. Itse ajattelimme kyllä, että emme ota enää uutta koiraa, mutta nyt on mieli muuttunut. Odottelemme uutta pentua tässä kevään/kesän aikana. Rotu tosin vaihtuu, vaikka mitään vikaa edellisessä rodussa ei ollutkaan.
Kovasti voimia teille yhtäkkiseen menetykseenne. Onneksi teillä on se toinen hauveli siellä vastaanottamassa. Vaikka eihän se menetystä korvaa. Rapsutuksia kaverille. :-)
taas on yksi päivä enemmän mussukkamme kuolemasta mutta kyllä silti on kamala tunne kun herää. katson joka aamu ja illalla viimeiseksi ikkunasta kun mussukkamme haudattiin metsän reunaan joka näkyy makuhuoneemme ikkunasta...tänään olen vanhempieni luona joten en tiedä miten ilta täällä menee kun ei ole edes avopuolisoa jonka olkapäähän voin vaikealla hetkellä nojautua! Kaipase tästä aikanaan helppaa!