miten menee joulun valo kutsuvana levyllä olevan laulun nro 15 eli TAIVAAN VIESTI sanat ihan tarkasti? kaksi sanaa on hakusessa mutta jos siulla on koko teksti nii viittiks kirjoittaa sen tänne kiitos.
taivaan viestin sanat?
8
3711
Vastaukset
- Tässä
1.Soi taivaan enkellaulu riemuisana.
Se ikikirkkaudesta heläjää.
On jälleen köyhien se kuultavana.
Kun tuli kylmän ilman lämmittää.
On ihana tää viesti taivahainen.
Ei vertainen sen ole laulu mainen.
2. Se viesti taivaansotajoukon suulla
Jumalan rakkautta julistaa.
On onnellinen ken saa laulun kuulla
hän enkeleiden kanssa laulaa saa.
Hän sydämessään joulunrauhaa kantaa,
hänelle turvan Jeesus itse antaa.
3. Soi enkellaulu taivaan tähtivyössä
julistain ihmeellistä sanomaa,
Se kaikuu hetken pimeässä yössä
sen kuulee synnin turmelema maa.
Hän syntynyt on kellä voima,valta
hän päästää voi sun syntikuorman alta.
4. Ei ihanampaa kuule savimaja
kulkeissain täällä teitä turmion,
kuin, että syntynyt on Vapahtaja
ja turvansa saa panna armohon.
Kun armotyön näin uskot kohdallesi
soi joulunlaulu kirkas sielussasi.- Ei alkup.
En ole alkuperäinen, mutta itsekin pidän kovasti laulusta. Pistän sanat talteen.
- karoliina
kiiti paljon
- ainokaarina1
Kuunnelkaa...
Ihana laulu...
- -------------------
Matteuksen evankeliumi:
24:1 Ja Jeesus lähti ulos pyhäköstä ja meni pois; ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä näyttämään hänelle pyhäkön rakennuksia.
24:2 Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta."
24:3 Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?"
24:4 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
24:5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
24:6 Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.
24:7 Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.
24:8 Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.
24:9 Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.
24:10 Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.
24:11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
24:12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
24:13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
24:14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.
24:15 Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon -
24:16 silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille;
24:17 joka on katolla, älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen huoneessansa on,
24:18 ja joka on pellolla, älköön palatko takaisin noutamaan vaippaansa.
24:19 Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä!
24:20 Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina.
24:21 Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.
24:22 Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.
24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.- ------------------
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko.
24:27 Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.
24:28 Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat.
24:29 Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät.
24:30 Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
24:31 Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.
24:32 Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
24:33 Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
24:34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.
24:35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.
24:36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
24:37 Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
24:38 Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
24:39 eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
24:40 Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
24:41 Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
24:42 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
24:43 Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan.
24:44 Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
24:45 Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa?
24:46 Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!
24:47 Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.
24:48 Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy',
24:49 ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa,
24:50 niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa,
24:51 ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
Siis...: "....älkää uskoko."
- Hyi s...tana
PIRU HÄÄRÄÄ TAAS AHKJERANA PALSTALLAMME.
KUINKA OLLAKAAN, HÄN LUKEE RAAMATUN PÄINVASTOIN KUN SIINÄ ON KIRJOITETTU.
Piru sanoo älää uskoko!
Jeesus sanoo: Joh. 11:25-26 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241576- 291413
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611279Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!711259- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761189Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18972Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per177865