TÄMÄ ON MINUN ÄIDINKIELEN 2-KURSSIN YKSI KIRJOITELMANI. HUONO SELLAINEN, JA SIKSI TOIVON PALAUTETTA. OPETTAJALLA, VANHEMMILLANI JA ARVOSTELIJOILLANI KUN ON VÄHÄN ERIÄVIÄ MIELIPITEITÄ SEN OSALTA, ETTÄ OSAANKO KIRJOITTAA SANOO TOINEN JA TOINEN TAAS SITÄ ETTÄ OLEN SURKEA KUIN PYHÄ KIESUS SENTÄÄN.
Kokemukseni taiteesta
Taide. Voiko se olla mitään? Ei se ehkä olekaan, ja kunpa se käsitettäisi niin kuin pitäisi, voisi parempi ymmärryskin olla. Ymmärretäänpä se nykypäivän elämän eri tilanteissa jonain, on se itse asiassa faktiivista silloin. Mutta itse taide tulee olemaan tulevaisuudessa aivan toista, fiktiivistä. Miksi? Sitäpä en tiedä.
Arvioidakseni taidetta sen mukaan mitä tiedän, luulisin taiteen oikeanlaisen merkityksen lopahtaneen, jääneen taka-alalle, ja tämän päivän eksistentiaalinen eli ”olenko olemassa” on halu ymmärtää elämää, tulleen uudeksi. On New Age –mainen, ”uusi aika” ilmiö tullut uudeksi merkitykseksi elämälle joka sittemmin on tuhonnut taiteen oikean kuvan, merkityksen. Sen mitä taide oikeasti on, tarkoittaa. Kokonaan. Ylitsevuotavasti.
Tämä uusi on poplaarinen, elokuva ja moderni taide. Sitä ei voi taiteen syvimmäksi olemukseksi kutsua, jos etsimme sen todellista kuvaa. Onko TV, radio, sanomalehdet ja kaikenlainen pop-ikoniin verhottu taide muka sanottavaa, sellaiseksi puettu minä me sen nykyään näemme. Voiko sitä taiteeksi sanoa?
Mielestäni ei voi. Taide on enneminkin kaikenkattava, ja sitä pohjustava, totta se. Mutta nykypäivän ihmisillä vain on vääränlainen kuva taiteesta. Nämä ihmiset luulevat esimerkiksi olevansa taiteenharrastajia, kun lukevat nykypäivän romaani-, dekkari-kirjallisuutta ja katsovat elokuvia, oivaltaen jotain heidän omasta mielestään taiteeksi sanottavaa. Vaikka taide ei ole sitä mitä näissä on, vaan jotain aivan muuta. Mitä muuta? He luulevat taiteen olevan jotakin tietoisuutta, modernia maailmaa, minkälaiseksi he itsensä nykyään jopa kokevat – nyky-yhteiskunta sellaiseksihan on rakennettu. Eivätkä he huomaa, saatikka edes tiedä mikä on taide, eivät he eikä minä – ketään! Ennemminkin luullaan taiteen olevan jotain hienoa, utopistista, Näin omassa ymmärtämättömyydessään he näkevät väärin kaiken sen, mikä on totta – sitä hienoa. Tämän takia taiteen merkitys onkin hälventymässä nykypäivän aikana, jona sen pitäisi olla paljon tärkeämpää. Taide on ilmaisua, ja sitä me tarvitsemme. Emme tarvitse tietokoneita, teknologiaa ja elektroniikkaa ilmaisuvälineeksemme, vaan taidetta. Jolla voimme rakentaa sitä uskoa taiteeseen, mitä pidämme tärkeänä – elämää, sen havainnollistamista ja ymmärtämistä.
Taiteen historian näkemykseni mukaan, niin hauskalta kuin se kuulostaakin, kuuluu se, että se on aina siitä lähtien ollut taidetta, kun ihmisen aivot lähtivät kehittymään, kädentaito peukalon osalta alkoi tarttua ja maailmankuvan avartuessa jumalien ja löytöretkien avulla ilmiömäiseen hahmottumiseen; taideteos. Tämä on ollut ratkaiseva askel siihen aisteilla havaittuun mielikuvaan, inhimilliseen toimintaan, minkä taiteilijat ovat kokemuksillansa kokeneet tästä elämän – olevaisen eri puolista; taideteos. Tällä luolaihminen on ilmaissut itseään, kokemustansa ja sitä minkälaiseksi on kokenut oman elämänsä omassa olemuksessa, minä hän itse on elänyt. Taide on lähtenyt heidän elämästä, sisimmästä, eikä ulkoa. Taide on ollut heille subjektiivista ilmaisua, ei objektiivista katselemista jostain elokuvasta, jonka me näemme omilla silmillämme nykyään, joka ei (todellakaan!) ole taidetta. Näemme taiteen jonkinlaisena illuusiona silmillämme, kun katsomme objektia. Tämä on vääränlaista, ei taidetta; vaan harhaa. Tämän takia taide on ruostumassa ja menossa kohti tuhoa tai tielle mihin sen ei pitäisi mennä.
Oma kokemukseni taiteesta on taas arvioni mukaan harhaanjohdettua sen takia, että elän liian hyvässä yhteiskunnassa, liian hyvin, valmiiksi rakennetussa ja kaikki mahdollinen on minulle kuin avoimessa ruokapöydässä. Jossa minulla on mahdollisuus valita mieleiseni mukainen ruoka-kokonaisuus mistä itse pidän. Vaikka en tunne koko ruokaa, vaikka en tunne ruokien alkuperää ja vaikka en edes tunne kaikkia ruokia maailmalta, niin silti valitsen juuri tämän ruuan, sen mikä minua eniten miellyttää ja minkä minä parhaimmaksi aistin makuaistilla. Juuri aistieni takia elän illuusiossa, koska en ymmärrä niitä, vaan tätä minulle valmiiksi rakennettua, ymmärrän vain sitä siis. Joten siksi minun on vaikea ilmaista itseäni ymmärrettävästi ja selkeästi toisille. Samaa sanovat minusta vanhempani ja muun henkilöt, nimeltä heitä kuitenkaan mainitsematta.
Voisin varmaan todeta omalta osaltani sen ettei ketään, kukaan voi ymmärtää täydellisesti taiteesta mitään, kaikki kun elävät illuusiossa, nykypäivän modernin maailman vallitessa elämäämme. Turhien sanojen, keinojen ja muiden epäinhimillisten tapojen selittää maailmaa, ottaa pois, ja karttaa kaikkea sitä mitä emme ymmärrä. Meidän pitäisi ilmaista itseämme, ei yrittää olla jotain, mitä emme ole.
PS.TOIVON SIKSI PALAUTETTA, ARVOSTUSTA.
Kokemukseni taiteesta
Taide. Voiko se olla mitään? Ei se ehkä olekaan, ja kunpa se käsitettäisi niin kuin pitäisi, voisi parempi ymmärryskin olla. Ymmärretäänpä se nykypäivän elämän eri tilanteissa jonain, on se itse asiassa faktiivista silloin. Mutta itse taide tulee olemaan tulevaisuudessa aivan toista, fiktiivistä. Miksi? Sitäpä en tiedä.
Arvioidakseni taidetta sen mukaan mitä tiedän, luulisin taiteen oikeanlaisen merkityksen lopahtaneen, jääneen taka-alalle, ja tämän päivän eksistentiaalinen eli ”olenko olemassa” on halu ymmärtää elämää, tulleen uudeksi. On New Age –mainen, ”uusi aika” ilmiö tullut uudeksi merkitykseksi elämälle joka sittemmin on tuhonnut taiteen oikean kuvan, merkityksen. Sen mitä taide oikeasti on, tarkoittaa. Kokonaan. Ylitsevuotavasti.
Tämä uusi on poplaarinen, elokuva ja moderni taide. Sitä ei voi taiteen syvimmäksi olemukseksi kutsua, jos etsimme sen todellista kuvaa. Onko TV, radio, sanomalehdet ja kaikenlainen pop-ikoniin verhottu taide muka sanottavaa, sellaiseksi puettu minä me sen nykyään näemme. Voiko sitä taiteeksi sanoa?
Mielestäni ei voi. Taide on enneminkin kaikenkattava, ja sitä pohjustava, totta se. Mutta nykypäivän ihmisillä vain on vääränlainen kuva taiteesta. Nämä ihmiset luulevat esimerkiksi olevansa taiteenharrastajia, kun lukevat nykypäivän romaani-, dekkari-kirjallisuutta ja katsovat elokuvia, oivaltaen jotain heidän omasta mielestään taiteeksi sanottavaa. Vaikka taide ei ole sitä mitä näissä on, vaan jotain aivan muuta. Mitä muuta? He luulevat taiteen olevan jotakin tietoisuutta, modernia maailmaa, minkälaiseksi he itsensä nykyään jopa kokevat – nyky-yhteiskunta sellaiseksihan on rakennettu. Eivätkä he huomaa, saatikka edes tiedä mikä on taide, eivät he eikä minä – ketään! Ennemminkin luullaan taiteen olevan jotain hienoa, utopistista, Näin omassa ymmärtämättömyydessään he näkevät väärin kaiken sen, mikä on totta – sitä hienoa. Tämän takia taiteen merkitys onkin hälventymässä nykypäivän aikana, jona sen pitäisi olla paljon tärkeämpää. Taide on ilmaisua, ja sitä me tarvitsemme. Emme tarvitse tietokoneita, teknologiaa ja elektroniikkaa ilmaisuvälineeksemme, vaan taidetta. Jolla voimme rakentaa sitä uskoa taiteeseen, mitä pidämme tärkeänä – elämää, sen havainnollistamista ja ymmärtämistä.
Taiteen historian näkemykseni mukaan, niin hauskalta kuin se kuulostaakin, kuuluu se, että se on aina siitä lähtien ollut taidetta, kun ihmisen aivot lähtivät kehittymään, kädentaito peukalon osalta alkoi tarttua ja maailmankuvan avartuessa jumalien ja löytöretkien avulla ilmiömäiseen hahmottumiseen; taideteos. Tämä on ollut ratkaiseva askel siihen aisteilla havaittuun mielikuvaan, inhimilliseen toimintaan, minkä taiteilijat ovat kokemuksillansa kokeneet tästä elämän – olevaisen eri puolista; taideteos. Tällä luolaihminen on ilmaissut itseään, kokemustansa ja sitä minkälaiseksi on kokenut oman elämänsä omassa olemuksessa, minä hän itse on elänyt. Taide on lähtenyt heidän elämästä, sisimmästä, eikä ulkoa. Taide on ollut heille subjektiivista ilmaisua, ei objektiivista katselemista jostain elokuvasta, jonka me näemme omilla silmillämme nykyään, joka ei (todellakaan!) ole taidetta. Näemme taiteen jonkinlaisena illuusiona silmillämme, kun katsomme objektia. Tämä on vääränlaista, ei taidetta; vaan harhaa. Tämän takia taide on ruostumassa ja menossa kohti tuhoa tai tielle mihin sen ei pitäisi mennä.
Oma kokemukseni taiteesta on taas arvioni mukaan harhaanjohdettua sen takia, että elän liian hyvässä yhteiskunnassa, liian hyvin, valmiiksi rakennetussa ja kaikki mahdollinen on minulle kuin avoimessa ruokapöydässä. Jossa minulla on mahdollisuus valita mieleiseni mukainen ruoka-kokonaisuus mistä itse pidän. Vaikka en tunne koko ruokaa, vaikka en tunne ruokien alkuperää ja vaikka en edes tunne kaikkia ruokia maailmalta, niin silti valitsen juuri tämän ruuan, sen mikä minua eniten miellyttää ja minkä minä parhaimmaksi aistin makuaistilla. Juuri aistieni takia elän illuusiossa, koska en ymmärrä niitä, vaan tätä minulle valmiiksi rakennettua, ymmärrän vain sitä siis. Joten siksi minun on vaikea ilmaista itseäni ymmärrettävästi ja selkeästi toisille. Samaa sanovat minusta vanhempani ja muun henkilöt, nimeltä heitä kuitenkaan mainitsematta.
Voisin varmaan todeta omalta osaltani sen ettei ketään, kukaan voi ymmärtää täydellisesti taiteesta mitään, kaikki kun elävät illuusiossa, nykypäivän modernin maailman vallitessa elämäämme. Turhien sanojen, keinojen ja muiden epäinhimillisten tapojen selittää maailmaa, ottaa pois, ja karttaa kaikkea sitä mitä emme ymmärrä. Meidän pitäisi ilmaista itseämme, ei yrittää olla jotain, mitä emme ole.
PS.TOIVON SIKSI PALAUTETTA, ARVOSTUSTA.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Arvostelen ainetta kirjallisuudenopiskelijan pätevyydellä ja jos nyt otan itselleni lukion äidinkielenopettajan identiteetin, on minun pakko arvostella aine huonoksi (siis kieleltään). Se on sekava, täynnä viittaussuhdevirheitä, räikeitä pilkutus- ja pisteytysvirheitä, puhekielisyyttä(ketään! ketä! vaikka pitäisi olla kukaan, kuka jne.) Essee ei yksinkertaisesti täytä niitä kriteereitä, joita hyvälle aineelle asetetaan. Arvioisin tuollaisen aineen myöskin ylioppilaskirjoituksissa saavan improbaturin, korkeintaan approbaturin johtuen siitä, että ylemmän tason aineiden on oltava sisällöllisen koherenssin ja tarkoituksenmukaisuuden lisäksi myös teknisesti mahdollisimman virheettömiä.
Sen sijaan arvostellessani aineen sisältöä ja ajatteluasi en voi väittää ainetta huonoksi vaan hyvinkin kiinnostavaksi ja älylliseksi. Useimmat ihmiset eivät kuitenkaan mitä luultavimmin ymmärrä, mitä ajat takaa milloinkin, ja pitävät sinua sen takia huonona kirjoittajana.
Aine voisi olla jopa esimerkki tahallisesta "väärinkirjoittamisesta" protestina, jonkinlaisesta postmodernista kaaoksesta, tai vahvan itseironinen teksti, jossa teoksen muoto määrittää sen sisältöä.
Luulen kuitenkin, että perustavanlaatuinen ongelma on sinussa ja kirjoituksen muoto niin ollen tahaton. Onko sinulla kenties jonkinasteinen lukihäiriö, muita hankaluuksia saada muut ymmärtämään ajatuksiasi tms.? Kuinka paljon olet lukenut ylipäätään kirjallisuutta, pystytkö hahmottamaan muita tekstejä? Näitä kysymyksiä kannattaisi miettiä sekä opettajan että vanhempien kanssa.
Lukihäiriö? Ei varmaan ole, ongelma ehkä se on sisälläni, kuten arvioit. Totta siis se. Mutta luen kuitenkin sen verran (2-3 kirjaa/vko) paljon, niin ääneen kuin itsekseni, että lukihäiriötä minulle ei ole kehittynyt, ennemminkin ilmaisun vaikeus...
Mikä lääke siis voisi olla perustavanlaatuinen minulle, niin, että voisin parantaa omaa ilmaisu-tapaani kirjallisessa muodossa.
toivoen vinkkejä,
lukiolainen
Hei!
Ilmoittaakseni kertaalleen vielä, niin olen ehkä lukenut liikaa em. kirjallisuutta, mitä kirjastoista, kaupoista ja kioskien pokkareista on saatavilla. Rakkaus, filosofisia, tieto, novelli ja runoja ja sen sellaista - kiellettyäkin muun muassa, esim. Nietzcheä ja muuta "ei niin sielulle hyvää". Fiktiivistä pelleilyä, lähinnä Taru sormusta ja Potterii, en ole jaksanut koskea - en, enkä aio! Hyi, yäk! Vaikka J.K. Rowlingin Potter 1 & 2 markkinoille tulleet elokuvat ovat olleet hyviä, niin silti... ehkä joskus sitten, saa nähdä.
Lukiessani eri kirja-tyyppejä siis, olen ehkä näin ajautunut siihen suuntaan mitä kirjailit tekevät; kirjakielen raiskaukseen, jonka myös lukiolainen kaverinikin, arvioidessaan kyseistä työtä, sanoi.
Samaa sanoo minun vanhempani, ne kun haukkuvat täysin alas juttuni. Jopa niin että saan raivarin, arvotus heitä kohtaan kun on liiankin kiitollinen sen suhteen etten ole joutunut maksamaan heille sitä, mitä he ovat hyväkseni tehneet. Toiset taasen sanovat niitä mielenkiintoisiksi ja muuta, kuten sinäkin. En siis osaa kirjoittaa, en... ajatus ja muut hapuilee, en osaa täten rakentaa sitä "punaista lankaa" mitä kirjallisuuden teossa on hyvin oleellista, tärkeätä. Siten voisin todeta laskevani päässä 1 1 on 2, vaikka ymmärrän sen yhtenätoista.
Mutta kysymys on kyllä itsessäni sen takia, kun olen sen verran "ylös alas"-tapaisen elämän kokenut omassa fyysisessa ja henkisessä suhteessa, on sairauteni vuoksi korreloineet minua.
25 vuotias siskoni on erityisopettajana rikkaassa Norjan maassa, ja on sanonut samaa kuin sinä: osaan kirjoittaa, mutta se jokin puuttuu, kuitenkin. Valitettavasti.
Auta minua, sitä toivoen ja terveisiä, toivottaen,
lukiolainen (epätoivoinen sellainen)
Jos vanhempasi haukkuvat täysin tuon tekstisi, se osoittaa ainoastaan varsin suurta harkintakyvyttömyyttä heidän puoleltaan. Tosiasia on, että osaat kirjoittaa, mutta teksti ei teknisesti ole hyvää. Sellainen teksti, jolla saadaan vaikkapa cum laude -yo-kokeessa, siis teknisesti keskinkertainen ja sisällöllisesti korkeintaan keskinkertainen, on mielestäni huonompi kuin sinun esimerkkiaineesi. Tilannettasi voidaan verrata vaikkapa matemaatikkoon, jolla ei ole käsitystä matematiikan perusteista, perusteoreemoista, mutta joka kykenee johtamaan lähes intuitiivisesti kompleksisia matemaattisia kaavoja, ilman muodollista todistusta. En ole aiemmin nähnyt kirjoittamasi kaltaista tekstiä, rikot johdonmukaisesti kirjoittamisen sääntöjä, käytät paljon sivistyssanoja, kompleksisia muotoja, abstraktioita jne. kuitenkin esimerkiksi kappalejaot ovat hyviä, samoin tekstin yleinen rakenne, siis alku, johdanto-keskikohta, käsittely-loppu, päätelmät.
Kunnollisen esseen rakenteen täytyy olla kirkas, tarkoitan siis selkeyttä. Tämän ei tarvitse kuitenkaan tarkoittaa tylsyyttä. Selkeys alkaa lauseesta. Lauseen on oltava muodollisesti oikea, so. esim. peruslause on muodoltaan subjekti, predikaatti, objekti. Lausetta seuraava taso on virke. Kirjoitat hyvin pitkiä ja monimutkaisia virkkeitä, käytät paljon pilkkuja. Tämä saa tekstisi vaikuttamaan liian monimutkaiselta ja vaikeasti hahmotettavalta. En tiedä, mistä olet voinut oppia käyttämiäsi virheellisiä sanamuotoja ja lauserakenteita, esim. "nykypäivän modernin maailman vallitessa elämäämme" (vallitessa elämäämme, periaatteessa ymmärrettävä, valta, vallita, mutta parempi sana olisi vaikkapa hallita),"Taiteen historian näkemykseni mukaan, niin hauskalta kuin se kuulostaakin(?), kuuluu se, että se on (nyt viittaat tällä omaan näkemykseesi, et yleiseen asiaintilaan, siis taiteen historiaan) aina siitä lähtien ollut taidetta, kun ihmisen aivot lähtivät kehittymään, kädentaito peukalon osalta alkoi tarttua(ei kädentaito mihinkään voi tarttua, se on abstraktio) ja maailmankuvan avartuessa jumalien ja löytöretkien avulla ilmiömäiseen hahmottumiseen; taideteos. (Siis maailmankuva avartuu ilmiömäiseksi hahmotukseksi? Lukijat eivät ymmärrä tuollaisia rakenteita, ne ovat liian kompleksisia, "ilmiömäinen", "hahmotus", "avartuminen", teet ilmaisuistasi korostetun abstrakteja ja samalla tekstistäsi hyvin vaikeatajuista.
Kiinnitä erityshuomiota lauseiden rakenteeseen, pyri tekemään niistä muodollisesti oikeita. Lue vaikkapa Michel de Montaignen esseitä ja pyri rakentamaan omat esseesi kuin arkkitehti, toimiviksi, kauniiksi, tarkoituksenmukaisiksi. Lue kielioppia, erityisesti lauseiden rakenteesta. Lukion oppikirjat varmastikin riittävät. Jos ylioppilaskirjoituksissa tekstisi ovat teknisesti edelleen esimerkkiaineen kaltaisia, et voi saada korkeampia arvosanoja. Jos sen sijaan pystyt saamaan loistavan ajattelusi selkeämpään kirjoitettuun muotoon, tulet saamaan laudaturin.
Mutta keskustele äidinkielenopettajasi kanssa, pyydä häneltä neuvoja, kerro ongelmistasi. Hän luultavasti on asiantunteva, ja hänen velvollisuutensa on auttaa sinua kaikessa kirjoittamiseen liittyvässä.
"Lukiessani eri kirja-tyyppejä siis, olen ehkä näin ajautunut siihen suuntaan mitä kirjailit tekevät; kirjakielen raiskaukseen, jonka myös lukiolainen kaverinikin, arvioidessaan kyseistä työtä, sanoi."
Et kai vaan luule, että hyvän kirjailan merkki on, että kielioppisääntöjä rikotaan jotenkin mukamas "taiteellisella" tavalla ja tekstistä tehdään niin vaikealukuista kuin mahdollista?
Lukiossa yritetään opettaa kirjoittamaan selkeä ja johdonmukainen aine. Tämä tarkoittaa, että aineelta vaaditaan loogista kokonaisuutta, tarpeeksi hyvää kieliopillista virheettömyyttä, harkittua alkua ja loppua, ym. ym. Toki sisältö on tärkeä, mutta kun "pakotetaan" kirjoittamaan tietystä aiheesta, ei voida olettaa, että kaikilla oppilailla olisi siitä niin hirveästi sanottavaa. Vaikka sanottavaa nyt olisikin (kuten sinulla ilmeisesti), ei siitä ole mitään iloa, ellei sitä osaa pukea sanoiksi niin, että muutkin sen ymmärtävät. Aine ei ole tarkoitettu omaksi vaan muiden luettavaksi.
Sinun aineestasi ei pysty hyvällä tahdollakaan saamaan selkeää ja johdonmukaista kuvaa. Teksti on virheidensä sekä töksähtelevien ja puuttellisten rakenteiden takia niin vaikealukuista, että sitä ei kerta kaikkiaan jaksa lukea kappaletta enempää (no, luin sen kyllä väkisin loppuun). Tekstisi sisältää aivan liikaa merkityksettömiä ilmauksia (esim. "Ylitsevuotavasti" - häh?). Myös joidenkin sivistyssanojen käyttö antaa heti kuvan, että kirjoittaja on yrittänyt olla kovinkin intellektuelli - vaikka nämä sanat ovatkin sitten kirjoitettu päin hevoa (esim. "New Age -mainen" po. newagemainen, mitä lie se sitten tarkoittaakin).
Kokeilepa vaikka seuraavia jutskia. Ensinnäkin yritä kirjoittaa aine niin, että aiheesta mitään tietämätön pystyy lukemaan ja ymmärtämään tekstisi täysin. Älä käytä rakenteita, jotka vaativat vaikeita välimerkkejä, kuten puolipistettä tai ajatusviivaa. Yleensäkin kannattisi kerrata suomen kielen oikeinkirjoitussääntöjä, joita lukiossa opetetaan itse asiassa varsin vähän verrattuna äikän kurssien määrään. Varo töksähtäviä, mitäänsanomattomia virkkeitä (kuten "Taide on enneminkin kaikenkattava, ja sitä pohjustava, totta se"). Ja ennen kaikkea, älä käytä kliseisiä, hienolta kuulostavia, mutta oikeasti täysin sisällöttömiä letkautuksia, kuten "Sitä ei voi taiteen syvimmäksi olemukseksi kutsua, jos etsimme sen todellista kuvaa".
YO-aineena tarkasteltuna aineesi olisi ilman muuta (siis minun mielestäni) improbaturin arvoinen, koska se on lukukelvoton. Minä en kuitenkaan ole äidinkielen opettaja, enkä muutenkaan kirjallisuutta opiskellut.
Vaikka kaikki aina jankkaavat, että sisältö se on se tärkein, ei se lukiossa oikeastaan pidä paikkaansa. Ainekirjoitusta harjoitellaan sen takia, että *sitten* kun sitä sisältöä on, se osataan kirjoittaa ymmärrettävästi vaikkapa lehden yleisönosastoon. Ainekirjoitusta harjoiteltaessa tietenkin auttaa, jos annetusta aiheesta on hieman tietoa tai jos siitä on jo valmiiksi oma mielipide. Tällöin sisältöä ei tarvitse niin hirveästi miettiä, vaan voi keskittyä sen pukemiseen esseen muotoon.
Esim. minä kirjoitin oman 92 pisteen ylppäriaineeni aiheesta (Uskonto jokapäiväisessä elämässä tjsp.), joka ei todellakaan kiinnostanut minua yhtään.
Olen 29, ja lukioaikana minun aineeni olivat
vähän tuonkaltaisia, eli omasta mielestä hyvinkin
ansiokasta tai fiksua sisältöä, mutta teknisesti
tai silleen varsin sekavia/kehnoja.
Voisit kokeilla seuraavaa..kirjoita
sama aine puolta lyhyempänä, käyttäen
yksinkertaisempia virkkeitä, mutta
pidä sisältö.
Toinen asia mitä voit tehdä on ennen
kirjoittamista yrittää saada
sanomasi itsellesi täysin kirkkaasti.
Mitä oikeastaan yrität sanoa.
Sinussa on filosofin / totuuden etsijän
vikaa, mikä ei ole huono asia.
Mutta muista että vaikka opettelisitkin
hyvän teknisen ja selkeän kirjoittamisen,
niin kyllä se sisältö loppujen lopuksi on
tärkein.
Ikävä ja täysin turhauttava totuus on
se että monet "asiantuntija" tai opettajat
tai ketkä vaan arvostelijat,
kiinnittävät aivan liikaa huomiota
ulkoasuun todellisen sisällön kustannuksela.
Mutta sinähän taisitkin ikäänkuin tuota
arvostellakin kirjoituksessasi.
Luku vinkki: Zen ja Moottoripyörän kunnossapito.
Uskon että saat siitä paljonkin irti.
Sivuaa tavallaan sinun kirjoitustasi ja koko tätä
aihetta. Nerokas kirja.