meriakvaario

haluaisin tietää kaikki meriakvaarioista, joten jos joku voisi minulle hieman valaista asiaa, se olisi tosi mukava! eli onko vaikea hoitaa? mitä kaikkea sellaisen hoitoon kuuluu? onko kallista pitää? paljonko kalat ja tarvikkeet maksaa? ja kaikkea muuta perus asiota!
-thanks-
7390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

parikymmentä tuhatta vanhaa markkaa jos on ylimääräistä niin se sujuu. tuskin sulla on varaa.

Äänestä

Kannattaa lähteä iltakurssille saksaa lukemaan, ja sitten eikun sakemannin akvaariolehtiä tavailemaan.

Ei hoitaminen juuri sen hankalampaa ole, mutta koko nostaa hintaa aika paljon (ihan minimi ½ m3),
ja jos ei ole akvaarioista hyvää kokemusta niin ensin "harjoittelukappaleeksi" normiakvaario, merivesiakvaario kun ei anna virheitä anteeksi.

Äänestä
  • No kyllä meriakvaariostakin saa pienen ja kauniin, mutta tietysti purkin elämä on mitoitettava sen mukaan.

    Kohtuullisilla kustannuksilla saa ns. "nanoriutan", johon tarvitaan jonkinlainen lasiastia, jopa se ihan perinteinen kultakalamalja voi riittää, vähän valaistusta, tiheysmittarin ja suolaa ja jonkinlaisen vedenkierrättimen. Ilmapumppu käy tai jos altaan koko antaa perään voi sekaan heittää pienen kiertovesipumpun. Sisustukseksi suolaveteen pari murikkaa elävää kiveä, ehkä korallihiekkaa pohjalle. Sitten vaan ihaillaan omaa riuttaa ja katsellaan mitä elävästä kivestä lähtee mönkimään/kasvamaan. Mahdollisesti pari kestävää levyvuokkoa voi myös sekaan laittaa. Ei siis lainkaan kaloja tms vaativampaa elämää.

    Vähän suuremmalla budjetilla ja altaalla (100-200 litraa ja siitä ylöspäin) lisätään sekaan enemmän elävää kiveä, valkuaisainevaahdotin ja tehokas vedenkierto, sitten voi sekaan laittaa jo jokusen kalankin ja kestävimpiä selkärangattomia.

    Sitten ne herkimmät korallit ja muut otukset vaativat voimakkaan monimetallivalaistuksen, ehkä jokusen hilavitkuttimen lisää, jonkun verran työtä ja huolta lisää ja huomattavasti valuuttaa lisää.

    Halpoja merenelävät ja tarvikkeet eivät ole, mutta tuntumaa voi tosiaan hakea jo kohtalaisilla kustannuksilla. Kannattaa tutustua aqua-webin meriosioon, siellä on aloittelijan tietopaketteja valmiina listoina.

    Äänestä

  • Moni (siis meriakvaristeista) on kyllä aloittanut suolaisesta vedestä suoraan. Makeanveden allas kun ei oikein harjoitteluun käy, hoito ja perusideakin kun jo poikkeavat toisistaan.

    Tosiiaan, harrastajia on suomessakin jonkinverran ja mitä tutustunut heihin olen, niin ovat erittäin auliita esittelemään omia tankkejaan ja kädestäpitäen opastamaan. Ovat keskittyneet omalle osiolleen erääseen isoon foorumiin, joten kunhan sinne löydät, niin voisit vaikka kutsua itsesi lähimmän luo kylään. :)

    Äänestä

  • Miimu kirjoitti:

    Moni (siis meriakvaristeista) on kyllä aloittanut suolaisesta vedestä suoraan. Makeanveden allas kun ei oikein harjoitteluun käy, hoito ja perusideakin kun jo poikkeavat toisistaan.

    Tosiiaan, harrastajia on suomessakin jonkinverran ja mitä tutustunut heihin olen, niin ovat erittäin auliita esittelemään omia tankkejaan ja kädestäpitäen opastamaan. Ovat keskittyneet omalle osiolleen erääseen isoon foorumiin, joten kunhan sinne löydät, niin voisit vaikka kutsua itsesi lähimmän luo kylään. :)

    ystävällisesti huomautan, että sitä foorumia voisi vähemmän täällä mainostaa koska olen sen verran vihaisia yhteydenottoja saanut kyseisen foorumin liiallisesti mainostamisesta.
    Kiitokset etukäteen.

    Äänestä

  • viivi76 kirjoitti:

    ystävällisesti huomautan, että sitä foorumia voisi vähemmän täällä mainostaa koska olen sen verran vihaisia yhteydenottoja saanut kyseisen foorumin liiallisesti mainostamisesta.
    Kiitokset etukäteen.

    No mitäs tälle kysyjälle olisi pitänyt vastata?

    Ei mitään vai?

    Kai häntä nyt auttaa jo sekin tieto, että täältä tietoa ei saa. En edes sanonut paikan nimeä, toisin kuin joku muu tässä ketjussa.

    Ja sitten saat vihaisia yhteydenottoja minun kirjoituksistani? Todellakin, jostakin henkilökohtaisesta kaunastahan tässä nyt on jo pakko olla kyse. Ja edelleenkin jaksan ihmetellä, miten siihen voi ylläpito edes viitsiä puuttua.

    Merivesi-ihmisiä on vähän, täällä ei ainuttakaan, syy ei ole minun, mutta silti hyvin, hyvin ymmärrettävä.

    kiitos paljon kaikille vastauksista, eiköhän tällä päästä jo vähän pidemmälle :)
    eikä tämä meriakvaarion laitto ole vielä varmaa, se on sellainen haave... normaali akvaario kyllä tulee tässä keväällä. ja tollanen normi akvaario on ollu aika semminki :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

puudeli kirjoitti:

haluaisin tietää kaikki meriakvaarioista, joten jos joku voisi minulle hieman valaista asiaa, se olisi tosi mukava! eli onko vaikea hoitaa? mitä kaikkea sellaisen hoitoon kuuluu? onko kallista pitää? paljonko kalat ja tarvikkeet maksaa? ja kaikkea muuta perus asiota!
-thanks-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu