Onko jollain omakohtaisia kokemuksia akvaariokalojen samettitaudista. Olen lukenut kaikki linkit ja laittanut kysymyksen myös toisaalle, mutta keneltäkään en ole saanut omakohtaista tietoa asiasta. Minulta on kaksi miekkapyrstöä kuollut 3 kk välein ja kaikki muut akvaarion kalat (keltabarbit, partis ja helomonniset) ovat ihan kunnossa. Vesiarvot ovat kunnossa, akvaarion koko ok ja tekniikka ok. Tauti etenee niin nopeasti ettei kalaa ehdi laittamaan edes karanteeniin. Yritin ensimmäisen kanssa, mutta se oli yön aikana kuollut. Toisen lopetin heti, sillä se ilmiselvästi kärsi enkä enää edes yrittänyt lääkitä sitä.
Nyt naarailla ei ole sitten enää miestä vaan tältä ainoalta Don Juanilta meni pää poikki. Edellinen oli naaras ja ajattelin että sen kuolema saattoi johtua stressistä kun tämä Auervaara jahtasi sitä koko ajan. Luulin, että se kuoli synnytyksen jälkeiseen heikkouteen. No, ainoa "mies" sairastui sitten kolmen kuukauden jälkeen ja yhtä nopeasti. Kylkiin tuli vaaleita samettimaisia laikkuja ja uinti loppui, loppu oli pelkkää paikoillaan räpistelemistä ja hengen haukkomista. Nyt altaassa on kaikkiaan kolme naarasta jotka voivat kyllä hyvin, mutta uskallanko/pitäisikö minun hankkia niille mies seuralaiseksi??? Niiden elämähän on yhtä parittelua, syömistä ja ulostamista. Nyt ei sitten paritella kun ei ole kenen kanssa sitä tekisi.
Kalat ovat olleet minulla 3 vuotta ja akva kaikkiaan 7 vuotta eli kokemattomuudestakaan ei ole kysymys. Auttakaa nyt ihmeessä kun mistään foorumista eikä hoito- eikä tautisivuilta saa mitään vinkkiä.
Nyt naarailla ei ole sitten enää miestä vaan tältä ainoalta Don Juanilta meni pää poikki. Edellinen oli naaras ja ajattelin että sen kuolema saattoi johtua stressistä kun tämä Auervaara jahtasi sitä koko ajan. Luulin, että se kuoli synnytyksen jälkeiseen heikkouteen. No, ainoa "mies" sairastui sitten kolmen kuukauden jälkeen ja yhtä nopeasti. Kylkiin tuli vaaleita samettimaisia laikkuja ja uinti loppui, loppu oli pelkkää paikoillaan räpistelemistä ja hengen haukkomista. Nyt altaassa on kaikkiaan kolme naarasta jotka voivat kyllä hyvin, mutta uskallanko/pitäisikö minun hankkia niille mies seuralaiseksi??? Niiden elämähän on yhtä parittelua, syömistä ja ulostamista. Nyt ei sitten paritella kun ei ole kenen kanssa sitä tekisi.
Kalat ovat olleet minulla 3 vuotta ja akva kaikkiaan 7 vuotta eli kokemattomuudestakaan ei ole kysymys. Auttakaa nyt ihmeessä kun mistään foorumista eikä hoito- eikä tautisivuilta saa mitään vinkkiä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nuo samettimaiset "laikut" ja taudin nopeus kyllä viittaavat siihen ettei kyseessä ole oodiniumin aiheuttama samettitauti. Miten olet varmistanut diagnoosisi?
http://www.aquahoito.info/suomi/taudit/tauddino.php
Sairaassa kalassa on pikemminkin "karstaa" kuin laikkuja. Loinen lisääntyy joko kalan iholla tai pohjalla, joten ei se kovin nopeasti voi kasvaa.
Minä olen päätellyt sen ihan netin perusteella ja surffaamalla antamillasi sivuilla ja lukemalla joka ikisen tautimäärityksen. Ensimmäisessä kalassa tauti ei edennyt niin nopeasti kuin toisessa. Voi kyllä olla niinkin, että se eka kala tartutti sen toiseen koska siinä oli sellainen "pariskunta" mikä temmelsi aina yhdessä. Ensin epäilin pilkkua, mutta se on poissuljettu juttu. Tietysti näitä kalakuolemia sattuu enkä tosiaan toisen kohdalla edes alkanut seuraamaan miten käy koska kala oli jo niin heikkona ja se oli mennyt heikoksi yhden päivän aikana. Se ei olisi edes karanteenialtaassa selvinnyt yön yli ja siksi lopetin sen. Minulla on nyt joka tapauksessa kolme vaihtoehtoa, pitää ne naiset keskenään siinä akvassa, ostaa niille uusi urho tai sitten luopua kaikista miekkapyrstöistä. En edes tiedä mistä saisin niin komean uroon koska nämä naaraspuoliset ovat sen kokoisia, että jahtaavat pian pikkupojan hengiltä. En tiedä teenkö kamalan väärin jos pidän ne naaraat keskenään. Tiedän kyllä varsin hyvin, että ne on jo tottunut siihen parittelutouhuun ja olivat ihan pallo hukassa kun hakivat kaveria eikä sitä enää löytynyt. Voipi olla että muut naaraat nyt sitten kuolevat miehenpuutteeseen. En osaa sanoa.
Siitä diagnoosista vielä, voihan olla, että sattumalla oli osuutta asiaan ja heikkoina aikoinaan niitä vaivasi sekä joku loinen että päälle vielä joku tulehdus. Mistään en kuitenkaan ole löytänyt vastaavuutta mikä niille kaloille tuli. Ehkä kaikkea ei löydy vaikka kuinka etsisi.
Molempien kalojen pinnalla oli sekä karstaa että laikkuja. Ensin tuli vaaleat samettimaiset laikut ja sitten samettimainen karsta. Evissä ei ollut mitään, kalat vaan lakkasivat ensin syömästä ja sitten ne vaan räpelsi paikoillaan avuttoman oloisena ja karttoivat muiden seuraa. Kalat eivät ehtineet edes laihtua tai pöhöttyä ainoastaan niiden kyljistä huomasi taudin ja siitä että ne eivät enää liikkuneet eivätkä syöneet.