Olin pitkällä työmatkalla Canadassa Quebecin provinssissa.
Siellä kävi niin että eräänä perjantai iltana mua 8 vuotta nuorempi ruskeasilmäinen Quebecitär iski mut baaritiskiltä. Juteltiin vähän aikaa jonka jälkeen tämä suloinen nainen äkki arvaamatta aloitti suutelemaan kunnon ranskalisia suudelmia kanssani.
Olin myyty siitä hetkestä lähtien.
Mentiin kämpille ja siitä sitten suoraan sänkyyn.
Tämä 33 vuotias kuvan kaunis brunette oli kahden pienen lapsen äiti joka oli eronnut pari vuotta aiemmin ja kertoi että hänellä ei ole ollut mitään seksi suhteita sitten eron.
Taivas minkälaiset kyydit sain. Paljaaksi ajeltu jalkojen väli oli niin märkä että sitä ei voi sanoin kuvata. Nainen sai sellaisia orgasmeja että kerrostaloasunnot naapureille ei varmaan jäänyt epäselväksi mitä huoneistossani touhuttiin.
Hauska yksityiskohta oli se että kun tämä nainen otti eka kerran suihin niin hän sanoi että tämähän on kuin polkupyörällä ajo, kun sen kerran on oppinut niin sitä ei enää unohda vaikka edellisestä kerrasta onkin tuo yli kaksi vuotta.
Niinhän siinä kävi että tapasimme tämän kerran jälkeen monen monta kertaa ja aina tiemme johti ennemmin tai myöhemmin lakanoiden väliin.
Täyttyy sanoa että niin helposti laukeavaa naista en ole eläissäni tavannut.
Nainen sai useasti lukuisia sarjaorgasmeja niin että hän lopuksi nautinnossa huutaessaan työsi minut lähes väkivalloin pois sisältään koska omien puheidensa mukaan tajunnan meno oli niin lähellä.
Kyseinen nainen oli muutenkin hyvin hyvin estoton seksin suhteen, sain laueta hänen suurien rintojensa väliin sekä suuhun. Sanoin että en ole koskaan törmännyt yhtä estottomaan tapaukseen viitaten rintojen väliin ja suuhun laukeamiseen johon sain vastaukseksi häneltä että heille Quebecissä tällainen on ns. every day asioita.
Luoja miksi suomalaiset naiset eivät voi olla yhtä kauniita jotka pitävät vartalostaan huolta sekä yhtä estottomia.
Nainen rakasti 69 asentoa jossa hän myös laukesi useita kertoja.
Lisäksi hän pystyi täysin estottomasti keskustelemaan asiosita mistä asioista hän sängyssä piti ja mistä ei . Tällaiseen avoimeen keskusteluun ei valitettavsti kaikki naiset pysty.
Olin myös hänen kotonaan jossa hän normaalisti iltaisin liikuskeli vain isoon T-paitaan verhoutuneena ilman stringejään joita hän normaalisti käytti jalassaan jos yleensä käytti mitään. Ensitapaamisellamme hänellä ei nimittäin farkkujen alla ollut alushousuja lainkaan. En tietenkään silloin kehdannut kysyä syytä moiseen mutta jälkeen päin keskustellessamme sain kuulla että hän jättää aika usein pikkuhousut (=stringit) pois jalstaan. Syytä moiseen käytökseen ei hän osannut sanoa muuta kuin että eron jälkeen on alkanut käyttäytyä tällä tavalla.
Hän kertoi että esim. viime kesänä kun hän meni töihin ei hänellä ollut koko päivänä hameen alla alushousuja lainkaan.
Muuten nainen oli aivan tavallinen kahden pienen lapsen äiti joka kävi päivisin työssä kirjanpitäjänä ja vapaina viikonloppuina baarissa kuten kuka tahnsa joka haluaa rentoutua työviikon jälkeen.
Valitettavasti työmatka loppui muutaman viikon kuluttua ja nyt olen kaihoisasti jäänyt muistelemaan tapahtumia joita kaiken todennäköisyyden mukaan tapahtui vain kerran elämässäni :-(
Jos joku luulee tätä juttua päässäni olevaksi fantasiaksi niin voin kertoa että sitä se ei todellakaan ole. Kaikki edellä kerrottu tapahtui itselleni syksyllä 2003.
Toiset sanovat että jos haluaa vaimon joka on kaunis, rakastaa seksiä sekä miestä niin se pitää hakea Brasiliasta mutta oman käsitykseni mukaan Canadan ranskattaret kuuluvat ehdottomasti tähän samaan kategoriaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
ei saatana...viime syksy...quepec...känädä?
missä päin?ettei meillä olisi ollut sama emäntä?ei voi olla totta!!!!olin itse viime talvena kanssa samalla seudulla sukuloimassa ja emäntä kyllä kuulosti liiankin tutulta.
nyt tämä menee liian paksuksi.ei tämä voi olla totta.paljas pillu,ilman pöksyjä,pari pientä lasta,brunette,samanikäinen,tajuton panokone,polkupyöräjutut.ei helvetti.työpaikka.
nyt,nyt,joo riittää....
olin ensimmäinen eron jälkeen taisin olla toinen mutta kivaa oli ja on keväällä myös kun lähden reissuun....
Täytyy kyllä myöntää, että te miehet ootta harvinaisen tyhmiä! On mullakin ollu seksisuhteita ja muita täälläsiä miesjuttuja ja monesti oon puhunu miehille silmät kirkkaina paskaa ja kaikkee lässyn-lässyn-juttuja ja miehet on uskonu ja moni uskoo vieläkin... Sitten seuraavana päivänä voidaan nauraa likkojen kans niille miehille ja niitten tyhmille kommenteille.
kuinkahan monta kertaa jutussasi hoitkaan tuota sanaa?
Ihmettelen, mistä te miehet saatte päähänne että naisen on oltava estoton?
Taidatte katsoa liikaa pornoleffoja.
Älkää syyttäkö naisia, etteivät suurin osa tosielämässä olekaan niin estottomia.
Ei se tee naisesta huonoa, jos ei halua olla kuin pornoleffojen naiset.
Ja mitä riettainkin nainen voi näytellä, sillä se on todellakin niin helppoa ja jokaiselle naiselle tuttua puuhaa.
Näyttelemällä nautintoa nainen saa mitä haluaa (hellyyttä) ja antaa miehelle mitä mies haluaa (itsetunnon pönkitystä).
Eikös asiat sitten ole hyvällä mallilla.
Äkkiseltään tulisi mieleen että kumpikin saa sitä mitä haluaa. Nainen hellyyttä ja mies pönkitettyä itsetuntoaan:-)
kyllä Canadan Ranskalaiset naiset yleensä on ilman housuja.
Minullakin niitä ollut muutama.
Mutta onko se mikään ihme olenhan saanut Suomessakin saman tapaisia naisia.
Jotka osaa valehtelun oikein hyvin .
Minullekin eräs leski sanoi oleensa ainoastaan 3 miehen kanssa naima puuhussa koko elämänsä aikana.
No totuus oi kyllä se että hän unosti siitä kaksi nollaa perästä pois ainakin.
Kuinkahan Riitta omasikin noin huonon lasku pään.
Taisi totuus olla se että hän on synnynnäinen valehtelija.
Terv; j...a joelle.Sinne rivikaarrtoon.1c6
Helvetin uskovaunen valehtelija.
Toivotan onnea sinulle R:L:L. Coyboy.
Olit hyvä pano.Kyllä Se vanha mies on varmaan onnellinen kun sinut saa. HAHAHA
Oli onni että huomasin ajoissa mikä olet.