Raamattu kieltää tappamisen . Minä en voi mennä omantunnon syistä aseelliseen palvelukseen, vaan tahtoisin suorittaa sen siviilipalveluksena. Lestadiolaisessa uskossa ei sivareita ole. Riittääkö omantunnon syyt kieltäytymiseen. Sodassako ei tunneta tappamiskieltoa. Mites raiskaukset ja muut hirmutyöt, esim.partisaanien siviileihin kohdistuneet tapot. Sodassa joutuu tekemään kaikenlaista pahaa, myös siviilien tappamista, jotka esimies voi määrätä tekemään. En halua joutua sotaan, koska siellä pitää tappaa muutenkin, eikä vain itsepuollustukseksi.Onko uskovaiselle nuorelle synti jättää aseellinen palvelus käymättä.
haluan sivariksi
Nuorukainen
15836
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
mene vain sivariin. Olen joskus kuullut kerrottavan uskovaisesta pojasta, joka on tehnyt niin. En tiedä, miten hän on selvinnyt sen paheksunnan kanssa, jota hänen ratkaisunsa on varmasti herättänyt. Luulisin, että näitä tapauksia on enemmänkin.
En ole koskaan kuullut, että aseellisen palveluksen käymättä jättämistä olisi suoraan sanottu synniksi, mutta kyllähän näin annetaan ymmärtää. Jos sivariin menet, joudut varmasti kestämään sosiaalisia paineita uskovaisten taholta: kummastelua, tuomitsemista, erilaisia vihjailuja yms. Tarvitset vahvan luonteen, että jaksat sen. Paineiden määrä riippuu tietenkin siitäkin, minkälaisia uskovaisia sukulaisesi ja muut läheisesi ovat. Ajattelevatko he asioita suvaitsevaisesti ja tervejärkisesti vai ovatko he kovin tiukkapipoisia.
Sivarit ovat pelkureita, pelkäävät mennä miesten joukkoon. Sinne missä mitataan henkistä ja fyysistä kestävyyttä. Joku entinen valtiomies on sanonut sivareista: että se on naamioitunutta pelkuruutta.
jotka menevät sinne minne muutkin lauman mukana. Sinne se pelkuruus on helppo naamioida.
...tappamisen, mutta kehottaa olemaan kuuliainen maallisellekin esivallalle.
Kaikki ne hirmuteot ja pahuus, jota sodassa tapahtuu, ovat väärin ja jokainen kyllä tietää sydämmessään kyllä tehneensä väärin, jos niihin hirmutekoihin osallistuu. Sota on sotaa sotavoimia vastaan, eikä aseistautuneina puolustuskyvyttömiä ihmisiä vastaan. Jos puhutaan esivallasta sodassa, niin se esivalta ulottuu ihan sotaoikeuskäytännön mukaiseen kuuliaisuuteen ja jos sitä ei noudata on Haagin sotarikostuomioisuimen edessä vastaamassa rikkomuksista ihmisyyttä vastaan.
Sota käsitteenä on siitä mielenkiintoinen, että js sitä lähdetään pyörittelemään, niin ajatelkaapa sota läntistä naapurimaatamme kohtaan, jossa myös kehoitus kuuliaisuuteen esivallalle on voimassa. Siis sodassa voi täten olla eri puolilla taistelemassa Jumalan lapset toisiaan vastaan. Tuntuu aika ihmeelliseltä, eikö vain. En osaa sanoa tästä mitään muuta, mutta nousi mieleen tällainen asia.
Raamattu kertoo paljon sodista ja taisteluista, joissa Jumala oli auttajana omiensa taisteluissa.
En osaa sanoa sivarihommasta yhtään mitään, koska en ole sitä sen kummemmin pohtinut. Itse henkilökohtaisesti kuitenkin kannatan aseellista palvelussta, mutta se on vain minun mielipide.
Mitä tekemistä tällä kehotuksella on aloittajan esittämän kysymyksen kanssa? Millä tavalla hän rikkoo esivaltaa vastaan, jos menee armeijaan tai jättää menemättä?
jos kerran Jeesus kehui sotapäällikön uskoa suuremmaksi kuin kenelläkään hänen ennen tapaamalla Israelilaisella, sotaväkeen voi hyvin mennä vapaalla omallatunnolla.
"Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen; Herra palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa. Jeesus sanoi, minä tulen ja parannan hänet. Mutta sadanpäämies vastasi: Ei Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisen käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: Mene, niin hän menee, tai toiselle: Tule, niin hän tulee, tai palvelijalleni: Tee tämä, niin hän tekee. Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: Totisesti, näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella." Matt. 8:5-10.
Jeesus ei mainitse mitään tälle sotilaalle että hänen täytyisi jättää virkansa ja tehtävänsä, joten voimme erehtymättä päätellä että sotilaan tehtävä oli Jeesukselle otollinen. Apostolitkaan eivät kehottaneet yhtä toista sotilasta, Korneliusta luopumaan tehtävästään pelastumisen vuoksi Apt. 10:17-33.
Kyse oli alunperin siitä, onko vl:lle kiellettyä (synti) olla menemättä armeijaan. Eikä siitä voiko mennä armeijaan?
Tiedän muuten yhden pojan, jota ei armeija pahemmin kiinnostanut. Hän päätti esittää hullua ja sai vapautuksen lyhyen palvelusajan jälkeen. Vaatii kyllä aikamoista luonnetta...
Ihan varmasti löytyy sivareita ja armeijaa käymättömiäkin, b-miehiä ym. Noista tollasista vaan ei niin kovaa meteliä pidetä.
Kaipa tuo vaatii oman päätöksen. Onko sulla sitten sitä siviilirohkeutta kuitenkaan jäädä sivariksi kun varmaan tulee paineita olla "se ainut sivari",.. Miettii eräs lesta-tyttö... Ja siihen syntikysymykseen en ota kantaa koska minun mielestäni se ei ole synti jättää menemättä armeijaan,...mutta On vain Kristityille hyvä että on itsenäinen Suomi, jossa on uskonnon vapaus, ja vapaus valita.
aseelliseen palvelukseen, koska en kestä sosiaalisia paineita ja kuitenkin sitä olis huonompi muita. Pitäisikö tytötkään sellaisesta pojasta, joka ei ole suorittanut oikeata asepalvelusta. Kuitenkin mietin, että jättäisin vannomatta sotilasvalan, joka tehdaan Jumalalle, eikä Suomen armeijalle. Kukaan ei huomaa, vaikka en nostaisikaan sormeani eikä minua sellaiseen voitaisi pakottaakkaan. Käyn armeijan vain pakon tähden, en sitoudu hengellisesti sotilasvalassa mihinkään tappamiseen enkä muuhunkaan.
Minä ainakin pidän sellaisista pojista, jotka kykenevät tekemään tietoisia, omia ratkaisuja elämässään, kävivät he sitten armeijan tai eivät. Sellaiset pojat jotka menevät armeijaan vain sen vuoksi että kaikki muutkin tekevät niin... ei kiinnosta.
Ensinnäkään armeijaan ei kukaan mene sotimisen, tappamisen tai raiskaamisen halusta, mihin ylempänä ketjussa viittasit. Sinne mennään nimen omaan jotta niiltä voitaisiin välttyä. Kai haluat harrastaa uskontoasi vapaassa Isänmaassa?
Mikäli et aio vannoa sotilasvalaa, olet ymmärtänyt sen merkityksen väärin. Toivon että alokasaikanasi ymmärrät sen tärkeyden ja mihin sillä sitoudut. Ei sinua siihen voidakaan pakoittaa, asepalvelusaikasi vaan katkeaa. Se annetaan sitä paitsi esivallalle siinä missä Jumalallekin.
Mene joka tapauksessa armeijaan. Mikäli se ei ole paikkasi, voit vaihtaa siviilipalvelukseen.
ovat käyneet halki vuosien aseellisen palvelun.He
haluavat muistaa, että Jumala on antanut kansakunnille alueet asuttavaksi ja säätänyt nii-
den rajat.Esivalta ei kanna Raamatun mukaan turhaan miekkaa ja siksi uskovaiset miehet tahtovat olla varusmiehinä. Lisäksi monet uskovaiset esimiehet ja sotilaspapit ovat tukemas-
sa nuoria miehiä armeijassa.
on monia uskovaisia nuoria, jotka eivät halua suorittaa asepalvelusta.
että on muitakin. On myöskin hyvä kuulla, ettet halveksisi minua, vaikka en menisikään aseelliseen palvelukseen. Onkohan tosi, että kuitenkin joutuis sotatilanteessa aseen ottamaan käteensä, vaikka olisi siviilissä ollut siviilipalveluksessa. Jehovan todistajat on vapautettu asevelvollisuudesta. Miksikähän heillä on näin suuri etuoikeus.
Veli veljeä vastaan taisteleminen kuulostaa tosi hullulta, niinkuin eräskin kirjoittaja täällä kertoi. En missään nimessä haluaisi joutua EU.n sotatilanteita eurooppaan selvittelemään. Kehitys kuitenkin on sinnepäin menossa, kunhan liitytään NATO.n yhteiseen puolustus liitton. Kohta historia toistaa itseään ja poikia viedään balkanin vuorille taistelemaan ja hautautumaan balkanin santaan.
Siviilipalvelus on ihan hyvä ja laillinen vaihtoehto asepalveluksen suorittamiselle. Minä kävin armeijan ihan mielenkiinnosta, mutta olisin ihan yhtä hyvn voinut mennä siviilipalvelukseen. Ei mun olisi tarvinnut siitä kenellekään tiliä tehdä. Jotkut ois vähän motkottanut, mutta ei se mua ois haitannut.
Se että useimmat lestadiolaispojat käyvät asepalveluksen, ei tarkoita että kaikkien olisi se käytävä. Siviilipalveluksessa tehdään myös hyvää rauhanajan työtä esivallan hyväksi. Kyse on kuitenkin vain rauhanajan palveluksesta. Sodan aikana siviilipalvelusmiehetkin pyritään aseistamaan.