Mun paras ystävä on aina ollut härkätyttö. Meillä on hyvä suhde, tulemme toimeen keskenämme ja hyödymme toisistamme. Mulla on vaan ongelma. En osaa sanoa ei! Härkähän pitää päänsä ja osaa pitää puolensa. Tuntuu, että jään aina alakynteen, kun väittelemme jostakin. Sitten kun minun pitäisi sanoa oma mielipiteeni,jotenkin olen aina vaan samaa mieltä kun ystäväni. Kun en ole hänen hänen seurassaan, tunnen itseni jotenkin vapaaksi.. kuulostaapaa tyhmältä, miksi olen ihmisen kanssa, jonka kanssa en voi tehdä omia päätöksiäni. Mutta ystäväni on minulle niin tärkeä!
Kun kerron mielipiteeni, hän osaa keksiä paaaljon vastaväitteitä, jotta minun väitteeni olisivat aivan väärin.
Sitten, olen ruennut pitämään kaikki tunteeni itselläni, koska en vaan jotenin pysty kertomaan niistä hänelle. Jotenkin häpeän, koska hänen mielestään olisin kuitenkin tehnyt ihan väärin. Niin sitten tulee väärinymmärryksiä, koska olen aina ollut hänen kanssaan samaa mieltä ja sitten vähän ajan päästä sanonkin jotain muuta..
Joudun lipsauttamaan usein valkoisia valheita...
Minua on sanottu ala-asteesta asti enkeliksi, sillä olen kuulema niin kiltti. Muttakun en ole, koska näin valehtelen. !!
Mun pitäis ehkä mennä jonnekkin psykiatrille, kun välillä tuntuu, että kukaan ei varmaan ikinä pystyisi ymmärtämään minua.
Uskon horoskooppeihin ja kaikkeen ihme mysteereihin. Tunnen, että ymmärrän kaikkien muiden tunteita.
Mutta, tuo ystävä tarinani. En nyt kuitenkaan sano, että se johtuu vain horoskoopeista. mulla on varmaan jotain itsetunto ongelmia..
juu, tuntuupa hyvältä kirjoittaa. siitä en sitten tiedä kehtaako kukaan tätä lukea..

Vastaukset 4
Vanhimmat
luin aika pikasesti ton sun ´juttus kun on kiire,mutta selkeästi sun kaveri on vaan huomannu et sua vastaan on helppo väitellä yms.hän uskaltaa tehdä sen koska sä olet sä!mulla oli nuorena samanlainen ystävä,jota aristelin mutta silti oltiin kavereita..ja sitten vanhempana yks härkä tyttö aukoi suorastaan päätä mulle mitä ihmeellisemmistä asioista ja silti ois pitänyt olla kaveria..hän väänsi kaikki jutut minua vastaan,mutta pidin puoleni enkä huomioinut hänen juttujaan aina..oli aika turha väitellä ihmistä vastaan kuka vain väittelee väittelemisen ilosta,eikä asioista..
eli neuvoni sinulle on ettet huomioi hänen juttujaan aina vaan annat hänen antaa mielipiteitään rauhassa,jos hän on mielestäsi väärässä sano oma mielipiteesi hänelle ja sano ettei mielipiteistä väitteleminen johda mihinkään!!ole rohkea!
Hmm.. Mulla on toi sama ongelma, mut oudointa siinä on se, et se mun paras ystävä on kans kalat..
Mä en ymmärrä.. Silti se kohtelee mua samalla tavalla ja vielä pahemmin..
Ja ku mä haluun olla sen ystävä.. Meillä on kuitenki niin paljo saman laisia juttuja, ja vaikka mä oon hiljaa se tietää mitä mä ajattelen.. muuten aivan ihana ystävä.. mut nii..
Rehellisiä ittestänne kaverillenne silloin kun hän on ollut oikeessa ja te väärässä? Mulla on skorpparikamu, joka tajuu mun juttuja ja mä kerron sille aina rehellisesti millon se tekee oikeita(tuntuu hyvältä kun se ymmärtää mua) ja millon virhepäätelmiä mun lausahduksista ja se on ollu mun mielestä hyvä tyyli. Usein sekin keksii kaikkii pahalta tuntuvia kommentteja mun mielipiteistä. Se on oikeestaan aika nöyrryyttävää välillä kun toinen ei kuitenkaan halu puhua ittestään.
itseasiassa pyrin aina olemaan vain oikeudenmukainen muita ja itseänikin kohtaan..jos olen väärässä nielen sen ja sanon että niinpäs olikin hups..jne..mutta joskus tuntuu turhalta sanoa mitään tietylle ihmistyypille mikä vain puhuu nälvimisen ilosta..
väittely on joskus kivaa kun on huumoria pelissä,tosikkomaisuus väittelyssä on inhottavaa..