Pam

Itseluottamus on nollassa.Ajattelen aina, mitä muut ajattelevat minusta. Ajattelen aina muiden ajattelevan minusta pahaa ja huonoa. Töissä kuvittelen työnantajani pitävän minua surkimuksena ja huonona työntekijänä. Tiedän, että olen ihan hyvä työntekijä tarkka ja tunnollinen. Teen parhaani, mutta kuitenkin ajattelen, että muut pitävät minua huonona. Päässäni vellovat tällaiset ajatukset ja meinaan hajota niihin.
Useimmat ihmisten sanat saan jotenkin käännettyä negatiivisiksi minua kohtaan osoitetuiksi moitteiksi. Järkenikin kysyy, miksi ne minua moittisivat? Mutta jospa sitten kuitenkin. Etsin vikoja itsestäni, nostan ne jalustalle, eikä minussa näin ole mitään hyvää.
Nämä päässäni olevat ajatukset tekevät minut hulluksi. Joskus havahdun sormi otsalla kuin aseenani ja sanon ääneen pam. Onko tuollainen normaalia? Tuskin.
Tiedän kuitenkin olevani ihan hyvä ihminen, eikä minussa ole mitään suurempaa vikaa. Miksi olen itselleni niin ankara?
1171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lähtee meistä itsestä.Ensinnäkin unohda kaikki sellaiset ihmiset,jotka ovat Sinua mollanneet!Ajattele,että annan anteeksi kaikille,jotka on minua kohtaan tehneet väärin.Annan anteeksi myös itselleni,jos olen joskus mielestäni tehnyt väärin.Seuraavaksi kirjoita lappu(tai jos olet tyttö,huulipunalla)vessan peiliin:"Olen tärkeä ihminen ja rakastan itseäni tällaisena kuin olen.Tunnen oloni hetki hetkeltä aina vain paremmaksi ja onnellisemmaksi".Kun luet tätä joka päivä,alitajuntasi alkaa muuttamaan oloasi samanlaiseksi kuin kirjoitit!Usko tai älä,tämä muuten toimii!Kokeile vaikka!Hyviä asioita Sinulle toivottaa Ystävä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ankara kirjoitti:

Itseluottamus on nollassa.Ajattelen aina, mitä muut ajattelevat minusta. Ajattelen aina muiden ajattelevan minusta pahaa ja huonoa. Töissä kuvittelen työnantajani pitävän minua surkimuksena ja huonona työntekijänä. Tiedän, että olen ihan hyvä työntekijä tarkka ja tunnollinen. Teen parhaani, mutta kuitenkin ajattelen, että muut pitävät minua huonona. Päässäni vellovat tällaiset ajatukset ja meinaan hajota niihin.
Useimmat ihmisten sanat saan jotenkin käännettyä negatiivisiksi minua kohtaan osoitetuiksi moitteiksi. Järkenikin kysyy, miksi ne minua moittisivat? Mutta jospa sitten kuitenkin. Etsin vikoja itsestäni, nostan ne jalustalle, eikä minussa näin ole mitään hyvää.
Nämä päässäni olevat ajatukset tekevät minut hulluksi. Joskus havahdun sormi otsalla kuin aseenani ja sanon ääneen pam. Onko tuollainen normaalia? Tuskin.
Tiedän kuitenkin olevani ihan hyvä ihminen, eikä minussa ole mitään suurempaa vikaa. Miksi olen itselleni niin ankara?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu