muilla vastaavaa...

Itselläni on todettu migreeni jo viidennellä luokalla, ja vaikka niin ennusteltiin, ei se juurikaan ole vanhemmiten helpottanut. Mutta nyt kuitenkin se asiani: minulla aina ollut migreeni ilman oksentelua, ainoa ongelmani on siis ollut "vain" hillitön päänsärky. Nyt kuitenkin vanhemmiten (olen 22), aina päänsäryn alkaessa tulee välittömästi huono olo.(ei kuitenkaan ihan niin huono että joutuisi oksentamaan) Tätä on nyt ollut ehkä puolen vuoden ajan. onko kukaan muu huomannut itsellään moista, voisiko sanoa "kehitystä"??
2302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eiköhän migreeni voi muuttua myös mainitsemaasi suuntaan - itselläni muutos on ollut päinvastainen. Lapsena kohtaukset alkoivat "räjähtämällä", särky alkoi heti kovana ja uuvuttavana, paikantui nopeasti toiselle ohimolle eikä hetken kuluttua mikään pysynyt sisällä.

Nykyään särky on omituista, migreenille epätyypillistä, aaltoilevaa, usein molemminpuolista ja hitaasti voimistuvaa. Oksentelua on todella harvoin, usein ei edes varsinaista pahoinvointia. Muuten olo muistuttaa migreenikohtausta, eli se pahenee esimerkiksi ulkona tai saunassa eikä särky mene ohi käsikaupan särkylääkkeillä.

Äänestä

Migreenillä on todellakin taipumus muuttaa "muotoaan" vuosien saatossa. Minulla migreeni alkoi 13-vuotiaana ja on tasaisesti pahentunut siitä asti (nyt olen 29). Viimeiset viisi vuotta on ollut melkoista puristusta; epilepsiatyyppisiä ennakko-oireita, laukkaamista päivystykseen piikille kun mikään muu ei auta ja sen sellaista. Mutta - se on myös hyvin yksilöllinen vitsaus. Joten älä tästä pelästy. :)!

Aika monella migreenikohtaukseen liittyy juuri pahoinvointi. Minulla se on aivan hillitöntä, hallitsematonta oksentamista, ellen ehdi ottaa lääkettä ajoissa tai kyseessä on "vitoskohtaus" eli päivystystapaus. Toisin kuin asiaa tuntemattomat luulevat, migreenihän ei rajoitu vain pään alueelle vaan vaikuttaa koko kehon toimintaan. Vatsaoireiden lisäksi joillain on lihaskipuja (erityisesti jaloissa), hengitysvaikeuksia, puutumista, kylmä/kuuma yms.

Etenkin tavallisilla yleislääkäreillä on taipumusta heittää suuria totuuksia tästä sairaudesta tyyliin "se kyllä poistuu kun pyöräytät lapsen". Ne vain eivät tosiaankaan päde kaikkeen. Usko sitä mitä itse kropassasi tunnet niin olet oikeilla jäljillä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maria kirjoitti:

Itselläni on todettu migreeni jo viidennellä luokalla, ja vaikka niin ennusteltiin, ei se juurikaan ole vanhemmiten helpottanut. Mutta nyt kuitenkin se asiani: minulla aina ollut migreeni ilman oksentelua, ainoa ongelmani on siis ollut "vain" hillitön päänsärky. Nyt kuitenkin vanhemmiten (olen 22), aina päänsäryn alkaessa tulee välittömästi huono olo.(ei kuitenkaan ihan niin huono että joutuisi oksentamaan) Tätä on nyt ollut ehkä puolen vuoden ajan. onko kukaan muu huomannut itsellään moista, voisiko sanoa "kehitystä"??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu