Olen jo jonkin aikaa epäillyt jonkinasteista vehnäallergiaa, ja olinkin muutaman kuukauden absoluuttisessa vehnälakossa. Silloin vatsani ei turvonnut juurikaan yms yms.
Pääsin työpaikan kautta labratesteihin, joissa todettiin että ainakaan Keliakiaa ei ole, mutta sen sijaan laktoosi-intoleranssi on.
Tätä en olisi itse huomannutkaan, koska inhoan juustoja enkä juurikaan käytä mitään maitotuotteita.
Olen kokeiluluonteisesti nauttinut hiukan vehnää tässä n. kuukauden ajan. En kuitenkaan pasta-tuotteita tai pullia, koska niistä tulee pahimmat oireet ja tuskaisat vatsasäryt.
Huomasin tänään, että toinen kyynärpääni on aivan vereslihalla, hilseilyyn asti.
Liittyykö tällainen ihon hilseily yleensä ruoka-aineallergioihin? Olen myös ollut koiravahtina kolmena peräkkäisenä iltana (olen koirille allerginen, mutta otin kyllä allergialääkkeet), joten voisiko kyse olla vain liiallisesta allergeeneille altistumisesta?
Kyselen ihan kokemuksia iho-allergioista, kun tuntuu, että iho on muutenkin nyt rikki ja esimerkiksi kynsivallit jatkuvasti auki.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuullostaa psorilta! Lääkäriin vaan.
Eikös muuten keliakiastakin ole olemassa iho-keliakia, joka oirehtii nimenomaan ihoärsytyksenä? Todetaanko se sitten eri testeillä kuin ns.tavallinen keliakia?