KAURIS 22.12.-19.1.
Kauriin tanssiaskeleessa kuvastuu hallittu vartalon käyttö.
tanssikokonaisuus näyttää miellyttävältä ja varmalta.
Tanssiminen kauriin kanssa on mielenkiintoista.
Kauris ei paljon puhu, mutta sitten kun sanallinen arkku aukeaa tuleekin kuuntelun arvoisia kommentteja ja älykkäitä oivalluksia.
Tanssikumppanin kannattaa tukea näitä asioita ja rohkaista kaurista toteuttamaan itseään enemmän omana persoonanaan.
Tanssissa varottava liiallista muille esittämistä ja ”pisteiden” keräämistä niillä.
Ystävänä hyvä kuuntelija ja älykkään huumorin spesialisti.
Edistymistä tapahtuu tanssimisessa koko vuoden ajan ja samalla oma tanssikin löytyy.
VESIMIES 20.1.-18.2.
Vesimiehen tanssiaskel on kuin leppeän tuulen aiheuttama veden väreily,
joka etenee puuskittain musiikkia kuunnellen ja ilmentäen musiikin herkät kohdat taitavasti.
Tanssiminen vesimiehen kanssa on monipuolista ja hereillä pitävää.
Vesimies kokeilee ennakkoluulottomasti erilaisia asioita tanssiin ja on kyltymätön kokeilija tanssin suhteen.
Tämä asettaa tanssikumppanin välillä koetukselle uusien yllättävien inspiraatioiden takia.
Tanssissa varottava liiallisia inspiraatiokokeiluja ja niihin uppoutumista musiikin kuuntelun kustannuksella.
Vesimiehelle ystävyys ja hyvien ihmissuhteiden merkitys ovat tärkeitä.
Hyvä rauhoittumisen ja oivaltamisen vuosi paritanssin kannalta.
KALAT 19.2.-20.3.
Kalan tanssinaskeleessa korostuu sulavuus ja taitavasti musiikinmuutokset huomioon ottaen
hän tekee tanssista silmiä hivelevän miellyttävää ja varmaa.
Tanssiminen on yhdessä kalan kanssa yleensä mukavaa, kuitenkin
välillä huumorintaju voi olla tanssikumppanilla koetuksella kalan liian leikkisyyden takia.
Tanssissa varottava liian leikkimielisiä irrotteluja, kaikki eivät oikein oivalla sellaista huumoria.
Ystävänä aidon sydämellinen ja luotettava.
Kehittymistä tanssissa koko ajan. Huumori ja toisen ymmärtäminen on valttia kalalle vuoden aikana.
OINAS 21.3.-19.4.
Oinaan tanssinaskel on vilkas ja tanssista kuvastuu positiivisuus.
Liike on hallittua ja jäntevää.
Luonne on itsekäs ja itsepäinen, joten tanssiharjoittelu sujuu määrätietoisella tavalla.
Tosin parin hermot joutuvat välillä koetukselle, kun asiat eivät sujukaan aina niin odotetusti,
mutta leppymisen kyky on kuitenkin yhteisten tavoitteiden takia nopeaa.
Oinas on aina valmis puolustamaan väärän tuomaritoiminnan takia kärsineitä.
Tanssissa on varottava liiallista keveyttä, että tanssitunne säilyy.
Ystävänä Oinas on luonteeltaan reilu ja lojaali.
Tanssin edistyminen on vuoden aikana selvyys ja onkin odotettavissa hyvää tanssipalautetta vuoden aikana.
HÄRKÄ 20.4.-20.5.
Härän tanssiaskel on reipasta ja varsinkin musiikin nopeat kohdat
antavat tälle jukuripäälle ”vitosvaihteen” päälle ja se kuvastuu loistavana musiikintulkintana.
Härän tukijalan käyttö on tanssissa vahvaa.
Härän kanssa on mukava tanssia, sillä hän ei suutu helposti ja pitää tanssiharjoituksissa iloisella käyttäytymisellään hyvää fiilistä yllä.
Mutta….Mutta, kun Härkä lopulta ärsyyntyy niin silloin on oksat pois ja on ehkä parempi
lopettaa siltä illalta,lepyttyään jo Härkää naurattaa ja tanssiminen on taas mukavaa.
Tanssissa on varottava liiallista hyppelyä ja puskemista ohi musiikin.
Ystävänä tosi mukava ja seurallinen sekä turvallinen tanssikumppani.
Tuloksia on odotettavissa, kannattaa kokeilla kisaamista.
KAKSONEN 21.5.-20.6.
Kaksosen tanssiaskeleessa kuvastuu elämän hyvyys ja siihen tuo lavojentaituri antaa panoksensa koko sydämestään.
Musiikki tuntuu johdattelevan tanssijan askeleita iloiseen tulkintaan.
Tanssiminen on mukavaa kaksosen kanssa, hän osaa kuunnella ja huomioida parinsa hyvin, mutta Kaksosella on myös taito saada
oma tahtonsa lävitse ikään kuin huomaamatta.
Kaksosen on varottava tanssissa liian liehuvia kuvioita ja
toisten viihdyttämiseen keskittyvää tanssia.
Kaksonen on suosittu ystävä jonka seurassa on mukava olla.
Tanssitaito kehittyy leikiten vuoden aikana ja
pienten särmien hiomisen kautta alkaa tanssi näyttää hyvältä.
RAPU 21.6.-22.7.
Ravun tanssiaskeleessa kuvastuu se harkitsevaisuus ja
musiikin tunteen ilmaisu.
Ravun tanssi on voimakasta tukijalan käyttöä ja
taitavaa kuvioiden yhdistelyä ruuhkapaikoissa.
Tanssiminen ravun kanssa on mukavaa ja hän osaa
ja haluaa ottaa huomioon aina tanssikumppaninsa.
Rapu ei paljon muilta neuvoja kysele, jos niitä hänelle ei tulla erikseen kertomaan.
Tanssissa olisi varottava nyhräämistä liian pienten liikkeitten ja paikallaan pyörimisten kanssa.
Ystävänä tosi luotettava ja aidosti toisesta kiinnostunut.Tanssi kehittyy hitaasti, mutta varmasti vuoden aikana
omilla jutuilla ja paljolla tanssimisella.
LEIJONA 23.7.-22.8.
Leijonan tanssinaskel on vetävää ja katseita keräävää.Voimakas musiikintulkinta antaa tälle harjapäälle ylvään ja vahvan leiman.
Tanssiminen Leijonan kanssa on vaihtelevaa ja aika kuluukin rattoisasti tanssiystävien kanssa parketilla.Leijona tietää arvonsa ja partnerin kanssa vaihdetaan mielipiteitä jouhevasti.
Kuitenkin pitää muistaa, että leijona ei pidä kovin henkilökohtaisesta arvostelemisesta,
vaikka asian esittäjä kuinka oikeassa olisikin.
Tanssissa varottava liiallisia salonkileijonan elkeitä ja pöyhistelyä.Ystävänä rakastettava ja optimistinen luonne.Leijonan tanssiminen kehittyy reipasta vauhtia eteenpäin.
NEITSYT 23.8.-22.9.
Neitsyen tanssiaskel on hyvin harkitsevaa ja sanoisinko lattiaa hyväilevää.
Voimakas tukijalan käyttö ja musiikin tulkinta tulee syvältä olemuksesta.Tanssiminen Neitsyen kanssa on aika värikästä.Neitsyt on eloisa ja sanavalmis sekä valmis ottamaan kantaa selkeästi,
kumppanilta vaaditaan hyviä hermoja Neitsyen vaativuuden johdosta.Tanssissa varottava liiallista raskasmielisyyttä ja hitautta liikkeissä musiikkiin nähden.Neitsyt on ystävänä valmis antamaan kaikkensa toisen puolesta.
Neitsyen tanssi kehittyy ja antaa näkyvää tulosta vuoden aikana.
VAAKA 23.9.-23.10.
Vaaka ilmaisee tanssin tunnelmaa ilmiömäisellä tavalla,joka saa katsojat herkistymään kauniin ja vakaan ilmaisun johdosta.Tanssissa Vaaka kuuntelee kumppaniaan ja pyrkii huomioimaan partnerinsa aina.Vaaka on hyvä kumppani ja tunnelman sekä parin huomiomisen kautta
tanssi on yhtä oivaltamisen auvoa.
Tanssissa varottava liiallisten neuvojien huomioimista,ettei oma tanssi karkaa muiden miellyttämiseksi.Ystävänä tosi arvokas ja ymmärtävä.
Vaaka on tanssin luonteen tulkki ja hänet huomioidaan parketilla myös vuoden aikana.
SKORPIONI 24.10.-22.11.
Skorpionin tanssinaskeleessa kuvastuu musiikinvoima.Vartalon voimakkaat liikkeet kuvastavat hienosti musiikin vaihtumista.
Tanssiminen Skorpionin kanssa on aika tulista ja räiskyvää,joka asettaakin kumppanin sietokyvyn yleensä koetukselle.
Skorpioni osaa kyllä sitten onnistumisen hetkinä iloita ja osoittaa sen kumppanilleen.
Tanssin eteen Skorpioni tekee kovasti töitä ja edistyminen on suhteessa harjoitteluun.Tanssissa varottava liiallista väkisin riuhtomista.
Ystävänä uhrautuva ja haluaa toiselle aidosti hyvää,( niille joista sattuu pitämään).
Tanssimisen luonne tasapainottuu ja ilmaisutaito kehittyy koko ajan, hyvä vuosi kehittymisen kannalta.
JOUSIMIES 23.11.-21.12.
Jousimiehen tanssin askeleessa kuvastuu jäntevyys. Musiikin melankolian ja ja raskassävyisyyden kannattelee jousimiehen jäntevyys ja vartalonkäyttötaito loistavasti.
Tanssiminen sujuu jousimiehen kanssa eloisasti, mutta välillä kumppanin hermot
ovat koetuksella Jousimiehen rehellisten ja välillä ajattelemattomien kommenttien takia.
Tanssissa varottava liiallista (ideaalitanssin) hakemista ja yrittämistä.Esittäminen on Jousimiehelle iloinen asia, joten maltti on valttia,ettei varsinainen tanssi karkaa käsistä.
Ystävänä lämminsydäminen idealisti.
Edistyminen riippuu kyvystä harjoitella myös itse
niitä parille annettujen kommenttien puutteita.
Hyvältä näyttää Jousimiehen edistyminen tanssisektorilla vuoden aikana.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.