Evankeliumin lahja avautuu vain lapsenmieliselle uskolle. Armo ja sen synnyttämä ilo ovat järjelle käsittämättömiä. Kaikki, mikä liittyy Kristuksen lunastustyöhön on Jumalan salattua viisautta. Maailma näkee sen hulluutena.
Uskon vastakohta ei ole tieto vaan epäusko. Usko pitäytyy Raamatun ilmoitukseen kolmiyhteisestä Jumalasta, Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Tämä Jumala on meille pelastuksen Jumala. Taivaan ja maan Luoja on luonut kaiken ja antaa meille elämän. Jeesus on lunastanut meidät omalla kalliilla verellään. Pyhä Henki evankeliumin kautta synnyttää uskon, ja Pyhällä Hengellä on maan päällä seurakunta, johon se liittää ne, jotka uskovat evankeliumin. Näin me uskomme, ymmärrämme, julistamme ja opetamme.
Epäusko käyttää usein hyväkseen inhimillistä järkeä suhteessa Jumalan ilmoitukseen. Käärmeen tavalla se asettaa Jumalan sanan epäilyksenalaiseksi: Onko Jumala todella näin sanonut? Tämä ei ole mitään uutta, mutta silti inhimillinen viisaus pyrkii nousemaan Raamatun sanan yläpuolelle eri aikoina erilaisin painotuksin. Viime aikoina on puhuttu voimakkaasti siitä, että esimerkiksi jotkut Raamatussa olevat siveellistä elämää koskevat asiat ovat aika- ja kulttuurisidonnaisia eivätkä näin ollen vedä enää rajaa oikean ja väärän elämäntavan välille. --
Uutta ei ole myöskään se, että Kristuksen jumaluus pyritään niinikään asettamaan epäilyksenalaiseksi. Onko Hän todella syntynyt neitseestä? Onko Hän todella noussut kuolleista? Mutta jos Jeesus olisi ollut vain tavallinen kuolevainen ihminen vaikkakin uutta uskonnollista ja yhteiskunnallista näkemystä julistava persoona, meidän julistukseltamme olisi pohja pois. Esimerkiksi Ruotsin kirkon arkkipiispan mielestä Jeesuksen ylösnousemus voitaisiin ymmärtää myös vertauskuvallisesti. Mutta voisiko vertauskuvallinen ylösnousemus olla meidän ylösnousemususkomme ja ikuisen elämän toivon perusta? Paavali kirjoitti:"Jollei Kristus noussut ylös, niin turha on meidän saarnamme ja teidän uskonne on myös turha" (1.Kor.15:14)
LAPSENMIELINEN USKO
On Jumalan armoa, että me saamme uskoa yksinkertaisesti ja lapsenmielisesti ja tällä uskolla ottaa vastaan evankeliumin rikkautta ja koota aarteita taivaaseen. "Joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niinkuin lapsi, hän ei sinne pääse", Jeesus sanoi.
Lapsenmielinen usko tyytyy Jumalan valtakunnan sanaan ja saarnaan ja iloitsee sanan lupauksista, jotka nostavat ja kantavat. Lapsenmielisellä uskolla on autuaat silmät, jotka näkevät Herran Jeesuksen Lunastajana ja Vapahtajana ja haluavat nähdä Hänet kerran taivaallisessa kirkkaudessa. Lapsenmielinen usko näkee, että Jumalan seurakunta on äiti, joka hoitaa ja kantaa meitä helmassaan.
Jumala kyllä koettelee uskoamme ja sallii meidän kokea vaivaa ja kärsimystä. Se kuuluu Hänen johdatukseensa ja viisauteensa. Meidän itsemme on vaikea ymmärtää ja kantaa vaivaa ja ristiä. Siksi kyselemmekin: Miksi? Miksi juuri minä? Elämän koettelemuksissa törmäämme usein uskon ja järjen ristiriitaan. Onko Jumala oikeudenmukainen? Miksi Hän antaa kärsiä vaivaa? Jumala on kuitenkin opettanut nöyrtymään kätensä alle ja kirkastanut yksinkertaisen uskon merkitystä ja osoittanut sen päämäärää. Usko on turvallinen asia.
LAIN VAATIMUS
Jumalan sana on kaksiteräinen miekka. Jumalan valtakunnan saarnassa se tulee esille, kun puhumme ihmisille tiestä, joka vie ikuiseen elämään. Jeesus osoitti aikansa lainopettajilel, että lain tie on kyllä olemassa, mutta kuka pystyi sen horjumatta kulkemaan? Lain vaatimaan täydellisyyteen ja vanhurskauteen on ihmisen mahdotonta yltää, vaikka hän kuinka yrittäisi.
Lain koko sisältö on lyhyesti tämä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Tämän edessä on ihmisen peilattava itseään. Lain valossa meille paljastuu, ettemme kykene täyttämään rakkauden kaksoiskäskyä, niin kuin laki vaatii. Jokaisen rehellisen ihmisen täytyy tämä tunnustaa. Jo halveksiva tai vihamielinen ajatuskin lähimmäistä kohtaan on lain rikkomista. Lain tiellä ihmispoloinen ei pääse pitkälle.
LAUPIAAN SAMARIALAISEN ARMO
Vertauksessa Laupiaasta samarialaisesta Jeesus halusi osoittaa, että lain edustajilla ei ollut armahtavaa sydäntä, vaikka heidän olisi pitänyt rakastaa lähimmäistä niinkuin itseään. Vain samarialaisen teot osoittivat armahtavaisuutta ja laupeutta. Siksi hän onkin Laupias samarialainen. Me näemme hänessä itsensä Herran Jeesuksen, joka tuli etsimään ja pelastamaan kadonneita. Hän hoiti haavoitetun haavat ja huolehti hänen jatkohoidostaan. Vain Jeesus on täyttänyt Jumalan vaativan lain meidänkin puolestamme. Siksi me uskossa turvaudumme Hänen ansioonsa. Kristuksen evankeliumi parantaa synnin haavat ja auttaa ihmisen Jumalan valtakunnan osallisuuteen ja hoitoon. Jumalan valtakunta on se majatalo, jossa meitä jatkuvasti hoidetaan ja ruokitaan pelkällä armolla.
Laupiaan samarialaisen armo kuuluu kaikille tänäkin päivänä. Jumalan edessä kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Hänen rakkautensa ja laupeutensa piiriin kuuluvat kaikki maanosat, kansat ja kielet. Hän ei katso ihmisen ihonväriä eikä hänen yhteiskunnallista asemaansa. Siellä minne evankeliumin sana ulottuu, on käsillä armon ja ilon päivä. Jumalan seurakunnan majatalossa asuu ja elää armahdettuja ja parannettuja ihmisiä.
KUKA ON MINUN LÄHIMMÄISENI
Laupias samarialainen on esimerkki myös lähimmäisenrakkaudesta. Kuka on meidän lähimmäisemme ja missä hän on? Onko hän oman perheemme kärsivä jäsen vai sukulainen, läheinen ystävä, naapuri tai uskonveli? Ajassamme hädän ja kärsimyksen kasvot ovat moni-ilmeiset. Lähimmäisyys on globaalinen käsite, ja tässä mielessä kaikki ihmiset lähellä ja kaukaa ovat meidän lähimmäisiämme. Köyhien maitten ihmisten puute ja nälkä, sairaudet ja kurjuus kuvaavat eräällä tavalla Jerikon tien varrella makaavaa miestä, joka ei selviydy ilman rakkauden ja laupeuden tuomaa apua. Mutta myös läheltä löytyy puutetta, kipua, sairautta, kärsimystä, uupumusta ja yksinäisyyttä.
Lähimmäisenrakkaus on olemukseltaan aineellista, henkistä ja hengellistä. Rakkaus lähimmäiseen virtaa siitä lähteestä, että Jumala on rakastanut ja rakastaa meitä ja antaa meille mitä tarvitsemme, toiselle enemmän, toiselle vähemmän. Rakkaus lähimmäiseen on uskon hedelmä. Viimeisellä tuomiollakaan itse rakkauden teot eivät meitä pelasta, vaan pelastuksemme on Jumalan armo. Lähimmäisenrakkaus on palvelevaa rakkautta, jossa toiselle jaetaan jotakin, mitä itse olemme saaneet. Kaikki, mitä meillä on, on Jumalan lahjaa. Myös aika, jonka Hän on antanut. Rakkaus näkee lähimmäisen ja löytää erilaisia mahdollisuuksia asettua laupiaan samarialaisen askeliin.
Niilo Rauhala, PM 3/04

Vastaukset 9
Vanhimmat
En nyt ehtinyt kuin vilaukselta katsoa kirjoitustasi, mutta näytti siltä että se oli kaikki taas jotain millä ei ole pohjaa Jeesuksen OMISSA sanoissa, vaan on tyypillistä kristittyä "hihhulointia" joka on muokannut siitä aivan uuden uskonnon nyt täällä protestanttisuuden nimissä, uskonnosta jonka jo aikanaan katolilaiset ja heidän edeltäjänsä muokkasivat uskonnoksi jota Jeesus itsekään ei olisi tunnistanut. Jeesus ei todellakaan sanonut että häneen jumalana uskomalla pääsee automaattisesti taivaaseen, VAAN PAINOTTI ETTÄ JUOPOT JA HUORIN- SEKÄ VÄÄRINTEKIJÄT SINNE EI PÄÄSE!
Katolilaisilla oli Jumalan pelko kohdillaan ja he uskoivat että teoilla ja uskolla on aivan yhtä suuri osuus pelastumisessa. Sitten tuli väärä profeetta Luther, joka Paavalin tapaan alkoi voivottelemaan sitä miten mahdotonta on pelastua jos tekee yhdenkin synnin, kun he eivät ymmärtäneet (vai ymmärsivätkö?) Jumalan armon voimaa, ja sitä ettei meitä jokaisesta tekemästämme synnistä erikseen helvettiin tuomita, vaan kokonaisuus ratkaisee! Näinhän sen on pakko olla että se on reilua!
Kuten itsekkin totesit, uskon vastakohta ei ole tieto vaan epäusko! Miten sitten voi olla että muslimit jotka TIETÄVÄT Islamin olevan oikea jo ihan Raamattua tutkimalla, voivat joutua helvettiin niinkin pöljästä syystä kuin siitä ettei yksinkertaisesti pysty ilmiselvää profeettaa palvomaan jumalana? Varsinkaan kun Jumala tai Jeesus ei jättänyt minkäänlaisia todisteita, eihän kumpikaan heistä edes suoraan KÄSKE tekemään niin!
Miten Jumala voisi laittaa muslimit sellaiseen tilanteeseen ilman mitään todisteita, josta uskonto jonka he TIETÄVÄT olevan oikea ja Kirja jonka he TIETÄVÄT olevan Jumalalta niiden tarjoamien lukuisten todistusten pohjalta, varoittaa vakavasti karmivan todentuntuisesti? Jos muslimi edes kerrnkin lipsahtaa rukoilemaan Jeesusta tai ketään muutakaan "jumalaa", on se SHIRK jota ei saa anteeksi tietäen lähes varmaa ikuista kärsimystä helvetin lieskoissa, joissa ihmisen iho luodaan aina uudelleen joka kerta sen palaessa karrelle...
Kerro nyt minulle tuon pohjalta minkälaiseen "rakkauden-jumalaan" lopulta siis uskotkaan? Ei hän ole Kaikkivaltiaana ja asioita ohjaavana ainakaan muslimeita säälinyt pätkän vertaa, vaan tuominnut heidät helvettiin lähes varmuudella...
Moos.5 23:2-3 "Ketään, jonka kivekset on murskattu tai jonka elin on leikattu, ei saa lukea Herran kansaan kuuluvaksi. KETÄÄN, JOKA ON SYNTYNYT KIELLETYSTÄ SUHTEESTA, EI SAA LUKEA HERRAN KANSAAN KUULUVAKSI. Ketään hänen JÄLKELÄISISTÄÄNKÄÄN, edes kymmenennestä sukupolvesta, ei saa lukea Herran kansan joukkoon."
Miten ihmeessä Jeesus sitten lasketaan "Jumalan kansaan" (eng. Raamatussa "congregation of the Lord"), jos Daavidin siittämä lapsi josta hänen sukunsa jatkui "Daavidin Pojan" "isään" Joosefiin asti oli avioliiton ulkopuolinen lapsi ("Bastard" joka on kirottu 10 polven yli)?
(2.Sam.11:3-5) "Daavid lähetti tiedustelemaan, kuka nainen oli, ja hänelle kerrottiin: "Hän on Batseba, Eliamin tytär, heettiläisen Urian vaimo." Daavid lähetti sananviejänsä noutamaan naista, ja tämä saapui hänen luokseen. Nainen oli juuri puhdistautunut, ja Daavid makasi hänen kanssaan. Sitten nainen palasi kotiinsa. Nainen tuli raskaaksi, ja hän toimitti Daavidille sanan..."
Sun kohdallas se näyttää pitävän paikkaansa.
Rauhallista iltaa joka tapauksessa. Jään luottamaan siihen, että mikä ihmisellä näytää olevan mahdotonta on Jumalalle mahdollista. Näin myös epäuskoisen pelastumisen kohdalla.
Suosittelen, lue Raamattu, Karim.
Ei sinulla Karim näytä paljon ymmärrystä olevan. Pyhä henki valaisee kaikki asiat, mutta sinulla ei näytä Pyhää henkeä olevan vähääkään. Toisinsanoen OMATUNTO paljastaa sinulle mikä on oikein ja mikä on väärin. Sinä et tunnu ymmärtävän mitään uskon asioista. Luther ei ollut väärä profeetta vaan Jumalan asialla. Karim, kuuntele sydäntäsi, ei Jumalalla ole mitään tiettyjä pelisääntöjä että noin ja noin tulee tehdä niin pääsee taivaaseen yms. ei elämä ole mitään peliä.
Jeesuksen opetukset on hyvät, kannattaa lukea evankeliumeita, ja paljon. Vanhassa testamentissa on jossain paikka jossa puhutaan kirjakäärön "syömisestä". Evankeliumista voidaan sanoa että se tulee "syödä" eli siis lukea hyvin ja sisäistää täysin opetella melkein ulkoa. Evankeliumissa on Jumalan voima. Pyhä henki kirkastaa vain Jeesuksen. Jumala kirkastaa vain Jeesuksen.
>>Jos muslimi edes kerrnkin lipsahtaa rukoilemaan Jeesusta tai ketään muutakaan "jumalaa", on se SHIRK jota ei saa anteeksi tietäen lähes varmaa ikuista kärsimystä helvetin lieskoissa, joissa ihmisen iho luodaan aina uudelleen joka kerta sen palaessa karrelle...
Jos sinä et yhtään usko tuohon SHIRK'iin, niin sinulle ei tapahdu yhtään mitään sen takia.
Niin se vaan on. Tämä maailma on niin ihmeellinen.
Voit olla aivan vapaa ja heittää pois synkät uhkaukset, eikä ne voi sinua vahingoittaa.
Ensimmäinen 10 käskystä kuuluu:
>>Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita Jumalia.
Ja kyllä Jeesus rakkauden kaksoiskäskyssään aika suoraan ilmaisi, miten Jumalaan tulee suhtautua:
>>Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi--
Matt.22:37
Omasta jumaluudestaan Jeesus todisti mm. seuraavaa:
>>Silloin he kaikki sanoivat: "Sinä siis olet Jumalan Poika?" Hän vastasi heille: "Tepä sen sanotte, että minä olen"
Luuk.22:70
Jeesuksen opetus Kolmiyhteisestä Jumalasta kulminoituu Hänen antamassaan lähetyskäskyssä:
>>Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä ISÄN ja POJAN ja PYHÄN HENGEN nimeen --
Matt.28:18-19
Tässä perusteluja miksi palvomme meidän Herraamme ja Jumalaamme, Jeesusta Kristusta.
5.mooses 23:1-3 "Älköön kukaan,kuka on kuohittu musertamalla tai leikkaamalla,pääskö Herran seurakuntaan.
jae 2. Älköön kukaan sekasikiö pääskö Herran seurakuntaan; älköön sellaisen jälkeläisen edes kymmenessä polvessa pääskö Herran seurakuntaan.
jae 3. Älköön ammonilainen ja mooabilainen pääskö Herran seurakuntaan;älkööt heidän jälkeläisensä edes kymmenennessä polvessa koskaan pääskö Herran suerakuntaan,(Neh.13:1)
Tämä on satarkka lainaus Raamatusta -33/38
KARIMIN LAINAUS : ... ,KETÄÄN,JOKA ON SYNTYNYT KIELLETYSTÄ SUHTEESTA, EI SAA LUKEA HERRAN KANSAAN KUULUVAKSI. Tämä kohta on aivan Karimin hatusta vedetty aivoitus ei Raamatusta lainattu tekstikohta. Pysy totuudessa,eläkä vääristele ja kirjoittele sitä sun tätä Islamin nimissä ja nimimerkin varjossa.
...joka ikistä Raamatun kohtaa sulle selventää. Lukemalla ne sieltä selviää. Mutta todellakaan, jos islamissa pysyt, niin muista koraani on sun kirjas sillon. Katsos kun ei Raamatun sanoma muuksi muutu , vaikka sitä kuin islamin mukaisesti väärentäisit. Silloin ei nimittäin enää pysytä Jumalan ilmoituksessa.
Kysymys Pyhästä Kolminaisuudesta??
Raamattua tai kirkon historiaa on mahdotonta lukea kohtaamatta lukuisia viitteitä Isä Jumalaan, Jumalan Poikaan (Sanaan) ja Pyhään Henkeen. UT:n sisältö on täysin käsittämätöntä ilman jatkuvaa tunnustusta Isän, Pojan ja PH:n olemassaolosta, keskinäisestä suhteesta ja keskinäisestä vuorovaikutuksesta, joka koskee myös ihmistä ja maailmaa.
Raamatussa Jumala nimitystä käytetään ensisijaisesti Isän nimenä, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Täten Poika on Jumalan Poika ja Henki on Jumalan Henki. Poika syntyy Isästä ja Henki lähtee Isästä - molemmat Isän oman olemisen ajattomassa ja iankaikkisessa toiminnassa.
Näin ollen Poika ja Henki ovat molemmat yhtä Jumalan kanssa eivätkä millään tavalla erotettuja hänestä.
Ei ole Jumala Isän tahtoa ja toimintaa, joka ei olisi samalla kertaa Pojan ja PH:n tahto ja toiminta.
Kun ihminen itse epäonnistuu tulemaan täydelliseksi, Jumala ryhtyy erityiseen pelastustyöhön. Isä lähettää Poikansa (Sanan) ja Henkensä ihmisille. Ne tekevät VT:n pyhille ihmisille Isää tunnetuksi. Henki innoittaa profeettoja julistamaan Jumalan Sanaa. Nämä ilmoitukset kuvaavat ennalta ajan täyttymisen täydellistä ilmoitusta ja valmistavat sen tuloa.