Mersu syttyi tuleen

Vm 2003 E CDI 270 (ostettu suomesta uutena vajaa vuosi sitten) mersu jätettiin työpaikan pihalle.

Jonkin ajan kuluttua omista vilkaisi pihalle ja mersu oli tulessa. Tietenkin paikalle katsomaan ja rautakangella konepelti auki ja sammuttamaan. Autosta paloi/suli koko konetila sisälokasuojia myöten jotka olivat sulaneet eturenkaiden päälle. ajotietokoneen näytössä luki kuvaavasti "Brake Assistant Failure"

Mielenkiintoiseksi asia muuttui kun asiasta ruvettiin kyselemään veholta. Tietenkin halusivat nähdä auton ja tutkimusten mukaan konetilassa oli sattunut oikosulku josta palo oli lähtenyt. Veho kieltäytyy hankkimasta uutta autoa tilalle ja sanoo että auton omasta palovakuutuksesta pitäisi tuo korvaus hakea. Parin päivän jälkeen Veholta sanotaan vielä että:"Tuo tapaus on verrattavissa liikenne onnettomuuteen joten auton vakuutuksista pitää korvaus hakea"

Jos auto olisi syttynyt kotosalla autotallissa olisi luultavasti palanut myös omistajan talo.

tämmöstä!
102114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

tai tukko rahaa vakuutusyhtiöltä.
Vakuutusyhtiö riitelee tarvittaessa sitten valmistajan edustajan kanssa , joka Suomen lain mukaan on kyseisen merkin maahantuoja.

Äänestä

Uus mersu on sähkölaite. Tuskin ainoa lajiaan, joka tuon tempun tekee. Jäädään vain odottelemaan koskas seuraava savuaa.

Äänestä

en ymmärrä mitä kummallista tässä on, miksi vehon pitäisi uusi antaa kun kerran sitä varten ON palovakuutus ,vai oliko kaveri niin tyhmä ettei pitänyt autossaan palovakuutusta, josta korvaus haetaan ja tietysti myös saadaan. Voi herranjumala, itselle kun kävi vastaava (ei mersun kanssa) niin ei tullut mieleenikään kysyä maahantuojalta vaan tietysti vakuutusyhtiöltä ja asia hoitui ja jo 2 vkossa oli uusi peli alla. Loppujen lopuksi olinkin siis tyytyväinen!

Äänestä

ONKO TOI NYT TOTTA.HIEMAN HUVITTAVAA JOS MERSUTKIN NYT SYTTYVÄT TULEEN.

Äänestä
  • on varmaankin kaikkein "sähköistetyin" mukavuuslippulaiva mitä Suomen teillä liikkuu?

    Äänestä

  • Mersu kirjoitti:

    on varmaankin kaikkein "sähköistetyin" mukavuuslippulaiva mitä Suomen teillä liikkuu?

    Kuin Fiat ja Opelkin, myös niitä on palanut uutena.
    Mm Marea syttyi palamaan marketin parkkipaikalla ja Opeleita syttynyt palamaan kesken ajon.
    Mutta ei laatu vakuuta Mersussakaan, samaa tasoa kuin edellä mainitut ja hinta niin korkea.

    Äänestä

  • Kommentoija kirjoitti:

    Kuin Fiat ja Opelkin, myös niitä on palanut uutena.
    Mm Marea syttyi palamaan marketin parkkipaikalla ja Opeleita syttynyt palamaan kesken ajon.
    Mutta ei laatu vakuuta Mersussakaan, samaa tasoa kuin edellä mainitut ja hinta niin korkea.

    kun et asioista tiedä tuon taivaallista.
    (Ja olet varmaan myös vähävarainen, uusavuton ja näivetystautinen nykyajan nuorukainen)

    Äänestä

Saksassa sokeat tekevät MERSUJA ja SUOMESSA sokeat tekevät HARJOJA....!!!!

Äänestä

Polttikset palaa vähän väliä, se on se kun käytetään herkästi syttyvää ainetta autossa ajoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hämmästynyt kirjoitti:

Vm 2003 E CDI 270 (ostettu suomesta uutena vajaa vuosi sitten) mersu jätettiin työpaikan pihalle.

Jonkin ajan kuluttua omista vilkaisi pihalle ja mersu oli tulessa. Tietenkin paikalle katsomaan ja rautakangella konepelti auki ja sammuttamaan. Autosta paloi/suli koko konetila sisälokasuojia myöten jotka olivat sulaneet eturenkaiden päälle. ajotietokoneen näytössä luki kuvaavasti "Brake Assistant Failure"

Mielenkiintoiseksi asia muuttui kun asiasta ruvettiin kyselemään veholta. Tietenkin halusivat nähdä auton ja tutkimusten mukaan konetilassa oli sattunut oikosulku josta palo oli lähtenyt. Veho kieltäytyy hankkimasta uutta autoa tilalle ja sanoo että auton omasta palovakuutuksesta pitäisi tuo korvaus hakea. Parin päivän jälkeen Veholta sanotaan vielä että:"Tuo tapaus on verrattavissa liikenne onnettomuuteen joten auton vakuutuksista pitää korvaus hakea"

Jos auto olisi syttynyt kotosalla autotallissa olisi luultavasti palanut myös omistajan talo.

tämmöstä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu