MOi!
Olin kirjoittanut keskustelupaikkaan kirjoituksen joka on poistettu.
Siinä otin kantaa että tietääkö joku miltä tuntuu kun elämänhalu häviää ja masentuu ja iskee burn out?
Monet sairastuu siiheen esim. syöpäleikkauksen tai ym. vaikeiden sairauksien jälkeen, minuun se iski avioeron ja vaikeiden elämänvaiheiden jälkiseurauksena.
Se hiipi kun musta haamu ja sitä ei välttämättä huomaa ennenkuin et pysty syömään,vapiset, on sydämentykytyksiä ja alakuloisuus ei nouse vaikka tekisit mitä, itkeä osaat et mitään muuta. Itsetuhoisuus hiipi ajatuksiin ja alat miettiä keinoja päästää tästä tuskasta joka on valtava sisälläsi.
Kaverit häipyy, koska ne ei joko ymmärrä tai eivät edes usko että olet sairas.
Usein kuule"ota niskastasi kiinni niin kyllä se siitä". Se jos jotain loukkaa ja masentaa yhä enemmän.
Itse olen "hoitsu" ja se mikä mua yllätti eniten oli että useimmat työkaverit hylkäsivät tai eivät uskoneet minua lainkaan. Luulis että hoitoalan henkilökunta ja varsinkin osastonhoitajan velvollisuus on pitää huoltaa alaisistaan, mutta mun kohdalla se ei pitänyt paikkansa.
Että se siitä hoitoalasta!
Töitä olen koko ikäni tehnyt ja lapsia on 3 ja elän uudessa liitossa.
Tässä joutuu koko perhe koville ja varsinkin se avio-tai avopuoliso joka joutuu kantamaan ja näkemään koko sen kauheuden mitä masentunut ihminen käy läpi.
Nyt olen toipumaisillani ja nyt näkyy jo pikkasen valoa tunnelin päässä mutta vielä on pitkä matka edessä ennen kun olen "uudestisyntynyt".
Koska koen että sama nainen en enää tulee olemaan, vaan yksi rikkaus lisää tämä tuo.
Syy minkä takia otan kantaa tähän on, että täällä monet ihmiset leikkii toisten ihmisten tunteilla ja satuttaa jopa pahasti välillä.
Tietysti se on oma syy kun tähän leikkiin ryhtyy, mutta savuttomana ja alkottomana ihmisenä minäkin haluan jutella ja heittää huulta välillä.
Monet etsii tosissaan kumppania täältä, ja voin vain kuvitella miltä heistä tuntuu!
Tää on yksi niistä paikoista mihin voi tulla ja "jutella" , mutta on pakko olla realisti ja tietää että joka toinen sana mitä täällä sanotaan ei ole totta!
Minulla on hyvä hoitaja ja lääkäri joten siinä mielessä olen onnellinen, koska tiedän kokemuksesta että nekään eivät aina osaa työnsä.
Tsemppiä ja voimia kanssaihimisille jotka kokevat tai ovat kokeneet saman!
Kyllä elämä voittaa vielä!
Kevättä odottaen terveisin A.S
Olin kirjoittanut keskustelupaikkaan kirjoituksen joka on poistettu.
Siinä otin kantaa että tietääkö joku miltä tuntuu kun elämänhalu häviää ja masentuu ja iskee burn out?
Monet sairastuu siiheen esim. syöpäleikkauksen tai ym. vaikeiden sairauksien jälkeen, minuun se iski avioeron ja vaikeiden elämänvaiheiden jälkiseurauksena.
Se hiipi kun musta haamu ja sitä ei välttämättä huomaa ennenkuin et pysty syömään,vapiset, on sydämentykytyksiä ja alakuloisuus ei nouse vaikka tekisit mitä, itkeä osaat et mitään muuta. Itsetuhoisuus hiipi ajatuksiin ja alat miettiä keinoja päästää tästä tuskasta joka on valtava sisälläsi.
Kaverit häipyy, koska ne ei joko ymmärrä tai eivät edes usko että olet sairas.
Usein kuule"ota niskastasi kiinni niin kyllä se siitä". Se jos jotain loukkaa ja masentaa yhä enemmän.
Itse olen "hoitsu" ja se mikä mua yllätti eniten oli että useimmat työkaverit hylkäsivät tai eivät uskoneet minua lainkaan. Luulis että hoitoalan henkilökunta ja varsinkin osastonhoitajan velvollisuus on pitää huoltaa alaisistaan, mutta mun kohdalla se ei pitänyt paikkansa.
Että se siitä hoitoalasta!
Töitä olen koko ikäni tehnyt ja lapsia on 3 ja elän uudessa liitossa.
Tässä joutuu koko perhe koville ja varsinkin se avio-tai avopuoliso joka joutuu kantamaan ja näkemään koko sen kauheuden mitä masentunut ihminen käy läpi.
Nyt olen toipumaisillani ja nyt näkyy jo pikkasen valoa tunnelin päässä mutta vielä on pitkä matka edessä ennen kun olen "uudestisyntynyt".
Koska koen että sama nainen en enää tulee olemaan, vaan yksi rikkaus lisää tämä tuo.
Syy minkä takia otan kantaa tähän on, että täällä monet ihmiset leikkii toisten ihmisten tunteilla ja satuttaa jopa pahasti välillä.
Tietysti se on oma syy kun tähän leikkiin ryhtyy, mutta savuttomana ja alkottomana ihmisenä minäkin haluan jutella ja heittää huulta välillä.
Monet etsii tosissaan kumppania täältä, ja voin vain kuvitella miltä heistä tuntuu!
Tää on yksi niistä paikoista mihin voi tulla ja "jutella" , mutta on pakko olla realisti ja tietää että joka toinen sana mitä täällä sanotaan ei ole totta!
Minulla on hyvä hoitaja ja lääkäri joten siinä mielessä olen onnellinen, koska tiedän kokemuksesta että nekään eivät aina osaa työnsä.
Tsemppiä ja voimia kanssaihimisille jotka kokevat tai ovat kokeneet saman!
Kyllä elämä voittaa vielä!
Kevättä odottaen terveisin A.S
Vastaukset 2
Vanhimmat
täällä ei saa kirjoittaa sinne minne haluaa tai kuuluis vaan just ehkä tähän voit kirjoitella ettei poisteta .
Juuri sellaiset asialliset on poistettu muutamat ikävä kyllä jo usein huomannut
Lähinnä poistot on vain noilla kahdella palstalla jossa on varjoissa valvojana hänellä on kummallinen omanlainen tapansa poistaa ihan asialliset kunnolliset viestit ja ilmoitukset
Syytähän siihen ei kukaan muu tiedä kuin hän itse ja kumma ettei siihen ylläpidon puolelta puututa
burn outin ja masennuksen olen minäkin kokenut.
Kesti vuosia, ennen kuin selvisin siitä.
Mielenterveystoimistosta en saanut toivomaani apua. Keskusteluja käytiin, mutta tulos ei ollut toivottava, ja pillerikuurilla minut pidettiin vain hiljaisena ja alistuneena.
Vasta kun lopetin pillereiden käytön ja käynnit terapiassa, sain uudelleen elämänhaluni takaisin. Kiitoksen voin antaa vain omalle itselleni, joka päätin vielä selvitä elämään.
Mutta entinen minäni jäi jonnekin. Nyt katselen elämää aivan toisin silmin, ja osaan nauttia pienistä hyvistä hetkistä. Tunnen nyt olevani paljon parempi ihminen, koska olen päässyt pois oravanpyörästä, jossa tehokkuus ja raha vain merkitsivät jotain. Pienet asiat ovat nykyään elämässäni ne suurimmat ja parhaimmat asiat.
Elämä on liian arvokas hukattavaksi menestyksen ja rahan vuoksi. Olemalla sinut itsensä ja tekemisiensä kanssa saavuttaa sieluunsa rauhan.