Omaistan E-mallin mersun mallia 97. Osaisiko joku asiantuntija sanoa, mikä on vikana, kun polkaisen kaasupolkimen pohjaan niin automaatti heittää pienemmälle, kierrokset lisääntyvät noin 5000 ja samalla menee nopeuden rajoitin päälle. Eli auto ei lähde kiihtymään vaan nopeus pysyy samassa kuin se oli ennen kaasupolkimen pohjaan polkaisemista. Jos kiihdytän hitaasti, niin silloin auto toimii moitteettomasti. Aikaisemmin auto lähti kuin ohjus, kun polkaisin kaasupolkimen pohjaan.
mersu ei kiihdy
vaavi
97115
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ohjus eli ensin paljon savua ja pauketta sitten hitaasti liikkeelle.Toimii normaalisti.
Luistaako laatikko???
Ei luista mistään. Luistoesto toimii moitteettomasti. Automaatti laatikko vähän nykii tavallista enempi vaihtaessaan ylöspäin mutta luistoa en ole huomannut. Mutta se kuitenkin toimii, kun en kiihdytä liin rajusti. Nopeaa kiihdytystä yrittäessä, kickdown heittää kolmoselle vaihteen. Kolmonen jää päälle. Tekniikka mättää siis siinä, ettei kiihtytyksen jälkeen enää vaihde mene neloselle eikä vitoselle!!! Vaan auto käy kovilla kierroksilla ja pieni vaihde päällä. Tässä vaiheessa odottaisin vaihteen nousevan ylemälle pykälälle.
Mukavia nuo huumorijutut dieselmersuista :o). Minun menopelini on kuitenkin bensamersu mallia E 430, jossa on tehoa 279 hv ja vääntöä 400 Nm. Mutta tekniiikkn tällä hetkellä mättää moottorin ja asfaltin välillä. Itse epäilen ja toivon sähköpuolen vikaa, koska mekaaninen vika ilmeisesti oireilisi myös hitaissa kiihdytyksissä. Täytyy käyttää varmaan merkkikorjaamolla. Olisiko jollakin tietoa esimerkiksi jostakin releestä tai sulakkeesta joka olisi syytä tarkistaa ennen korjaamokäyntiä. Olen muuten vaihtanut akun muutama kuukausi sitten ja vika ilmeni akun vaihdon jälkeen. Kertaalleen joutusin myös starttaamaan toisesta autosta otetun apuvirran avulla. Ne saattavat tietenkin rikkoa joitakin herkkiä sähkökomponentteja. Mutta mitä ja missä? Kiitos!
Mulla oli ennen nykyistä Merssua C4-mallin Corvette. Veten laatikko toimi loistavasti aina siihen saakka, kunnes vein auton merkkihuoltoon laatikon öljynvaihtoon.
Vaihdon jälkeenkin pelitti mainiosti hetken aikaa, kunnes alkoi oirehtia juuri kuten sinun Mersusi laatikko. Kick downilla vaihtoi kyllä pienemmälle, mutta jäi sitten jurraamaan pienelle vaihteelle isoilla kierroksilla eikä suostunut vaihtamaan isompaan.
Syynä olivat jotkin laatikossa olevat suuttimet, jotka olivat vaihdon yhteydessä tai pian sen jälkeen syystä tai toisesta tukkiutuneet. On kuulemma tapahtunut ennenkin, kertoivat huollosta.
Auto vaihtui Mersuun ennen laatikkovian ilmaantumista, enkä tiedä paraniko vika vai ei. Myöhemmin kuulin seuraavalta omistajalta laatikon levinneen, mutta se johtunee siitä, että kaveri piirsi katuun viivaa joka helkutin risteyksessä, mistä lähti.
Eli tsekkaappas ne suuttimet.
Käytin korjaamolla! Vika oli ilmamäärämittarissa. Auto ei tunnistanut moottoriin tulevan ilman määrää, eikä siten lisännyt tehoja. Nyt kiihtyy alle 7 sek 0-100 kuten E-430:n pitääkin. Osa maksoi 509 euroa työt.
muutama vuos sitten mersu, 200D vm90/91
Mielettömän hidas kiihtymään. Jos meni rekka edellä niin sait todennkäköisesti ajaa perässä kymmeniä kilometrejä, ellei tullut kilometrin suora. Voi voi sitä aikaa. Se oli yhtä tuskaa.
Nyt käytössä on Vento. Vähän äkäsempi.
Toivottavasti sinun autossasi ei ole mitään suurta vikaa, sillä korjaaminen maksaa aina, ja keventää kukkaroa rajusti. Onnea matkaan
pääse rekasta ohi,on vika vain ja ainoastaan kuljettajan ajotaidoissa
Turha ruveta pullistelemaan kaks`satasella dieseli mersulla. Onhan se niin laiska, että tarvitaan alamäki jotta se kiihtyy. 400tkm on paljon, olet siis TURTUNUT. Suosittelisin kokeilemaan vaikka 250D mersua, huomaat mistä puhuN!
Vika ei ollut iso mutta kallis. Ilmamäärämittari rikki. Helppo vaihdettava. Mutta osa maksoi 509 euroa. Nyt kiihtyy taas alle 7 sekuntia 0 - 100 km/h kuten 430:n pitääkin. Kiitos ohjeista!