abortista

te, jotka hyväksytte abortin, voisitteko kertoa minulle, millä perusteella pidätte aborttia hyväksyttävänä?
itse en nimittäin hyväksy missään tapauksessa aborttia. voi kuulostaa jonkun mielestä todella julmalta, mutta se on ehdoton mielipiteeni. en voi muuta kuin kauhulla ajatella, että Suomessakin hyväksytään abortit, joka päivä surmataan monta lasta ennen kuin ovat edes kerenneet syntyä. ihmiset sanovat, että naisella on itsemääräämisoikeus omaan kehoonsa. niin varmasti onkin, mutta tässä asiassa hän kajoaa myös lapsensa elämään. ihmiselämä alkaa jo siinä vaiheessa kun hedelmöittynyt munasolu kiinnittyy kohdun seinämään. jo siinä vaiheessa ihmisellä on kaikki tarvittavat "rakennusaineet" kasassa ja hän on aivan yhtä elävä kuin vaikka sinä tai minä. silti häneltä saadaan laillisesti riistää elämä. aivan hirvittävää. ei voi muuta sanoa kuin että lapsi ei näköjään ole turvassa vasta kuin synnyttyään.
261212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Niin.. sanos muuta.

Mulla meinaa sydän pakahtua, kun ajattelen niitä jo pitkällekin kehittyneitä ihmisvauvoja, jotka riistetään äitinsä kohdusta julmasti silppuamalla tai sitten synnyttämällä.
Minä luulen ja toivon, että aborttilainsäädäntöä muutetaan niin, että yli 9vkon ikäisiä sikiöitä ei enää abortoida, ellei äidille koidu siitä huomattavaa vaaraa.

Itsemääräämisoikeus on hieno asia, mutta silkka barbaarisuus (silppuaminen ym. ihmisvauvan hirvittävä kohtelu) on järkyttävää.

Valitettavasti emme voi muuta kuin itkeä hiljaisia kyyneleitä niiden viattomien enkeleiden puolesta.

Äänestä
  • Joo mutta mistä tiedämme olisiko näillä "viattomilla enkeleillä" hyvä olla täällä maanpäällä.

    Ei ne alkiot tiedä mitään "silppuamisista"

    Äänestä

  • Jalat kirjoitti:

    Joo mutta mistä tiedämme olisiko näillä "viattomilla enkeleillä" hyvä olla täällä maanpäällä.

    Ei ne alkiot tiedä mitään "silppuamisista"

    Yhden aikamme vakavan sairauden ilmenemismuoto on se että epäillään elämän arvoa puhumalla onnellisuudesta. Harva täällä maailmassa jatkuvasti niin huonosti voi, että toinen hänet kävisi sen vuoksi armahtamassa (silppuamassa).

    Ihmisen pitäisi edes yrittää ajatella selkeästi.

    Äänestä

  • Ei vieraantunut kirjoitti:

    Yhden aikamme vakavan sairauden ilmenemismuoto on se että epäillään elämän arvoa puhumalla onnellisuudesta. Harva täällä maailmassa jatkuvasti niin huonosti voi, että toinen hänet kävisi sen vuoksi armahtamassa (silppuamassa).

    Ihmisen pitäisi edes yrittää ajatella selkeästi.

    voi kertoa teille niistä sameista ajtuksista joita on minun päässäni liikkunut koko lyhyen elämäni ajan.

    Olen 18-vuotias nuori nainen. en ole pääsyt vielä edes elämäni alkuun. äitini oli 15-vuotias saadessaan minut vuonna 1986. silloin kaikki alkoi, 2.1. Syntymäni jälkeen äidin&isän välit erosivat, äitini alkoi käyttää alkoholia ja huumeita. minä sain niitä siinä sivussa maidon mukana ja keskushermostossa on edelleen tämän takia vikaa. siitä se pyöritys alkoi. ei rahaa ruokaan, ei päivähoitopaikkaa, äidillä ei koulutusta, äidin miesystäviltä tuli turpaan minun ollessani pieni, kouluiässä ei kotiin uskaltanut mennä. Tämän jälkeen tapahtui huostaan otto. muutaman eri sijaisperheen jälkeen lasten koti, yläasteella kaiken muun paskan keskellä viinaa tupakka ja huumeita sen minkä rahalla huoraamalla sai, ei ruokaa, karattiin lastenkodista, aina haettiin takaisin, viiltelyä, poliiseja, raiskauksia..vaikka mitä..

    Nyt, kun oma itsenäistyminen voisi puolestani vähitellen alkaa on tilanne tämä: peruskoulua ei käyty, painoa 39g, suljetulla huumevierotuksessa pakkohoidossa, äiti kuoli vähän ennen joulua ihan liian nuorena, mulla ei omaa elämää, ei itsemääräämis oikeuttaei yhtään mitään.

    Voi äiti, kuinka toivon että olisit tehnyt abortin. En minä olisi tällälailla tahtonut syntyä. Jos luet tämän siellä taivaassa, tee lapsellesi elämäsi ainoa palvelus ja hae hänet täältä pois.

    Ei tällaista kukaan ansaitse. Tämäkö nyt on sitä ihmisarvoa? Kaikki elämä ei ole elä'misen arvoista. Jos joku niin minä sen tiedän.

    Äänestä

  • Tasse kirjoitti:

    Kun luin Tassen oman tarinan, voin kertoa että sain kyyneleet silmiini.
    Se oli jotain niin kauheaa ettei sellaista toivo kenellekkään!
    Sinulla on varmasti tuosta ikuiset tarumat, mutta toivon että saisit elämääsi kuntoon, jos se on mahdollista. Toivon sinulle kaikkea hyvää!
    Et ole ansainnut sitä kaikkea pahaa.
    Miksi yhtä ihmistä rankaistaan tuolla tavalla?!

    Äänestä

  • Tasse kirjoitti:

    voi kertoa teille niistä sameista ajtuksista joita on minun päässäni liikkunut koko lyhyen elämäni ajan.

    Olen 18-vuotias nuori nainen. en ole pääsyt vielä edes elämäni alkuun. äitini oli 15-vuotias saadessaan minut vuonna 1986. silloin kaikki alkoi, 2.1. Syntymäni jälkeen äidin&isän välit erosivat, äitini alkoi käyttää alkoholia ja huumeita. minä sain niitä siinä sivussa maidon mukana ja keskushermostossa on edelleen tämän takia vikaa. siitä se pyöritys alkoi. ei rahaa ruokaan, ei päivähoitopaikkaa, äidillä ei koulutusta, äidin miesystäviltä tuli turpaan minun ollessani pieni, kouluiässä ei kotiin uskaltanut mennä. Tämän jälkeen tapahtui huostaan otto. muutaman eri sijaisperheen jälkeen lasten koti, yläasteella kaiken muun paskan keskellä viinaa tupakka ja huumeita sen minkä rahalla huoraamalla sai, ei ruokaa, karattiin lastenkodista, aina haettiin takaisin, viiltelyä, poliiseja, raiskauksia..vaikka mitä..

    Nyt, kun oma itsenäistyminen voisi puolestani vähitellen alkaa on tilanne tämä: peruskoulua ei käyty, painoa 39g, suljetulla huumevierotuksessa pakkohoidossa, äiti kuoli vähän ennen joulua ihan liian nuorena, mulla ei omaa elämää, ei itsemääräämis oikeuttaei yhtään mitään.

    Voi äiti, kuinka toivon että olisit tehnyt abortin. En minä olisi tällälailla tahtonut syntyä. Jos luet tämän siellä taivaassa, tee lapsellesi elämäsi ainoa palvelus ja hae hänet täältä pois.

    Ei tällaista kukaan ansaitse. Tämäkö nyt on sitä ihmisarvoa? Kaikki elämä ei ole elä'misen arvoista. Jos joku niin minä sen tiedän.

    vastaan näin:

    Olet kokenut kovia, mutta olet arvokas. On hyvä että kirjotit tarinasi. Olet saanut selvän järjen. Kirjoituksesi on loogisempaa ja virheettömämpää kuin monien, jotka ovat koulunsa käyneet.

    Äitisi on antanut Sinulle elämän. Tuskin hän haluaisi olla Sinulle kuoleman enkeli. Ryhdy siis elämään elämääsi ja käytä järkeäsi. Kokemuksiesi perusteella näytät tietävän mikä on oikein ja mikä väärin. Tiedät myös mitä et tahdo. Etsi siis se mitä tahdot.

    Voisit ehkä kertoa ja kirjoittaa kokemuksistasi nuoremmille, jotka ovat vasta huumekierteen alussa. 18-vuotiaana Sinulla on vielä maailma edessä.

    Se, että haluaisit olla kokonaan syntymättä on pakoa ja laiskuutta. Missään tapauksessa et voi suositella sitä kenellekään toiselle.

    Älä alenna itseäsi. Ryhdistäydy siis itsesi vuoksi.

    Äänestä

  • Iskä kirjoitti:

    Ryhdistäydypä kuule itse! Tuollainen toisen syyttely ei erityisemmin tuo esille omaa aikuisuutta. Itse olen sitä mieltä, ettei kukaan joka ei ole kokenut jotain asiaa, voi ola siitä mitään mieltä.

    Kokeilepa seuraavaa: hanki paljon kavereita jotka ovat täysin rappiolla, alota hasiksella ja muilla miedoilla huumeilla, siirry vähitellen heroiiniin, ala tarvitsemaan enemmän ja enemmän, huoraa Helsingin kaduilla rahoittaaksesi sen kaiken, sulla ei ole ruokaa, sulla ei ole paikkaa johon mennä yöksi, humeet on ainoa asia joka sun elämässä enää on. Sen jälkeen,juuri kun susta tuntuu hyvältä, et sä enä edes tajua mitä teet, sut viedään pakkohoitoon. Käytännössä sidotaan sänkyyn kiinni, sut pumpataan täyteen rauhoittavia jotta et voi tiehdä itsellesi paha. Tiedätkö miltä se tuntuu? Sattuu kuin sata veistä lävistäisi sut uudelleen ja uudellee, sun pää huutaa mutta sä et saa suutasi auki. Sä et halua syödä mutta sut syötetään letkulla jos ei muutn mene. Sut pakotetaan elämään. Vaikka et sitä itse enää tahtoisi. Et enää tahtoisi nousta sielä paskasta, aloittaa taa skaikkea uudelleen alusta. Sun elämä on yksinkertaisesti tuhottu. Sä olet jo kuollut, sulla ei ole sielua, sä olet vaan tyhjä kuori joka väkisin pidetään hengissä.

    Tämä on tätä elämisen arvoista elämää jota ei saa abortoida. Mielummin olisin tullut silvotuksi silloin kuin nyt. Sentään nykyään saa omassa huoneessa kväellä ja käyttää konetta, vähitellen on alkanut ruokakin maistumaan, mutta elmäässä ei ole enää mitään. Täältäkin lentä joskus ulos. Siinä olet sitten omillasi, minkäs teet? Kun ei pysty enää elämään, kun ei enää jaksa elää, miksi ei ihmisen anneta kuolla? Miksi tällaista tehdään? Miksi yhteiskunta haluaa pitää mua väksiin hengissä? MÄ en saa kuolla vaikka tahtoisin. Täällä ei ole mitään mahdollisuutta itseään tappaa, lakanatkin viedään päiväksi pois.

    Nouse itse.

    On todella hauskaa kuulla, että olet toipumassa ja että voit jo kävellä ja surffata netissä. En mitenkään väheksy kokemiasia kauheuksia. Energiaa Sinulla tuntuu kaiken jälkeen kuitenkin olevan, kun noin jaksat puhkua. Oikein hyvä sekin.

    Lopeta nyt viimein se jossittelu menneistä. Miten mennyttä voisitkaan kiuttelullasi muuttaa? Äitisi antoi sinulle elämän. Yhteiskunta on panostanut Sinuun merkittävästi panemalla Sinut isälliseen hoitoon. Sinulla on jälleen pelimerkit jatkaa elämääsi parempaan suuntaan, kunhan jaksat ottaa elämän vastaan.

    En käsitä, miksi haluat viestittää palastan lukijoille, että lapsen keskeyttäminen olisi hyvä asia? Vanhempana ymmärrät että pitkäkin elämä on vain leimahdus. Älä siis kiirehdi ja edesauta kuolemaa. Se tulee kyllä aikanaan ja jokaiselle ennenkuin itse arvaakaan. Ei tänne maailmaan ole kukaan päässyt "unohtumaan". Ihmiset ovat tässä maailmassa elämää ja elämän suojaamista varten.

    Toivon Sinulle parhainta onnea omassa elämässäsi ja osassasi muiden elämissä.

    Äänestä

Minusta jokaisella naisella/tytöllä on oikeus päättää omasta kehostaan. Hyväksyn abortin täysin jos nainen on tullut raskaaksi raiskauksen seurauksena tai jos raskaudesta koituisi äidin terveydelle tai jopa hengelle vaaraa. Jos minut olisi raiskattu, olen varma etten pystyisi välttämättä ajattelemaan niin selkeästi että ehtisin hankkia katumuspillerit (ja raskauden keskeytyshän sekin on..) eikä minulla siten olisi mitään velvollisuutta kantaa kohdussani raiskaajan siementä. Se tuntuisi liian kamalalta ajatukselta odottaa lasta jonka isä on joku julmuri..Ainahan voi antaa lapsen adoptoitavaksi, mutta jo odotusaika olisi varmaan liian rankka. Äidin kuuluu rakastaa lastaan jo odotusaikana ja iloita hänen syntymästään..Millään muotoa ei voi syyllistää naista joku tekee abortin ko. tilanteessa.
Sen sijaan abortti ehkäisykeinona on todella törkeä ajatus, tiedän ihmisiä jotka ovat tehneet useitakin abortteja. Seksistä pitäisi pidättäytyä jos ei osaa huolehtia ehkäisystä.Tulisi kuitenkin muistaa aina aborttikeskusteluissakin että lapsen tekoon tarvitaan aina kaksi; miksi syyllistetään naista ja käsketään pitämään lapsi? yksinhuoltajana ei ole helppoa, eikä varsinkaan jos äiti itse on esim. 14 vuotias.
Abortista voisi keskustella tuntikausia. Asia ei ole mustavalkoinen "abortin tekijä on tunteeton murhaaja" tai "moralistit turpa kiinni"..
Ystäväni teki abortin teini-iässä koska ei katsonut olevansa vielä kypsä äidiksi. Sittemmin hän sai kaksi lasta, nekin nuorella iällä. En voisi koskaan syyllistää tätä ihanaa, luotettavaa ihmistä siitä että hän on tehnyt silloin niinkuin parhaaksi näki.
Tuen ihmisiä pitämään lapsen jos tulevat raskaaksi, mutta mikä minä olen tuomitsemaan ketään? Joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven..=)

Äänestä

mieltä "äiskän" kanssa (lue edellinen kirjoitus).

Lisäisin kuitenkin vielä sen, että alkuperäisen kirjoittajan mielestä ehkäisypillerit/renkaat yms. ovat varmasti myös kiellettyjä "murhaajien apuvälineitä", abortoivathan nekin mahdollisen lapsen. Ja vieläpä jokaikinen kuukausi!!

Eiköhän tämä ole sellainen asia, että jokainen päättää ja tietää ITSE mikä on parasta kussakin tapauksessa. Kenenkään toisen on turha moralisoida toisten päätöksiä.

Entäpäs jos sinut esim. raiskattaiin? Voisitko sanoa satavarmasti rakastavasi lasta ja haluavasi pitää hänet alusta asti?! En usko.

Äänestä

Kirjoitit että "lapsi ei näköjään ole turvassa vasta kuin synnyttyään." Tämäkään ei pidä aina paikkaansa. Onko mielestäsi parempi synnyttää lapsi perheeseen, jossa on väkivaltaa tms vai abortoida ja näin "pelastaa" lapsi? Itse ainakin kannatan jälkimmästä vaihtoehtoa.

Parasta tietysti olisi jos esim. mies lyö, nainen lähtisi pois ja pitäisi lapsen mahdollisuuksien mukaan. Jos taas nainen on väkivaltainen/sairas tms. kannatan ehdottomasti aborttia.

Äänestä

Entäs jos lapsi on saanut alkunsa raiskauksesta, äiti on 12 vuotias ja synnytyksessä 90% vaara menettää kummatkin, sikiö on todettu epämuodostuneeksi ja eläisi enintään vuoden? No miten sinun mielestäsi tuossa tilanteessa pitäisi toimia?

Äänestä
  • Jotain järkeä tuossa sanomassasi on.
    Minä itse en ole sen kannalla että abortti olisi ensimmäinen toimenpide. Sillä virheidensä kanssa täytyy osata elää.. Eikä ole mikään upea juttu tehdä aborttia, ja saada siitä ikuiset arvet itseensä ja muistella aina mitä on tehnyt.
    Mutta, kun nimenomaan miettii juuri jotain nuorta, jolla menee koulu hyvin ja elämä on OK.
    Sitten tulee joku raiskaus ja tulee raskaaksi.
    Täytyykö pitää lapsi ja muistella miten se on saanut alkunsa? Eihän sillä olisi edes isää!!
    Eihän se tulisi ikinä tietämään kuka sen isä on. Ja äiti, tässä tapauksessa se 12 vuotias joutuisi hulehtia pienestä vauvasta, hyvä jos on edes pääsemässä omaa lapsuuttaansakkaan läpi.
    Tälläaisissa tapauksissa hyväksyn abortin.
    Miten lapsi huolehtisi lapsesta!?
    Aivan järjetöntä.

    Äänestä

Et voi oikeesti olla tota mieltä! Et siis hyväksy aborttia missään nimessä?! Edes jos kyseessä on raiskaus jonka seurauksena sattuu lapsi hedelmöittymään? Nainen joutuisi koko loppuelämänsä katsomaan lasta joka muistuttaisi joka päivä siintä hetkestä. Johonkin elämäntilanteeseen ei sovi lapsi, esim. alaikäinen jolla on koulut kesken eikä oma elämäkään ole vielä alkanut. Entä jos on kyseessä juoppo tai narkkari? Pitääkö lapsen kärsiä koko ajan vanhemmistaan. Ihmettelen vain että missä natsiajalla elät?

Äänestä

Pidän aborttia hyväksyttävänä sillä perusteella, että nainen joka on tullut raskaaksi ei halua kantaa ja synnyttää lasta. Miksi haluat tietää, teetkö tutkimusta?

Äänestä

Juu, olen melko pitkälle kanssasi samaa mieltä.
Lapsen elämän riistäminen ei ole viisasta.
Ja jos on tullut raskaaksi, tietää että on itse syy pää siihen. Se ei ole sen lapsen vika.
Ja niin kuin sanotaan virheidensä kanssa täytyy elää. Ei ole mikään ratkaisu noin vain ilman syytä tehdä aborttia.
Tiedän mitä on kun lapsi riistetään äidiltään pois.
Tuttuni oli raskaana. Odotti ensimmäistä lasta ja kaikki oli upeasti. oli juuri lähdössä ultraan, ja juoppo ajoi hänen päällensä.
Hän kuoli heti, ja lapsi otettiin ja erotettiin äidistä. Eihän lapsi tietenkään jäänyt henkiin vaan kuoli muutamaa päivää myöhemmin.
Mikään ei ole niin kauheaa. Äidit pitäkää huolta lapsistanne!

Äänestä
  • Tarinasi oli tosiaan kammottava, siis tämä mikä tapahtui tuttavallesi. Mutta loogisesti ajatellen; luuletko tosiaan tuttusi lesken, jolle on saatunut tragedia menettää vaimonsa ja lapsensa noin turhalla tavalla, saavan suurtakin lohtua, mikäli naisen joka lasta ei halua pakotettaisiin pitämään se?

    Äänestä

  • Sanna kirjoitti:

    Tarinasi oli tosiaan kammottava, siis tämä mikä tapahtui tuttavallesi. Mutta loogisesti ajatellen; luuletko tosiaan tuttusi lesken, jolle on saatunut tragedia menettää vaimonsa ja lapsensa noin turhalla tavalla, saavan suurtakin lohtua, mikäli naisen joka lasta ei halua pakotettaisiin pitämään se?

    Noh, kerroin sen vain että saisin kertoa oman tarinani, mitä on minun tutulleni tapahtunut.
    Ei sen tarvitse auttaa ketään.
    Ja naiset saavat tehdä valintansa itse.
    Jos abortti on ainut ratkaisu, niin minulla ei ole siihen mitään estettä. Joíhinkin tapauksiin se on järkevintä..

    Äänestä

Onneksi tässä yhteiskunnassa saa päättää omasta kehostaan.
Olen tehnyt abortin 10vuotta sitten.Minulla oli omat syyni siihen,joita en ala täällä kuitenkaan kertomaan.Olin 18 silloin.Edelleen,nyt 10vuotta myöhemmin,olen sitä mieltä että silloin tein oikean päätöksen.
En hyväksy useita abortteja,mielestäni se ei ole ehkäisykeino.Itselläni se oli ensimmäinen ja viimeinen.On hyvä että on ihmisiä jotka eivät hyväksy aborttia.Mutta kuinka moni heistä on ollut "tosipaikan" edessä?
Elämä ei aina ole niin musta-valkoista.Mielestäni on väärin kiihkoilla ja tuomita muita.Abortista jää kuitenkin jälki sieluun.Sen varmasti muistaa koko elämänsä.

Äänestä

Joko et ole ajatellut asiaa tarpeeksi pitkälle tai olet vielä niin kovin kokematon ettet tiedä kuinka paljon on ihan perusteltuja ja hyväksyttyjä syitä tehdä abortti.
On toki totta että niitä tehdään paljon ja moni voisi olla tarkempi ehkäisyssä, mutta on niitä poikkeuksiakin.
Olin itsekkin aina ennen kauhuissani kuinka paljon abortteja tehdään, mutta kun kolahti omalle kohdalle oikeen kovemman kautta, laajentui ajatusmaailma.
Eikä todellakaan ole niin, että lapsi olisi turvassa synnyttyään.On paljon niitä lapsia jotka joutuvat kärsimään aikuisten ajattelemuuden ja välinpitämättömyyden takia.
Abortti on kuitenkin niin monitahoinen asia, ettei siinä ole yhtä oikeaa linjaa.

Äänestä
  • on oikeassa;voisi olla kuin oma mielipiteeni.Tälle "emmille" heittäisin vaan terveiset:löysää pipoasi ja ala ajatella asioita useammasta näkökulmasta kuin mustasta ja valkoisesta.Taidat olla aika nuori...nuorisolla on järkeviä mielipiteitä,mutta sinä olet jo fanaatikko...eikä sinun perustelusi vakuuta ketään enempää kuin jo moneen kertaan kaluttu luukaan koiraa...

    Äänestä

  • Pihla kirjoitti:

    on oikeassa;voisi olla kuin oma mielipiteeni.Tälle "emmille" heittäisin vaan terveiset:löysää pipoasi ja ala ajatella asioita useammasta näkökulmasta kuin mustasta ja valkoisesta.Taidat olla aika nuori...nuorisolla on järkeviä mielipiteitä,mutta sinä olet jo fanaatikko...eikä sinun perustelusi vakuuta ketään enempää kuin jo moneen kertaan kaluttu luukaan koiraa...

    pihla! olet säkenöivän fiksu kommentteinesi. haukut muita fanaattiseksi - itse huudat täällä jatkuvasti ja äärimmäisen fanaattisesti omaa, oikeaa mielipidettäsi. pihla-pieni, sinä itse taidat olla vielä kovin nuori.. tai ainakin todella sivistymätön.

    Äänestä

  • ota banaani kirjoitti:

    gorilla,joka olet pihistänyt jonkun salkkumikron...sinäkin taidat olla näitä ei-aborttifanaatikkoja,joilla on suu kuolassa tarve huutaa omaa tuskaansa.Kiitos,olen kyllä fiksu ja hyvin koulutettu ja elämässäni on kaikki hyvin...oletko kade? Ja jos olen vielä mielestäsi nuori (jos kerran olet lukenut mielipiteitäni,tiedät ikäni),niin kiitos vaan...enkä ole väittänyt mielipiteitäni oikeiksi...jos osaisit edes lukea,niin tajuaisit sen.Syö banaanisi,ehkä se lievittää kateuttasi ja katkeruuttasi.Tullaan ehkä kesällä koko perhe sua katsomaan sinne Korkeasaareen...

    Äänestä

  • ota banaani kirjoitti:

    pihla! olet säkenöivän fiksu kommentteinesi. haukut muita fanaattiseksi - itse huudat täällä jatkuvasti ja äärimmäisen fanaattisesti omaa, oikeaa mielipidettäsi. pihla-pieni, sinä itse taidat olla vielä kovin nuori.. tai ainakin todella sivistymätön.

    tämä toisen mollaus liittyy aborttikeskusteluun,jota käydään...taas joku kiihkoprovoilija.

    Äänestä

Minusta kaikkea elävää tulee kunnioittaa, luonto hoitaa luonnollisella tavalla keskenmenon kautta lapsen, jos siihen on syy..ystäväni koki kaskenmenon ja tietysti laittoi miettimään asioita..Ja vaikka keskenmeno on tietenkin surullinen asia, mutta se on luonnollinen(eli;lapsi tulee jos on tullakseen)

Suren päivittäin abortoituja pieniä vauvaenkeleitä, se on niin väärin!
Riistää niin puhtaalta elämältä mahdollisuus syntyä..ja vain siksi että äidin sekava alkuraskauden mieli niin päättää.

Miltäköhän vauvasta tuntuu kun kaavitaan pois lämpimästä ja turvallisesta äidin kohdusta!?
Ja pieni elämä hiipuu pois sairaalan lamppujen loisteessa..Ajatelkaa jos teidän äitinne olisi päättänyt abortoida teidät?Teitä ei olisi..

Ei jumanntsuikka, kyseessä on oma ihana lapsi!

Itse tulin raskaaksi 17-vuotiaana, poikaystävä jankutti abortista, mutta ilmoitin että saa häipyä minun ja pienen vauvani elämästä jos se asenne jatkuisi.Nyt minulla on maailman ihanin pikkumies, rakastavat isovanhemmat, poikaystän jätin, koska hänen olemuksensa stressasi liikaa minua..Kuuntelin sisäistä ääntäni kuin sain tietää raskaudestani ja ajattelin että jos lapseni haluaa tulla nyt maailmaan niin tulkoon.
En olisi voinut elää itseni kanssa jos olisin tehnyt jotain niin moraalitonta kuin abortin.

Lapsen saanti kasvatti minua,raskaus valmisteli lapsen tuloon, opin tuntemaan pikkuiseni rytmin ja meillä oli alusta asti todellinen yhteys.

Tämä on ihanaa!Älkää luopuko tilaisuudesta olla äitejä, ja jos tuntuu että tarvitsee apua vauvan kanssa(esim.kova itkemään öisin)niin reippaasti vain apua pyytämään.Kun äiti on onnellinen niin on lapsikin(loppupeleissä)..ja abortti ei tee ketään onnelliseksi!

Äänestä
  • JOs lapsia ei halua niin huolehtikaa hyvät ihmiset ehkäisystä!Ja jälkiehkäisy ei keskeytä alkanutta raskautta, vaan estää siittiöiden tarttumisen munasoluun(jos niitä nyt ylipäänsä on päässyt naiseen..)
    Mielestäni tämä ei ole väärin, mutta se ei ole silti ehkäisykeino, vaan hätävara..jos kortsut repeävät tms.

    Mutta kun munasolu ja siittiö kohtaavat(ja hedelmöitys tapahtuu) on kyseessä jo ihmisen alku!Ja pian jo oma pikkuinen siitä kasvaapi..

    Eli jos sänkyihin koko ajan hyppiä haluttaa niin ehkäisy mukaan kuvioihin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

emmi kirjoitti:

te, jotka hyväksytte abortin, voisitteko kertoa minulle, millä perusteella pidätte aborttia hyväksyttävänä?
itse en nimittäin hyväksy missään tapauksessa aborttia. voi kuulostaa jonkun mielestä todella julmalta, mutta se on ehdoton mielipiteeni. en voi muuta kuin kauhulla ajatella, että Suomessakin hyväksytään abortit, joka päivä surmataan monta lasta ennen kuin ovat edes kerenneet syntyä. ihmiset sanovat, että naisella on itsemääräämisoikeus omaan kehoonsa. niin varmasti onkin, mutta tässä asiassa hän kajoaa myös lapsensa elämään. ihmiselämä alkaa jo siinä vaiheessa kun hedelmöittynyt munasolu kiinnittyy kohdun seinämään. jo siinä vaiheessa ihmisellä on kaikki tarvittavat "rakennusaineet" kasassa ja hän on aivan yhtä elävä kuin vaikka sinä tai minä. silti häneltä saadaan laillisesti riistää elämä. aivan hirvittävää. ei voi muuta sanoa kuin että lapsi ei näköjään ole turvassa vasta kuin synnyttyään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu