Mietityttää...

Olen niin laiha, ettei minulle tule säännöllisiä kuukautisia. Viime viikolla kuitenkin tuli jotain, minkä ajattelin olevan kuukautiset, mutta se saattoi olla muutakin. Harvinaisen kauan kesti vuotoa (muistaakseni noin viikon verran, ehkä ylikin). Yhdessä vaiheessa olin jo toiveikkaana odottamassa sen loppumista, mutta yllätyksekseni (ja harmikseni) sitä alkoikin tulla enemmän.

Nyt on hirveä masis päällä. Itken/huudan melkein joka asiasta. Olen reilusti tavallista herkempi.

Nyttemmin, miettiessäni masikseni syytä, tuli mieleen: Olenkohan tullut huomaamattani raskaaksi ja saanut keskenmenon? Kuinka todennäköistä on, että olisin?
2311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minä olin myös aika laiha kun aloimme lasta tekemään ja kuukautisia ei tullut ilman lääkitystä e-pillereiden jälkeen. Lääkäri kehoitti myös parin kilon painin nostatukseen. Paino nousikin aivan itsestään näillä hormooneilla. Lisäksi minulla todettiin monirakkulainen munasarja oireyhtymä johon sain Clomifeen lääkkeet ja nyt onnellisesti rv.25.Siis kehoitan painon nostatusta ja lääkäriä kunhan eka ainakin vuoden sauhassa yritätte! Tuosta kesken menosta en osaa sanoa...saattoi olla tuulimuna?? TSEMPPIÄ!

Äänestä
  • Ei me vielä yritetä. Kun käytän Trexania ja sen takia ei olisi hyvä tulla raskaaksi. Ihan uteliaisuuttani kyselin.
    Mutta kiitos kuitenkin vastauksestasi. Painoahan koetan saada lisää, mutta tuntuu että minulle kuuluvat kilot menevät toiselle puoliskolleni. Kunhan aika on sitten sopiva, voi jo vauvaa alkaa toivomaan. Tosin ei se kauheasti haittaisi, vaikka tulisi piankin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tytti-chan kirjoitti:

Olen niin laiha, ettei minulle tule säännöllisiä kuukautisia. Viime viikolla kuitenkin tuli jotain, minkä ajattelin olevan kuukautiset, mutta se saattoi olla muutakin. Harvinaisen kauan kesti vuotoa (muistaakseni noin viikon verran, ehkä ylikin). Yhdessä vaiheessa olin jo toiveikkaana odottamassa sen loppumista, mutta yllätyksekseni (ja harmikseni) sitä alkoikin tulla enemmän.

Nyt on hirveä masis päällä. Itken/huudan melkein joka asiasta. Olen reilusti tavallista herkempi.

Nyttemmin, miettiessäni masikseni syytä, tuli mieleen: Olenkohan tullut huomaamattani raskaaksi ja saanut keskenmenon? Kuinka todennäköistä on, että olisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu