Opiskelijaelämä

Millaista on elämä koulun seinien ulkopuolella? Pitääkö erään tuttuni lohkaisu paikkansa, että "yliopistossa ryypätään ensin kolme vuotta ja sitten havahdutaan opiskelemaan". Eli pistäkääpä siis kaikenlaista juttua tästä ns. opiskelijaelämästä, bileiden määristä jne.
187581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mä ainakin aion valmistua suunnitelluissa neljässä vuodessa ja otan opiskeluni vakavasti enkä juhli. Mä tosin en oo ikinä ollu mikään juhlija ja mua henk.koht. rasittaa aika pirusti, kun samanikäisten mielessä ei liiku muu kuin alkoholi. Onhan sitä kaikenlaista muutakin häppeninkiä koulun ulkopuolella kuin biletys, joka syö rahaakin ihan kohtuullisesti. Itse käyn lähinnä opiskelijahintaan uimassa ja elokuvissa :) Pidin kyllä tuparit lähimmille ystäville. Onhan se tietysti vähän alastakin kiinni ja koulun koosta, millaista porukkaa siellä liikkuu.

Äänestä

Itsestään se tosiaan on kiinni ja vähän siitä minkälaisessa porukassa sattuu liikkumaan. Minun aikani menee ensisijaisesti opiskeluun, koska haluan joskus valmistuakin ja sitten liikuntaan ja muuhun virkistystoimintaan. Bileissä tulee aina silloin tällöin käytyä eikä siinä mitään sen kummempaa kunhan ei vain ota sitä jokaviikkoiseksi tavaksi. Se mitä minä löysin yliopistoon siirtyessäni oli mukava kaveripiiri, josta aina löytyy joku jonka kanssa lähteä salille tai juoksemaan ja joskus kun budjetti sallii ostoksille. Ylipäätänsä opiskelu yliopistossa on minusta oikein mukavaa.

Äänestä

Kun itse olin yliopistossa niin piti kaikki maksaa opintolainalla, joten ei ollut rahaa eikä aikaa tuhlata mihinkään ryyppäämiseen. Valmistuminen on töihin meni oli paljon tärkeämpää, ja niin pitäisi olla nytkin. Jos ei ole, niin kyllä ne opintotuet ovat sitten AIVAN liian hyvät.

Äänestä
  • Opintotukea asumislisää saa enimmillään n. 400e/kk. Se on toki enemmän kuin ei mitään, jolla esim. vanhempani ovat opiskelleet. Pk-seudulla käytännössä koko tuki menee asuntoon, ruokaan ja bussilippuun. Biletyksen siis maksavat opiskelijat itse kesä- tai osaaikatöistä saamillaan rahoilla...joillain onnekkailla isukki maksaa.

    Mitään tekemätön työtön asuu uudehkossa kunnan yksiössä ja käytännössä rahaa on muuhunkin kuin punaisen lapun ruokiin, eikä kukaan ehdotakaan lainalla elämistä. Saattaa olla, että me opiskelijat saadaan liikaa, mutta työttömät vielä enemmän liikaa (heitä myös on enemmän kuin opiskelijoita).

    Äänestä

  • fabio kirjoitti:

    Opintotukea asumislisää saa enimmillään n. 400e/kk. Se on toki enemmän kuin ei mitään, jolla esim. vanhempani ovat opiskelleet. Pk-seudulla käytännössä koko tuki menee asuntoon, ruokaan ja bussilippuun. Biletyksen siis maksavat opiskelijat itse kesä- tai osaaikatöistä saamillaan rahoilla...joillain onnekkailla isukki maksaa.

    Mitään tekemätön työtön asuu uudehkossa kunnan yksiössä ja käytännössä rahaa on muuhunkin kuin punaisen lapun ruokiin, eikä kukaan ehdotakaan lainalla elämistä. Saattaa olla, että me opiskelijat saadaan liikaa, mutta työttömät vielä enemmän liikaa (heitä myös on enemmän kuin opiskelijoita).

    Älä nyt unohda, että opiskelijat saa kaikenlaisia alennuksia ja muita etuuksia. Opiskelijat pääsee halpoihin opiskelija-asuntoihin (kaikki pääsee, vaikka osa joutuukin jonottamaan), saa syödä halvalla kunnon ruokaa opiskelijaruokaloissa ja on oikeutettuja kaikenlaisiin alennuksiin esim. bussilipuissa. Opintotuki ei siis ole suoraan verrannollinen työttömien tukiin.

    Äänestä

  • kessu kirjoitti:

    Älä nyt unohda, että opiskelijat saa kaikenlaisia alennuksia ja muita etuuksia. Opiskelijat pääsee halpoihin opiskelija-asuntoihin (kaikki pääsee, vaikka osa joutuukin jonottamaan), saa syödä halvalla kunnon ruokaa opiskelijaruokaloissa ja on oikeutettuja kaikenlaisiin alennuksiin esim. bussilipuissa. Opintotuki ei siis ole suoraan verrannollinen työttömien tukiin.

    Tuohon voisi lisätä vielä, että opiskelijat saa tehdä vähän töitä ilman, että tuki vähenee. Ihan suht. tyytyväinen siis olen, mutta ei tuossa tuessa leikkaamisen varaa ole.

    Äänestä

  • kessu kirjoitti:

    Älä nyt unohda, että opiskelijat saa kaikenlaisia alennuksia ja muita etuuksia. Opiskelijat pääsee halpoihin opiskelija-asuntoihin (kaikki pääsee, vaikka osa joutuukin jonottamaan), saa syödä halvalla kunnon ruokaa opiskelijaruokaloissa ja on oikeutettuja kaikenlaisiin alennuksiin esim. bussilipuissa. Opintotuki ei siis ole suoraan verrannollinen työttömien tukiin.

    Vaikka niitä alennuksia saa, ei se opintotuki siltikään riitä elämiseen. Esim. jos vuokra on soluasunnossa 250 euroa kuussa, jää vuokranmaksun jälkeen rahaa noin 150 euroa, josta pitää maksaa bussilippu, laskut ja ruoka. Jos asuu yksiössä (edullisessa, vuokra täälläpäin 325 euroa), rahaa jää elämiseen alle 100 euroa koko kuukaudeksi.

    Biletysrahaa ei jää. Jos joku juhlii, niin siihen kyllä ei ole syynä liian hyvät tuet.

    Äänestä

  • kessu kirjoitti:

    Älä nyt unohda, että opiskelijat saa kaikenlaisia alennuksia ja muita etuuksia. Opiskelijat pääsee halpoihin opiskelija-asuntoihin (kaikki pääsee, vaikka osa joutuukin jonottamaan), saa syödä halvalla kunnon ruokaa opiskelijaruokaloissa ja on oikeutettuja kaikenlaisiin alennuksiin esim. bussilipuissa. Opintotuki ei siis ole suoraan verrannollinen työttömien tukiin.

    Varsinkin kaupungin nuorisoasunnot on todella halpoja (riippuu tietty kaupungista) ja heti amiksesta valmistuttua ja työttömäksi jäätyä lohkesi kaverillekkin tosi halpa yksiö kaupungilta. Vaikka alennuksia saa bussilipuista, niin tuilla matkusteta edes kovin usein vanhempien luokse ilman lainaa. Mielummin olisin rahallisesti kyllä työtön kuin opiskelija, mutta tulevaisuuteni on kyllä moneen työttömään verratuna jokseenkin parempi.

    Äänestä

  • Voi harmittaako, kun et itse saanut tukea? Nykyisin ei kaikilla ole kovin kova kiire töihin. Miksiköhän? Ei ole töitä.

    Ja tuo yleistäminen on aina yhtä typerää. Joku käy kaikissa opiskelijabileissä -> opintotuet pitää lakkauttaa.

    Viikonloppuna voi ryypätä (jos on varaa), viikolla opiskella.

    Opiskeluistasi taitaa olla aika kauan, sillä opintotuki on pysynyt samana 10 vuotta. Siinä ajassa inflaatio ja vuokrien nousu on tehnyt tehtävänsä. Kun lasketaan siitä muhkeasta 400 eurosta "edullisen" opiskelija-asunnon vuokra 150-500, ruoat, puhelinlasku muut, niin paljonko jää viinanjuontiin?

    Etkö maisterin koulutuksella osaa sen verran laskea, että nykyinen opintotuki riittää hädintuskin elämiseen - juhliminen hoidetaan muilla rahoilla.

    Äänestä

Itse ainakin olen ottanut lainat ja muut, bilettänyt ankarasti ja opiskellut ankarasti. Yhden kesänkin hengailin festareilla lainarahalla kun ei huvittanut mennä töihin. Elämä tylsistyy kuitenkin sitten kun on töissä niin ehtii maksella lainat pois. Vuodella on viivästynyt mun opinnot, ei tunnu missään. Onpahan mitä muistella siinä toimistokopissa sitten 35 vuotta.

Äänestä
  • se on tylsää.

    Äänestä

Lukiossa join paljon,
välivuoden aikana vielä enemmän,
ensimmäisen yliopistovuoden aikana kohtuullisesti,
toisen vuoden aikana en ole lomia lukuun ottamatta juonut ollenkaan.

Kaikki tekevät omat valintansa.

Äänestä

olen ensimmäisen vuoden opiskelija teknillisellä ja voin sanoa että meillä ainakin oli ensimmäinen puolivuotinen aika bile rikasta aikaa.. bileitä ja kissanristiäisiä oli vähintään kerran viikossa joskus kaksikin kertaa.. ei niissä ole pakko käydä ja kyllä siel voi selvinpäinkin pärjätä.. ja tuota biletystä (ainakin mulla) on sopivasti rajoittanut se että ne järjestetään tiistaisin tai torstaisin ja joskus keskiviikkoisin (olen oulun yliopistossa). Mä oon ainakin onnistunut sekä opiskelemaan rankasti että myös bilestämään rankasti, nyt vaan meinaa rahat loppuu ja pitää vähän rajoittaa.. =p
Olen myös hankkiutunut kiltani hallitukseen mikä on myös mielenkiintoista hommaa..
Eipä kai se elämä yliopistossa ole sen ihmeempää kuin mitä se ois ollu lukiossa jos kaikki ois päässy baariin..

Äänestä

Olen itse ikuinen kakara, kivaa kuluttaa koulunpenkkiä kun lapsuuden kaverit tekee kakaroita.
Bileitä on niin paljon kun jaksaa käydä, mutta joku raja siihenkin kannattaa laittaa. Kuitenkin bileistä voivat ujoimmatkin yleensä löytää seuraa, kun siellä on koolla saman ikäisiä opiskelijoita..
Olen saanut loistavia ystäviä,
mukavaa asua opiskelija-asunnossa kirpparikampoilla sisustetussa kämpässä ja köyhäillä ja ottaa ilo irti nuoruudesta. ja tietysti, opiskella, ahkerasti. Rankka työ vaatii joskus rankat huvit. Paremmin jaksaa kun on vapaa-aikaa.

Äänestä

Kyllä milestäni jonkin verran kannattaa bilettää opiskelujen ohella, koska samalla kuitenkin eletään nuoruuttaa. Kun astutaan työelämään voi olla jo perhettä jne ja bilettäminen on vaikeaa. Sillä ei kuitenkaan ole hirveesti merkitystä valmistuuko vuoden myöhemmin vai aikaisemmin. Mut kyllä sääännöllisesti kannattaa opiskellakkin, että saa tuet ja valmistuminen näyttää jokseenkin mahdolliselta. Joissain koulutus ohjelmisssa sitä paitsi voi tippua "luokalta" esim. lääkkis jos ei opiskele tarpeeksi = pääse tenttejä läpi..

Bileitä kyllä riittää ja monesti ilmaista viiniä jne. joten pienelläkin budjetilla tulee jotenkin toimeen. Aluksi yliopistossa on kaupunkisuunnistus uusille opiskelijoille ja siitä se lähtee liikkeelle. Kannattaa mennä mukaan kaikkeen toimintaa ja ainejärjestöihin niin kyllä sitä aina jotkut bileet löytyy.

Äänestä

Mä aloitin vuosi sitten tammikuussa ja kieltämättä ekat kaksi kuukautta meni bileitä kiertäessä. Kyllä se aika nopeasti on tasoittunut eli käyn silloin tällöin.

Teekkarille toki Wapun juhlinta on merkittävin ja syksyllä uusien opiskelijoiden saapuessa on useamman viikon ajan enemmän toimintaa. Teekuilla on toki saunailtoja sun muuta viikoittain, mutta samapa tuo - ihmisistä kiinni mitä tekee. Yläkerrassa mm. asuu kaksi asiaan enemmän vihkiytynyttä, jo vuodesta 1985 ja jopa osa vuodesta 1983. Tiedä milloin kaverit aikovat valmistua, ehkäpä vielä tämän elämän aikana ellei maksa poksahda ennen sitä.

Äänestä

Itse asiasta eli bileistä voisin vielä sen verran sanoa, että niitä on aika reilusti jos jaksaa ativoitua useammalla saralla (esim. ainejärjestön lisäksi osakunnassa, jotka tosin toimivat vain helsingissä). Itse tykkään käydä opiskelijabileissä, koska
a) ei maksa mitään
b) seura keskimäärin parempaa kuin baareissa (ei pintaliitäjiä tai riidanhaluisia huume/känniääliöitä)
c) vaatteet ei haise illan jälkeen röökille

Äänestä

Opiskelijaelämähän on ihmisen parasta aikaa. Itsestä on kiinni miten sen käyttää. Tasapuolisesti työtä ja huveja niin on kivaa ja valmistuukin joskus. Bileitä varmasti on tarjolla enemmän kuin ehtii käymään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Abina kirjoitti:

Millaista on elämä koulun seinien ulkopuolella? Pitääkö erään tuttuni lohkaisu paikkansa, että "yliopistossa ryypätään ensin kolme vuotta ja sitten havahdutaan opiskelemaan". Eli pistäkääpä siis kaikenlaista juttua tästä ns. opiskelijaelämästä, bileiden määristä jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu