Valmistuuko yliopiston sosiaalityötä opiskelevista vain sosiaalityöntekijöitä vaan voivatko alalla olevat työskennellä myös muissa toimissa? Millaista opiskelu alalla on?
sosiaalityö
ellu
2411
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse olen ensimmäisen vuoden sossun täti. Meistä tulee virallisesti yhteiskuntatieteiden maistereita, ja voimme suuntautua eri paikkoihin sivuaine valinnoilla. Osat päätyvät tietysti sosiaalitoimistoihin, osat sos.toimen erikoistoimipisteisiin, esim. lastensuojeluun, päihde. tai maahanmuuttajatyöhön. Mahdollisuuksia on myös hallintoon ja ulkomaille, esim Eu:hun tai YK:hon. Kaikki on kiinni siitä miten rakentaa oman tutkintonsa. Opiskelu on ollut todella kivaa, eikä mitenkään ylivoimaisen vaikeaa. Ensi keväänä on edessä harjottelu, mitä ainakin itse odotan innolla. Ja suosittelen ehdottomasti Tampereen yliopistoa..
miten onko yliopistoon vaikea päästä.itse valmistun keväällä ammattiopistossa ja ihan eri ala AMK:Ssa ja yliopistossa kiinnostaisivat. haluaisin oulun yliopistoon opiskelemaan päiväkodinopettajaksi tai AMK:n sosionomiksi. lapsiin kohdistuva ala kiinnostaa...olen pukuompelija..