Metsästäjille

'Passimies on radiopuhelimitse kertonut tiedon, jonka mukaan kohta metsän kätköistä ilmestyvän hirven saa ampua. '

-kertooko sen itselleen? Tuon kertomisen jälkeen hirvi on kyllä huitsin nevadassa.

hakeutumaan johonkin paikallisen seuran hirvijahtiin edes yhdeksi viikonlopuksi. voit sitten kirjoitella omista kokemuksista, eikä tarvitse keksiä tarinoita.

Kunnon metsästäjä kunnioittaa saalista.

Metsälläkin tapahtuu välillä ikäviä asioita; Aivan kuin tulipalojakin tulee aina olemaan.
Laukaus/laukaukset saattaa mennä saaliseläimestä kokonaan ohi tai sitten se vain haavoittavat sitä. Haavoittunutta eläintä pyritään hakemaan vaivoja säästämättä. Jäljestävä koira on siinä verraton apu.

Useimmat metsästäjät keräävät hylsyt talteen, koska niitä käytetään uudelleenlataukseen. Ampumaradalla olosuhteet on niin hyvät, että yleensä joka hylsy löytyy. MetsästysTILANTEESSA hylsyjen kerääminen ei ole läheskään tärkein tehtävä. Varvikkoon pudonneita hylsyjä on todella vaikea löytää. Kiväärinhylsythän ovat messinkiä, joten ne eivät ole siellä metsässä rumentajina ikuisesti.

Asialliseen kysymykseen asiallinen vastaus.

Passimies ei yleensä saa radiopuhelimitse tietoa, jossa seuraavan metsästä ilmestyvän hirven saa kaataa, koska se saattaa johtaa vaikka rikokseen. Seuraava saapuva hirvi saattaa olla vaikka emä, jota vasa seuraa. Passimiehen tulee tehdä päätökset aina itse, ennalta sovittujen ohjeiden puitteissa. No, tämä vaan pienenä tarkennuksena.

Kyllä saalista kohtaan on aina kunnioitusta, olipa se sitten pyy, hirvi, tai joku muu. Kaadolla tunteita on useita, innostus, ylpeys, häpeä... Samalla yleensä tulee mietittyä tekonsa oikeutusta ja kiitettyä Tapiota. Metsästäjä ei kuitenkaan ylpistele, tai kehu kaadoilla, vaan on vaatimaton ja kiitollinen.

Itseltäni ei onneksi ole vielä päässyt suurriistaa karkuun, mutta ei se ihmeellistä ole. Haavakot, tai sellaiseksi epäiultävät pyritään hakemaan ilman viivytystä, konstilla jos toisella. Haavakosta tulee aina ilmoittaa myös Poliisille. Mikäli joskus haavoitettua hirveä ei heti saadakkaan, niin yleensä muutamien tuntien sisällä kuitenkin. Olen joskus kadottanut ns. varman saaliin, pienriistaa. Se harmittaa kyllä todella paljon, mikäli saalista ei suuren etsimisen jälkeenkään löydy. Muutamat veden äärellä elävät eläimet osaavat nimittäin oikeasti "kadota".

Hylsyt ovat patruunan arvokkain, tai toiseksi arvokkain osa. Ei järkevä metsästäjä tietysti muutenkaan hylsyjä metsään jättäisi, mutta sarvonsa vuoksi niitä ei sinne varsinkaan kannata jättää. Koska hylsyt ovat uudelleen käytettävä osa (vihreiden termeillä "kierrätettävä"), niin se tietysti uudelleen ladataan yhä udestaan ja uudestaan. Toisaalta kiväärinhylsy häviää sopivaan varvikkoon kyllä liiankin helposti yhtä hylsyä saa etsiä tovin jos toisenkin, eikä niitä joka kerta löydykkään. Messinkinen hylsy ei liene sinänsä luontoon joutuessaan suurikaan vaara ympäristölleen, korkeintaan jonkun silmään pistää. Haulikon hylsyt ovat nykyisin usein muovia ja ne ovatkin sitten toinen juttu luonnon kannalta. Hylsyjä voi metsästä löytyä, huolimattomien ja/tai ajattelemattomien metsästäjien jäljiltä, sattuu niitä tilanteita missä itselläkin hylsyt on metsään jääneet, syystä tai toisesta. Tuossa haulikon hylsyjen keräämisessä Meillä metsäsäjillä on varmastikkin vielä parannettavaa, vaikka toiset jo hyvin ne talteensa keräävätkin. Perus periaatehan on ettei luontoon jätetä mitään, mikä ei sinne kuulu ja kaikki roskat viedään mukana pois.

Vaikka takana on jahtivuosia jo kolmisen kymmentä ja hirven kaatojakin melkoinen määrä, niin kyllä se metsästä näkyviin ilmestyvä hirvi aina aiheuttaa hieman juhlallisen ja kunnioittavan tunteen. Varsinkin jos sen lähestymistä voi tarkkailla pitemmän aikaa ja rauhassa, niin tunnelma on lähes harras.
Niitä tähtäimessä olleita ja ampumatta jääneitä hirviä on paljon enemmän kuin itse kaatoja. Joskus on ollut väärän lainen hirvi, joskus se on ollut liian kaukana tai luvattomalla alueella. Joskus taas vauhti on liian kova tai risuja ampumalinjalla. Näiden tapausten jälkeen menee aina tovi ennen kuin hengitys ja adreanaliini veressä tasaantuu. Jos ne ampumatta jäämiset ovat johtuneet omasta tai metsästyskaverin töppäyksistä, niin se harmittaa aikalailla. Jos taas olosuhteet ovat olleet esteenä, niin silloin hirvelle toivottaa hyvää matkaa ja toteaa oman tappionsa.
Kaikki tapaamiset hirvien kanssa ovat kyllä vaikuttavia ja säilyvät mielessä pitkään. Tapahtuivat ne sitten metsällä, muutoin luonnossa liikkuen tai liikenteessä.

Juups,kyllä sitä hirveä kunnioittaa...Ja itse koin viime syksynä tilanteen jossa emä ja vasa tulivat kymmenen metrin päähän minusta.Lupaa ei ollut ampua,joten saatoin katsella pitkään hirviä silmästä silmään.Noin viisi minuuttia tuijoteltiin toisiamme(tunsin itseni pieneksi suuren emän edessä)Emä arpoi mitä tehdä,ja otti askeleen lähemmäs,askeleen taakse,taas lähemäs ja taas taaksepäin.Sitten liikahdin,silloin emä pomppasi ympäri ja läksi niin kovaa karkuun että tanner tömisi ja sammalet lensi...Emä lähti vielä viemään vasaansa suuren hakkuu aukon yli,ja sain ihailla niiden menoa pitkän tovin.Hymyhän siinä kasvoille nousi,uljas näky.

Ja kun kaadoin hirven,(mullikka) menin kaadolle aika vaisuna ja katselin hetken sen silmiä jotka hetkeä ennen olivat vielä täynnä eloa.Mieleen nousi väkisin että eipä kauan tuokaan saanut maan päällä tallata,mutta karistin säälin harteiltani.Ajattelin että taas on turvattu sen eloon jääneille kumppaneille paremmat olot,enemmän ruokaa ja elintilaa.En voi sanoa olleeni iloinen tai surullinen.Tyytyväinen kyllä,koska hirvi kuoli yhteen laukaukseen sen kummemmin kärsimättä.

Ihan jees
Juuso Korhonen ei oo enää ei ole ollut niin ihan ok no en ole ollut jo vuosia

Dronet seuraavat hirvimetsällä hirviä ja ampuja voi päätteeltään noin 0,2 metrin tarkkuudella nähdä hirven liikkeet ja toimia sen mukaan, mitään puskissa kyttäämistä ei moderni metsästys enää ole. Saman asian ajaa kun hirvet on pieninä sirutettu, niitä on ja helppo seurata ja päättää jo metsästyskauden alussa mitkä yksilöt milloinkin ammutaan...