Minä olen jo useamman vuoden ollut mieheni kanssa. Moni asia meidän elämässämme on muuttunut, mutta silti jotkut vanhat jutut vaivaavat mieltäni. Alussa, kun aloimme seurustella oli yhdessäolo varsin vapaata puolin ja toisin. Kummallakin oli paljon omia menoja. Aikamme yhdessä oltuamme kumpikin totesimme, että enää ei ollut kysymys vain ihastumisesta ja fyysisestä vetovoimasta, vaan jostain paljon syvemmästä ja isommasta jutusta. Kumpikin tunnusti rakastavansa toista. Tässä vaiheessa minä huomasin kaipaavani jotain muutosta suhteeseen, halusin viettää enemmän aikaa mieheni kanssa. Hänen kohdallaan ei jostain syystä vaan käynyt niin, hän kävi ulkona yksin niin kuin ennenkin ja minusta tuntui usein, että minä olen hänelle tärkeysjärjestyksessä viimeinen. Puhimme myös joskus entisestä elämästämme ja entisistä kumppaneista. Minä en ole koskaan ollut mitenkään mustasukkaista tyyppiä, mutta sitten mieheni tuli sanoneeksi jotain sellaista mikä sai mustasukkaisuuteni heräämään. Hän oli nähnyt yhden entisensä (muutaman viikon suhde) kaupungilla ja keroi minulle, miten tämän naisen vartalo oli vieläkin niin täydellinen, vaikka hän oli saanut toisenkin lapsen heidän juttunsa jälkeen. Tämä kyseinen nainen oli heidän juttunsa aikana elänyt avoliitossa. Se, että mieheni on joskus hypännyt naisten sänkyyn välittämättä pätkääkään siitä onko nainen varattu vai ei oli aina häirinnyt minua. Tästä jutusta on jo aikaa, mutta se siltikin vaivaa minua toisinaan. Minusta tuntuu, että miehelleni ulkoinen olemus on todella tärkeä ja että hän ei ole tyytyväinen minun ulkoiseen olemukseeni. Hän itse väittää toisin. Minä olen ihan sopusuhtainen ja ok näköinen nainen, eikä minulla ole muuten mitään komplekseja ulkonäöstäni, kuin oman mieheni suhteen. On minulla muutakin, mutta tässä on jo niin pajon tekstiä, että palaan niihin muihin juttuihin myöhemmin. Olenko siis typerä, kun asia minua vieläkin toisinaan vaivaa? Miten ihmeessä pääsen yli siitä, että mieheni pitää jonkun toisen vartaloa täydellisenä(ymmärtäisin jos hänen mielestää vaikka jonkun mallin, leffatähden vartalo olisi täydellinen). Kerrottakoon vielä, että meillä on nykyään yhteinen lapsi ja minusta tuntuu joskus, että kelpaan hänelle vasta nyt, kun olen tehnyt lapsen hänelle. Hän sanoo asian olevan toisin.
Osaiaiko joku neuvoa
onneton
181779
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
tilanteesi kovin pahalta näytä, vaan aika normaalilta parisuhteelta se vaikuttaa.
Tosin aika lapselliselta tuntuu kertoa ex suhteen ulkonäön nykytilasta, ainakaan mitään myönteistä puolisolleen, vaikka niin olisikin.
Olen kyllä itsekin huomioinut exieni ulkoisen nykytilan, jos olen sattunut törmäämään heihin jossakin, mutta en ole niin tyhmä, että kertoisin siitä vaimolleni, mikäli ulkonäkö olisi säilynyt silmää miellyttävänä. Päinvastaisessa tapauksissa olen joskus maininnut.
Huolimatta ulkonäön säilymisestä, niin ei se suinkaan tarkoita, että vanha suhde olisi alkanut kiinnostamaan uudestaan, sehän oli vain huomio ja luultavasti miehelläsikin oli, jos hän olisi kiinnostunut hänestä muutenkin, niin silloin hän ei varmasti olisi sanonut hänestä mitään.
Elikkä turhaan murehdit sen suhteen.
Parisuhde tahtoo kehittyä usein eri tahtia, niinkuin teilläkin näyttää kehittyvän, eikä siitäkään kannata huolestua ainakaan vielä.
Täytyy sanoa että miehesi on tehnyt emämokan. Ei tuollaisia sanota omalle naiselle. Herää kysymys nauttiiko hän että olet mustasukkainen vai onko hän hieman keskinkertainen, siis variksia putoaa suusta herkästi. Anteeksi ei ole tarkoitus loukata. En pystyisi ikinä antamaan anteeksi omalle miehelleni jos hän laukoisi minulle samoin. Se asia vaan jäisi kummittelemaan alitajuntaan. Sanat eivät riitä pelkästään rakkauden tunnustukseen vaan miten kohtelet puolisoasi ja teot. Ei hyvä. Ei hyvä..
Ei siinä mitään, jos hän pitää tätä naista ulkoisesti hyvän näköisenä, se ei herättäisi mielessäni kuohuntaa, mutta hän sanoi kyseisen naisen vartaloa täydelliseksi.
Se on minunkin mielestäni ihan selvä, että suhde kehittyy eri tahtia, mutta minusta tuntuu, että hänen kohdallaan kehitystä tapahtui vasta, kun lapsemme syntyi. Tästä syystä minusta tuntuu toisinaan, että koko homma perustuu valhelle. Minä rakastan miestäni, rakastaisin ilman lastakin mutta miehestäni en jostain syystä ole varma. Minusta tuntuu, että kelpaan siksi, että olen hänen lapsensa äiti.
Eikä se että hän kehui ex:nsä ukonäköä ole ainoa syy. Kerron nyt vähän lisää ajasta ennen lasta. Kun olimme yhdessä ulkona ja mieheni näki jotain tuttujaan, hän ei koskaan esitellyt minua kavereilleen. Minä tunsin olevani todella ulkopuolinen (muutamalle kaverille, joita hän tapasi päivittäin minut oli kuitenkin esitelty), eli kun lähdettiin ulos yhdessä hän jutteli kavereidensa kanssa ja minä sain olla yksin, vaikka olinkin siinä vieressä. Esim. kerran hän roikkui baaritiskillä kolme varttia kauniin naisen kaulassa(olin jäänyt odottamaan pöytään, kun hän haki juotavaa). Tämä nainen kuulemma oli entinen työkaveri. Tästä jutusta minä vedin herneen nenään ja mieheni sitten kertoi jutelleensa työasioita ja lähteneensä sitten takaisin meidän pöytäämme, kun tämä työkaveri kehoitti häntä palaamaan takaisin pöytään. Eli mieheni roikkui kolme varttia ex-työkaverin kaulassa ja puhui pelkkää työasiaa, palasi meidän pöytäämme vasta kun ex-työkaveri kehoitti ja kaiken huipuksi mieheni käyttäyti kuin olisi ollut pois pöydästä vain pari minuuttia.
Minä kuitenkin rakastan miestäni, mutta kieltämättä asia toisinaan kummittelee minun mielessäni. Mieheni on sanonut minua rakastavansa ja nykyään usein tuntuukin siltä, joten haluaisin jotenkin päästä tästä 'kummittelusta' eroon. Tämä hänen kommenttinsa ex:stä ei kuitenkaan ole edes pahimmasta päästä niistä jutuista, jotka minua häiritsevät.
kertomassasi on huolstuttaviakin piirteitä, ainakin ex-työkaveri on tainnut olla muutakin, kuin ainoastaan työkaveri ja vaikuttaisi muutenkin siltä, että miehelläsi on ollut varsin vilkasta naisrintamalla ennen teidän suhdettanne.
Tuntuisi myös siltä, ettei hän olisi päässyt vieläkään täysin irti,ainakaan henkisesti, poikamies elämästään, ennen lasta, ehkä lapsi on saanut hänet ajattelemaan elämäänsä ja hän on huomannut, mikä on hänelle tärkeintä ja sen mukaan se olisit sinä, eli lapsi olisi saanut vain hänet huomaamaan sen.
En todellakaan usko, että kelpaat vain lapsen takia.
Kuten jo aiemmin kerroin on suhteessamme ennen lasta tapahtunut aika paljon juttuja, jotka aiheuttavat pahaamieltä vielä nykyäänkin.
Olen täällä kertonut vai muutaman kevyen jutun. Isommista en ole valmis ainakaan vielä täällä puhumaan.
Mieheni on aina väittänyt, että kyseessä todellakin oli vain työkaveri.
Ja siitä vilkkaudesta naisrintamalla, minulla on hiukan enemmän kokemusta miesten suhteen, kuin miehelläni naisten suhteen.
Se, että takana oli elettyä elämää ja että jo tiesi mitä haluaa oli yksi lähtökohta syvemmälle suhteelle.
Vaikka olemme keskusteelleet näistä menneisyyden haamuista, olemme riidelleet niistä ja vaikka minulla on kokemusta miehistäkin, jopa pitkistä suhteista, en jostain syystä ymmärrä mieheni käytöstä ajalta ennen lasta.
Luottamuspula vähän vaivaa ja mieheni selitykset eivät oikein tunnu uskottavilta.
Toivottavasti silti pääsen jotenkin yli näistä jutuista, että voisimme jatkaa yhdessä eteenpäin.
sanoa miehesi käytöksestä enenpää näillä tiedoilla, mutta tärkeitä on kuitenkin nykyisyys, joten älä vaaranna tulevaisuutta menneisyyden haamuilla, toivottavasti pystyt luottamaan mieheesi vähitellen, niin teillä on hyvät mahdollisuudet, onnistua jatkossa.
Ei siitä mieheni käytöksestä kukaan muu voi paljoa sanoa, kun minustakin tuntuu, että en oikei tiedä mikä on totta ja mikä ei.
Hän on selittänyt asioita niin monella tavalla. Mutta ne on menneitä ja yli pitäisi jotenkin yrittää päästä.
Jokainen kai tekee virheitä ja niistä pitäisi oppia. Nähtäväksi jää miten käy.
Aika taatusti hälventää näitä kipeitä muistoja, mutta eniten minua vaivaa se tunne, että koko suhde ja yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat (lapsi mukaan lukien) perustuvat valhelle. Ja minusta tuntuu vieläkin siltä, että olin kelvollinen hänelle vasta kun olin synnyttänyt hänen lapsensa.
kertomaan miksi koet niin edelleen, vai vaivaako menneisyys kuitenkin niin paljon, ettet pääse tuntemuksesta eroon?
Itsekin koen olevani vaimolle vain lapsemme isä, mutta tiedän aika tarkkaan mistä se johtuu.
Joten uskoisin ymmärtäväni, miten paljon kokemasi tunne haittaa elämistä parisuhteessa.
Sinulla tilanne voisi olla korjattavissa mikäli pystyisit selvittämään syyn siihen.
Yritä selvittää sitä minulle, niin se selviää todennäköisesti samalla itsellesikin.
Taatusti ne menneisyyden haamut vaikuttaa tuntemuksiini.
Koetan nyt selvittää vähän tilannnetta sinulle.
Heti kun lapsemme oli syntynyt, muuttui mieheni käytös, hän jätti omat menonsa minimiin ja koetti muutenkin kaikin puolin osallistua lapsen ja kodin hoitoon. Jossain vaiheessa, ennen lapsemme syntymää tunsin oloni todella epätoivoiseksi ja harkitsin jopa eroa, vaikka olinkin raskaana. Koetin silloin tehdä miehelleni selväksi, että minusta tuntuu, että hän ei rakasta minua vaan haluaa itselleen perheen. Sanoin ihan selvillä suomenkielen sanoilla, että minun täytyy tuntea olevani rakastettu ihan omana itsenäni, ilman lasta. Riideltiin paljon ja sitten taas sovittiin, mutta sitä tunnetta siitä, että olin rakastettu en saanut.
Myöhemmin kun asiasta on keskusteltu, hän sanoi olettaneensa, että kaikki on hyvin heti kun oli sovittu.
Sitten kun tyttäremme oli syntynyt, alkoi mieheni yllättäen selittää miten kaunis ja ihana minä olen. Itkua siitä vain seurasi, ei tuntunut enää uskottavalta ja peilikin kertoi jotain aivan muuta, väsynyt,kalpea nainen, jonka vartalo ei vielä ollut palautunut synnytyksestä.
Toisaalta nautin huomiosta ja koko ajan olen kuitenkin rakastanut miestäni.
Mutta sitten tulee aina muistutuksia sieltä menneisyydestä ja mieheni tuntuu käyttäytyvän ihan yhtä itsekkäästi, kuin aina ennen lasta.
Kun hän esimerkiksi lähtee ulos yksin on hän baarissa valomerkkiin asti (sanoo menevänsä ottamaan vain pari kaljaa) tai jos tulee kotiin aikaisin on ihan kaatokännissä.
Eli kun minä olen kotona lapsen kanssa ja lapsella on kaikki hyvin, ei minun tunteistani tarvitse välittää.
Siltä minusta ainakin tuntuu.
Tässä vain muutamia esimerkkejä. Toivottavasti ne vähän valaisevat tilannnetta.
koko viestiemme vaihdon läpi pariinkin kertaan ja luulen ymmärtäväni nyt paremmin, aiemmatkin viestisi.
Minusta näyttää, että kärsisit aika usein esiintyvää lapsen hankintaan liittyvästä masennuksesta, mitä miehesi ei ole saanut helpotettua, vaikka yritystä hänellä onkin ollut.
Masennuskin lienee saanut alkuunsa jo siinä vaiheessa, kun sinä et kokenut olevasi miehellesi tärkeintä parisuhteessa, jo ennen lapsen hankintaa, joten hänen vakuuttelunsa sinun tärkeydestä, eivät ole vakuuttaneet sinua vieläkään, johtuen juuri mainitsemistasi menneisyyden haamuista.
Kieltämättä vaikuttaa, ettei miesesi ole ymmärtänyt parisuhteen merkitystä, niinkuin se pitäisi ymmärtää, vaan pitää sitä eräänlaisena mukavana "harrastuksena" muiden harrastusten lomassa.
Hyvin toimivassa parisuhteessa, perhe on aina etusialla, eikä harrastukset tunnu enää mitenkään tärkeiltä, joten niissä voi joustaa helposti parisuhteen hyväksi. Alle kolmekymppisillä miehillä tälläinen on varsin yleistä, tosin joillekin se tahtoo jäädä päälle, paljon pitenpääkin.
Uskon miehesi edelleenkin pitävän sinua tärkeänä ilman lastakin, mutta valitettavasti hän ei ole pystynyt luopumaan entisistä menoistaan ja tavoistaan parisuhteenne hyväksi, sen pitäisi lähteä hänestä itsestään ja painostamalla häntä luopumaan niistä, saattaa vain vaikeuttaa hänen asennettaan parisuhteen tärkeyden huomaamiseksi.
Lapsi ja keskustelunne sen merkityksestä, ainakin hetkeksi sai hänet pohtimaan tilannettaan parihuhteessa ja sinun merkityksestä hänelle, varmaankin hän tarkoitti mitä sanoi, mutta parisuhteen arki ei tunnu hänelle vieläkään riittävän, mutta kyllä se voi jossain vaiheessa hyvinkin riittää niinkuin pitäisikin.
Sen odottelu kysyy sinulta voimia,luottamusta ja uskoa, että hän vielä muuttuu.
Mikäli sinulla on tarvetta ja halua, niin voisimme jatkaa keskustelua meilin puolella.
Esim. suomi24:stä saa postilokeron ilmaiseksi, jonka voi nimetä haluamalleen nimelle tai nimimerkille, niin keskustelua voi jatkaa kahden kesken edelleen, kuitenkin nimimerkin suojssa.
Toivoisin voivani auttaa näin edes vähän
henkisenä tukena parisuhteellenne.
Voisi sitä keskustelua jatkaa vaikka meilin kautta.
Osoite?
Mukava juttu, että olet samaa mieltä, koska silloin voi olla vielä avoimempi, kun viestien vaihto ei ole näin julkista, vaikka mimimerkin takana ollaankin. Elikkä osoite tässä,
[email protected]
Parilla kappalejaolla tylsästäkin tekstistä saa luettavamman näköisen.
En ota kantaa teidän suhteeseen sisäänsä, vaan yleensäkin ajattelumalliin, jonka mukaan on ihan kamalaa jos parisuhteessa oleva mies näkee kauniina tai jopa ihan täydellisenä jonkun muun kuin oman naisensa vartalon.
Ajatelkaas nyt vähän ennenkuin moinen ajattelumalli päänne valtaa. Ei kai parisuhteen aloittaminen ihmisen kauneuskäsitteitä mihinkään muuta. Ei parisuhteeseen aloittaminen tarkoita, että nainen muuttuu maailman kauneimmaksi edes oman miehensä silmissä.
Maailma on täynnä mitä täydellisimpiä ihmiskehoja ja kauniita kasvoja. Ei ne mihinkään katoa kun ihminen pariutuu. Eikä kauniina oleminen saa olla vain julkishenkilöiden oikeus. Ja kauneudessa silmä lepää, sille ei mitään mahda. Miksi siitä pitää tehdä kielletty hedelmä.
Miksi ihmisten on vaikea hyväksyä, että joku on itseään parempi jossakin asiassa. Ulkonäköasiassa tuollainen on jotenkin oikein korostunut. Olen itsekin nainen, mutta osaan myös arvostaa toisen naisen kauneutta. Ja sen jopa ääneen sanoa.
Kyllä minun mielestäni on ihan normaalia, että huomioi hyvännäköiset ihmiset.
Huomaan itsekin omasta mielestäni hyvännäköiset miehet ja suon saman miehelleni.
Sitä saa jopa kommentoida, että olipa se hyvännäköinen jne eikä se loukkaa.
Tässä olikin kysymys sellaisesta jutusta, joka muutenkin soti minun arvomaailmaani vastaan.
Kyse oli varatusta naisesta, jonka kanssa miehelläni oli ollut 'juttu'. Itse olen aina pitänyt periaatteenani, että en varattuna sekoile muiden kanssa ja sinkkuna en sekoile varattuihin ihmisiin ja olen todellakin pitänyt siitä kiinni.
Minulla oli myös kaksi lasta entisestä pitkäaikaisesta avoliitosta ja tämä nainen jonka vartaloa mieheni kehui täydelliseksi oli heidän juttunsa jälkeen myös saanut toisen lapsen.
Eli tunsin tulevani suoraa verratuksi hänen ex:säänsä.
Myös se on vaikuttanut minun tuntemuksiini, että hän ei koskaan sanonut mitään minun vartalostani, ei positiivista, eikä negatiivista.
parisuhteessa olevien tulisi yrittää saada sille kumppanille hyvä mieli eikä niin että kehuu hirveästi muita ja unohtaa täysin oman kumppaninsa. Kyllä toki saa sanoa oman mielipiteensä jos pitää jotain kauniina, mutta muistaa sanoa sille omalle rakkaalle ihmiselle, että tämä on mielipiteistä huolimatta tärkein ihminen hänelle.Ja vaikka sanoa että puoliso on tietysti kaunein, vaikka näkee muutkin. Me naiset varsinkin kaipaamme tällaista huomiota!!! Ehkäpä miehetkin, who knows...
pakko kertoa sulle oma kokemus... exäni oli tosi tarkka lihomisesta, ja huomautti kyllä heti jos katsoi aiheelliseksi. en ollut lihava, 169cm ja 58kg, kun hän taas kerran marisi aiheesta. sanoin, ettei kukaan kaverini ole huomannut minun lihoneen, sanovat olevan samoissa mitoissa kuin aina. arvaas mitä hän tähän??! "ne eivät olekaan nähneet sua alasti" !!! itsetunto oli kyllä sen ihmisen rinnalla aina nollassa, onneksi nykyään on toisin, ja minulla on ihana mies. kyseinen hemmo taasen jostain kumman syystä on pysynyt poikamiehenä. :-)