Minulla on akvaaroissani vihreää levää kasvien pinnalla ja kivissä & kannoissa kasvaa "tupsumaisesti" jotain levää? Levä on kuin ohutta karvaa ja nyt oli kannolle ilmestynyt matalaa kirkkaanvihreää ohutta levää. PH 6.5n. ja akvaariossa asustaa 9 neontetraa,5 seepraa ja 3 monnia.130 litran akvaario.Vaihdan veden (n.25L) 2-3:n viikon välein ja huuhdon suodattimen juoksevan veden alla samalla.Annan kaloille kerran päivässä ruuan. mitä teen väärin? muita mittauksia en osaa tehdä vedelle,eikä ole laitteita.
Apua levää!
iipu
3306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaihdat aivan liian vähän vettä ja liian harvoin. Siksi vedessä on runsaati ravinteita, jotka saavat levät viihtymään.
Normaalisti vettä tulee vaihtaa noin puolet joka ikinen viikko. Koska vaihtosi ovat olleet vähemmät, niin aloita tähän rytmiin totuttelu varovaisesti. Vaihda joka viikko vettä, mutta pienempiä määriä, vaikka tuollaiset 20% alussa ja sitten hiljalleen lisäät tahtia.
Tarvitsisit nitraatti testiä nähdäksesi paljonko ylimääräisiä ravinteita vedessä on, myös fosfaattitesti auttaa, mutta ei ole välttämätön.
Sitten lisäät samalla jotain helppoa ja nopeakasvuista kasvia, joka sitoo myös ravinteita pois leviltä. Vaikka vedensuosikki tai vesitähdikki.
Kun vedenvaihto on kunnossa ja kasveja hankittu, niin alat pitää rehuista huolta. Lannoitat ohjeen mukaan, tarkistat ja uusit lamput jos ovat yli vuoden ikäisiä, alat tutustua hiilidioksin levittämiseen jne. Viihtyvät kasvit syrjäyttävät levät.
Älä sorru kaupan myrkkyihin tai mihinkään levänsyöjiin tms. Vain ongelman syyn hoitamalla se pysyykin poissa. Kyllä se siitä.
kiitti vastauksestasi! kävin ostamassa easy test 5 in 1 testerin ja siinä oli muut ok paitsi KH oli alhanen. NO3 oli n.10 NO2 oli 0 GH oli 3-4 KH oli 2! ja PH 6.5. Mitä minä teen, että saisin arvot paremmaksi vai voiko noihin testeihin luottaa? Tarvitsenko vielä joitain muita testejä? Pesin akvaarion koristeet levästä pois ja vaihdoin samalla taas vettä. kuinka useasti uskallan vettä vaihdella,ettei kalat siitä kärsisi, koska vesi tuntuu olevan hieman vihreän sävyistä? Otin ultravioletti valon pois toiminnasta, onko siitä apua levän kasvun hidastumiselle? Sain myös kaupasta green-x merkkisen levänpoistotyynyn joka pitäisi levän pois 2kk.Uskallanko kokeilla sitä? En laittanut sitä kun pelkäsin ,että monnit kärsisivät siitä. No tässähän sitä oli taas alkuun kysymyksiä!
Kh on kyllä aika alhainen, mittaapa ihan hanaveden arvot ja vertaa niihin, voi olla että arvot laskevat akvaariossasi ja tilanne korjaantuu vedenvaihdon myötä.
Kyllä tuo testi iha hyvin suuntaa antaa, itsekin käytän myös sitä. Etköhän noilla pärjää.
Onko sinulla ultraviolettivalo vai onko se vain sellainen sinertävä lamppu? Jos ihan UV- niin ota pois vain, voi auttaa asiaa.
Vettä voit vaihtaa vaikka joka päivä, kunhan et liikaa kerralla, eli riittävän pieniä määriä. Jos hanavedessä ei ole vieraita aineita, tai kalat eivät siitä näytä kärsivän, niin vaihto on ihan turvallista.
Lue "tyynyn" käyttöohjeet ja jos sanovat turvalliseksi, niin kokeile vain, tarkkaile samalla kalojen vointia. Tuote on minulle ihan outo, joten tarkempaan en valitettavasti osaa neuvoa.
Vihreä sävy voi osittain johtua myös akvaarion laseista, nehän ovat hennosti vihertävät aina, etenkin jos valo nyt muuttui, niin sekin voi hämätä.