Johnson 70hv vm-75

Terve!

Onko kokemuksia otsikon mukaisesta peräprutkusta? Entä muista noin saman ikäisistä saman teholuokan moottoreista..? Ohjeita, vihjeitä, vikoja, kokemuksia, ym....=)
4686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jaaha,itsellä oli kolme vuotta ehkä uudempi malli.
Olikohan -78.Eipä varmaan kauheesti siitä
muuttunut.Kolmipyttynen muistaakseni oli.
Kone oli kans pitkärikinen.
Tällä hetkellä itsellä on 60 vm.84
Tuntuu siltä,et tästä lähtee tehoa saman verran,
jos ei enempää.70hv oli aika painava,mikä vaikutti
perän asentoon.Voi olla,kun käytettynä ostin,et
kaikkia tehoja ei ollut tallella.
Bensaa tuntui vievän mielestäni paljon.Muuten
aika varmatoiminen,kuten jenkkikoneet yleensä.

Äänestä

että tuohon aikaan valmistajan ilmoittamat tehot olivat aivan jotain muuta kuin koneen kyljessä oleva luku. nykyäänhän näissä koneissa saattaa olla jopa pariheppaa liikaa, kun ennen taas tehoja liioiteltiin.

Äänestä
  • Ennen mitattiin teho kampiakselilta, noin vuoden 83/84 aikoihin siirryttiin OMC:llä ilmoittamaan teho potkuriakselilta BIA-normin mukaisesti. Vanha 70:n kone voisi hyvinkin olla teholtaan samaa luokkaa kuin uudempi 60:nen.

    Vanhassa Evikassa (ennen 78 ?) taitaa olla ns sähköperä ja siksi eroa uudempiin on ainakin alakerran osalta. Uudemmat osat kuten trimmit sun muut eivät mene "heittämällä".

    Janne

    Äänestä

  • Janne kirjoitti:

    Ennen mitattiin teho kampiakselilta, noin vuoden 83/84 aikoihin siirryttiin OMC:llä ilmoittamaan teho potkuriakselilta BIA-normin mukaisesti. Vanha 70:n kone voisi hyvinkin olla teholtaan samaa luokkaa kuin uudempi 60:nen.

    Vanhassa Evikassa (ennen 78 ?) taitaa olla ns sähköperä ja siksi eroa uudempiin on ainakin alakerran osalta. Uudemmat osat kuten trimmit sun muut eivät mene "heittämällä".

    Janne

    Ei mulla ollut kuin lihastrimmi omassa.Joku
    pumppu taisi olla sitä keventämässä.Paremminkin
    hanas vastaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teemu kirjoitti:

Terve!

Onko kokemuksia otsikon mukaisesta peräprutkusta? Entä muista noin saman ikäisistä saman teholuokan moottoreista..? Ohjeita, vihjeitä, vikoja, kokemuksia, ym....=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu