Koska pitäisi kertoa lapselle, että hänen luulevansa isä ei ole lapsen isä. Ja että minulla, hänen äidillään ei ole mitään tietoa lapsen oikeasta isästä.
Tuleeko helposti eturistiriitoja lasten välillä, kun selviää, ettei ole sama isä kaikilla?
Onko jollain kokemusta tällaisesta?
Minulla neljä suloista lasta, mies, jonka kanssa erosimme 1½v. sitten ja hän pitää jokaiseen lapseen tiiviisti yhteyttä, en vain tiedä, miten käy, kun lapsi saa tietää, ettei mies ole isänsä!
Lapset ovat:
tyttö 11
poika 7
poika 6
tyttö 3
Vanhimman isä siis ei ole muiden lasten isä.
Tuleeko helposti eturistiriitoja lasten välillä, kun selviää, ettei ole sama isä kaikilla?
Onko jollain kokemusta tällaisesta?
Minulla neljä suloista lasta, mies, jonka kanssa erosimme 1½v. sitten ja hän pitää jokaiseen lapseen tiiviisti yhteyttä, en vain tiedä, miten käy, kun lapsi saa tietää, ettei mies ole isänsä!
Lapset ovat:
tyttö 11
poika 7
poika 6
tyttö 3
Vanhimman isä siis ei ole muiden lasten isä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
siis lapsi on JO 11, eikä tiedä että hänen isänsä onkin joku muu mies? Olisit kertonut aikasemmin, paha se on tehdä murrosiän kynnyksellä. Mutta ei voi myöhemmäksikään jättää.
Eräs hyvä ystäväni sai aikanaan 15-vuotiaana tietää, ettei hänen isänään pitämänsä mies olekkaan oikeasti hänen isä. Siinä oli nuoren tytön elämä aivan sekaisin! Monilta vaikeuksilta ja hankaluuksilta olisi perheessä selvitty, jos ystävälleni olisi tämä kerrottu jo aikaisemmin.
Pieni lapsi, alle kouluikäinen, saattaa ohittaa tämmöisen asian vain olan kohautuksella ja jatkaa iloisena leikkejään ja elämäänsä. Ja pitää miestä silti isänään ongelmitta, koska niin on aina ollut ja hyvä niin.
Mutta teini-ikäiselle tällainen on aina rankka juttu. Teinin maailma myllertää muutoinkin ja hän kaipaa tasapainoista perhettä jne. Kun hän saakin yht`äkkiä kuulla, ettei isä olekkaan isä, voi seurauksia vain arvailla.
Jos taas odottaa lapsen aikuisikään asti, ennen kuin kertoo, lapsi sattaa selvitä helpommalla asian yli. Mutta millä selität, miksi hänelle ollaan valehdeltu koko lapsuus?
Toisella ystävälläni on tyttö,5-vuotias, joka on vauvasta asti pitänyt isänään miestä joka ei oikeasti ole hänen isä. Tytölle on asiasta puhuttu heti kun hän on alkanut puhetta ymmärtää. Eikä ainakaan toistaiseksi mitään ongelmia ole ollut (tytön biolog.-isä ei ole mitenkään kuvioissa mukana). Tyttö kutsuu miestä isäksi, mutta saattaa esim. tarhassa kun täti ilmoittaa että "isi tuli hakemaan", tokaista ettei "Masa" kyllä oikeasti ole mun isä. Ja sen jälkeen juoksee miestä vastaan huutaen iloisesti isää!
Toki voi olla, ettei tyttö vielä täysin ymmärräkkään, mitä tarkoittaa ettei tämä "Masa" ole oikeasti hänen isänsä. Mutta uskoisin että vanhempana hänen on helpompi käsitellä asiaa, kun sitä ei ole häneltä ikinä salattu.
Vaikea tilanne sinulla. Koita kertoa mahdollisimman hienovaraisesti asiasta lapsellesi ja ole täysillä tukena tarvittaessa, kun hän itsekseen alkaa asiaa pohtia! Tsemppiä!
Apua näitä juttuja... Kyllä elämä heittää sitten vaikeita asioita ihmisten eteen! Kerro heti, mutta harkiten ja kauniisti. Kertokaa mieluiten luullun isän kanssa yhdessä, ja osoittakaa lapselle rakkautta ja turvaa, vaikka hän huutaisi mitä. Älkää missään tapauksessa sanoko, että oikea isä ei välitä lapsesta-kerro totuus. Lapselle valehtelu siirtää vain asioita myöhemmäksi. Sulla on kyllä uskomaton "uusio"perhe, huh huh. Minkä taakses jätät, sen eestäs löydät... Anteeksi suppea näkökantani, mutta en jaksa nähdä tuollaisen toiminnan olevan lasten etu-en sitten millään.
Jep! Oliko jotain mitä et ymmärtänyt? Siihen vielä uusi isipuoli mukaan kuvioihin, tai parhaassa tapauksessa useampia kokelaita ja asiat paranee. Hieno kuva vakaasta ihmissuhteesta lapsille. Tiedätkös, kunnioitan hieman vanhemmanaikaista kasvatus-, ja perheenmuodostustapaa. Pidit siitä tai et.