kannattaako töissä hikarointi?

Kannattaa tosiaan lähteä siltä linjalta, että itse elämä on muualla kuin työssä. Silloin kun työ selvästi haittaa harrastuksia, on balanssi oikea. Optimaalinen tilanne on se, kun töissä ei kartakaikkiaan voi enää olla.

Onko rahasta pula? 80 prosenttia ihmiskunnasta tulee toimeen alle eurolla päivä. Oma pääasiallinen harrastukseni on juuri tuo, että miten optimoin elämäni tuohon eurobudjettiin, ja se onkin täyspäiväistä hommaa.

"kun tälläkin palstalla ollu puhetta että ekana potkitaan ne ulos ne lusmuilijat ja osaamattomat. Varmasti näin onkin, mutta yhtälailla osaajat saa lähteä."

Get real. Kolleegat ja esimiehet kilpailevat keskenään hupenevista työpaikoista, joten taktiikkana on heittää ensimmäisellä kierroksella ulos ne, jotka olisivat suurimpia uhkia seuraavalla tuolileikkikierroksella. Meno on kuin Survivorissa, jos erotut mediaanista niin lennät.

Jos pomo pelkää fiksun vievän hänen työpaikkansa seuraavalla vähennyskierroksella niin se fiksu heitetään pihalle syyllä: "Sinä löydät tästä porukasta varmimmin uusia hommia."

Kyvytön heitetään ulos ensimmäisellä kierroksella vain jos kaikki ovat jo siihen kyllästyneet ja pomoa syyteltäisiin jälkikäteen, jos hän ei heittäisi kyseistä jeppeä ulos.

Toista kierrosta odotettaessa harrastetaan keskinäistä vittuilua ja savustusta. Jos joku kykenisi itse lähtemään ja löytämään uuden työpaikan ...

Toiseen kierrokseen mennessä on käynyt selväksi, että toiminnan marginaali on entistä enemmän pakkasella, koska ensimmäisellä kierroksella tuli potkittua pihalle se ainoa osaaja. Joten toisella kierroksella toimitaan koko yhtiön kannalta vähän järkevämmin ja silloin on joukon tyhmin ja laiskin ihan oikeasti vaarassa.

Isoissa taloissa kirves heiluu tuotteittain joten jos on väärässä organisaatiolaatikossa niin saa lähteä.

Isoissa taloissa voi tuudittautua salailuun perustuvan virtuaalitodellisuuden tuomaan turvaan. Kun oman osaston tilinpäätös on salainen ja haudattu konsernitilinpäätökseen niin ihminen ei ymmärrä pelätä tappiollista toimintaa. Kaikkihan tiedämme tarinan ex-tuotepäälliköstä, jolle kerrottiin vasta potkujen yhteydessä, että hänen edustamansa tuote ei myy.

"Harva työtenkijä on enää yritykselle ylivoimasen korvaamaton. Varsinkin kun Suomessa hyvän koulutustason takia osaajia löytyy paljon."

Suurinta osaa kova todellisuus ei kiinnosta, koska sellainen näkökulma asettaisi heidät epäedulliseen valoon: oleellista on se, kuka elättää kenet, eli kuka tuo sitä fyrkkaa taloon. Kukaan ei ole "korvaamaton", mutta joidenkin lähtö maksaa saatanasti.

Ekaks kenkäistään lusmut. Seuraavissa YT-talkoissa saavat lähteä tavikset. Ja kun sekään ei yleensä riitä, saa ainakin osa työnarkomaaneista ja kaikkensa antaneista guruista yms. lähteä. Ja mikä kiusallisinta, ei tässä vaiheessa lamaa ole enää duunipaikkoja edes näille "ylisuorittajille". Sen sijaan moni niistä lusmuista ehti pelastautua jonkin yrityksen kulueräksi ennen kuin rekrytoinnit pantiin jäihin.

Toinen juttu on sitten se, että työnhakutilanteessa lusmut tippuu, kun tositekijät iskevät samoille apajille. Myös kavereita ja suosittelijoita työelämästä löytyy, jos on hommansa hoitanut.

Tiedän yhden konsultin joka antaa pomoille kuvan että hikaroi ja todellisuudessa lusmuilee (ainakin puolta suurempaan palkkaansa nähden). Sai 'vanhana kalustona' jäädä ja itse sain kenkää.

Tosin itsekin näytin lusmulta johtuen siitä että yllämainittu ja osa omasta väestä omi hommia itselleen ja jouduin tietyllä tavoin paskaläjän asemaan.

En kuitenkaan ala konsultteja haukkumaan tämän johdosta, on heissä varmasti kunnon työmyyriäkin joukossa.

Kuitenkin, ainakin jossain firmoissa tämän hikaroinnin voi tehdä puhumalla työnteon sijaan.

Sen sijaan kannattaa jo opiskeluaikana verkostoitua. Työssä sitten hoitaa hommansa hyvin, kehittää omaa osaamistaan, käy koulutustilaisuuksissa, konferensseissa, messuilla jne, pitää yhteyttä ja laajentaa verkostoaan. Ei unohda firmasta lähteneitä työkavereitaan, vaan pitää heihinkin yhteyttä. Erityisen hyvä juttu on, jos kehittyy tunnetuksi osaajaksi myös asiakkaiden taholla.

Työtarjouksia nimittäin tipahtelee alan firmoista, vaikkei olisi aikeitakaan vaihtaa työpaikkaa. Jos omassa työpaikassa alkaa näyttää tilanne huonolta, voi ottaa yhteyttä johonkin työtarjouksen tehneeseen firmaan tai kysellä verkostoltaan mahdollisia työpaikkoja. Monastihan firmat hakevat "oikeanlaista tyyppiä", vaikkei varsinaista työtehtävää tälle vielä olisikaan. Vain osa työpaikoista tulee virallisesti haettaviksi, puskaradion kautta ostetaan osaamista, kontakteja ja "tyyppejä".

Luepa Barbara Moses: Career Intelligence jos jostain saat käsiisi. Se aika hyvin analysoi nykyajan työelämän vaatimukset ja sen miten yksilön tulisi toimia jotta pärjää.

Nyrkkisääntönä: työnantajiin ei voi luottaa, vaan jokainen on yksityisyrittäjä joka tarjoaa palveluksiaan työnantajille. Jos "tarjontasi" on kyllin hyvää, saat aina töitä, mutta liikaa ei kannata itseään yhteen firmaan kiinnittää. valitse työnantaja sillä perusteella mitä itse hyödyt ja miten se hyödyttää omaa osaamistasi ("tarjontaasi")

"Life is hard and then you die"
Dempsey