Toimiiko siellä oikeesti mikään. Ainakin varaosapuolella ja korjaamotiskillä vois olla sata kertaa parempaa palvelua. Ymmärrän että liike on uusi , mutta jättäisivät sitten kokonaan laittamatta uutta liikettä.Lohjan PP-autokaan mikään ihmeellinen ollut, mutta eritasolla kuitenkin kuin tää nykyinen.
Nummelan Delta-auto
Masa
81508
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Taitaa tuo palvelutaidon puute vaivata koko Delta-Autoa. Turussa palvelua ei saa huoltopuolella eikä varsinkaan myyntipuolella. Huollosta annetaan puhelimessa aina eri hinta-arvio huollosta kuin paikan päällä liikkeessä ja loppujen lopuksi huoltohinta on sitten vielä huomattavasti kumpaakin arviota kalliimpi.
Suosittelen kokeilemaan!
ei voi kehua myöskään Jyväskylän Deltaa. Palvelua saa, mutta laatu vaihtelee päivän tai kellonajan mukaan.
Kaikki maahantuojan valtuutetut autoliikkeet tekevät merkistä riippumatta asiakkaan parhaaksi.Olen ajanut monella automerkillä,mistään huollosta en moiti.Autoissa on eroja.
...no tässä ei sinänsä ole automerkistä kysymys, vaan asiakaspalvelusta. Miten perustella tunnelmaa mikä pavelusta jää? Itse olen asioinut monesti ed. mainitsemassa paikassa ja valtaosa käynneistä ovat olleet mielestäni asiakaspalvelun näkökulmasta heikkoja tai tyydyttäviä. Ko. seikka ei kuitenkaan vaikuta autoiluuni, jatkan Fiatilla kurvailua ja hankin varaosat mielummin muista varaosaliikkeistä.
Ilmeisesti vaadin liikaa, mutta maksavana asiakkaana uskoisin olevani siihen oikeutettu.
En mielelläni vaihtaisi automerkkiä enkä myöskään viitsisi kovin pitkälle ajella asioimaan, mutta nykytasolla oleva toiminta apkottaa harkitsemaan
jotain asioiden suhteen. Osaako joku kertoa löytyykö Lohja-Nummela alueelta pätevää ei merkkikorjaamoa Fiatille.
Ei ihan Nummela-Lohja-säteellä, mutta itse olen käyttänyt mareaa huollossa Espoonlahden autohuollossa (Fiatin valtuuttama) ja olen tyytyväinen niin hintaan kuin palveluunkin. Ko. huolto sijaitsee Kehä II varressa Olarissa.
totta puhut. Hinta kohtuullinen ja huoltoaikoja ei tarvitse viikkokaupalla odottaa ja palvelu loistavaa !
Kokeilenkin seuraavaksi varmaan sitä. Ei ainaskaan huonompaan suuntaan voi mennä.