Lääkiksestä

Osaako joku sanoa faktoja siitä, onko lääkikseen sitä helpompi päästä, mitä pohjoisemmassa se toimii? Ei tarvitse kehottaa käymään yliopistojen sivuilla. Etenkin kiinnosttaa tapaukset joissa on yritetetty ensiksi pari kertaa Helsinkiin sinne päsemättä, kun taas ensimmäinen yritys vaikkapa Ouluun on tuottanut tulosta.
4841
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tämmöinen on aivan turhaa spekulointia, eikä kukaan oikeasti osaa vastata mihin kaupunkiin tuurilla minäkin vuonna sattuu olemaan alhaisimmat pisterajat *raakapisteissä*.

Keskityt vain siihen että osaat asiat mahdollisimman hyvin; huolehdit siitä että kuulut siihen (yliopistosta riippuen) noin sadan parhaan joukkoon. Loppujen lopuksi lääkiksen pääsykoemateriaali on aika rajallinen alue, lähes ulkoa opeteltavissa. Laskutehtävätkään ei ole lukiopohjalta pahoja kunhan on hyvä rutiini.

Meet siis siihen kaupunkiin johon haluat, turha kikkailu yleensä kostautuu.

Äänestä
  • Jokaisen lääkiksen pistelaskusysteemi koepisteitä laskettaessa on erilainen, joten pisteitä ei voi vertailla keskenään, oli kyse sitten raakapisteistä tai skaalatuista pisteistä. Joten mitään yleistyksiä ei voi tehdä. Esim. Kuopioon on joka vuosi päässyt alemmilla koepisteillä kuin Ouluun, joka on pohjoisempana kuin Kuopio. Että se siitä teoriasta.

    Äänestä

  • medicinare kirjoitti:

    Jokaisen lääkiksen pistelaskusysteemi koepisteitä laskettaessa on erilainen, joten pisteitä ei voi vertailla keskenään, oli kyse sitten raakapisteistä tai skaalatuista pisteistä. Joten mitään yleistyksiä ei voi tehdä. Esim. Kuopioon on joka vuosi päässyt alemmilla koepisteillä kuin Ouluun, joka on pohjoisempana kuin Kuopio. Että se siitä teoriasta.

    Kuopio onkin ainakin pisteiden perusteella helpoimmin päästävä. Vaikeimmat olivat muistaakseni viime vuonna Helsinki, Turku ja Tampere (en muista järjestystä) jos pisteitä katsotaan. Tiedä sitten lasketaanko ne eri tavalla mutta kyllä hakijamäärissäkin on eroa suurten kaupunkien hyväksi.

    Äänestä

Eri yliopistojen sisäänpääsyprosentit vaihtelevat loppujen lopuksi aika vähän ja on mahdotonta sanoa etukäteen millaisiksi ne seuraavana vuonna muotoutuvat. Olennaista on kuinka montaa hakijaa sinun on oltava parempi päästäksesi sisään. Sitä en sitten tiedä, että vetävätkö etelän yliopistot ns. parempaa hakijamateriaalia (tämä ei ollut minun termini), joka olisi motivoituneempaa ja lahjakkaampaa. Yksi keino saada se selville olisi kenties katsoa alinta raakapistemäärää, jolla pääsee sisään valintakoekiintiössä. Arviointi on vaikeaa, koska eri yliopistot saattavat pisteyttää tehtävät eri tavalla.
Jokaisesta hakukerrasta on hyötyä lääkikseen pyrkiessä, sillä pääsykoemateriaali pysyy samana. Kolmas hakukerta olisi ehkä voinut tuottaa opiskelupaikan myös Helsingistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asiastakiinnostunut kirjoitti:

Osaako joku sanoa faktoja siitä, onko lääkikseen sitä helpompi päästä, mitä pohjoisemmassa se toimii? Ei tarvitse kehottaa käymään yliopistojen sivuilla. Etenkin kiinnosttaa tapaukset joissa on yritetetty ensiksi pari kertaa Helsinkiin sinne päsemättä, kun taas ensimmäinen yritys vaikkapa Ouluun on tuottanut tulosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu