en jaksa enää. Saamattomuutta, hirveetä väsymystä ja alakuloa ollut jo varmaan kolmatta vuotta. Olen syönyt fluoxetinia, ei muuta vaikutusta kun tunteet vähän tasottu. työskentelin tosi rankassa paikassa viisi vuotta mutta lopetin viime vuonna ja alotin opiskelun. Ei ole sitli ongelmat lähteneet, väsymys ei väisty. Syön nukahtamislääkkeitä.
Opiskelu menee päin vittua ja koko elämä sen mukana. Saan välillä raivareita avomiehelleni, eikä hän ymmärrä, luulee, että olen vain tosi ailahtelevainen.
Mikä mulla on?
Olen käynyt lääkärillä sata kertaa, eikä ne osaa tehdä/sanoa muuta kun masennuslääkkeitä määrätä!
Opiskelu menee päin vittua ja koko elämä sen mukana. Saan välillä raivareita avomiehelleni, eikä hän ymmärrä, luulee, että olen vain tosi ailahtelevainen.
Mikä mulla on?
Olen käynyt lääkärillä sata kertaa, eikä ne osaa tehdä/sanoa muuta kun masennuslääkkeitä määrätä!
Vastaukset 3
Vanhimmat
oletko ollut myös psykiatrin vastaanotolla?
oletko saanut terapiaa, eli keskusteluapua lääkityksen lisäksi?
siitäkin varmaan olisi apua.
että ensimmäiseksi vaihdat ko. masennuslääkkeen johonkin toiseen esim. seroxat tai tyystin mekanismiltaan toisenlaiseen kemiaan.
Mutta vähintään alat välittömästi syödä rasvahappoja: GLA (200mg/pvä yöksi) E-EPA:a (1-3g/pvä vaikka osittain aamulla ja yöksi). Rasvahapot ovat aliarvostettua luonnomukaista solukemiaa, jotka ovat ihmisen kokonaisvaltaiselle (eikä vähin ole aivojen osuus) hyvinvoinnille välttämättömiä.
Toki paljon muutakin löytyy, eikä liikuntaakaan pidä väheksyä. Lähtökohta on kaikessa: terve mieli terveessä ruumiissa. :)
Sanoin itseni irti viime toukokuussa työstäni, sain masennuslääkkeet ja aloitin terapian, jota kyllä jonotin ensin 3kk. Tiedän miltä sinusta tuntuu. Kaiken pahan olon keskellä mielenterveyspotilaan on jaksettava taistella hoitoon pääsystä, onneksi minulla oli avomies apuna. Nyt voin jo paremmin ja alan palaileen töihin, tosin toiseen paikkaan. Tähän asti olen levännyt (pakotin itseni siihen) ja opetellut antamaan itselleni anteeksi etten jaksa kaikkea. Kyllä tämä on ollut rankkaa enkä olisi uskonut selviäväni, mutta nyt näkyy tunnelin päässä valoa. Mene vielä lääkäriin ja koeta jotain toista lääkettä, ja vaadi terapiaa. Puhu myös avomiehellesi, se on hänellekin raskasta. Toivon sinulle kaikkea hyvää koko sydämestäni.