Täs on kaks TOSI lyhyttä novea ( jos niitä novelleiksi voi sanoa ), joten rattoisia lukuhetkiä...
Istun huoneessani tuijottaen ei mihinkään. Ihmisten säälivät katseet pyörivät päässäni. Miksi olen juuri minä ? Kuinka Jumala määräsi minut tähän epäsikiö ruumiseen ? Kaikella on loppunsa ja alkunsa, tiedän sen, mutta miksi minun elämälläni ei ole.
Kaipaan niitä aikoja, kun olin joku toinen. En tästä maailmasta. Se ei ollut näin kamala. Siellä hymyiltiin, naurettiin ja oltiin yhdessä. Nyt kaikki karttavat toisiaan. Kaikki karttavat minua.
Joskus tunnen oudon piston sydämessäni. Aivan kuin joku ajattelisi minua. Jossain kaukaa, jollakin ihmisellä pyörisi nämä samat asiat ja hän toivoisi tuntevan jonkun toisen. Joku toivoisi tuntevansa minut. En tiedä onko se mahdollista, mutta eikö sanota, että jokaisella ihmisellä on oma unelmansa.
Välillä toivon, että seuraava vastaantuleva ihminen ottaisi kiinni kädestäni ja veisi sen huulilleen. Tai koskettaisi minun kasvojani. Näin ei tule tapahtumaan. Niin kauan kuin minä istun täällä ei missään tekemättä mitään kukaan ei tule sanomaan minulle hei tai näkemiin.
Tällaiseksi minut on luotu ja tällaisena tulen pysymään. Aina siihen asti kunnes unelmani toteutuu. Kunnes tuskaa on liikaa. Ja siihen saakka, kun Tuskan voi jättää.
Rakkaus sattuu.
" Rakkauden varaan annoin kaiken ja niin
minusta tuli köyhä "
Maistelen yhä iltaisin näitä sanoja ja sen aiheuttamia unettomia öitä. Kuinka se oli totta. Kuinka painajaiseni muuttuivat liian todeksi.
Rakastuinhan minä siihen renttuun. Siihen kulmakunnan kovimpaan jätkään. Se sykäytti kaikkien sydämiä ja sai kaikkien villeimmät mielikuvituksen tuotoksen liikkeelle. Myös minun. Niin ihailin sitä salaa. Joka päivä, ilta, aamu, yö. Kaiken aikaa. Koulussa, kotona, kavereilla. Minuun sattui. Se etten voinut, enkä pystynyt ajamaan asiaa eteenpäin.
" Rakkaudesta rakkauteen "
Kun aika kului, se jätti minuun haavoja. Muistoja ja historian. Rakkaudesta tuli minulle inhottava asia ja sana. En piirtänyt vihkooni sydämiä tai muutakaan rakkauteen liittyvää. Pidin sen kaiken sisälläni ja pistin lukkojen taa. Sen takia se ehkä sattuikin niin paljon.
Kun sitten kerran puhuin hänelle. Sanoin hei ja vaihdoin kuulumiset. Hänen silmänsä sykkivät minulle. Tunsin sen varpaissani asti. Se oli satumaista. Kuin lauseke. Sinä plus minä onkin yhtäkuin totta. Tai kuten huulet plus huulet on suudelma. Kaikki johti meidät siihen kuoleman menopeliin.
Hän sanoi että ihan pieni ajo. Minä istuin kuin kiltti koiranpentu hänen viereensä ja hän painoi kaasua.
" Kuolema haastaa jokaisen jossain elämän
vaiheessa kaksin taisteluun. Mutta lopulta
me kaikki koemme sen. Toiset vain ensiksi "
Muistan ne kohtalokkaat sekunnit. Kiljuin ja itkin. Miten niin saattoi käydä juuri minulle. Maailma oli julma paikka elää. Hetken aikaa saatoin kuvitella että kaikki selviäisi. Minä heräisin ja toteaisin nähneeni kamalampaakin kamalampaa painajaista unta.
Nyt on elämäni pirstaleina. Istun ja itken. Hän ei tule takaisin. Enkä näe häntä enää. Rakkaus. Minun pelkoni.
" vahvat selviävät, heikot eivät ".
Arvostelut olis ihan kivoja....
Istun huoneessani tuijottaen ei mihinkään. Ihmisten säälivät katseet pyörivät päässäni. Miksi olen juuri minä ? Kuinka Jumala määräsi minut tähän epäsikiö ruumiseen ? Kaikella on loppunsa ja alkunsa, tiedän sen, mutta miksi minun elämälläni ei ole.
Kaipaan niitä aikoja, kun olin joku toinen. En tästä maailmasta. Se ei ollut näin kamala. Siellä hymyiltiin, naurettiin ja oltiin yhdessä. Nyt kaikki karttavat toisiaan. Kaikki karttavat minua.
Joskus tunnen oudon piston sydämessäni. Aivan kuin joku ajattelisi minua. Jossain kaukaa, jollakin ihmisellä pyörisi nämä samat asiat ja hän toivoisi tuntevan jonkun toisen. Joku toivoisi tuntevansa minut. En tiedä onko se mahdollista, mutta eikö sanota, että jokaisella ihmisellä on oma unelmansa.
Välillä toivon, että seuraava vastaantuleva ihminen ottaisi kiinni kädestäni ja veisi sen huulilleen. Tai koskettaisi minun kasvojani. Näin ei tule tapahtumaan. Niin kauan kuin minä istun täällä ei missään tekemättä mitään kukaan ei tule sanomaan minulle hei tai näkemiin.
Tällaiseksi minut on luotu ja tällaisena tulen pysymään. Aina siihen asti kunnes unelmani toteutuu. Kunnes tuskaa on liikaa. Ja siihen saakka, kun Tuskan voi jättää.
Rakkaus sattuu.
" Rakkauden varaan annoin kaiken ja niin
minusta tuli köyhä "
Maistelen yhä iltaisin näitä sanoja ja sen aiheuttamia unettomia öitä. Kuinka se oli totta. Kuinka painajaiseni muuttuivat liian todeksi.
Rakastuinhan minä siihen renttuun. Siihen kulmakunnan kovimpaan jätkään. Se sykäytti kaikkien sydämiä ja sai kaikkien villeimmät mielikuvituksen tuotoksen liikkeelle. Myös minun. Niin ihailin sitä salaa. Joka päivä, ilta, aamu, yö. Kaiken aikaa. Koulussa, kotona, kavereilla. Minuun sattui. Se etten voinut, enkä pystynyt ajamaan asiaa eteenpäin.
" Rakkaudesta rakkauteen "
Kun aika kului, se jätti minuun haavoja. Muistoja ja historian. Rakkaudesta tuli minulle inhottava asia ja sana. En piirtänyt vihkooni sydämiä tai muutakaan rakkauteen liittyvää. Pidin sen kaiken sisälläni ja pistin lukkojen taa. Sen takia se ehkä sattuikin niin paljon.
Kun sitten kerran puhuin hänelle. Sanoin hei ja vaihdoin kuulumiset. Hänen silmänsä sykkivät minulle. Tunsin sen varpaissani asti. Se oli satumaista. Kuin lauseke. Sinä plus minä onkin yhtäkuin totta. Tai kuten huulet plus huulet on suudelma. Kaikki johti meidät siihen kuoleman menopeliin.
Hän sanoi että ihan pieni ajo. Minä istuin kuin kiltti koiranpentu hänen viereensä ja hän painoi kaasua.
" Kuolema haastaa jokaisen jossain elämän
vaiheessa kaksin taisteluun. Mutta lopulta
me kaikki koemme sen. Toiset vain ensiksi "
Muistan ne kohtalokkaat sekunnit. Kiljuin ja itkin. Miten niin saattoi käydä juuri minulle. Maailma oli julma paikka elää. Hetken aikaa saatoin kuvitella että kaikki selviäisi. Minä heräisin ja toteaisin nähneeni kamalampaakin kamalampaa painajaista unta.
Nyt on elämäni pirstaleina. Istun ja itken. Hän ei tule takaisin. Enkä näe häntä enää. Rakkaus. Minun pelkoni.
" vahvat selviävät, heikot eivät ".
Arvostelut olis ihan kivoja....
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oli hyviä. Minä tykkäsin. :)
Niin, eli kiitos =)