Toisaalla keskustelemme "Jäähyväiset aseille"
kun kuulin Kaunialan sotavammasairaalan vaikeuksista. Laitos tuli itselle taannoin tutuksi kun siellä oli kuntoutuksessa veteraaneja, joita kävin tapaamassa. Kuljetin sinne ja kotiin. Laitoksessa oli paljon tuttuja töissä. Hämmästelen.
Itse olen kymmenien tuhansien muiden tapaan sotaorpo, äitini oli sotaleski, sotainvaliideja ja naapureina paljon siirtolaisia, joille omat tilat hankittiin. Sotakorvaukset maksettiin vaikka sodankäynti oli maata köydyttänyt.
Nyt on vain runsas kymmenentuhatta sotien veteraania jotka tarvitsisivat asianmukaista hoitoa, kuntoutusta ja inhimilliset elämisolosuhteet. Hyvinvointiyhteiskunnalla ei ole mukamas varaa maksaa kunniavelkaansa.
Mihin menemme, mitä pitäisi tehdä?
kun kuulin Kaunialan sotavammasairaalan vaikeuksista. Laitos tuli itselle taannoin tutuksi kun siellä oli kuntoutuksessa veteraaneja, joita kävin tapaamassa. Kuljetin sinne ja kotiin. Laitoksessa oli paljon tuttuja töissä. Hämmästelen.
Itse olen kymmenien tuhansien muiden tapaan sotaorpo, äitini oli sotaleski, sotainvaliideja ja naapureina paljon siirtolaisia, joille omat tilat hankittiin. Sotakorvaukset maksettiin vaikka sodankäynti oli maata köydyttänyt.
Nyt on vain runsas kymmenentuhatta sotien veteraania jotka tarvitsisivat asianmukaista hoitoa, kuntoutusta ja inhimilliset elämisolosuhteet. Hyvinvointiyhteiskunnalla ei ole mukamas varaa maksaa kunniavelkaansa.
Mihin menemme, mitä pitäisi tehdä?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kipeää tekee ja hävettää, kun ajattelee mitä vielä elossa olevat veteraanit näkevät, kun korulauseiden lävitse nykyistä elämän menoa katselevat: kansallisomaisuuden hävittämistä, maaseudun autioittamista, kaupunkien slummiutumista, työttömyyttä, sosiaalisten turvaverkkojen purkamista, leipäjonoja, kaduilla juopottelevia lapsia, masentuneita ja alkoholisoituneita aikuisia... Tämänkö takia he taistelivat?
Mihin menemme, mitä pitäisi tehdä, kysyy Hajupoika? Hyvä kysymys, todella tärkeä kysymys. Ei ole vaikea arvata, mihin tätä menoa olemme menossa ja pitkälle jo päässeetkin. Se on päättymätön surujen tie. Mutta mikä neuvoksi? Sitä minä en tiedä.
Suomen poliitikot ja päättäjät nämä asiat on tähän pisteeseen vieneet.
Syynsä on myös äänestäjillä. Nykyinen sukupolvi ei ole nähnyt pulaa eikä puutetta ja näin ollen äänestävät sitä joka on kaunein ja komein.
Ehkä Hajupojallakin olisi mahdollisuuksia pärjätä kansanedustaja vaaleissa. Hänhän on kehunut olevansa kaikista komein.
"Rikkaalta ei puutu kuin rahaa", sanottiin ennen.
Tuntuu kuin tänä yltäkylläisyyden aikana yleinen piittamattomuus lähimmäisistämme olisi tullut lähes kaikessa kovin yleiseksi.
- Mitä se minulle kuuluu, katso itse eteesi.
Sen ensi kertaa kuullessani ajattelin, että onneksi me ihmiset emme enää ole tuollaisia.
On pakko todeta kuin laulussa:
- Muuttuuko ihminen...
Ollessani seitsentoistakesäinen oli kurssimme lehden kronikassa: "P...poika puhuu politiikkaa, kelpais vaikka eduskuntaan." Se olisi ollut hyvin mahdollista heti vaalikelpoisuuden saatuani seuraavissa vaaleissa - onniko oli etten lähtenyt mukaan yrittämäänkään.
Yhteisten asiain hoitaminen ei ole helppoa sellaiselle, joka ei osaa hoitaa edes omia asioitaan !
Kunniavelan maksujen jättäminen "rästiin" ei anna hyvää kuvaa päättäjistä.
otit hyvän ja tärkeän asian puhheeksi.
televisiosta tuli juuri ohjelmaa veteraaneista. minustakin on ihan järkyttävvää et puhutaakaan, ettei rahat riitä veteraanien hoitoon ja huolenpittoo. se on suur häpeä.
millaisia ihmisiä eduskunnassa oikee on.koko kansanedustajien joukko on nyt epäonnistunut valinta,koska pähkäilevät rahojen kanssa tällaisessa asiassa.
butjetissa pitäs ensin tärkeys järjestykses jakkaa rahat. ja sota veteraanit kuuluu siihe etujoukkoo.
minnuu jo harmitti ko ministeri puhhuu rahapulasta veteraaneille hymyssä suin, minust siin on niin totinen paikka,et hymyillä voip vasta ko sotaveteraanit on hoiettu, niinko kuuluukin.
siel ei tämän päivän kansan edustajat istuis jos suomalaiset ei olisi olleet niin urheita.
sodan aikana suomen kansa osoitti suurta yhteen kuuluvuutta ja uhrautumista. kotirintamal tehtii paljo rintamamiehille,kudottii vaatetta,lähetettii paketteja,tuntemattomat kirjotteli sotilaille ja rohkasi heitä. taiteilijat kävivät vaaroista huolimatta esiintymässä rintamalla.
kansa antoi omistamansa kultan ,jopa vihkisormukset valtiolle, aseitten ostoon.jokkainen auttoi toistaan oli yhteishenkeä.
mutta nyt asiat on unohtuneet. polvi joka nyt on päättämässä ei tiiä mitä kunniavelka on.
se on suur vahinko, se on moraalinen häpeä tämän päivän päättäjille ja koko suomelle. ei suomalainen olekkaan ennää niin rehti ku maine on ollut.
jos päättäjät ei tunne vastuuta mite sitä voip vaatii tältäkää sukupolvelta. kukkaa ei tee maan hyväks mittää, jokkainen aattelee vaan itseään ja rahhaa. siin kansanedustajat näyttää esimerkkii toiminnallaa.
tehhää pimmeetä töitä,veroja kierretää niin paljo ko mahollista. butjetin teoskii pitäs olla vähä mukana moraalii kyl sen on kulettava rahan kans rinnakkain.
kysyt mitä pitäis tehhä. veteraanit ei kyllä pysty tekemää ennää mitää ,hyö on jo senverran sairaita, kyllä se on muun kansan vaa puhuttava asiasta.
kirjotettava lehtii ja oltava kansanedustajien kimpussa jatkuvasti,mutta sehän siin on et aika käyp vähhii.
mistä sitä tietää ketä äänestää ennää. eihä heistä kukkaa ole sotaveteraaneja vastaa tietenkää, mutta kuka heist sais jottain aikaseksikin.
mie äänestäsin sellasta miestä tai naista,puolueel ei ole vällii,kohan olis niin sitkee ja meluava et syntyis tuloksiikin sotaveteraanien hyväksi.
Senora,
hienoa etä tuot väriä tälle aneemiselle palstalle. Huomasin taanoin kun virittelimme hieman poliittista keskustelua "koeäänestyksin."
Huomasin valveutuneisuutesi hetimiten.
Poliittinen toiminta on niin monimutkaista touhua
ja vaatii aivan omalaatuista silmää jotta kykenee
ajamiaan asioita luotsaamaan oikeaan suuntaan.
Yksin härkäpäisesti jotain asiaa ajaessaan joutuu ennen pitkää huomaamaan olevansa yksin eikä asiat ole menneet ollenkaan siten kuin haluaisi.
Se on kädenvääntöä, lehmäkauppojen tekoa.
Yleinen äänekäs mielipiteiden esittäminen saattaa ainakin vaalien edellä johtaa jonkinlaisiin tuloksiin.
Muistan kuitenkin joskus 1970-luvun alussa kun poliitikot ryhtyivät huutokauppaan eläkkeistä.
Jokainen lupasi pikkuisen lisää - tehtiin päätöksiäkin, jotka jouduttiin sitten - kait vaalien mentyä peruuttamaan.
Eräs kunnioitettu kansanedustaja, ministeri ratsasti keskioluella ja "äidinpalkalla".
Kysyin häneltä:
Nostetaan lapsilisät oikealle tasolle ja ne verolle, joka tasoittaisi kun rikkaat maksaisivat etuudesta enemmän veroa joka tasoittaisi...
Ei mitenkään sopinut.
Orvokki sai äänivyöryn; keskiolut jäi kauppojen hyllyille, äidinpalkka haudattiin hiljaisuudessa.
Saada nähdä miten käy tämän Kaunialan sotavamma sairaalan kanssa nyt. Painetaanpa mieleen ,kun
Hyssälä lupasi pikaisesti tartuttavan asiaan.
Sekin on tietysti totta että veteraanijärjestöillä on suuret materiaaliset omaisuudet. Kyllähä niitä pitäisi jo ehkä rueta realisoimaan rahaksi.
Saattaa olla että kymmenen vuoden kuluttua ei laitoksia tarvita enää niin paljon.
Siitähän on ollut keskustelua että niitä laitoksia pyrittäisiin käyttämään nykyisille eläkeikään tuleville ihmisille kuntoutus laitoksena. Sekin muutos pitäisi rueta toteuttamaan pikku hiljaa ,ettei yht´äkkiä ole tyhjiä laitoksia. Niin onkin tehty jo esim. Peurungassa,jossa kuntoutetaan vammaisia ja työ kykyisiäkin veteraanien rinnalla.
Olen jututtanut veteraania ja kuntoutus asia taitaisi olla kunnossa,mutta muita puutteita elämisen kanssa vielä on.
Eihän kuitenkaan ole oikein että nykyajan viisaat ihmiset antaisivat mennä niin tärkeä laaitoksen konkurssiin.
Ihmetellyt olen mýöskin sitä ,että joka vuosi pitää kerjätä rahaa sotainvaliideille ja veteraaneille.Panen omasta puolestani aina niihin keräyksiin rahaa,mutta pahalta tuntuu ,ettei muuten saada asioita kuntoon.
toiset sannoo et sotaveteraani yhdistyksel on omaisuutta, eikö sitä pitäs muuttaa rahaks ja kuluttaa se heille, jotka viel on avun tarpeessa ja elossa.
minust ei penniikää saa jäähä tähteeks, ko viimenen mies lähtee, heille yhdistys on perustettu ja heiän ettee kaikki pittää käyttää.
ihmiset jotka on sinne rahhaa antaneet ovat sen tarkottanneet heiän hyväks käytettävän, eikä sijotuksii jotka jääp elämää heiän jälkee.
siel on tietysti finassi miehet jotka hoitaa raha asioita,ja jos ne on hyvin sijoitettu hyö ei raaski luopuu niistä.
mutta minust kirjanpito pitää näytää 00 euroo,ko viimistä viiää.
jossain asias pittää sannoo napakasti mielipitteensä, eikä kierellä ja kaarella ja tämä on sellanen asia. siks mie sanonkin näin suoraa.
Jalmari sai myös kutsun yks vuos kuntous laitoksee, en vaa muista mihin se oli. hänel ko poistettii lonkasta sirpaleita ja poskesta alko tulla esille itestää, niin sen jälkee tuli kirje, että hää pääsis johonkii laitoksee, tais olla viikon pari viikon hoitoon.
mutta eihä hää sellasee lähteny. ilmotti vaa et menköö hyö, kelle se on tarpeellisempi. samoin teki yks metsästys seuran mieskii, ei hääkää lähteny.
oisha se jalmarillekii hyvvää tehny loma, sitä ko hänel ei koko elänsä aikan ollu. mutta ei tainnu semmosesta välittääkää.
niin on ollu varmaa monen muunkin kohalla,miehet on kärsineet ,eikä paljoo valitelleet enne ko kunto on mänt niin alakanttiin ja toiset on puuttunut asiaan.
Minäkin tiedän hyvin niukasti elävän sotaveteraanin joka ei lähde kuntoutukseen. Elelee mökissään ja ruokkii lintuja ja oravia.
Hän on myös terve kuin pukki.
Eipä semmoista miestä auta väkisinkään kuntoutukseen viedä. Veteraani järjestöt ja Lions
Glubilaiset ovat laittaneet mökkiä kuntoon ja tekivät tynnyri saunan hänelle.
Mieheni on soiton kautta tullut hänelle tutuksi ja käy katsomassa joka viikko ja vie hänelle aina herkkuja. Tämä mies kun on perso herkuille.
Oma isäni kävi yksin ja yhdessä äidin kanssa kuntoutus laitoksessa .
Ja eli viimeiset 3 vuotta kokonaan veljes kodissa.
Hän ja me lapset olimme erittäin tyytyväisiä hoitoon ja kaikkeen mitä siellä talossa touhuttiin.Isäkään ei yöksi jäänyt meille vaan halusi yöksi "kotiin".
Siellä oli henkilökuntaakin per miestä kohti enemmän kuin tavallisissa vanhainkodeissa.
Kävin siellä monta kertaa viikossa ja aina oli yhtä mukava käydä.Ilmapiiri oli hyvä.
Toivoisin niinkuin me kaikki ,ettei veteraanien tarvitsisi kärsiä ainakaan hoidon enempi kuin muussa puutteessakaan.
tuo on tietyst totta mitä sanot,ei siel eduskunnassa yks ihminen mittää pysty päättämää,ja monast oma puolue pannee hänet hiljaseksi.
siin pitäskii olla senverran sutki ihminen,että ossaa saada ihmisii mukaan.ihmisen pitäs olla lempee ko samarialainen, mutta tarpeen tullen ovela kuin käärme.;)
pitäs olla hyvvää pataa jonkun lehtimiehen kanssa,vähä maasuttaa ja antaa juttuja lehtee.
sitte ko tullee asia mitä pittää saada käsittelyyn,eikä muut ole halukkaita, sillo vaan lehtimehen juttusille ja asia päivän lööppiin.
kansan tietosuutee ko saap asian ,mikä on heille eduksi, kyllä hyö tulee kansanedustajan puolelle, niinhä se vennamokin vetos aina kansaan aikanaa että ,kyllä kansa tietää.
niinhä tämä halmekin sai äänii sellasen määrän ko vetos kansaan. vaik ollaa mitä mieltä hyvänsä hänestä, niin totuus on kuitenkin että hää oli aikamoinen ääniharava.
sitte oon sitä mieltä että on paljo turhii etusuuksii mitä pitäs poistaa. ihmiset ei yritä niin paljoo ko kaikest maksetaan työkykysille ihmisille. Vanhukset, lapset ja sairaat on eri asia.
yks mikä minnuu ihmetyttää kovasti on lomalta palluu raha.
sehä pantii sen takia, ko yhtee aikaa ihmiset lähti ruotsii töihi tai muualle ,sillä saatii ihmiset loman jälkee tulemaa takas työhön ja sen piti olla vaan väliaikanen ratkasu.
ja nyt se on tullu jäädäksee. sekin vaikuttaa yrittäjän hommiin,hää ei pysty palkkaamaan ihmisii töihi, ko kulut on niin suuret.jos heiän kuluja pienennettäs tulisi varmaa muutama työpaikka lissää.
mutta niinhä se on ,jos yks etu on annattu vaik väliaikasesti, niin sitä on vaikia saaha pois.
onha tääl suomes suht koht hyvin,ettei täällä nälkää kuole.
ainahan on korjaamisen varaa. ja kaikissa korjaamises ko ei tarviis niin monimutkasii ratkasuja pienenmilläki sais paljo aikaseks.
niinko sinun lapsilisä ehdotus.
no, helppohan se on täält lämpimäst tuvast tietokonneen ääressä järjestellä asioita,kovaa hommaa se heil on, niin monel kansan edustajlla onkin sydämmestä ottanut.
etten mie sitä virkaa ottais vaik maksettas taivahia.
heippa taas
Miehet nuo sodassa kauhuja koki
joskus peloissaan äitiä hoki
moni kuoli tuskissaan siellä
mutta heitä on suuri joukko vielä
Annetaan heille valtion tuki
meidän ois hoidettava tää kunniahuki
mutta herrat kahmii itselleen rahaa
ja viettää elämää todella pahaa
eivät he veteraaneja mieti
heillä on mielessä muut vietit
pitää saada huvilarahat
ja maksaa velat pahat
kas kun rahaa tulee paljon sulle
ei siitä halua antaa muille
kultaisia kädenpuristuksia annetaan
ja obligaatioita kotiin kannetaan
se on maailman laki
ei herra herran varpaille kaki
tämä edelläkäyty keskustelu. Olen itse ollut sotasairaalassa apusisarena (n:o 939) joten olen oikeutettu kuntoukseen. Pari kertaa olen ollutkin ja kyllähän se virkistää, mutta sitä kuntoutusta pitäisi omatoimisesti harrastaa koko ajan jos mieli pitää itsensä kunnossa. Tällähetkellä on mietintämysssyn alla hakeako jälleen vai ei. Olen jättänyt jo monet hakukerat väliin.
Jos menee kylpylään on oltava kunnossa, sillä niin kova "hoitokuuri" on menossa että ellei sellaiseen ole tottunut niin siihen uupuu.
Hieman paradoksaalista mutta totta.
Edelläolevat puheenvuorot ovat kylläkin ihan oikeita ja totta, mutta olen tavallaan jäävi siitä kirjoittelemaan.
Kiitos kuitenkin veteraanien puolesta huomaavaisuudesta.
Ihan ääneen purskahdin nauruun, kun luin kohdan hoitokuureista. Muistin sukulaismiehen sanat, kun he palasivat vaimonsa kanssa kuntoutuslomaltaan ja kysyin kuulumisia: "Sinne kidutuslaitokseen ei toista kertaa mennä, jatkuvasti piti ehtiä johonkin, ei ollut hengen rauhaa!"
Vastapainoksi: Isäni oli sotainvalidi ja oli aina erittäin tyytyväinen saamiinsa kuntoutusjaksoihin.
Parhaana pidän veteraanien yhteenkuuluvuuden tunnetta, vaikka he jostain syystä ovat jakautuneet kahteen tai joka useampaankin valtakunnalliseen järjestöön.
Kanssakäyminen on heidän keskuudessaan tiiviimpää kuin yleensä myös muissa harrastuksissa.
Uimahallissa on tiettyjä aikoja jolloin he tulevat ja nautin siitä turinoinnista heidän kanssaan.
Kun joku on poissa kerran kaksi niin kohta aletaan kysellä, jotta mitähän sille Kuustaalle kuuluu ja päätetään, että joku piipåahtaa katsomassa ellei muuta tietoa ole.
Eräs asia on ikääntymisen tuomat vaikeudet.
Asumisolot ovat usein hyvin puutteelliset ja kaipaisivat kovin kohentamista.
Se vaatii joltain läheiseltä asiaan paneutumista, koska he itse eivät edes niitä halua saati että pyytäisivät tai vaatisivat. Ateriapalvelu ja siinä yhteydessä pienent asiointiavut ja kuljetukset myös yhteiskunnan asia.
Hyvä tahto ja pienet avut ja palvelut tuovat myös
antajalle hyvää mieltä. Naapurini itsekin iäkäs mumma käy päivittäin tapaamassa ja hoitamassa
erään veteraanin taloutta eikä koskaan halua mitään korvausta.
Kylpylälomat voi kokea eri tavalla jos on elänyt erilaisissa olosuhteissa.
Yleensä invaliideilla on jokin sodassa saatu elimellinen vamma ja he saavat hoitoa jatkuvasti joko avo- tai laitoshoidossa ja sillätavalla ovat tottuneet kuntoutukseen. Sensijaan tavallinen tallaaja, jolla on takanaan vain kova ruummiillinen työ eli hyötyliikunta ei ole tottunut yhtäkkiseen kokonaisvaltaiseen hoitojaksoon kuntosaleineen, hierontoineen ja sen sellaiseen. Kun äkkiä siihen rääkkiin joutuu niin voimillehan se ottaa.
Tiedän miten vaikeata on vanhemmille ihmisille muutokset - itsellekin. Juuri sain taas pienen vinkin, että voisin muuttaa toiselle paikkakunnalle. Aikanaan ikääntyvän äitini kanssa sain tehdä pitkään ennenkuin muutto onnistui.
Eräs vanha pappa oli lähtenyt omille teilleen, muistiongelmia ym. Soisin hänen pojalleen, mitä tehdä. Pitkään maanittelin tuloksetta.
Soitin kotiini, ja emäntä sanoit:" Tulukaa kahville Jussin kanssa, leivon juuri uutta pullaa." Kerroin isä-Jussille teveiset.
- Joo, mennähän vaan H:n luo kahville....
otti lakkinsa ja niin mentiin..
Monesti olen tämän esimerkinomaisena tapauksena kertonut. Miten helppoa onkaan kun osaa vetää juuri siitä -
oikeasta narusta.
Isäni oli Kaunialassa useita eri jaksoja. Aluksi kuntoutuksessa, myöhemmin pitempiä aikoja hoidettavana ja aina vain lyhempiä jaksoja kotona.
Kaunialassa oli hyvä hoito, oli hyviä hoitajia, vaikka eivät kaikki. Vaikka laitoshoito ei voi verrata kotona asumiseen, Kaunialassa isällä kuitenkin säilyi itsemääräyssvalta. Aamulla odotettiin, jos oli ollut uneton yö, niin kauan, että isä jaksoi nousta ja sitten vasta autettiin aamutoimissa.
Alkoholia sai myös nauttia.
Isä kuolikin Kaunialassa. Sain pitää häntä kädestä hänen kuolessaan, mutta ei minusta ollut siinä hyötyä, pelkäsin yhtä paljon kuin isä.
Isän keskenjäänyt konjakkipullo jaettiin potilastovereiden kesken
Sain muutaman vuoden aikana tutustua näihin laitoksiin juuri siksi. että kävin tapaamassa ystäviäni. Härmässä ja Peurungassa oli hyviä juttutuokioita. Veteraaneilla on ollut suuri tarve alkaa kertoa. Omaa pitäytymistä keskusteluissa "häiritsi ysein tanssit. Varsinkin "mantamyrskyt."
Papat ihmettelivät kun olin jatkuvasti lattialla. Toidena iltana taas ihmetyksen syy oli, miksi et tanssi. Kerroin, että kun naiset hakevat niin siitä ei saa mie kieltäytyä - kun oli miesten "haku" niin usein jäin juttelemaan "pappojen kanssa". Olosuhteeni ovat nyt muuttuneet etten enää ole niin tiiviisti saanut olla mukana.
Toivon, että kun suinkin on mahdollista niin käykää tapaamassa heitä. Älkää jättäkö vanhuksia yksin.
Tehkää vaikka tikusta asiaa.
Katselin Elina Sanan haastattelua ja sain kimmokkeen jatkaa. Sotiemmae veteraanit ovat vaienneet puhumasta sodan kauhuista, mutta aivan viime aikoointa tarve purkaa itseään on tullut aina vaan pakottavammaksi. Nyt uskon, että moni haluaa kertoa kuin "testamenttinaan" sitä kuormaa, jota ovat joutuneet kantamaan ¨lähes koko ikänsä jopa yli kuusi vuosikymmentä.
Kirjoittakaa ja kerätkää muistiin niitä heidän muistojaan kun siihen vielä on mahdollisuus.
Ne ovat ainutlaatuisia, itse koettuja.
Moni voi olla helpottunut kun saa kertoa, olkaamme kuulevin korvin ja näkevin silmin.
Puhuitpa asiaa. Mieheni oli pitkän linjan sodan käynyt eli siis molemmat sodat. Alkuvuosina, mennessämme naimisiin, hän kertoi minulle tapahtumista jotka totisesti olivat karmeita ja niinpä hän alkuvuosina usein heräsi tai herätin painajaismaiseen ääntelyyn.
Myöhempinä vuosina se jäi ja samalla hän ei enää halunnut puhua sodasta mitään. Jos aseveljet aloittivat sodasta puhumisen hän vaikeni tai poistui paikalta. "Olen sotani sotinut" hän sanoi lyhyesti ja se sai riittää.
Pitäiskiöhän minun todellakin merkitä ne kauheimmat tarinat muistiin.
Älä tee sitä!
Jos miehesi halusi
vaieta asiasta ja unohtaa
tee sinäkin samoin.
Historia on sitä varten
mistä voi tutkia ken haluaa.
Meillä 3 kaatunutta,2 vieressä
pelastunutta,eivät hekään
halua että niitä juttuja
enää puidaan.