Pinni haukotteli syvään. Hän niisti nenänsä farkkutakin taskusta löytämäänsä nenäliinaan ja laski kätensä stop- napille. Kuljettajan yläpuolelle syttyi taulu: "Pysähtyy ".
Raitis ilma tulvi vasten Pinnin kasvoja. Satu-Mari tuli sivutieltä häntä kohti ja heilautti tuttavallisesti kättään. Pinni nyökäytti päätään kaivaen housujensa taskusta tupakka-askin ja sen perään ikivanhan mustan Goltin. "Sori, et kesti ", Satu läähätti uupuneena, mutta Pinni kääntyi ympäri piittaamattomasti. "Mennään Vilpertille ", hän kivahti kuin suutuksissaan. Satua oli helppo höynäyttää. "Se kaiken uskova sekoboltsi ", Pinni ajatteli mielessään ja hymyili puhaltaessaan nenän kautta sauhuja.
Vilpertti oli omaa luokkaansa. Sen mustat hiukset oli yleensä lyhyillä saparoilla ja niissä kastanjanruskeissa silmissä häilähti pilkettä. Pinni oli tuntenut Vilpertin vasta kaksi vuotta, mutta tunsi hänet paremmin kuin kukaan muu. He olivat ystäviä, vaikka Pinnistä välillä tuntui, että meneillä oli jotain suurempaa. Se tunne kesti aina korkeintaan viikon.
Harmaa tiilitalo häämötti mäen takana. Satu juosta hölkötti Pinnin perässä tämän harppoessaa liidan suuria askeleita. "Onks sinne pitkä matka ?" Satu kysyi viidettä kertaa. Hän pyyhki tuskan hikeä otsaltaan ja yritti pitää hengityksensä tasaisena. "Toi talo ", Pinni mutisi ja viittoi taloa kohti. Satu nyökkäsi ja laski nöyrästi katseensa maahan.
Rappukäytävään asti saattoi kuulla Vilpertin kitarasoolon. "Siistii ", satu henkäisi heidän pimpottaessaan ovikelloa. Postiluukku oli sotkettu tussilla ja Vilpertti oli kirjoittanut kuivuneen mustan tussin päälle valkoisella maalilla: "Väinämöinen a lá V ". Musiikki lakkasi ja askelten töminän jälkeen Vilpertti avasi oven kulmat kurtussa. "Moi !" se kuitenkin sanoi pirteämmin. "Terve, tultiin moikkaan ", Pinni naurahti ja heitti kenkänsä eteiseen.
"Moi ", Pinni huikkasi Vilpertin bändikavereille Mastolle ja Neposelle. "Moi ", pöydän ääressä istuva tyttö hymyili. Pinni nielaisi tyhjää ilmaa. Hän kääntyi tyttöä kohden ja tunsi piston sydämessään. "Moi Dina ", Pinni kähisi ja kävi istumaan Vilpertin sängylle. Dina istui häikäisevänä keijuna sirosti toinen jalka toisen päällä. Hänen valkeat, tosin blodatut, hyvin huolletut hiuksensa laskeutuivat tasaisesti olkapäille ja yli. Dinan jäänsiniset silmät olivat kauniin pienet ja juurisopivan lähekkäin. Hänen ruumiinrakenteensa oli hieman roteva, muttei häiritsevä. "Ainekin hänellä on etuvarustusta ", Pinni ajatteli asian hyviä puolia. Hän tiesi, ettei Dina ollut sielläl pelkän huvin ja viihteen vuoksi. Hänen ja Vilpertin välillä oli ollut säpinää jo pitkän aikaa, mutta Pinni oli ajatellut sen olevan vain ohi menevää. Vilpertti oli hänen.
"Kuka ottaa mustikkamehua ?" Vilpertti kysyi ovenraosta. Hän kurkottautui kääntymään Dinaa kohti, joka pudisti viehkeästi päätään ja hymyili paljastaen koko valkean hammasrivistönsä. "Mä otan ", Pinni kiljaisi ja Vilpertti repesi nauruun. "Okei, muista, et sulle tulee a lá Vilpertti sitte ", Vilpertti naurahti hieman kuivasti ja hävisi takaisin keittiöön. Joka kerta, kun Pinnin katse osui Dinaan hän tunsi kateuden kiristävän pipoaan. Hän muisti omat smaragdin vihreät isot silmänsä ja pikimustat hiuksensa, jotka oli pätkityt ja Vilpertti tyylisesti pienillä saparoilla, lautamaisen olemuksensa ja pienen takamuksensa. Joka kerta ajatellessaan itseään hänen teki mieli sivaltaa viilto syvälle Dinan ihoon.
Raitis ilma tulvi vasten Pinnin kasvoja. Satu-Mari tuli sivutieltä häntä kohti ja heilautti tuttavallisesti kättään. Pinni nyökäytti päätään kaivaen housujensa taskusta tupakka-askin ja sen perään ikivanhan mustan Goltin. "Sori, et kesti ", Satu läähätti uupuneena, mutta Pinni kääntyi ympäri piittaamattomasti. "Mennään Vilpertille ", hän kivahti kuin suutuksissaan. Satua oli helppo höynäyttää. "Se kaiken uskova sekoboltsi ", Pinni ajatteli mielessään ja hymyili puhaltaessaan nenän kautta sauhuja.
Vilpertti oli omaa luokkaansa. Sen mustat hiukset oli yleensä lyhyillä saparoilla ja niissä kastanjanruskeissa silmissä häilähti pilkettä. Pinni oli tuntenut Vilpertin vasta kaksi vuotta, mutta tunsi hänet paremmin kuin kukaan muu. He olivat ystäviä, vaikka Pinnistä välillä tuntui, että meneillä oli jotain suurempaa. Se tunne kesti aina korkeintaan viikon.
Harmaa tiilitalo häämötti mäen takana. Satu juosta hölkötti Pinnin perässä tämän harppoessaa liidan suuria askeleita. "Onks sinne pitkä matka ?" Satu kysyi viidettä kertaa. Hän pyyhki tuskan hikeä otsaltaan ja yritti pitää hengityksensä tasaisena. "Toi talo ", Pinni mutisi ja viittoi taloa kohti. Satu nyökkäsi ja laski nöyrästi katseensa maahan.
Rappukäytävään asti saattoi kuulla Vilpertin kitarasoolon. "Siistii ", satu henkäisi heidän pimpottaessaan ovikelloa. Postiluukku oli sotkettu tussilla ja Vilpertti oli kirjoittanut kuivuneen mustan tussin päälle valkoisella maalilla: "Väinämöinen a lá V ". Musiikki lakkasi ja askelten töminän jälkeen Vilpertti avasi oven kulmat kurtussa. "Moi !" se kuitenkin sanoi pirteämmin. "Terve, tultiin moikkaan ", Pinni naurahti ja heitti kenkänsä eteiseen.
"Moi ", Pinni huikkasi Vilpertin bändikavereille Mastolle ja Neposelle. "Moi ", pöydän ääressä istuva tyttö hymyili. Pinni nielaisi tyhjää ilmaa. Hän kääntyi tyttöä kohden ja tunsi piston sydämessään. "Moi Dina ", Pinni kähisi ja kävi istumaan Vilpertin sängylle. Dina istui häikäisevänä keijuna sirosti toinen jalka toisen päällä. Hänen valkeat, tosin blodatut, hyvin huolletut hiuksensa laskeutuivat tasaisesti olkapäille ja yli. Dinan jäänsiniset silmät olivat kauniin pienet ja juurisopivan lähekkäin. Hänen ruumiinrakenteensa oli hieman roteva, muttei häiritsevä. "Ainekin hänellä on etuvarustusta ", Pinni ajatteli asian hyviä puolia. Hän tiesi, ettei Dina ollut sielläl pelkän huvin ja viihteen vuoksi. Hänen ja Vilpertin välillä oli ollut säpinää jo pitkän aikaa, mutta Pinni oli ajatellut sen olevan vain ohi menevää. Vilpertti oli hänen.
"Kuka ottaa mustikkamehua ?" Vilpertti kysyi ovenraosta. Hän kurkottautui kääntymään Dinaa kohti, joka pudisti viehkeästi päätään ja hymyili paljastaen koko valkean hammasrivistönsä. "Mä otan ", Pinni kiljaisi ja Vilpertti repesi nauruun. "Okei, muista, et sulle tulee a lá Vilpertti sitte ", Vilpertti naurahti hieman kuivasti ja hävisi takaisin keittiöön. Joka kerta, kun Pinnin katse osui Dinaan hän tunsi kateuden kiristävän pipoaan. Hän muisti omat smaragdin vihreät isot silmänsä ja pikimustat hiuksensa, jotka oli pätkityt ja Vilpertti tyylisesti pienillä saparoilla, lautamaisen olemuksensa ja pienen takamuksensa. Joka kerta ajatellessaan itseään hänen teki mieli sivaltaa viilto syvälle Dinan ihoon.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.