?
Ihan ensiksi, itse olen "lievästi" :) ylipainoinen.
Televisiota eilen katsellessani, siellä haastateltiin jotain tutkijaa tai professoria. Katselin ja kuuntelin haastattelua ns. sivusilmällä, joten korjatkaa jos ymmärsin väärin. Kaveri totesi, että yhtenä keinona kansalaisten ylipainon vähentämiseksi voitaisiin laatia vero. Veron peruste olisi se, että ylipaino aiheuttaa yhteiskunnalle kustannuksia lisääntyvien sairauksin muodossa. No, onhan tätä väläytelty kai aikaisemminkin.
Jos nyt kuitenkin mietitään ihmisen koko elämänsä aikana yhteiskunnalle aiheuttamia kustannuksia. Lihavuushan liitetään yleisesti sokeritautiin sekä sydän ja verisuonitauteihin. Kuitenkin aika harvoin ihminen laitetaan ennenaikaiselle eläkkeelle näiden sairauksien vuoksi. Ainoat merkittävä lisäkustannus ovat siis lääke ja terveydenhoitokustannukset. Toisaalta niitä kompensoi ylipainoisen keskimääräistä lyhyempi elinikä. Siitä johtuen yhteiskunta vastaavasti säästää eläkekustannuksissa. Väitänkin, ettei ylipainoinen tule yhteiskunnalle yhtään sen kalliimmaksi kuin normaalipainoinenkaan. Saattaa olla jopa päinvastoin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllähän läskivero ois tässäkin maassa paikallaan. Niin paksua rasvaa ollaan kasvateltu ympärillemme.
Mutta onhan se tosi asia, että läskit naiset on todella ruman näköisiä. Hävettää katsella omiakin kuvia ennen laihtumista. Ei voi kuin ihmetellä miten saamaton älykääpiö sitä olin. Tein kerran päätöksen aloittaa normaalin ihmisen ruokavalion ja liikkumisen, ja se riitti. Ei sitä mitään aineenvaihduntaongelmia löytynytkään vaikka vuosia olin sillä itseäni puolustellut.
Ensimmäinen homma päätöksenteossa on karun totuuden myöntäminen. Siitä se laihtuminen alkaa.
"Kyllähän läskivero ois tässäkin maassa paikallaan. Niin paksua rasvaa ollaan kasvateltu ympärillemme."
Mihin tuo vero perustuisi?
Toisaalta, jos vero tulisi, eikö olisikin mukavaa huomata seuraavassa punnituksessa kilojen salakavalasti palanneen, ja että sinutkin pantaisiin verolle. Eikös se vähän niin ole, että itse laihduttaminen ei ole niin kovin vaikeaa vaan sen saavutetun painon pitäminen. Taisit mainita muuttaneesi ruokavaliota ja lisänneesi liikuntaa, mutta hups. Asiat usein luisuvat käsistä niin, ettei sitä edes huomaa. Näin kertovat tilastot.
Minä tunnen monia todella upean näköisiä lihavia ihmisiä. Tunnen myös laihoja ja erittäin laihoja ihmisiä, jotka ovat kyllä karmean näköisiä.
Mikä olis sellainen verotettava kiloraja? Pelkkä kiloraja ei kyllä varmaan riitä, sillä monet ihmiset ovat lihaksikkaista, jolloin pelkkä paino ei voisi olla kriteerinä.
ylipainovero on tyhmä ajatus.Itsekin terveydenhuoltopalveluja muusta syystä kuin ylipainosta käyttäneenä hyväksyn sen,että me kaikki panemme rahamme=veromme kekoon,että julkinen terveydenhuolto yltäisi KAIKILLE ihmisille.Karmeaa ajtella,että joku tietty ihmisryhmä jätettäisiin ilman hoitoa tietystä syystä,esim. ylipainosta.Ylipainoisetkin maksavat veroja samalla tavoin kuin me muutkin,kykyjemme ja tulojemme mukaan.
Mieluummin roskaruoka verolle. Tosin normaaliruuallakin lihoo, jos syö enemmän kuin kuluttaa, mutta usein lihominen johtuu kaljasta, makkarasta, karkeista, sipseistä yms. ei niin oikeasta ruuasta. Eihän tupakoitsijoitakaan veroteta, vaan tupakkaa.