Rakastunut onnettomasti mutta silti onnellisesti..

Oon ollut kerran ennen rakastunut(?), mutta siitä ei ajoituksen vuoksi tullut mitään ja pääsinkin yli kyseisestä tyypistä n. puolessa vuodessa(niin paljon kun nyt yli voi päästä..). Sitten sain uuden työpaikan eikä kestänyt kauan kunnes huomasin minulla olevan enemmän kuin kaverillisia tunteita työkaveriani kohtaan..Itse olen 20, "kohde" 25. En ole koskaan seurustellut vakavasti, sillä en ole koskaan tavannut ketään, jonka kanssa kaikki olisi ns.loksahtanut kohdalleen(em. ajoitus ja henkisellä tasolla)

No, nyt tiedän varmasti olevani rakastunut, ja ongelma on suurempi kuin viime kerralla; hän on naimisissa. Eli en voi koskaan saada häntä ja näyttää hänelle tunteitani ja todellakin tuntuu etten koskaan tule haluamaankaan ketään muuta..hyvin yksinkertaista, siis. (tiedän, tiedän, olen nuori enkä todellakaan ainoa lajiani..laiha lohtu)

Olen kuitenkin todella onnellinen että olen tavannut kyseisen henkilön, jolla on aivan *mielettömän* ihana persoonallisuus (ottaa aina toiset huomioon, hauska, rento, aito, fiksu, aina 'läsnä'...)ja joka saa minut yrittämään olla parempi ihminen. Tiedän olevani aidosti rakastunut koska haluan hänen tietävän tunteistani vaikka hän onkin varattu ja olisin sataprosenttisen varma että hänellä ei ole minkäänlaisia romanttisia tunteita minua kohtaan..Haluan hänen yksinkertaisesti tietävän miten mahtava ja erikoinen hän on, koska hän ansaitsee sen. Ja ennen kaikkea haluan hänen olevan onnellinen. Kuten mies 'Love actually'- elokuvassa tunnusti rakkautensa varatulle naiselle: 'Let me say,
without hope or agenda,just because it's Christmas -and at Christmas you tell the truth-
to me, you are perfect..'

Kliseistä mutta totta: on se rakkaus vaan niin ihanaa vaikka sen takia joutuukin joskus kärsimään helvetisti.
Kiitti kun luit.
0789
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Love actually kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu