Tässä yöllä vain mietin että miten te lestat saatte aikanne kulumaan kun lähes kaikki mukava on kiellettyä,tv:n katselu,tanssi,ravintolaillat,elokuvat,muotinäytökset ym.millä ihmeellä saatte aikanne kulumaan mahtaa olla yksinäistä.
Lestojen ajankulu
tietoa
141334
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
...murehtinut, että mistä saisin aikaa, jotta voisin olla enemmän kotona perheen kanssa ja lasten kanssa. Oispa kadehdittavaa laatuaikaa maata sohvalla ja katsoa televisiota sen sijaan, että tekisi perheen kanssa jotain yhteistä kivaa.
Tekemistä on paljon enemmän kuin aikaa ja siksi pitää karsia tekemisiä, jotta ei tärkein eli koti ja perhe jää laiminlyödyksi.
Monena iltana viikossa pidetään ilta-kyliä, eli vieraillaan toistemme tykönä, tai sit on sählyn peluuta ja lentopalloo, tai sit luetaan kirjaa ja onhan niitä seurojakin ke, la ja su iltoina.
Toisinan pitää ihan päättää, et nyt pidän semmosen hiljasen päivän, makaan vaan sohvalla ja luen.
Itse asiassa, mä en koe menettäväni mitään, kun ei oo telkkaria. Nyky maailmassa on koko ajan enemmän ja enemmän syrjäytyneitä ja yksinäisiä ihmisiä, joilla ei ole minkään laista ystävä verkostoa.
Oliskohan tähän syy se, että ihmiset makoilevat kotona katomassa tv:tä..? Mä ennemmin elän elämääni, kuin seuraan toisten elämää sohvalta käsin.
Nuo muut "kielletyt" jutut taas..
Mitä järkee, mitä hauskaa siinä on, et juo ittensä niin tolkuttomaan kuntoon, ettei aamulla muista illasta mitään? Mä en oo ikinä nähnyt siinä mitään hauskaa, vaik en oo aina uskovainen ollutkaan! Tai sit tanssiminen..:d Heh.. mitään huvittavamman näköistä ei ookkaan..:D
Aika huvittavaa, muuten, et nää kysymykset aina osoitetaan lestadiolaisille, kun helluntalaisilla on näiden lisäksi vielä tupakointikin pannassa..:)
Me katsomme TV:tä valikoidusti ja valikoimatta, seilaamme netissä ja suuri osa aikaa menee kyläillessä ja kutsujen emäntänä. Ihan vaan oleilu on kivaa, lueskella kaikenlaisia lehtiä. Niitä hankin kirppiksiltä. Naisena koen että perushuusholli vie aikaa, kaupassakäynnit, pyykki, tiski yms.
Aivan samat sanat. Ei sitte mitään lisättävää.
Mutta jotain sanoakseni voisin vaikka sanoa, että meillä on viikolla yhteisiä hengellisiä tilaisuuksia, kyläiltoja, ym, urheilua ym, sunnuntaina seurat. -TERVETULOA!
ps.tupakointi ei kannata.
kaitsee kotona sisaruksiaan! Siinä sitä työtä onkin ihan riittämiin ja liikaakiin!
Ei enää kerkee hiihtolenkillekään, sillai ettei ne kunnan taholta jo sammuttais valoja sieltä ladulta. Eilenkin kerkesin hiihtään vaan 4.5km, kun valot sammu. Oli senverran outo reitti, että lopetin siihen kierrokseen. Luisto oli vuoden parasta. Otti pannuun kun ladulle oli sentään 10km ajomatka ja olin vaivalla saanut lapset petiin ja vielä vaimolta luvan.
...tuota TV:n katselua kieltää. Eiköhän se ole jokaisen oma omantunnon asia mitä sieltä katselee, jos TV onkin? Aika kuluu aivan samanlain kuin muillakin. On varmaankin monella paljon harrastuksiakin kuvaamataito, käsityöt, musiikki, lukeminen, liikunta yms. Monella on työ ja koulukin. Välillä sitä vain miettii, että mistä sitä aikaa saisi enemmän, että ehtii harrastusten, työn/koulun, kotihommien lomassa ystäviäkin tapaamaan. Ei siinä kuule paljon ehtisi TV:tä katselemaankaan. :)
...
se on rattoisaa!
lasteni kanssa!
ja utelen ajankulukseni toisten asioita ja kyselen niitä esim suomi24.fi foorumeilla kun ei ole muutakaan tekemistä!
Lessulan väki muodostanee Suomen laajimman ja syntisimmän rikollisverkoston, jolla liikkeen sisällä on automaatti syntien anteeksiantoon.
Anteeksianto edellyttää syntejä. Niitähän riittää.
Lasten vajeentaminen raskausaikana (joka 4. lapsi syntyy niin vammaisena, että on vanhemmilleen hyvätuloinen eläkeläinen ennen leikkikouluikää) ja tiedon hankinta ja myynti kaikki heille vain liiketoimintaa, liikkeen ulkopuolisia kutsutaan kuonaksi ja kaikki tapahtuva glorioidaan liikkeen edun mukaan tapahtuvaksi. Lojaalisuus lahkoa kohtaan on suurempi kuin lojaalisuus lakia kohtaan, liike on levittäytynyt oikeuslaitokseen, poliisiin, syyttäjälaitokseen, ulosottoon, lääninhallituksiin, kaupparekistereihin, maistraatteihin, kuntien hallintoon, vakuutusyhtiöihin, valtioneuvostoon ja luonnollisesti lähes kaikkiin niihin suuryhtiöihin, joilla ei ole toimivaa ja päivitettyä lessuntorjuntaohjelmaa.
Lestadiolaisyritykset tunnistaa siitä, että niillä on toimialanaan liikkeenjohdon konsultointi ja kuljetuspalvelut, täytyyhän 12 henkilön pakuille löytää bensalaskun ja huollot maksava yritys. Liikkeenjohdon konsultointi on sitä, että eri viranomaisten palveluksessa olevat liikkeen jäsenet keräävät tietoa, jota myydään halukkaille ja kiinostuneille ostajille, kuten esimerkiksi Profes-Yhtiöt kauppasi KOP:lle SYPpiä koskevia tietoja ja vastaavasti SYPille tietojaan KOPista ja Postipankista 1990-1991.
Lapissa lestadiolaisilla on ollut erään sieltä tulleen sosiaalityöntekijän mukaan tapana käyttää seksuaalisesti hyväkseen yhteisöstä valittuja päävammaisia tyttöjä ja poikia ja asiaan puuttunut sosiaalityöntekijä sai asiasta ilmoitettuaan jopa tappouhkauksia ja menetti työnsä. Vanhoillispedofilia on liikkeen sisällä hiljaisesti hyväksytty ja niin käräjäoikeudet kuin hovioikeudet suhtautuvat asiaan omituisen ymmärtäväisesti sikäli kun asiaa koskaan saadaan poliisitutkintaan, kuten mm. Kokkolan tapauksessa, jossa alaikäisen pojan hyväksikäytöstä epäiltyyn rehtoriin kohdistunut tutkintapyyntö häväsi poliisissa.
Sittemmin ilmeni että niin tutkintapyynnön hävittänyt komisario kuin rehtorikin kuuluivat paikalliseen rauhanyhdistykseen, toinen ollen sen puheenjohtaja ja toinen rahastonhoitaja.
Pääkaupunkiseudulla katoaa tai muuttuu päivittäin lukuisia asiakirjoja aivan samasta syystä jopa oikeusasteissa.
Espoossa lestadiolaisten liikemiesten tekemisistä tehdyt tutkintapyynnöt yksinkertaisesti katoavat tai eräs lessukomisario päättää jättää asiat tutkimatta. Samana päivänä kun teet lestadiolaisliikemiehestä tutkintapyynnön on se jo hänen tiedossaan. Samoin vuotaa ilmiselvästi oikeuskanslerinvirasto.
Keskustaa puuhevosena käyttäen ovat nyt vallassa.
Vae Victas.
Onko sinulla, Röh, peiliä?
Kirjoituksesi oli törkeä. Siinä oli herjausta ja muita rikollisia aineksia, ellet kertonut itsestäsi.
seurustelen, urheilen lenkkeilemällä, kuntosalilla, uimassa ja HIIHDÄN ja RULLALUISTELEN SAUVOJEN KANSSA!!!, opiskelen.. vielä hetken, käyn töissä, yritän kokata erilaisia ruokia, sisustan, käyn kirppiksillä ja kahviloissa ja tapaan ystäviä ja matkustan...
Nautin elämästä. Jostakin kun minäkin saisin vielä aikaa ostettua lisää...