hyasintti

Tekeekö jouluna kukkineella hyasintilla mitään eli voiko kesäksi laittaa maahan tai jotain?
5703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Luepa tämä!!

Joulukukat jatkokasvatukseen tai kierrätykseen
Päiväys: 14.12.2001 08.59
[ Tulostusversio ]

Kukkien tehtävänä on olla kauniita, tuottaa iloa katsojilleen, luoda tunnelmaa, kestää vain aikansa ja useimmiten sen jälkeen kuihtua pois. Moneen muuhun joulun lahjaan verrattuna kukat ovatkin siitä käteviä, ettei niitä kerry pöydille ja hyllyille pölynkerääjiksi kasapäin vuodesta toiseen.

Muutamat joulun kukista saattavat niin haluttaessa muodostua hyvinkin pitkäikäisiksi tuttavuuksiksi. Helpoin uudelleen jouluksi kukitettava kasvi on ritarinkukka, joka hyvällä hoidolla vain komistuu vuodesta toiseen. Kukinnan jälkeen kuihtuneet kukkavarret poistetaan ja kasvia hoidetaan kesään saakka viherkasvien tavoin. Kesäksi ruukun voi nostaa parvekkeelle tai istuttaa puutarhaan, ja jättää luonnon armoille. Syksyllä lehtien jo kellastuessa sipulit otetaan sisälle, katkaistaan kuihtuvat lehdet, ja sipuli varastoidaan kuivana vaikkapa jääkaapin alalaatikkoon pariksi kuukaudeksi. Ennen uudelleen istutusta sipulin juuristoa liotetaan yön yli vedessä, ja sipuli istutetaan taas ruukkuun. Ruukku saa aluksi olla pari viikkoa vaikkapa lämpimässä pimeässä komerossa, ja kun uusi kukkavana työntyy sipulista esiin, voi ritarinkukan tuoda taas paraatipaikalle olohuoneeseen.

Jos haluaa haastavan monivuotisen joulukukan, voi yrittää joulutähden uudelleen kukittamista. Joulun mentyä kasvia hoidetaan muiden kotikukkien tavoin aina syksyyn saakka. Joulutähti pitää lämmöstä ja runsaasta valosta, ja kasvaakseen se kaipaa myös vettä ja ravinteita. Joulutähden ylimmät lehdet värittyvät vain, kun yö on päivää pidempi. Siksi syyskuulla joulutähdet tulee nostaa vähintään 12 tunniksi vaikka täysin pimeään komeroon tai lämpimään varastoon, jotta värittyminen pääsisi alkamaan. Pimennystä jatketaan muutaman viikon ajan niin kauan, että ylimmät vihreät lehdet alkavat näyttää väriä. Tämän jälkeen joulutähden voi pitää vaikkapa olohuoneen pöydällä, jossa värittyminen jatkuu. Jos pimennys ei tuotakaan tulosta, joulutähdestä saa hauskannäköisen viherkasvin.

Joulukaktus on kiitollinen kukkija. Se saattaa kukkia kaksi, jopa kolmekin kertaa vuodessa, sillä se virittyy kukkaan herkästi. Kukinnan jälkeen joulukaktusta kannattaa kastella ja lannoittaa, ja sen jälkeen antaa vain olla. Reipas kuivuminen ja lehtien nahistuminen on vain eduksi. Jos vielä kasvin voi pitää viileässä, mutta mielellään valoisassa paikassa joitakin viikkoja, syntyvät uudet nuput versojen päihin varmimmin. Ne puhkeavat litteiden versojen päistä muutamien viikkojen kuluessa sen jälkeen, kun kaktus on päässyt takaisin lämpimään ja sitä on alettu kastella.

Tulilatvan kukittaminen onnistuu samoilla pimennysvinkeillä kuin joulutähti, mutta se kannattaa pitää huomattavasti joulutähteä kuivempana. Tulilatvakin on mukavan näköinen viherkasvi, vaikkei se kukkisikaan. Hyasintin jatkokasvattelua ei kannata kokeilla, sillä samasta sipulista on turha odotella uutta kukkaa seuraavaksi jouluksi. Kukkapenkissä tosin sen saattaa saada kukkimaan tulevina keväinä, jos sipulin saa säilymään hengissä kesään saakka.

Atsalean jatkokasvattamisessa on tärkeää muistaa kastelu pari kolme kertaa viikossa. Kesäksi atsalea kannattaa siirtää ulos puolivarjoiseen paikkaan, mutta sitä pitää kastella ahkerasti. Atsalearuukku nostetaan syksyllä sisälle hyvissä ajoin ennen ensimmäisiä halloja, ja jos kaikki on mennyt oikein, kukkanuput ovat jo silloin näkyvissä.

Mutta jos uudelleen kukittaminen ei oikein houkuttele, pääsee joulukukista kätevästä eroon joko kompostoimalla itse kasvin ja mullan, tai palauttamalle ne luonnon kiertoon biojätekeräyksen kautta. Muovi- tai saviruukku kannattaa ottaa talteen, sillä sitä voi käyttää itse. Kannattaa myös seuraavan kerran kukkakaupassa tai puutarhamyymälässä asioidessaan kysyä, olisiko heillä käyttöä ruukuille.


Lisätietoja: Kauppapuutarhaliitto p. (09) 7288 210
WWW:
Julkaistavissa:

Äänestä
  • Sainpa edellisvuotisen hyasintin kukkimaan myös tänä vuonna.
    Ei tosin mikään "komistus", mutta kukkipa kuitenkin... =)

    Äänestä

Minä olen kanssa vähän hyasinttifriikki juuri niiden ihanan tuoksun ja nätin kukinnon vuoksi. Olen parina vuonna saanut ihan ikkunalaudalla ne kasvamaan viherkasvina ja siirtänyt sitten kesällä kukkapenkkiin. Kasvavat hyvin kesän yli mutta seuraavana keväänä niitä ei enää ole. :(

Äänestä
  • Hyasintin sipulit kannattaa istuttaa eteläseinustalle ja noin 15 cm:n syvyyteen maan pinnasta, ettei ne talven aikana palellu.

    Äänestä

Mä oon laittanut joka kevät joulun hyasintin sipulit maahan ja kukkivat kauniisti eteläisellä seinustalla samoihin aikoihin kuin narsissit ja tulppaanit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiinu kirjoitti:

Tekeekö jouluna kukkineella hyasintilla mitään eli voiko kesäksi laittaa maahan tai jotain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu