on kaikenlaisia parisuhteeseen liittyviä palstoja pullollaan nää netit, mutta ne tulvii vain pettämisiä ja pettämättä jättämisiä...
nyt kun meitä on jo jokunen..( ei Jaska =),MS-hemmo liikkeellä, olisi kiva kuulla jonkunlaista avausta aiheesta MS ja parisuhde.
tautihan rassaa oikein urakalla niitä, jotka joutuvat katsomaan sivusta kompurointejamme, ja pinnakin on välillä aika tiukalla, kenellä minkin asian vuoksi.
Seksi on yhtä tärkeää, ja sen harrastaminen poistaa spastisiteettia, joka on aikamoinen ongelma ajoittain. Olisi kiva kuulla jotain rakentavaa kommenttia asiasta, jos nyt joku uskaltautuu moiseen huimaan heittäytymiseen...
Tällä kertaa toivon, että tämä meidän ikioma hautausurakoitsijamme ja kuolemanennustajammekin muistaisi,että jopa me sairastavat nautimme siitä ja sen tekemisestä täysin siemauksin...
Mikä onkaan parempi spastisuuden poistaja kuin kunnon läheisyys ja hellyys sen oman kullan kainalossa, varsinkin kun oma kulta tiedostaa ne rajoitukset joita sairaus väistämättä tuo aikanaan kaikille, myös tietenkin meille, ei välttämättä aikaisemmin, mutta tekee homman vähän erilaiseksi.
Kertokaapas kokemuksistanne, onko rassannut parisuhdetta ja jos, niin miten, ja minkä keinon löysitte avuksi, vai päättyikö parisuhteenne eroon sairauden takia.
Itselläni on lapset jo tehtynä, ja aikaa kahdenkeskisyytenkin jo on, onnellisia olemme, mutta olemme käyneet kovan kamppailun, hakiessamme kaikkea sitä tukea,mitä laki lupaa, vaan kunta ei pidä... aikoinaan, kaiken sen kanssa, jonka diagnoosi tullessaan toi.
Hän on todella uhrautunut kaikin puolin saadaksemme ne palvelut, joita meille lain mukaisesti kuuluu, josta nostan miehelleni hattua, jaksamisensa tilanteessa on pienoinen ihme.
Mutta miten muilla, olisi kiva tietää , jo siksikin,että useita vasta diagnoosin saaneita ja perheen vastaperustaneita tulevaisuus varmasti hermostuttaa tai pelottaa.
Rohkeasti kommentteja, meitähän on monta täälläkin, joita asia koskettaa, myös muita tauteja sairastavia kun näyttää täällä pyörähtävän silloin tällöin...
nyt kun meitä on jo jokunen..( ei Jaska =),MS-hemmo liikkeellä, olisi kiva kuulla jonkunlaista avausta aiheesta MS ja parisuhde.
tautihan rassaa oikein urakalla niitä, jotka joutuvat katsomaan sivusta kompurointejamme, ja pinnakin on välillä aika tiukalla, kenellä minkin asian vuoksi.
Seksi on yhtä tärkeää, ja sen harrastaminen poistaa spastisiteettia, joka on aikamoinen ongelma ajoittain. Olisi kiva kuulla jotain rakentavaa kommenttia asiasta, jos nyt joku uskaltautuu moiseen huimaan heittäytymiseen...
Tällä kertaa toivon, että tämä meidän ikioma hautausurakoitsijamme ja kuolemanennustajammekin muistaisi,että jopa me sairastavat nautimme siitä ja sen tekemisestä täysin siemauksin...
Mikä onkaan parempi spastisuuden poistaja kuin kunnon läheisyys ja hellyys sen oman kullan kainalossa, varsinkin kun oma kulta tiedostaa ne rajoitukset joita sairaus väistämättä tuo aikanaan kaikille, myös tietenkin meille, ei välttämättä aikaisemmin, mutta tekee homman vähän erilaiseksi.
Kertokaapas kokemuksistanne, onko rassannut parisuhdetta ja jos, niin miten, ja minkä keinon löysitte avuksi, vai päättyikö parisuhteenne eroon sairauden takia.
Itselläni on lapset jo tehtynä, ja aikaa kahdenkeskisyytenkin jo on, onnellisia olemme, mutta olemme käyneet kovan kamppailun, hakiessamme kaikkea sitä tukea,mitä laki lupaa, vaan kunta ei pidä... aikoinaan, kaiken sen kanssa, jonka diagnoosi tullessaan toi.
Hän on todella uhrautunut kaikin puolin saadaksemme ne palvelut, joita meille lain mukaisesti kuuluu, josta nostan miehelleni hattua, jaksamisensa tilanteessa on pienoinen ihme.
Mutta miten muilla, olisi kiva tietää , jo siksikin,että useita vasta diagnoosin saaneita ja perheen vastaperustaneita tulevaisuus varmasti hermostuttaa tai pelottaa.
Rohkeasti kommentteja, meitähän on monta täälläkin, joita asia koskettaa, myös muita tauteja sairastavia kun näyttää täällä pyörähtävän silloin tällöin...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Isäni sairasti ms-tautia 15 vuotta, josta noin 10 vuotta oli sänkypotilaana sairaalassa. Voin vain kertoa omien vanhempieni parisuhteesta. Äitini kävi päivittäin katsomassa isääni ja ainakaan minulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa heidän suhteestaan. Toki he rakastivat toisiaan syvästi, mutta...Pienempänä kaipasin todella paljon ns. normaalia perhe-elämää. Olin jopa kateellinen ystävilleni, joiden isät osoittivat hellyyttä heille. Minun ja isän hellyys rajoittui sairaalaan, missä joskus kiipesin isän kainaloon hänen sänkyynsä. Toivottavasti lapset joiden vanhemmat ovat terveitä osaavat arvostaa sitä.
Onhan se joo henk.koht.asioitaan revitellä täällä mut näin anonyymisti...
Olen kolmeykkönen 13v aviossa ollut nainen,joo 17v naimisiin maaherra Pokan luvalla ja 13v lapsen äiti.Ms-diagnoosin sain -02 ja asioiden uudelleen opetteluun on jo hieman ehtinyt tottumaan.Siinä mielessä uudelleenopetteluun kun joka päivä voi olla spastisuutta ja tuntopuutoksia,jotka kyllä vaikuttaa myös sänkyelämään.
Kun on alkujaankin ollut sitkeä ja saanut kerrottua toiveitaan ja mielitekojaan kumppanilleen niin ei tunnu pahalta kesken hikisimmän aktinkaan pyytää vaihtaan esim asentoa paremmaksi.
Alkuunhan se oli sellasta miehen anteeksipyytelyä ja varovasti toimimista,mutta kyllä se aikaa myöten on tasoittunut.
Tuntopuutokset välillä riesaavat omaa nautintoa,onneksi niitä ei kuitenkaan jatkuvasti esiinny.
Ja minä ainakin tunnen tyydytystä myös siitä että toinen nauttii...
KOSKETELKAA TOISIANNE!!!!
on tosi mukava kuulla, miten ,muilla, mielestäni seksi on tabu sairaiden keskuudessa siinä missä kuolemakin ...
Seksi on oikea spastisiteetin ihmelääke.
Ja parasta se on , kun on pitkäaikainen suhde, tosin olen kuullut ,että MS-tauti moninaisine oireineen on aika raskas kannettava puolisolle.
Ymmärrystä se vaatii, paljon.
Meillä on kuitenkin aikeena uudistaa liittoomme papin aamenella lähiaikoina, maistraatti on käyty,mutta se aamen jäi. Ei silti,ei siinä vanhassa, siviililiitossakaan mitään vikaa ole,jotain vain jäi puuttumaan silloin.
Siis näinkin voi käydä, vaikka
sairaus ottaakin välillä tosi koville..yhdessä on aina vain hyvä olla, still going strong..
Rämpylä, ,jos meilailu kiinnostaa , osoite löytyy samasta ketjusta kuin Saratogan. =)
Joo,olkaapa hyvät vain.
Kyllä minä,jahka kerkiän.(sitä meilailua meinaan)
Vai vihkivalaa uusiks!
Kaunis ajatus!
Kannatan!