Ihastus...

Voiko olla mahdollista että lestadiolainen poika ei uskalla/pysty lähestymään ei-lestadiolaista tyttöä uskonnon takia? Vaikka hän olisi ihastunut/rakastunut tähän tyttöön ja jos myös tyttö olisi palavasti rakastunut poikaan!!! Jos molemmat rakastavat toisiaan niin pitääkö uskonnon erottaa?
13965
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

9. Niin tulivat kaikki Juudan ja Benjaminin miehet Jerusalemiin kolmessa päivässä kokoon, se on, kahdentenakymmenentenä päivänä yhdeksännessä kuussa; ja kaikki kansa istui kadulla Herran huoneen edessä, ja värisivät siitä asiasta ja sateen tähden.
10. Ja pappi Esra nousi ja sanoi heille: te olette rikkoneet, naidessanne muukalaisia vaimoja, ja lisänneet Israelin synnit.
11. Niin tunnustakaat nyt se Herralle isäinne Jumalalle, ja tehkäät sitä, kuin hänelle kelpaa, ja eroittakaat teitänne maan kansoista ja muukalaisista vaimoista.
12. Niin vastasi koko seurakunta ja sanoi korkialla äänellä: se pitää niin tapahtuman, kuin sinä meille olet sanonut.
13. Mutta kansaa on paljo, ja on sadeilma, ja ei voi ulkona seisoa, eikä tämä ole yhden eli kahden päivän työ; sillä meitä on paljo, jotka olemme siinä asiassa sangen suuresti syntiä tehneet.
14. Anna meidän päämiestemme koko seurakunnassa toimittaa, että kaikki, jotka meidän kaupungeissamme ovat naineet muukalaisia vaimoja, tulevat tänne määrättynä päivänä, jokaisen kaupungin vanhimpain ja tuomarein kanssa, siihenasti kuin meidän Jumalamme viha kääntyy meistä tämän syyn tähden.
15. Niin astuivat ainoastaan Jonatan Asahelin poika ja Jahasia Tikvan poika tähän toimitukseen; ja Metullam ja Sabtai, Leviläiset, auttivat heitä.
16. Ja vankeuden lapset tekivät niin; ja eroitettiin Esra pappi ja päämiehet heidän isäinsä sukukuntain seassa, ja kaikki, kuin nimitetyt ovat, ja he istuivat ensimäisenä päivänä kymmenennessä kuukaudessa tutkistelemaan sitä.
17. Ja he toimittivat sen kaikkein miesten kanssa, joilla olivat muukalaiset vaimot, ensimäiseen päivään asti ensimäisessä kuussa.
18. Ja pappein poikain seasta löydettiin, jotka olivat ottaneet muukalaisia vaimoja: Jesuan Jotsadakin pojan lasten seassa, ja hänen veljeinsä Maeseja, Elieser, Jarib ja Gedalia.
19. Ja he antoivat kätensä, ajamaan vaimonsa ulos ja antamaan jäärän rikosuhriksensa rikoksensa edestä;

23. Minä näin myös silloin Juudalaiset ottavan Asdodilaisia, Ammonilaisia ja Moabilaisia vaimoja.
24. Ja heidän lapsensa puhuivat puolittain Asdodin kielellä, ja ei taitaneet puhua Juudan kielellä, mutta jokaisen kansan kielellä.
25. Ja minä nuhtelin heitä ja kirosin heitä, ja löin muutamia miehiä, ja repelin hiuksia heidän päästänsä, ja vannotin heitä Jumalan kautta: ei teidän pidä antaman tyttäriänne heidän pojillensa, eikä ottaman heidän tyttäriänsä teidän pojillenne eli itse teillenne.
26. Eikö Salomo Israelin kuningas niiden kanssa syntiä tehnyt? Ja ei kuitenkaan ollut yhtään kuningasta hänen vertaistansa monen pakanan seassa, ja hän oli rakas Jumalallensa, ja Jumala pani hänen koko Israelin kuninkaaksi; kuitenkin saattivat muukalaiset hänenkin syntiä tekemään.
27. Ettekö te sitä ole kuulleet, koska te kaikkea tätä suurta pahuutta teette, että te rikotte Jumalaamme vastaan, ottaissanne muukalaisia vaimoja?
28. Ja yksi Jojadan lapsista, Eljasibin ylimmäisen papin poika, oli Sanballatin Horonilaisen vävy; mutta minä ajoin hänen pois minun tyköäni.
29. Muista heitä minun Jumalani, jotka turmelevat pappiuden, ja pappien ja Leviläisten liiton!
30. Niin minä puhdistin heidät kaikista muukalaisista, ja asetin pappein ja Leviläisten vartiat, kunkin palvelukseensa,

Äänestä
  • muukalaisia ne ovat suomalaiset!
    ja Karjalan lapset Perkeleestä.
    Päät poikki!
    Ymmärsinkö oikein?

    Äänestä

  • Avarakatseinen kirjoitti:

    muukalaisia ne ovat suomalaiset!
    ja Karjalan lapset Perkeleestä.
    Päät poikki!
    Ymmärsinkö oikein?

    Pysytäänpäs ruodussa siellä.

    Äänestä

Itellä on sama tilanne, voiko uskovainen ja ei-uskovainen mitenkään olla yhessä? siis seurustella? Siis jos joku viittis kunnolla selittää, niin ois kiva..

Äänestä
  • toisin päin. Voiko uskovainen tyttö olla ei- uskovaisen pojan kanssa?

    Äänestä

  • Mä tyttö kirjoitti:

    toisin päin. Voiko uskovainen tyttö olla ei- uskovaisen pojan kanssa?

    On ehdottomasti ei, mutta kuka kuulee Jumalaa tällä ajalla, ei uskovaiset kuulleet menneellä ajallakaan.

    No niitä on, itsellänikin oli, epäuskoinen vaimo, olimme tosi eläneet avoliitossa jo kymmenisen vuotta,ja oli kaksi lastakin.

    Muttei se avioliitto kestänyt kuin ensimmäiseen vastukseen, sitten mentiin ja lujaa.

    Sisareni otti uskottoma miehen, he ovat onnellisesti aviossa ainakin päällisin puolin.
    Heidän yksi tytär otti uskottoman miehen, heillä on ollut vaikeuksia, jotka johtunee ulkoisista tekijöistä.

    Uskovainen nainen ja epäuskoinen mies sopii yjteen ainakin näyttää siltä, mutta uskovainen mies epäuskoinen nainen, on epäsovinnainen pari, ei useinmiten menesty, ehkä jo avioliitossa olevat ja miehen tehtyä parannuksen, voi jotenkin, mutta epäilen suuresti ettei onnistu sekään.

    Äänestä

  • Minä vaan

    vakas kirjoitti:

    On ehdottomasti ei, mutta kuka kuulee Jumalaa tällä ajalla, ei uskovaiset kuulleet menneellä ajallakaan.

    No niitä on, itsellänikin oli, epäuskoinen vaimo, olimme tosi eläneet avoliitossa jo kymmenisen vuotta,ja oli kaksi lastakin.

    Muttei se avioliitto kestänyt kuin ensimmäiseen vastukseen, sitten mentiin ja lujaa.

    Sisareni otti uskottoma miehen, he ovat onnellisesti aviossa ainakin päällisin puolin.
    Heidän yksi tytär otti uskottoman miehen, heillä on ollut vaikeuksia, jotka johtunee ulkoisista tekijöistä.

    Uskovainen nainen ja epäuskoinen mies sopii yjteen ainakin näyttää siltä, mutta uskovainen mies epäuskoinen nainen, on epäsovinnainen pari, ei useinmiten menesty, ehkä jo avioliitossa olevat ja miehen tehtyä parannuksen, voi jotenkin, mutta epäilen suuresti ettei onnistu sekään.

    Äänestä

  • Minä vaan kirjoitti:

    Favtaa asiasta, jos tahdot tieää miksi niin on Kysy viisammalta, itse en osaa kuin aarvailuja.

    Viisaampi on ylhäällä.

    Äänestä

Nuorempana olin ihastunut yhteen epäuskoiseen tyttöön ja se oli ihastunut muhun. Minun oli vaikea ymmärtää miksi en voisi alkaa seurustelemaan hänen kanssaan. Me keskusteltiin asiasta ja tyttö sanoi että hän ei parannusta tee ja minä kamppailin jaksanko säilyttää uskoni. Rukoilin voimia että kaikki kääntyisi parhain päin ja niin kävi. siitä suhteesta ei tullut mitään ja nyt on uskovainen ja rakas vaimo rinnalla.

Raamatussa kehotetaan etsimään aviopuoliso jumalanvaltakunnasta ja niin Jumala on sen tarkoittanutkin.

Henkilökohtainen ymmärrys on nyt semmoinen että olisi se vaikea elää ihmisen kanssa jolla ei ole pyhäähenkeä. Kyllä sitä niin monesti joutuu puolin ja toisin evankeliumia toiselta pyytämään ja tarjoamaan.

Keskustelkaa asioita niin selvenee!

Äänestä

Itse en ole lestadiolainen mutta poikaystäväni on. Olemme olleet yhdessä vuosia. Kumpikin kunnioittaa toistensa näkemyksiä. No problems.

Äänestä
  • Ei tällainen menesty, siis vuosia, elää kaksois elämää, ei kyylä sen kaverisi taitaa olla aivan tavallinen maatiainen.

    Äänestä

  • vakas kirjoitti:

    Ei tällainen menesty, siis vuosia, elää kaksois elämää, ei kyylä sen kaverisi taitaa olla aivan tavallinen maatiainen.

    Valitettavasti poikkeuksiakin ilmeisesti sattuu vaikkei sitä halutakaan myöntää. Noh vuosia ollaan kuitenkin oltu yhdessä vaikket sinä siitä pidäkään ja siihen uskokaan. Ei tarvi elää mitään kaksoiselämää, jotta pystyy olemaan yhdessä. Ilmeisesti se on kuitenkin lestadiolaisille taottu niin syvään päähän että omista riveistä puoliso pitää ottaa ettei muita vaihtoehtoja voida nähdä, vaikka puoliso olisikin muuten uskovainen, mutta ei lestadiolisittain.

    Äänestä

Minulla on kaksi setää, jotka eivät enää ole uskomassa, mutta heidän vaimonsa ja lapsensa ovat. Molemmissa perheissä asia ei tuota sen kummempia ongelmia, sillä setäni tuntevat uskontomme tavat, ja kunnioittavat niitä esim. sukukokouksissa ym. Mutta tietenkin elämä epäuskoisen miehen kanssa on vaikeaa, kun kotona on televisio, eikä mies lähde mukaan seuroihin muun perheen mukana. Niinpä toisen setäni vaimo kielsi uskonsa muutama vuosi sitten. Meni pari kuukautta, ja hän sai palaamisen armon huomattuaan, ettei maailmassa ole hyvä olla.

Monilla pariskunnilla sen kaltainen suhde toimii, mutta itse en lähtisi kokeilemaan, että säilyykö usko.. Olen seurustellut epäuskoisen pojan kanssa, mutta tulin siihen tulokseen, että vaikka rakastinkin häntä yli kaiken, niin usko on kuitenkin kaikkein tärkein. Selitin asian hänelle, vaikka se tuottikin ymmärrettävää tuskaa.. Olemme edelleenkin hyviä ystäviä, ja kumpikin seurustelee tahoillaan. Hän epäuskoisen opiskelukaverin kanssa, ja minä uskovaisen pojan kanssa.

Mielestäni teidän kahden kannattaa odottaa vielä jonkin aikaa, ja katsoa säilyykö rakkaus toisen uskosta huolimatta. Eihän sitä tiedä vaikka sinä jonakin päivänä saisit parannuksen armon, tai sitten (huonompi vaihtoehto) kaverisi kieltäisi uskonsa.
Mutta kaikesta huolimatta toivotan teille onnellista loppuelämää, päädyitte sitten yhteen tai erillenne...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä vaan kirjoitti:

Voiko olla mahdollista että lestadiolainen poika ei uskalla/pysty lähestymään ei-lestadiolaista tyttöä uskonnon takia? Vaikka hän olisi ihastunut/rakastunut tähän tyttöön ja jos myös tyttö olisi palavasti rakastunut poikaan!!! Jos molemmat rakastavat toisiaan niin pitääkö uskonnon erottaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu