kaipaisin neuvoja poikani,kohta 3v käyttäytymiseen.poikani on ihana,reipas ja aika tottelevainen kotona,kova halimaan ja pusuttelemaan,mutta...toisten lasten kanssa ei tule toimeen.emme käy enää kerhoissa,koska siitä ei tullut mitään.poikani tönii muita lapsia koko aika ja tietenkin muut äidit katsovat pahalla silmällä.pojalleni olen selittänyt ennen kerhoon menoa jo,että töniä ei saa,eikä muutenkaan kiusata.nyt tuntuu pahalta lapseni puolesta,koska hänellä ei ole kavereita.muutimme paikkakuntaa vuosi sitten ja en tunne ketään joilla olisi lapsia.emmekä tämän ongelman takia voi kerhoissa käydä.yhdessäkin avoimessa kerhossa ohjaaja kehoitti viemään lapseni psygologille.no,minä vein.kävimme kerran ja lapsessani ei ollut mitään vikaa.mitä teen?haluaisin lapselleni ja myöskin itselleni ystäviä.kuuluuko toi vaihe vaan ikään?neuvolassa sanottiin,että kuuluu uhma-ikään.miksi en huomaa muissa lapsissa samoja ongelmia?kun seurailen kerhoissa muita lapsia,niin he keskittyvät enemmän leikkeihinsä,kuin kiusaamaan muita.
kavereiden kauhu
toivoton
3597
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Teillä ei siis ole muita lapsia?
Kannattaa ottaa yhteyttä esim. paikkakunnan neuvolaan ja kysyä, onko siellä tapana järjestää pienten lasten ja äitien tapaamisia? Voisit selittää tilannetta, että olet uusi paikkakunnalla ja et tunne ketään. Varmasti siellä voidaan jotain tehdä tilanteen hyväksi.
Sinnikkäästi ilmoittaudu kaikkiin mahd. äiti-lapsi juttuihin, on lasten uimajuttuja, jumppia, kerhoja (vaikka olet jo joissakin käynyt..) ja muita tapahtumia.
Myös lehteen/nettiin ilmoituksen laittaminen voi olla hyvä idea, että siis etsit tuttavuuksia paikkakunnaltasi.
Tuosta lapsesi käyttäytymisestä, itselläni oli vähän sama tilanne, tosin 4-vuotiaan tytön kanssa.
Tyttö oli perheemme "ainut" lapsi tuohon aikaan, vanhempi veli oli tuolloin jo 18-v. joten ei enää mikään vahdittava lapsi.
Kävimme tytön kanssa myös lastenpsykiatrilla ja jossain käyttäytymis"koulussa" sairaalassamme. Mutta mitään ihmeellisempää, esim. oppimisvaikeutta tai muuta ei löydetty.
Lapsi oli tottunut olemaan kaiken keskipiste, hän sai omasta näkövinkkelistään kaiken pienellä vaivalla, eikä oppinut jakamaan tilaa tai leluja muiden lasten kanssa. Myöskin minulle selitettiin, että lapsi kokee muut saman ikäiset lapset uhaksi, että äiti ottaisi muitakin lapsia huomioon.
4-vuotiaani myöskin alkoi käyttää julkisissa paikoissa törkeää kieltä, tinttailemaan ja muuten häiriköimään, vaikka kotona mitään tuon kaltaista ei ollut.
Kun saimme sitten poikavauvan tytön ollessa 5-vuotias, asiat alkoivat vihdoin muuttua. Tyttö tajusi, että äidin ja isän huomion saa välillä muukin, kuin tyttö itse ja ihan oma-aloitteisesti tyttö kesäpäivänä leikkipuistossa lähestyi muita lapsia, kun ennen oli rimpuilua, haukkumista ja kiusaamista muita kohtaan.
Nykyään tyttö on ekaluokkalainen. Ei ole käynyt esikoulua, eikä kerhoja tms. Ihan oma vikani sinänsä, koska luovutin liian helpolla.
Tyttö pärjää ihan hyvin, tosin välillä opettaja on moittinut, että tyttö ei anna muiden olla eri mieltä itsensä kanssa.
En yritä väittää, että ainut apu tilanteeseen olisi toisen lapsen hankkiminen, mutta jotain tuolle tilanteelle olisi hyvä tehdä. Hitaasti tutustuttaa poika muihinkin lapsiin ja palkita jotenkin onnistuneesta kontaktista. Selittää, että äidillä on vain yksi poika ja hän on maailman tärkein, mutta myös vähitellen itse äitinä osoittaa kiinnostusta muihin lapsiin.
Ehkä se auttaa.
Voimia!
Meillä oli samantapaisia ongelmia silloin kun oli vain vanhin poika eikä pikkusisaruksia ollenkaan.
Sitkeästi vein häntä seurakunnan kerhoon ja pienen keskustelun jälkeen kerhon ohjaaja, hän huomioi tämän ongelman toiminnassaan. Kun aikaa oli kulunut kuukausi tai pari en muista tarkkaan poika rupesi toimimaan kunnolla lue. leikkimään kavereiden kanssa kuin kaikki muutkin, typerä kiusaaminen ja hakaaminen jäi kokonaan pois, mutta hänelle jäi kuitenkin eräänlainen ns.ainokaisen itsekkyys.
Tsemppiä harjoitteluun :D
Meilläkin oli samantyyppistä käyttäytymistä kun 3-vuotias poika aloitti "kerho-uransa" srk:n kerhossa viime syksynä (kerran viikossa 1½ tuntia). Kerhotäti oli vaan ottanut pojan syliinsä ja (joskus tiukastikin) pidelllyt kunnes rauhoittui. Samoihin aikoihin oli kotonakin melkoista uhmaa, välillä tuntui ettei pojalle mennyt kertakaikkiaan mikään perille, kiroili, yms. provosointia jatkuvasti. Meille syntyi pikkuveli kesällä ja kerhotädin kanssa arveltiin, että ongelma olisi ollut meidän kohdalla nimenomaan tässä huomion kaipuussa ja ainokaisen aseman menettämisessä. Meilläkään ei tuttavapiirissä ole ollut ketään samanikäisiä lapsia.