hätäsektio

eiköhän se ole parasta, että sait terveen lapsen vaikka päädyttiinkin hätäsektioon.
mitä tuota enää miettimään. jos sydänäänikäyrässä laskua, silloin toimitaan eikä meinata..

Sain itse tytön hätäsektiolla marraskuussa 2000.
Menin verenvuodon takia sairaalaan ja minut otettiin sisälle varmuuden vuoksi, koska edellisessä raskaudessa oli ollut verenvuotoja myös.Lääkäri oli vielä kahdenvaiheilla, lähettääkö kotiin vai laittaako osastolle, mutta ratkaisi asian näin, että minä en olisi niin huolissani.Verenvuoto loppui illan aikana kokonaan ja aamulla olin pääsemässä kotiin.Yöllä heräsin verenvuotoon ja menin sanomaan siitä. Sydänkäyrä näytti ensin ihan hyvältä. Kätilä lähti pois ja aika äkkiä sen jälkeen näin itse käyrässä laskuja.Pyysin kätilöä tarkistamaan ja hän soittikin samantien osastonlääkärille joka soitti heti sairaalan lääkärille.Tässä vaiheessa
kysyin, että voinko soittaa miehelle, mutta siihen ei ollut aikaa.Ennen nukahtamista oli päällimmäisenä ajatuksena pelko siitä, että selviämmekö molemmat. Pyysin, että joku ilmoittaa miehelleni.Herättyäni oli suunnaton huoli vauvasta.Kuinka sille kävi? Onko se terve?
Istukka oli irronnut, eikä tässä vaiheessa tiedetty kummalta puolelta oli veri tullut, minun vaiko vauvan.Vauvan pisteet olivat ensin 1, sitten 3 ja viimeisenä 8.Tyttö ei ollut alkanut hengittämään itse.Tunnustan tässä syntini, jota en ikinä enää ole tehnyt, poltin raskausaikana.En paljoa, mutta poltin kuitenkin.Kun heräsin nukutuksesta, kätilön ensi sanat olivat poltitkos tupakkaa? Itkin miehelle päiväkausia hokien, että tämä on minun syytäni ja että melkein tapoin vauvamme.Lääkäri joka otti minut sisään sanoi, että lääkärinä hän olisi lähettänyt kotiin, mutta naisen vaisto sanoi muuta.Hän sanoi myös, että suojelusenkelit olivat kyllä mukana. Jos olisin ollut kotona, ei vauva olisi selvinnyt.Kävin pitkään tunnekuohuja lävitse.Mietin ja mietin.Jossakin shokissa olin.Vauvamme syntyi kolme viikkoa etuajassa.Se kun näin hänet lämpiössä, mitä tunsin? Omakseni en ainakaan. Kaikki kävi niin äkkiä. Olet raskaana ja seuraavksi kerrotaan, että tässä on vauvasi.Kaipasin syntymää,niin että olisin itse näkemässä sen.Side vauvaan oli vaikeampi rakentaa.
Oli vaikea ymmärtää, että hän on se pieni joka oli vatsassani.Morfiineissa luulinkin koko ajan olevani raskaana edelleen.Kotona sama olo jatkui jonkun aikaa.Vauvalle tuli koliikki ja suojeluvaistoni heräsi.Arpi oli yli vuoden punoittava, mutta nyt jo ihonvärinen. En ajattele arpea, olen kiitollinen vauvastani,erityisesti lääkärille joka otti minut sisään.Kolmivuotiaani katsoo joskus arpea, se on hänen vauvaluukkunsa;)
Seuraavassa raskaudessa pelkäsin saman toistoa. Kävin pelkopolit. Vauva syntyi normaalisti alateitse, istukka ei meinannut lähteä, ei verenvuotoja:)

Poikani syntyi 03/2002 hätäsektiolla, koska sydämen äänet olivat heikot. Mennessäni sairaalaan kätilö meinasi jo lähettää takas kotio vartoomaan mut kaipa huomasi pelkoni ja antoi mun jäädä. Syynytys eteni kyl sit aika nopeaa tahtia ja melkein jo ponnistus vaihe oli ja mua lähettin kärräämään leikkaussaliin ku vauvelin sydänäänet laski n.60. Pelkoa en ehtiny kokemaan ku ne jo unten maille mut laitto. Poika sai heti 9 pistettä eli onneks jäin sairaalaan. Sydänäänet laski sen takia ku napanuora oli kiertyny vauvan kaulan ympäri. Synnytyksen jälkeen kyl masensi se et en saanu itte punnertaa pienokaista maailmaan ja kivut oli hirveät. Sairaala aika vänyi masennuksen takia. Kotio ku pääsin ja sain aikaa miettiä tätä kaikkea ni tajusin sen et olin sentään saanu terveen poika vauvan ja synnytys oli sen osalta menny hyvin. Pahemminkin ois voinu tapahtua. Kätilöiden ja lääkäreiden tehtävähän on kattoa et vauva ja äiti voi hyvin. Tä lääkäri joka tän hätäsektio päätöksen teki kysyi multa et kai nyt ymmärrän miks kotisynnytyksiä ei suositella ja kyl ymmärrän...;-) Nyt kun synnytyksestä on koht kaks vuotta ja mull on ihana pieni poika ni haavat alkaa paranemaan sekä sielusta että vatsasta... Nyt jo uskallan suunnitella pojalle pikkuveljeä/siskoa.