Golf vaihtui Mazda3

Eilen kävin hakemassa elämäni ensimmäisen Mazdan.Kolme Golfia oli peräkkäin ja tämä viimeinen malli oli se joka oli se viimeinen, pikkuvikainen piru.Vw liikkeessä myös vaihtohyvitys oli naurettava ja uusi Golf varustetasoon nähden on ylihintainen.Uusi Mazda3 tuntuu tosi hyvältä ja onhan se mielestäni ihan hyvän näköinenkin.Jes.
185140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Itsekin omistan vanhan Golfin, ja siinä on iän myötä (vm. -89, 261000 km) alkanut tulla sekä pikkuvikoja että myös vähän isompia. Uusistakin Golfeista kantautuu joskus huonoja kokemuksia, joten katson parhaaksi vaihtaa automerkkiä ainakin seuraavan auton ajaksi.

Aiemmin olen ajanut tosi vähän japsiautoilla, mutta parit ajot mitsulla olivat olleet positiivisia. Niinpä nyt ihastuin mainoksissa Mazda 3:n ulkonäköön ja päätin mennä koeajolle. Ajoin sedanin Elegance -varustelulla ja touring -paketilla (aluvanteet, autom. ilmastointi, ajotietokone ja joku muu varuste jota en nyt muista).

Ajaminen tuntui miellyttävältä, pidin hieman raskaasta ohjauksesta, koska täytyyhän vastusta ja jämäkkyyden tuntua olla. Jarrut ja kaasu tietysti uusien autojen tapaan on tosi herkät, mutta muutaman kilometrin jälkeen opin jo höyhenjarrutuksenkin tekemisen. Sisätilat ovat tyylikkäät, varsinkin mittaristo! Säilytysloketoita on mukavasti ja ilmastointi tuntui kivalta. Miinusta tuli Sedanin tavaratilan aukon pienuudesta ja luukun nostokahvojen puuttumisesta - viistoperäisessä ei ole noissa suhteissa moitteen sijaa. Takatiloissa pitkät matkustajat kolistavat päätä kattoon, mutta sekään ei minun käytössä haittaisi kun takana istuisi yleensä vain lapsia.

Mazda 3 oli koeajon perusteella tosi mukava paketti, jota harkitsen vakavasti uutta autoa ostaessa!!

Äänestä

Miten sattuikaan. Itse olen juuri tehnyt autokaupat ja lopullisen päätöksen tein mazdan ja golffin välillä.

Itse vertailin mazda HB 1.6 elegancen ja golf 1.4 comfortlinen välillä.(1.6 golffi hinnoittelee itsensä pihalle). Uusi golffi on hieno ja tilava auto, isompi kuin esim. mazda. Golffi olisi halvempi kuin em. mazda samoilla varusteilla. Molemmat hinnaltaan luokkansa yläpäässä... Molemmat hyviä ja jämäköitä ajaa jopa talvirenkailla. Mastan väitetään olevan äänekäs, mutta ainakin kitkarenkailla melutaso oli miellyttävä (16"). Golffi oli kuitenkin aavistuksen hiljaisempi.

Testasin myös corollaa, xsaraa, 307:aa, cordobaa, meganea ja neonia. Megane olisi muuten hyvä auto ja samalla viivalla kahden ensimmäisen kanssa, mutta HB-malli on armottoman pieni ja sedan on ruma... muut karsiutuivat jo useamman ominaisuuden vuoksi pois jatkosta.

Niin, minkä sitten tilasin... No Mazda 1.6 sedanin. Vaakakupin käänsi lopulta golffin pikkunen kone ja seikka, ettei golffia saa porrasperäisenä. Joo, bora on sedan malli, mutta se on sisätiloiltaan auttamattomasti pienempi... ja vanhempaa mallia.

Nii, eikä ulkonäkökään heikentänyt valintaa. ;)

Äänestä
  • Niin, jos katsoo auton omistamista pidemmällä aikavälillä kuin ostohetki / seuraava huolto, niin masat-rellut-voortit menettävät arvonsa aika hätäseen.
    Viisi vuotta vanhana ero kolffiin tuhansia euroja. Miettikää sitä.

    Äänestä

  • rane kirjoitti:

    Niin, jos katsoo auton omistamista pidemmällä aikavälillä kuin ostohetki / seuraava huolto, niin masat-rellut-voortit menettävät arvonsa aika hätäseen.
    Viisi vuotta vanhana ero kolffiin tuhansia euroja. Miettikää sitä.

    kun pistää kommenttis hymyilyttämään. Eikös tuo ensimmäinen kirjoittaja just tuonut julki, ettei se volsun omakaan väki tunnu merkkiänsä niin erikoisesti arvostavan. Eiköhän tuo arvostus näissä "normaaleissa" kulkupeleissä ole kumminkin merkistä riippumatta aika pitkälle katsojan silmässä. Omasta mielestäni volsu on yksi niitä merkkejä, joissa hinnalle ei aina löydy riittävästi vastinetta.

    Äänestä

  • keikkaa, kirjoitti:

    Jos haluaa aksalaisen laatuauton, jossa on kalliit huollot, paljon vikoja, vähän varusteita, ja liian kova hinta käytettynä niin kannattaa todellakin ostaa volkkari.

    Äänestä

  • Unto kirjoitti:

    Jos haluaa aksalaisen laatuauton, jossa on kalliit huollot, paljon vikoja, vähän varusteita, ja liian kova hinta käytettynä niin kannattaa todellakin ostaa volkkari.

    Kun valitsin uutta autoa, en suinkaan laittanut vastakkain Golfia ja Toyotaa tai Rellua. Minä valitsin Audi A3:n ja Golfin välillä. Vaihtoehtona oli myös BMW compact.
    Valitsin Golfin.

    Äänestä

  • VW-group kirjoitti:

    Kun valitsin uutta autoa, en suinkaan laittanut vastakkain Golfia ja Toyotaa tai Rellua. Minä valitsin Audi A3:n ja Golfin välillä. Vaihtoehtona oli myös BMW compact.
    Valitsin Golfin.

    juu, jos ostokriteerinä olisi vain koko, niin luokkaan tulisi tosiaan ainakin audi ja bemu....

    Mutta jos katsotaan hintoja, niin em. vehkeet on eri kastissa kuin esim. golf. Jos taas otetaan pikku audi tai bemu vaihtoehdoiksi, niin itselläni olisi tullut samaan joukkoon lisäksi ainakin AR 156. Tietyillä kriteereillä noi pikku sakemannit olisivat jääneet auttamattomasti alakynteen. (varusteet/hinta/ulkonäkö/ajettavuus)....

    Hmm. jos tämä ei aiheuta herneitä ja kommentteja niin ihme. ;)

    Äänestä

  • SPK kirjoitti:

    tuo oman merkin kehuminen. Se on minulle yks p....n hailee millä merkillä kukakin ajaa, kunhan on itse tyytyväinen. Mutta kun kommenttejaan lukee, niin merkistä riippumatta jää maku, että mahtavatkohan monet kumminkaan olla tyytyväisiä valintaansa, kun sitä omaa kotteroaan pitää niin hitokseen kehua ja ylistää ja taas muita kaikilla mahdollisilla kriteereillä moittia. Kyllä se nykypäivänä on niin, että kun puhutaan saman hintaluokan autoista, niin kyllä ne alkaa kaikki olla kelvollisia ja erot lähinnä makuasioita ja niistähän taas on ihan turha vakavasti keskustella.

    Äänestä

  • mielenkiintoista kirjoitti:

    Joku kirjoitti, että Golffi pitää hintansa. Niin kyllä, ja siksi minäkin aikanaan ostin 323:n kun sen sai halvemmalla, vaikka oli samat kilometrit ja kunto.

    Äänestä

  • rane kirjoitti:

    Niin, jos katsoo auton omistamista pidemmällä aikavälillä kuin ostohetki / seuraava huolto, niin masat-rellut-voortit menettävät arvonsa aika hätäseen.
    Viisi vuotta vanhana ero kolffiin tuhansia euroja. Miettikää sitä.

    todellakaan, lisäksi vw miehiltä unohtuu helposti varusteisiin laitetut tuhatlappuset.. eihän niisä oo edes radioo, ilmastoinnista puhumattakaan..
    En voi ymmärtää mistä on muodostunut käsitys vw korkeasta jälleenmyyntiarvosta; maksaahan se vaihtoautohallissa tietty 5 te enemmän kuin joku viiatti mut uutena se maksoikin sit 10 te enemmän..

    Äänestä

Olen kanssa vaihtamassa autoa. Uusi Golf oli yksi vaihtoehto, kunnes sain tarjouksen Golfista: 30700€!!! Suunnilleen samat varusteet kuin kolmosen elegance touring pacilla. Aivan liian kallis "pikkuauto".

Äänestä
  • Saa kakslitraisen kuutosen farmarina kaikilla vehkeillä. Ja se on sentäs jo iso auto, mainioilla ominaisuuksilla. Ei voi luvata Golffille kovin suurta menestystä, ellei sitten ilmiö ole sama kuin toyotallakin. Ostetaan aina uusi samanlainen tilalle, maksoi mitä maksoi.

    Äänestä

  • mihin P****** te ootte käätenne iskeny. Toyota Corollan oisit saanu vielä lähes 2000€ halvemmalla kuin tuon "mastan"

    Äänestä

  • toyota 4ever kirjoitti:

    mihin P****** te ootte käätenne iskeny. Toyota Corollan oisit saanu vielä lähes 2000€ halvemmalla kuin tuon "mastan"

    >Toyota Corollan oisit saanu vielä lähes 2000€
    >halvemmalla kuin tuon "mastan"

    Onneksi olkoon, olet tehnyt mielikuvituksellisen ja harvinaisen valinnan kun corollaan päädyit.

    Älä kuitenkaan tule tänne masentamaan meitä uuden Mazdan omistajia, jotka ajamme tylsällä autolla, jossa ei edes polttimoita tarvitse vaihtaa 5000 km välein (kuten eräissä merkeissä).

    Nyt harmittaa kyllä oma M6 -valinta ihan vietävästi. Et viitsisi enää vääntää puukkoa haavassa.

    Äänestä

  • toyota 4ever kirjoitti:

    mihin P****** te ootte käätenne iskeny. Toyota Corollan oisit saanu vielä lähes 2000€ halvemmalla kuin tuon "mastan"

    Mazda ostetaan sen takia kun ei haluta mitään Toyota Corollaa, koska kaikilla Toyota Corolla omistajilla on jo sellainen, eikä tähän Toyota Corollan omistavien joukkoon haluta millään tavalla samaistua, koska heillä kaikilla on Toyota Corolla. Selkiskö?

    Toyota for reva...

    Äänestä

  • Ufo kirjoitti:

    >Toyota Corollan oisit saanu vielä lähes 2000€
    >halvemmalla kuin tuon "mastan"

    Onneksi olkoon, olet tehnyt mielikuvituksellisen ja harvinaisen valinnan kun corollaan päädyit.

    Älä kuitenkaan tule tänne masentamaan meitä uuden Mazdan omistajia, jotka ajamme tylsällä autolla, jossa ei edes polttimoita tarvitse vaihtaa 5000 km välein (kuten eräissä merkeissä).

    Nyt harmittaa kyllä oma M6 -valinta ihan vietävästi. Et viitsisi enää vääntää puukkoa haavassa.

    täälläkin, luulin että vain oman merkkini keskusteluissa.. Tojoremmi ei tajua että vaikka 100000000000000000 kärpästä pitää paskasta niin ei se kaikkien mielestä hyvää ole..

    Äänestä

  • Remu kirjoitti:

    Mazda ostetaan sen takia kun ei haluta mitään Toyota Corollaa, koska kaikilla Toyota Corolla omistajilla on jo sellainen, eikä tähän Toyota Corollan omistavien joukkoon haluta millään tavalla samaistua, koska heillä kaikilla on Toyota Corolla. Selkiskö?

    Toyota for reva...

    mä taas en haluis kuulua kalliiden harvinaisuuksien omistajakuntaan. Mazda3 kun on suunnillen samoilla varusteilla n. pari tuhatta "juroo" kalliimpi.
    ai niin ei mulla mikään tavallinen Corolla ookka, vaikka halusinkin laatumerkin. (Corolla taitaa olla niitä viattomimpii autoja) mun '02 Corolla on muuten TTE:n virityskannella ja -pakoputkella ja alustasarjalla varustettu nyt 160 hevosvoimainen 3ov 1.6 HB automaatti loppuhintakin jäi alle 33t€

    Äänestä

  • Kari kirjoitti:

    Saa kakslitraisen kuutosen farmarina kaikilla vehkeillä. Ja se on sentäs jo iso auto, mainioilla ominaisuuksilla. Ei voi luvata Golffille kovin suurta menestystä, ellei sitten ilmiö ole sama kuin toyotallakin. Ostetaan aina uusi samanlainen tilalle, maksoi mitä maksoi.

    mä vaihan toyotan>toyotaan koska se on viattomimpii automerkkei, ja toiseks koska toyota liikkessä ARVOSTETAAN omaa merkkii. mulle esimerkiks tarjottiin mazdalla sekä vanhaan 323 että kolmoseen vaihtaessa ja nissanilla almeraan n.13000€ mun edellisestä autosta ('00 Yaris Verso)sain toyotalta 16000€.. ette ikinä arvaa mihin vaihoin... uuteen Toyota Corolla HB tietty

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jouko kirjoitti:

Eilen kävin hakemassa elämäni ensimmäisen Mazdan.Kolme Golfia oli peräkkäin ja tämä viimeinen malli oli se joka oli se viimeinen, pikkuvikainen piru.Vw liikkeessä myös vaihtohyvitys oli naurettava ja uusi Golf varustetasoon nähden on ylihintainen.Uusi Mazda3 tuntuu tosi hyvältä ja onhan se mielestäni ihan hyvän näköinenkin.Jes.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu