Pidempään oon miettiny että mikä mussa on vialla. Tuntuu että koko elämä on eletty yksin, jonkun toisen asian sisällä mistä ei koskaan voi mihinkään koskea. Olen suht tavallinen tyttönen, mitä nyt ehkä astetta synkkämielisempi ja parisen kaveriakin on enemmän tai vähemmän ollut mutta aina tuntuu että jotain puuttuu. Poikaystäväkin on ja ei sillä ettenkö häntä rakasta mutta aina vaan palaan siihen että Jotain Puuttuu. Puuttuu se ihminen joka päästäisi niin lähelle että näkis pään sisään ja joka pääsis yhtä lähelle mua. Että vois vaan valvoa talviyöt kännissä ja juosta ympäri kaupunkia kesäyöt niin että maailma muuttuu joksikin muuksi kun yö ja päivä lakkaa olemasta, tuntea että kuuluu johonkin ja että se oma maailma ON olemassa. Että toinen olis aina paikalla eikä sulkis mua yhtäkkiä vaan pois kun tulee jotain muuta eteen. Oon eläny niin monen yksinäisen ihmisen kanssa ja aina huomaan ettei ne tajua sitä että musta tuntuu ihan samalta. Puhutaan samaa kieltä mutta ne vaan pudistaa päätä ja elehtii etten mä ymmärrä mitä ne sanoo ja että mä en koskaan oo tarpeeks tärkeä tai erikoinen. Se tarpeeks tärkeä ja erikoinen ihminen on aina joku muu, mä oon vaan niinku robotti, väliaikainen juttu jolla ei sielua oo olemassakaan.
Onko se ihan jotain fantasiaa että löytäis jonkun kaverin jonka kanssa oikeasti vois olla niin samalla aaltopituudella? Onko mussa joku tyhjä kohta mitä mikään ei voi täyttää, haluanko vaan epätoivosesti palata lapsuuden symbioottiseen olotilaan?
Mailioso on [email protected] jos tunnistat itsesi.
Onko se ihan jotain fantasiaa että löytäis jonkun kaverin jonka kanssa oikeasti vois olla niin samalla aaltopituudella? Onko mussa joku tyhjä kohta mitä mikään ei voi täyttää, haluanko vaan epätoivosesti palata lapsuuden symbioottiseen olotilaan?
Mailioso on [email protected] jos tunnistat itsesi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.