Älkää uskoko

Nuo horoskooppijutut olisi parasta jo unohtaa. Mitkään luonneanalyysitkaan eivät pidä paikkaansa. Tiede on aikoja sitten todistanut ne huuhaaksi.
Ihminen vain alkaa uskoa tyhjyyteen. Yksikään astrologi ei osaa päätellä mitä luonnemerkkiä joku on. Tämäkin on tutkittu. Tavallinen, horoskoopeista tietämätön ihminenkin osui tutkimuksessa yhtä oikeaan arvaukseen kuin "täysinoppinut" astrologi.

Turhaan te menetätte tuntuman todellisuuteen ja kyvyn arvioida ihmistä oikealla tavalla.

Usko syntyy siitä, kun valikoivasti sulkee pois johonkin horoskooppimerkkiin sopimattomat luonteenpiirteet ja toisaalta taas, valikoi sopivat. Näin syntyy mielikuva siitä, että joku luonneanalyysi osuisi kohdalleen.

Harhasta tulee entistäkin vaarallisempi, kun joku ihminen alkaa käyttäytyä astrologin määritelemän luonteenpiirteen tavalla.
5288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tämä on pelkkää hupia ja harrastusta meille. Ei tätä kukaan vakavasti ota. Turha tulla tänne pyörimään kun et kerran usko. Anna meidän harrastaa ja pysy poissa.

Äänestä

siksipä pitääkin osata ottaa nää huvin kannalta kuten esim.yliluonnolisia asioita miettiessään..ettei anna näiden ottaa valtaa..se on yksinkertaista toteuttaa kun on muutakin elämää ku "huruskuupit"=)

Äänestä

Juu mä oon ihan samaa mieltä noist horoskoopeist et niihin ei kannata uskoo.. Siin on just se vaara et joku alkaa käyttäytyyn sillee niinku joku höhö on sanonu et tälleen ja tolleen sun pitää tehä sille ja tälle asialle. Niin..

Äänestä
  • vitun idiootit älkää väitelkö asioista mistä ette mitää tiiä. astrologia on matematiikan ja kemian alan-tiedettä.ootteko koskaa lukenu yhtäkää tietokirjaa!! hei äly hoi luuletteko et tää on vaa jotain viihdettä kaikki ammattilaismatemaatikot ja muut järkevät osaa astrologiaa koska se kuuluu yhtee matikan aloista ja planeetoista tulevaa säiteilyä ette voi kiistää koska se on todistettu jo niin monta kertaa säteily vaikuttaa kaikkeen elävään maan pinnalla.et silleeee.....

    Äänestä

  • järkevämpi kirjoitti:

    vitun idiootit älkää väitelkö asioista mistä ette mitää tiiä. astrologia on matematiikan ja kemian alan-tiedettä.ootteko koskaa lukenu yhtäkää tietokirjaa!! hei äly hoi luuletteko et tää on vaa jotain viihdettä kaikki ammattilaismatemaatikot ja muut järkevät osaa astrologiaa koska se kuuluu yhtee matikan aloista ja planeetoista tulevaa säiteilyä ette voi kiistää koska se on todistettu jo niin monta kertaa säteily vaikuttaa kaikkeen elävään maan pinnalla.et silleeee.....

    kerro lisää..miten vaikuttaa planeetoista tulevat säteet..mihin ja miten..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huruskooppit kirjoitti:

Nuo horoskooppijutut olisi parasta jo unohtaa. Mitkään luonneanalyysitkaan eivät pidä paikkaansa. Tiede on aikoja sitten todistanut ne huuhaaksi.
Ihminen vain alkaa uskoa tyhjyyteen. Yksikään astrologi ei osaa päätellä mitä luonnemerkkiä joku on. Tämäkin on tutkittu. Tavallinen, horoskoopeista tietämätön ihminenkin osui tutkimuksessa yhtä oikeaan arvaukseen kuin "täysinoppinut" astrologi.

Turhaan te menetätte tuntuman todellisuuteen ja kyvyn arvioida ihmistä oikealla tavalla.

Usko syntyy siitä, kun valikoivasti sulkee pois johonkin horoskooppimerkkiin sopimattomat luonteenpiirteet ja toisaalta taas, valikoi sopivat. Näin syntyy mielikuva siitä, että joku luonneanalyysi osuisi kohdalleen.

Harhasta tulee entistäkin vaarallisempi, kun joku ihminen alkaa käyttäytyä astrologin määritelemän luonteenpiirteen tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu